perjantai 19. tammikuuta 2018

Tätä elokuvaa odotan katseltavaksi: "15:17 to Paris"

Siihen menee kylläkin vielä jonkin verran aikaa, sillä elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa on 9.2. ja ei ole tietoa, milloin se meillä nähdään.

Elokuvan on ohjannut Clint Eastwood, 87-vuotias jo muuten! Tuo hänen ohjaamansa elokuva perustuu tositapahtumiin ja elokuvan kolme päähenkilöäkin esittävät elokuvassa itse itseään. Kolmesta kaveruksesta tuli sankareita, koska he estivät terroriteon junassa, pelastaen näin 500 ihmisen hengen.

Katso tästä lisää: Seurakuntalaisen juttu: Elokuva poikkeuksellisesta junamatkasta Pariisiin.


Jäädään odottelemaan:)

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Myssy päässä

Valmistui sitten yksi myssykin. Pallovirkkauksella tehty, kuten olen pari aiemminkin tehnyt samalla tavoin. Värityksen tähän myssyyn, ja ehkä koko tällaisten myssyjen idea, taisi minulla lähteä eräästä romaanista muutamia vuosia sitten. Kalastaja ja kartanon neito oli kirjan nimi. Siinä jossain kohtaa selostettiin kalastajan myssyn ulkonäköä ja joku tämäntyyppinen mielikuva siitä minulle tuli.





Tekele on tummansinistä Nalle-lankaa. Valkoinen osuus voi olla jotain muutakin villalankaa, sillä se oli pyöreäksi kerittynä jo. Ensin aioin tehdä tähän tupsun samoista langoista sinivalkoisena vain, mutta muutin suunnitelmaa. Muistin minulla olevan valmiita tupsuja, joita joskus kirpparilta ostin. Punainen sopi mielestäni tähän ja tupsu on sopivan kevyt. Nyt  se ei paina myssyä alas, eikä autossa istuessakaan ole iso mötikkä takaraivolla. Tosin keväämmällähän tämä vasta ajankohtainen käyttöön oikein on.


Valkoinen raita reunassa tuntui kivalta idealta silloin, kun koko myssyn piti olla sinivalkoinen. Nyt tuo raita vähän häiritsee minua, varsinkin suoraan edestä katsoessa se tuntuu häiritsevältä rinkulalta kasvojen ympärillä.  Onkin mahdollista, että vielä muutan myssyä niin, että siitä tulee tupsua lukuunottamatta kokonaan sininen. Jää nähtäväksi, kuinka tätä tulee käytettyä.



Ja tässä vähän lisäväriä punaisen huivin muodossa. Olen sen joskus mieheni siskolta saanut. Tämän jutun pusero on käsinommellen  80-luvun kaavalla tehty,  kun sellaisen päähänpiston sähkökatkon aikaan sain, että piti ompelu silloin alkaa. Hame on kansallispuvun hame.




perjantai 12. tammikuuta 2018

Vaatepiirroksia: Harmaa villatakki ja musta neulepuku

Villatakki "Helenin" tapaan sai alkunsa,  kun "Kaikenkarvaisia ystäviä" katselimme tyttöjen kanssa. Siinä Herriotin vaimolla, Helenillä, oli tuontapainen, harmaa villatakki. En muista millainen oli tällä kertaa hameensa, mutta ainakin joskus hänellä on ollut jokin ruutuhame.

Villatakki "Helenin" tyyliin

Neuletakissa oli jonkinlainen hillitty kuvioneule, mutta en tuijottanut sitä niin tarkkaan, että olisin nähnyt oliko se jotain hentoa palmikkoa vai jotain muuta. Napit vaikuttivat päällystetyiltä ja niitä oli paljon. Ja rinnuksissa oli kivana yksityiskohtana tuollaiset taskuläpät.

Minulla olisi harmaata lankaa ja sopivansorttinen ohjekin, että pääsisi alkuun...




Kerran rupesin muka huivia virkkaamaan nuorimman pyynnöstä, mutta työ näytti liian tönköltä tarkoitukseensa. Kun se oli sylissäni, rupesin näkemään kaitaleen sopivana johonkin aivan muuhun ja siitä ideasta syntyi allaoleva kuva. Rannekkeet olisivat helposti toteutettavat, mutta kiinnostava kyllä tuo isokin projekti. Joka varmaankin jääkin ihan  vain kuvan asteelle.

"Idea rannekkeisiin ja vyötärön liehukkeen kautta koko pukuun, tuli aloitetusta tummanharmaasta huivista."


Musta virkattu neulepuku ja rannekkeet

Kuvan vasempaan laitaan olin neulepuvun virkkuusuunnasta kirjoittanut: "Puku muodostuu siis pystyraitaiseksi" Eli se pitäisi virkata sivusta sivuun.

Rannekkeisiin hahmottelin ohjettakin: "Novitan Pirta-lanka. Koukku 5,5. Aloitus 30 ketjua, joista 2 kj menee kääntymiseen. 28  kj:llä jatketaan ja tehdään pylväitä tarvittava kerrosmäärä käsivarren ympäri."  "Aloitusreuna" on sivussa.

Mukavaa, leppoisaa, rauhallista tai virkistävää viikonloppua itsekullekin!
Mitä nyt kukin sitten kaipaakin:)




keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kohtaamisia.Tule ja katso!

Johannes Kastaja osoitti Jeesusta...
Kaksi lähti osoitettua seuraamaan.
Heiltä kysyttiin: Mitä etsitte?

He vain kysyivät: Missä majailet?
Heidän käskettiin tulla ja katsoa...
Niin he menivät ja viipyivät...

Yksi tapasi veljensä ja sanoi: Olemme löytäneet...
ja vei veljensä Jeesuksen luo.
Jeesus itse kutsui Filippuksen sanoen:
Seuraa minua.

F. tapasi tuttunsa Natanaelin
ja sanoi: Me olemme löytäneet...
N. epäili: Voiko Nasaretista...
Hänelle sanottiin: Tule ja katso.

Ja Jeesus tunsi sen joka tuli.
Olihan Hän nähnyt hänet jo silloin
kun hän ei vielä näkyvissä ollut...


---
Johanneksen evankeliumi luku 1, siitä löytyvät nämä kohtaamiset.

Ja Sessen blogissa oli muuten taas niin minua ihastuttava kirjoitus. Mene ja katso tästä: Juttu Jämsän mummosta. 




tiistai 9. tammikuuta 2018

Haasteellinen "Huhtikuu"

No, onkos tullut kevät jo talven keskelle? No, ehkä ei sentään, mutta sain  Annelilta Pihakuiskaajan matkassa -blogista haasteen "Huhtikuu".


helmikuulta


En osannut ottaa aiheesta kiinni vielä silloin, enkä oikeastaan nytkään ihan kunnolla. Sen tarkoituksena on kuitenkin ilahduttaa pimeän keskellä. Valoisaa kohtihan ollaan menossa. Siitä saatiinkin iloita jo eilen, kun taivas oli sininen, oli aurinkoista:) Vaikka  kylmältä tuntui.

helmikuulta
Tällainen on haaste:  (Ohjeet Annelin blogista)

"Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille. Haaste on yksinkertainen:

1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait.
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiarvo.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia."


En haasta itse nyt ketään, mutta ota tuosta haaste vastaan jos tunnet, että innostut puuhaan:)

Maaliskuun kuva.


Itse yritän miettiä, mitä minun kevääni on. Monelle kevät on suosikkivuodenaika ja se on ihan ymmärrettävää. Minulle kuitenkin kevät ei sitä ole, sillä en malttaisi odottaa kesää, kevät tuntuu loputtoman pitkältä. Valon lisääntymisestä kyllä tykkään ja siitä kun vihreää alkaa puskea esiin. Kevät... milloin se alkaa? Mikä on kevätkuu? No, varmasti huhtikuu on sitä minulle, ehkä se juuri varmimmin. Maaliskuu on vielä talvea, kevättalvea tosin. Ja toukokuu ei vielä oikein kesää ole, joten kevättä sitten sekin, ainakin osin.


Huhtikuista hiekoitusta.

Ne viisi ilahduttavaa asiaa sitten. Valo lisääntyy, nähdään sinistä taivasta ja aurinkoa. Lumeen tulee pälvipaikkoja. Lämpimämpiä säitä. Maaliskuun tavallista minulle on ollut, että kaivan kesävaatteita kokeiltavaksi. Ja vihdoin jotain vihreää puskee maasta, aikaisin ehkä talon seinustan aurinkoisimmalla paikalla ja lopulta toukokuussa koivuihin lehdet. Mutta silloin onkin jo oikestaan kesä? Ilmankos kevätkausi pitkältä tuntuu... En nyt tämän kummemmin osaa kevättä ajatella. Se on joku sekoitus talvea... ja  kesän tuloa:)


Allaolevat molemmat kuvat toukokuulta. Toinen ensimmäiseltä päivältä, toinen viimeiseltä.





















Allaoleva kuva tammikuulta vuosi sitten.



Kiitos Anneli haasteesta:)


maanantai 8. tammikuuta 2018

Jo yli neljänkymmenen oli se mies

Siinä se taas lähti kulkue matkaan, kuten joka päivä muulloinkin. Mies istui siinä toisten kannetttavana. Mitä lienevät kantajat miettineet, mitä mies itse. Oli mitä  hyvänsä, tämän päivän piti olla niin tavallinen kuin olla voi, mutta se tuli muuttamaan heidän koko elämänsä.

Nyt oli mies siihen juuri tuotu, tavalliselle paikalleen portin pieleen, Kauniin portin pieleen. Taas oli alkamassa hänen päivätyönsä, kerjääminen. Nyt tuolla tuli kaksi miestä, noilta hän pyytäisi seuraavaksi. Kun hän sitten sen teki, miehet katsoivat häneen. Katsoivat aivan erityisesti. Mies ehti jo  miettiä, että mitä nyt? Saisiko hän jotain heiltä?

Sitten hän kuuli sanat, joista ensimmäiset saivat silmänräpäyksessä hänen mieleenä ajatuksen, ettei taida olla tulossa  mitään: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole..." mutta sitten seurasi jotain muuta: "...mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan..." siis saan kuitenkin jotain, mies ehti ajatella, mutta ällistyikin kuullessaan puheen lopun: "...Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy." Mies ei ehtinyt edes ällistyksestään toipua, kun hänen käteensä jo tartuttiin ja häntä oltiin nostamassa pystyyn. Ihmeekseen mies huomasi, että hänen heikot jalkansa, joilla hän ei ollut pystynyt kävelemään, tuntuivat ihmeellisesti vahvistuvan... Nyt tuntuivat nilkatkin jo ihan tukevilta. Hän oikaisi itseään ja aivan hypähti pystyyn tuon voiman vahvistamana. Sitten hän seisoi, ja käveli! Hän nauroi, ja käveli ja hyppeli innoissaan. Miten ihmeellistä tämä olikaan; saada kävellä! Hän olisi halunnut syleillä koko maailmaa. Miehet, jotka hänelle tuon lahjan olivat välittäneet, hymyilivät. He tekivät siitä jo lähtöä eteenpäin. Parannettu mies kieppui heidän ympärillään, alkaen kiitellä heitä, mutta nuo kaksi tekivät  selväksi, että miehen tuli kiitttää tästä ihmeestä Jumalaa. Sillä Hän se oli, jolta tuo lahja oli peräisin. He vain välittivät sen.

Niin he kaikki lähtivät kävelemään  yhdessä pyhäkkköön, ja riemu oli suuri koko siinä joukossa. Kaikkien huulilta nousi ylistys Jumalalle, sillä tunsivathan he miehen koko elämän; kerjäläisenä hän oli portin pielessä ollut, ja nyt tuo mies käveli! Ihmeellistä se oli.


Mutta olipa niitäkin, joita tämä  hälinä ei miellyttänyt...

---
Siitä ehkä toiste enemmän, jos saan aikaiseksi.  Kuvat on tällä kertaa tyttären ottamia:)

Ylläoleva tapahtuma löytyy Raamatusta Apostolien tekojen luvusta 3. Näet tästäkin sen: Apt. 3:1-10/Koivuniemen Raamattuhaku

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

perjantai 5. tammikuuta 2018

Kaikki kakkuvuoat käytössä

Täällä tuoksuu  kakulle, mikä ei ole ihan tavallista meillä. Olen jo ottanut kaksi kakkua uunista ja yksi on paistumassa. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Ensimmäinen oli kakkupohja, jossa ei pitäisi mitään yllätyksiä olla, vaikka vähän korkeampi sekin olisi voinut olla.

Toinen oli kookoskakun uusintayritys ja nyt kakku näyttää hyvältä, irtosi vuoastakin runsaan rasvauksen ja korppujauhotuksen jälkeen hyvin. Sitä en kyllä vielä tiedä, millainen se muuten on... Tällä kertaa laitoin vähemmän kookoshiutaleita, kuin edelliskerralla. Onko edes kypsän oloinen. Pohjasta kyllä meni jo vähän mustaksikin, mutta se ei suuresti haittaa, koska sellaiset on helppo leikata pois siitä.



Kolmas kakku on suurin arvoitus. Rupesin haluamaan englantilaista hedelmäkakkua, kun näin keittokirjassa sen kuvan ja olisiko se edellinen kookoskakkukin jotenkin sen tuonut mieleeni. Minulla oli nokkani edessä tänään kolmesta keittokirjasta ohjeita siihen tutkittavana. Yksi ei ollut englantilaisen hedelmäkakun nimellä, mutta oli samantyylinen kuitenkin. Sillä sitten tein, mutta vähän sävelsin sitäkin ohjetta. Taikina oli aika tönkköä.

Ja syy miksi niitä kakkuja nyt niin on innostuttu leipomaan, on isännän huominen synttäripäivä:)
Onneksi oli nyt viitsimystä tähän hommaan. On sellaisiakin päiviä, ettei minkäänlaiseen kakkujen tekoon ole vähäistäkään intoa.

---
Kolmas kakkukin tuli uunista ulos ja ihan kelvolliselta näyttää.



Ja tuleva päivänsankari halusi sitten jotain maistiaisia... jota minäkään en vastustanut. Ja niinpä leikattiin kookoskakusta palaset meille kaikille. Ja nyt oli kakku hyvä, ei mitään toivomisen varaa, (paitsi ne palaneet kohdat tietysti:)  Nyt minun pitäneekin piilottaa se kakku. On nimittäin uhkana, että se hupenee jonkin verran yön aikana, kun isäntä aikoo katsoa kiekkoa...


torstai 4. tammikuuta 2018

Valheellisten ajatusten hämmentävä vaikutus

Luin eilen tai toissapäivänä jutun, jossa oli mielestäni tärkeää asiaa hyvällä tavalla käsiteltynä. Sellaista, joka on viime aikoina usein tullut esiin uutisvirrasta, eikä hyvällä tavalla. Lukemani juttu oli poikkeus siihen yleiseen uutisvirtaan.

Ihmisiä, erityisesti lapsia ja nuoria, hämmennetään sillä ajatuksella, että voisi itse päättää onko mies tai nainen.... Se on mieletöntä ja vahingollista ajattelua! Ihminen ei muutu sillä toiseksi, että haluaisi olla joku muu. Sellaisesta hämmentävästä ajattelusta on vain vahinkoa. Minusta on järkyttävää, että sitä ajattelua yritetään yleisesti kaikille tuputtaa.

Tässä linkki siihen lukemaani Seurakuntalaisen juttuun vahingollisesta ideologiasta

Ollaan rohkeasti sitä mitä ollaan, alunperin tytöiksi ja pojiksi syntyneitä, naiseksi ja  mieheksi kasvaneita:)  Ja niitä, jotka ovat epäselvillä vesillä asiansa suhteen, tulisi rohkaista olemaan sitä, miksi heidät on luotu.



Hyvää loppuviikkoa itsekullekin ihan omina itsenämme!


maanantai 1. tammikuuta 2018

Entäs jos... olisimmekin Alaskassa?

Katselimme isännän kanssa vuoden viimeisenä päivänä, eli eilen, ohjelman Yle Areenasta, joka oli aika jännä;  entä jos meidät suomalaiset olisi siirretty sodan tieltä Alaskaan...

Operaatio Alaska/Yle Areena

Ohjelman esittelytekstissä sanotaan: "Entä jos suomalaiset olisivatkin nyt amerikkalaisia? Yhdysvallat tarjosi Suomelle sodan jaloista pakopaikkaa Alaskaan vuonna 1940. Kuvitteellinen dokumentti vie unohdetun suunnitelman loppuun."


---
Kuva on ihan täkäläinen:)


sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Tämä päivä ensin

En tiedä, millä mielellä te vuodenvaihdetta ajattelette. Itselleni ajatus tulevasta vuodesta on aina vuoden vaihtuessa jotenkin vaikea. Vuoteenhan voi mahtua kaikenlaista. Mutta eihän sitä kukaan pakota ajattelemaan, päivä se on tämäkin. Eletään tämä päivä ensin ja muut päivät omalla paikallaan. Halusin jakaa teille yhden lainauksen vanhasta kirjasta. Tuon tekstin aina silloin tällöin palautan mieleeni, koska se on ainakin minulle ollut rohkaiseva ja lohdullinen.





Ote vanhasta  kirjasta "Taluta tielläs, kotien hartauskirja" vuodelta 1945 ja sen kirjoittajina on "sen ajan nuorempaa papistoa", sodan kokenutta.

"PYHÄ MURHEETTOMUUS.

 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." (Mt. 6:34)

Tätä on joskus sanottu huolettomuuden evankeliumiksi. Jeesus Kristus itse sitä meille opettaa. Tällaista opetusta ja muistutusta tarvitsemme elämässämme. Me uuvumme elämämme taakkojen alla. Eteenpäin pääseminen ajallisesti ja hengellisesti näyttää olevan mahdotonta. Vaikeuksiin joutunut ihminen näkee asioittensa ajautuneen umpikujaan, josta ei ole mitään ulospääsyn mahdollisuutta. Kilvoituksessaan voimattomuutensa tunteva ajattelee kaiken kerran kuitenkin päättyvän surkeaan epäonnistumiseen. Näin toivottomuus valtaa mielen ja saattaa johtaa sen mukaisiin ratkaisuihin.

Tavallisin syy tähän toivottomuuteen on kuitenkin se, että kasataan huomisen päivän, tulevien viikkojen, kuukausien ja vuosien huolet tämän päivän päälle. Kuriton mielikuvitus ja sielujemme vihollinen, joka tahtoo aina synnyttää meissä antautumismielialan, tuo silmäin eteen kaikki vaivat ja vastukset pitkien matkojenkin takaa. Pian se ihminen, joka antaa tällaiselle mielialalle sijaa, sortuu ajallisesti, ja pian hänen hengellinen kilvoituksensa sammuu epäuskon yöhön.

Jumalan kansalla on lupa elää päivä kerrallaan. Se katselee tätä päivää Jumalan antamana ja tuntee, että hänen avullaan ainakin se vielä läpäistään. Löytyypä tästä yhdestä päivästä paljon kiitoksenkin aiheita. Herran kansan ei tarvitse eikä se saa etukäteen kantaa tulevaisuuden vaivoja, sillä tuleviin päiviin on Jumala saattanut kätkeä loputtoman määrän omia ratkaisujaan ja aina uusia ihmeitä, jotka täydelleen tulevat muuttamaan koko elämän sisällön.

Joka päivä on odottamassa uusi armo ja voima."



(Ja virreksi tekstin loppuun oli merkitty:  "Virsi 14:4-7", joka on siis vanhasta virsikirjasta.  Yllä olevan tekstin oli kirjoittanut Armas Antila.


Ote oli  kirjasta "Taluta tielläs, kotien hartauskirja/Toimittaneet Kusti Korhonen ja Erkki Niinivaara/Kristillinen palveluskeskus" vuodelta 1945. ja sen kirjoittajina on "sen ajan nuorempaa papistoa", sodan kokenutta.



perjantai 29. joulukuuta 2017

Mitäs tämä nyt sitten on?

Katkenneita puita,  kaatuneita puita, sähkökatkoja... käsinompelua, vaan ei pilalle menneitä pakasteita. Niistä oli eilinen tehty.

Edellisen jutun aikaansaaminen oli jo aikamoista. Sen jutun kirjoittamisen aikana sähköt meni poikki kolme kertaa. Joka kerta modeemi on uudestaan laitettava myös päälle, vaikka katko olisi vain silmänräpäys. Kun olin saanut juttuni valmiiksi ja olin sammuttamassa konetta, taas katkesi sähköt. Sinä aamuna yhteensä kuusi kertaaa.
Eilen aamulla oli ensin samaa prätkötystä. Ja siinä 11 aikoihin alkoi pitkä katko, jota kesti klo 22 asti. Ja jonka jälkeen oli taas samaa päälle pois -touhua, kuin aamullakin.  Ja yöllä sai isäntä yhtenään käydä painelemassa plimputtavan pakastimen nappulaa. Minä kuulin sen yhden kerran, muulloin olin unessa, vaikka kehnoa nukkumista se oli. Kellistyimme illalla pimeään kyllästyneinä nukkumaan siinä 8.30 täysissä pukeissa. Kun sitten sähköt tuli, en viitsinyt siitä sitä varten enää nousta.

Kuinka se semmoinen päivä sitten kuluu? Isäntä lähti viemään nuorisoa Joensuuhun siinä klo 10 tiennoissa. He pääsivät autolla vaaran alle, jossa matka keskeytyi kahteen katkenneeseen puuhun. Piti hakea saha. Minäkin sitten lähdin ulos, roskapusseja viemään. Kun pääsin roskiksen lähelle, siellä olikin jo isäntä saanut puut sahattua ja ne oli siirretty ajoreitiltä, että saattoivat jatkaa matkaa.








Ja  ehdin minäkin näkemään matkan seuraavan vaiheen... Menivät vähän matkaa eteenpäin toiselle tielle ja taas sahattavat esteet siinä! Nyt kaatuneita puita.








Ja taas jatkui matka. Seuraavallakin tiellä oli puita notkollaan ja tien päällä, mutta siitä pääsi kuitenkin kulkemaan.


 Jännäsin etäältä katsoen pääsevätkö tuon alta menemään, ja pääsiväthän he.






No, mitä sitten me kotolaiset?  Meillähän siis katkesi kunnolla sähköt lähes kohta, kun saavuin takaisin roskisreissultani. Olin vähän aiemmin suunnitellut aloittavani puseron ompelun, jonka palat olivat jo päiväkausia seisseet pöydälläni. Mutta nythän ei ompelukonetta voinut käyttää. Jotain tekemistä oli keksittävä. Lukeakin olisin voinut, mutta rupesin käsin ompelemaan sitä puserontekelettäni. Ja mietin, että kun se kerran on käsin aloitettu, miksen tekisi siitä nyt kokonaan sellaista käsinompeluprojektia... Saa nähdä, riittääkö viitseliäsyys. Mutta klo 14 aikoihin ompeluhomma oli lopetettava, kun valoa oli niin vähän.





Lapsillakin oli aika tylsää. Välillä lukivat kirjaa. Toinen oli ulkonakin jossain välissä. Iltapäivällä etsimme tarvittavat lyhdyt ja kynttilät valmiiksi pöydille. Myöhemmin illalla, ennenkuin isäntä tuli Joensuusta, olimme tyttöjen kanssa kaikki vain pötköllään isolla sängyllä torkkupeittojen alla. Ja luin ääneen heille vähän aikaa Tiina -kirjaa. Hankalaa sekin jo oli, vaikka olimme aivan lähellä ikkunaa, kuten olin ommellessanikin ollut. Myöhään illalla tytöt vielä leikkivät vähän leikkejään ledtuikkujensa valossakin.  Kaikenkaikkiaan, pitkän sähkökatkon aikana elämä on varsinaista hiljaiseloa. Ei tehdä paljon mitään, ei jääkaapinkaan ovea paljon availla, veden laskemista vältetään, sillä vesipumppukaan ei toimi.

Kun isäntä tuli, rupesimme jossain vaiheessa pohtimaan pakasteiden tulevaa kohtaloa. Siihen löytyi ratkaisu. Saimme viedä ne  rukoushuoneen pakastimeen, kun eräs tuttava kävi avaamassa oven. Veimme ne sinne illalla klo 18 aikoihin.  Alla oleva kuva siitä, kun olemme sinne lähdössä. Isäntä on jo autossa ja auton valot näkyvät ulkona. Minä vielä sisällä sammuttelen viimeiset palavat kynttilät ja sitten matkaan.


Kaupungilla käytiin kahvilla:) Takaisin kotiin tultua sytytettiin vielä kynttilät ympäri huushollia ja tytöt leikkivät leikkejään jonkin aikaa ledtuikkujensa valossa. Kunnes oli nukkumaan mennessä aika sammuttaa kaikki kynttilät.

---

Nyt ei keskeytynyt sähköjen takia yhtään kertaa tämä homma:)  Saa olla kiitollinen, että nyt on ne sähköt ylipäätään! Monet taloudet ovat olleet paljon pidempään ilman sähköä ja yhäkin niitä on. Joissakin katkot kestäneet ihan päiväkausia... ja silloin on varmaan pilalla jo paljon muutakin kuin ruokia.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

"Spotti valomeressä"

Otsikko on sen kirjan nimi, joka meille lähtettiiin vähän ennen joulua lahjaksi: Spotti valomeressä/Elisa Morgan.  Taisin mielessäni tuumia sen ensiksi nähdessäni, että tuleekohan  minun tuota luettua...


Rupesin sitten jossain vaiheessa selailemaan sitä ja vähän lueskelemaan pätkiä siitä. Pätkistä tulikin aika pitkiä lopulta. Kunnes sitten eräänä päivänä aloitin kirjan ihan alusta ja luinkin ihan mielenkiinnolla loppuun asti. Mikäs se semmoinen  kirja siis oli?

Se kirja ampui alas monta sellaista "en osaa" -ajatusta, joita meillä  saattaa olla sen suhteen, miten voisimme kertoa toisille Jeesuksesta. Itselläni ainakin on hyvin suuri EN OSAA OLLENKAAN  ajatus ollut siitä.


Kirjassa esitettyjä "en osaa" -ajatuksia oli esim. tämmöiset: "valoni on liian heikko, saatan epänonnistua, en halua sekaantua, en halua loukata, minulla ei ole dramaattista tarinaa kerrottavanani, en tiedä vastauksia kaikkiin kysymyksiin, en osaa suhtautua ihmisiin, jotka ovat erilaisia kuin minä."

Kirjailija teki pikku testin. Hän meni pimeään komeroon ja sammutti valot. Ei näkynyt yhtään mitään, vaikka olivat silmät auki. Sitten hän raapaisi tulitikun ja näki komeronsa sisällön. Hän sammutti tulitikun ja pimeä tuli takaisin.

"Yhtä vaivattomasti kuin yötaivaalla riippuva tähti, meidänkin valomme tekee vaikutuksen yksinkertaisesti olemalla sitä mitä on: VALOA!... Jo yksi ainoa valopilkku muuttaa pimeyden perusolemusta."


Ja  kirjassa hän sitten ratkoo luku luvulta, noita edelläesitettyjä "en osaa" -ajatuksiamme, ja miten ne eivät olekaan niin totta kohdallamme, kuin luulemme.


Hän muistuttaa myös siitä tosiasiasta, etteivät kaikki valot ole samanlaisia. Hän kehottaa miettimään, minkätyyppinen valo itse mahdat olla. Erilaiset valot näyttävät valoa eri tavoin. Itse hän totesi olevansa kynälamppu ja kertoi siitä hyvän esimerkin. Ja hyvillä arkielämän esimerkeillä hän muutoinkin tekee asiat ymmärrettäviksi mielenkiintoisella tavalla.

Mikähän valo sitä itse olisinkaan... niitähän oli niin monenlaisia valoja. Kynälamppu, kynttilä, valonheitin, auton lamppu, lyhty, aurinkolamppu, kynttiläkruunu, kiiltomato, jne...  niitä oli paljon... merkkivalo, majakka, neonvalo...joita kirjailija oli esimerkikseen ottanut, mutta niitä voi itse miettiä lisää. Ja miettiä, miten se oma valonlähde yleensä valoa näyttää, miten se toimii? Millaisissa tilanteissa?

Joku pieni valo se on minullakin...



Mutta "hauska", ärsyttävä "sattumus" olikin tätä kirjoittaessa. Juttuni oli alkutekijöissään ja ehdin ajatella, ettei tästä mitään tulekaan.  Sammui nimittäin sähköt. Pimeässä näkyi hetken ajan vain nenäni edessä olleen tietsikan siniset merkkivalot, jotka nekin kohta sammuivat, sillä minun oli heikon akun takia sammutettava kone. Siinä sitten istuin täysin pimeässä, ajatuksena, että taas tätä. Eilen aamulla oli sama juttu. Silloin valot olivat tulleet takaisin aivan pian. Nyt siis istuin paikallani lähtemättä etsimään taskulamppua. Otinpa käteeni sen kahvikupin, jonka tiesin siinä tietsikan vieressä olevan ja hörpin siitä. Vaikka sen sisältö ei nyt ollutkaan kahvia, vaan hopeateetä. Kohta välkähti. Ensin näkyivät jääkaapin valot sinisenä, sitten kahvinkeittimen punainen valo ja lopulta tulivat isot valotkin. Ja mikä ärsyttävintä, sähköjen katkeaminen ei jäänyt siihen yhteen kertaan...





---

Esitelty kirja: Spotti valomeressä/Elisa Morgan/Kustannus Oy Uusi Tie 2010

Kirjan kannen näet halutessasi vaikka tästä: https://www.kristillinenkirjakauppa.fi/tuote/spotti-valomeressa-miten-voisin-kertoa-uskostani-jeesukseen-elisa-morgan/

Ei muuten hinta tuolla ainakaan päätä huimannut, kun oli vain 1,90... :)