sunnuntai 15. lokakuuta 2017

lauantai 14. lokakuuta 2017

Rinkelipussista ideansa saanut hame

Näissä kuteissa tänään. Hameen sain valmiiksi eilen ja se sai alkunsa Pielispakarin  rinkelipussista:)




Rinkelipussin suulla oli niin kiva raitakuvio viljantähkineen, että rupesin toivomaan, jotta olisi sellainen hamekangas. Sitten mietin, että jos ompelisi keltaisia ja ruskeita kaitaleita yhteen. Kangastahan minulla ei siinä vaiheessa ollut ja tiesin, että kirpparilta sen on löydyttäväkin. Joensuun Kontissa oli sitten kerran pala keltaista kangasta, jotain satiinia kaiketi. Sitten oli ruskeaa, kiiltävää ryppykangasta. Molemmat kenties jotain verhokangasta. En olisi oikein välittänyt kiiltävästä kankaasta, mutta en malttanut odottaa, että löytäisin ruskeaa lakanakangasta.




Syyskuun 3. piirtelin ensimmäistä mielikuvaa mahdollisesta hameesta:


lokakuun 2. pvä oli aika käydä tarkemmin suunnittelupuuhiin:



Ja sitten ruveta niiden kankaiden kimppuunkin...




Yh... miten kamalalta näytti... Ei taida tulla mitään...



"Mukavasti" lasten rojujen keskellä etsitään sitä vapaata tilaa...:)



Siksakkiakin sai vedellä moneen saumaan.


 Laskoksia harsittuna. Pitihän sitäkin kokeilla ensin. Eka yritys ei mennyt sopiviin kohtiin.



Jos olisin älynnyt, olisi helmakaitaleet pitänyt kääntää jo ihan aluksi. Nyt sain kehitellä omalaatuisia systeemeitä, että sain helman käännettyä ja vielä asettumaankin jotenkuten tarkoitetulla tavalla. Vaikeaksi sen teki se, että oli ne ommellut laskokset. Eihän siinä muuten mitään ongelmaa olisi ollut. Olin onneton vielä käännellyt nuo saumavarat "vääriin" suuntiin, niin sekin hankaloitti asiaa.





Napinreikien teko on sitä, jota välttelen. Tuohon tuli tehtyä koneella, mutta kamala siitä tuli. 
 Onneksi näkyy lähinnä  vain tuo nappi:)



Vetskari piiloutuu hameen yllä ollessa laskoksiin. Vetskarikin oli jotain kirppiskamaa.



Ja siinä vielä näkyy nurjalta puolelta niitä laskostuksia. 



Nämä oli tämän hameen lähtökohdat. Mitään ohjetta minulla ei ollut, joten tulin tehneeksi monta kohtaa tyhmällä tavalla, mutta tulipa kaikki ongelmakohdat kuitenkin ratkotuksi siten, että sain siitä lopulta hameen päälleni.

Että tälleen.... näissä ympyröissä...


On roinaa taas lattialla ... ja sopisi ruskea samettitakkikin näköjään hameen kanssa.


Tässä vielä se sievistelty kuvaversio.



Tästä pääset vielä halutessasi katsomaan Pielispakarin sivuiltakin sen rinkelipussin: Pielispakari/Voirinkeli.


torstai 12. lokakuuta 2017

Taivaallinen postikonttori

Siinä niitä oli, Taivaallisen postimestarin jalkojen juuressa, iso kasa paketteja. Hänen tehtäviinsä kuului avata ne, ja toimia sitten sen mukaan, miten paketin sisältö kulloinkin edellytti toimimaan. Siinä oli  kasassa näkyvissä muutama valtavan suuri paketti, jotka heti kiinnittivät huomiota. Sitten oli monta hyvin tavallisen oloista, joista jotkut olivat jopa narulla sidotut ympäriinsä ja olipa joissakin näkyvissä teippiäkin. Useimmat olivat ihan siististi paketoituina, laatikossa. Sellaisestahan sitä siisteimmän paketin saa. Mutta kyllä oli vielä ihan ruskeaan paperiinkin käärittyjä lähetyksiä, joista useat näyttivät hyvin epämääräisen muotoisiltakin. Olipa siellä matkalla repaleiseksikin menneitä paketteja. Monennäköistä merkintää oli myös pakettien kyljissä; mikä kiireellisenä pyydettiin toimittamaan, mikä pitämään katon alla, että kuivana sisältö pysyisi. Ja löytyipä siellä särkyvän merkkikin  jossakin laatikossa. Ja tuolla näkyi yksi, joka piti oleman tietty puoli ylöspäin. Postimestari käänteli hieman paketteja. Hän tutki tarkkaan mitä siinä kasassa oli. Ikäänkuin hänen silmänsä olisivat etsineet jotain. Ja niin hän etsikin. Hän noukki nyt isojen pakettien välistä sormiensa väliin pienenpienen paketin. Sellaisia olisi mahtunut hänen kämmenelleen useampiakin samalla kertaa. Postimestari mietti itsekseen, etteivät ihmiset hänen työtään useinkaan ymmärrä. Jotkut luulevat, että mitä näyttävämpi paketti, sen nopeammin se tulee avattua ja käsiteltyä. Miten väärin se luulo olikaan. Hän, Taivaallinen postimestari ei avannut hänelle lähetettyjä paketteja sillä perusteella. Hän avasi ne tärkeysjärjestyksessä paketin sisällön mukaan. Lähetyksiin oli yleensä kirjoitettu sen sisältö ja postimestarilla oli muutenkin tarkka vainu sen suhteen, mikä kulloinkin piti avata.  Nyt se oli tuo pieni, vaatimattoman näköinen paketti. Sen sisältökin oli pieni, mutta ei silti vähemmän tärkeä. Se, joka tuon oli lähettänyt, tuli saamaan  vastauslähetyksen postimestarin leimalla varustettuna.

---
Tällä kertomuksella on puutteensa. Tällä halusin kuitenkin sanoa, että Taivaallinen Isämme kuuntelee kaikenlaiset asiamme, ovat ne sitten valtavan isoja ja vaikeita, tai hyvinkin pieniä muihin verraten. Kenties joskus ne omat vaikeudet tuntuvat ihan "lillukanvarsiin" kompastelulta, mutta kyllä Hän nekin huomioi. Ei Häneltä jää näkemättä ja  huomioimatta mikään.




Omiin "lillukanvarsimietteisiini" näitä ajattelin, ja piirsin ensin kuvan. Sitten sanoilla samaa yritin sommitella. Kaikenkokoiset rukoukset huomioidaan, kaikenkokoiset asiat.





keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Arkiaamu

Olin aloittanut syyskuun lopulla yhtenä sumuisena aamuna kirjoittamisen, mutta sitten oli jostain syystä jäänyt jutunteko siihen.  Näin kirjoitin silloin:

"Osaisinpa kuvata teille sen, millainen on näkymä aamulla klo 6.30, kun katson keittiön pienestä ikkunasta metsän puolelle.  Koska sisällä on valot, näkyy tuolla ulkona ensinäkemältä vain mustaa pimeyttä tähän aikaan aamusta. Mutta kun tarkemmin katselee, silmät erottavat suorina häämöttäviä puunrunkoja ja niiden välissä  harmaata. Se harmaa on sumua. Muuta ei näy. Samankaltainen aamu siis kuin eilen. Harmi, ettei tuota tämänhetkistä voi saada kameraan, enkä varmasti osaisi sitä kyllin elävästi vesiväreilläkään saada aikaan. Kun sammutan kokeeksi valot, näen, ettei ulkona aivan pussipimeää olekaan."

Tuo oli siis 26.9. kirjoitettua. No, olinpa sitten tehnyt niinä päivinä muutamia yrityksiä kuvata sitä, mitä olin ihastellut. Samana päivänä olin kameralla tehnyt  kokeiluja. Ensin otos oli liian vaalea, olihan päiväkin jo vaalennut siinä vaiheessa.

Niinpä siis kokeilin mustavalkoista. Se on lähinnä sitä,  mitä aamupimeästä ikkunasta  olin katsellut. Liian valoisaa tosin siinäkin tuolla takana.



Edellisenä aamuna puolestaan oli minulla ollut asiaa ajella koululla käymään, ja sillä reissulla  olin  ihastellut näkymää erään tien ja pellon yli. Aurinko näyttäytyi sumun läpi, valaisten hieman  pellon takana olevaa järveä ja rannan puita. Kameraa ei ollut mukana, mutta tein joitakin yrityksiä kuvata vesiväreillä näkemääni. Alla ensin alkuperäisestä kuva.  Sen jälkeen muokattu versio  (suodattimella nimeltä Zeke), joka mielestäni tekikin kuvasta paremman.




Sitten  toisenlaista versiota samasta paikasta ideansa saaneena. Tekele oli vielä kostea siinä vaiheessa kun sitä kameralla tähtäilin.




Se on jo jotain, ettei piirustus lennä heti tekovaiheessa roskiin:) Sellaista on sattunut melko usein tehdessä. Varsinkin kun rupeaa väriä lisäämään lyijykynällä piirrettyyn.

Mukavaa keskiviikkoa!
Ei enää aamua... onhan jo melkein keskipäivä.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Puserosta hame ja poolopaidasta neuletakki

Äh, peilissä on pölyä... 

Tytär päätti laittaa pois lepakkohihaisen mustan puseron. Minulle ei tuollainen pitkänmallinen pusero,


jossa on leveä resori alhaalla, sovi ollenkaan. Sovittelin sitä sitten ylleni ylösalaisinkin, koska se resori näytti niin sopivalta vyötärölle.  Jos olisin ollut haaremihousujen ystävä, niin kyseinen kokeilu olisi voinut tuoda tulokseksi sellaisenkin projektin, mutta päädyin kuitenkin tavanomaisesti hameeseen.


Leikkasin pääntien kuminauhan pois, samoin hihansuiden resorit. Ja olkasaumat leikkasin auki. Vähän leikkelemällä  suoristelin viistotuksia hihoista, jotka siis hameessa ovatkin alasivuhelmaa. Eikä sitten muuta kuin parit laatikosta löytyneet pienet rusetit ompelin niihin sivuihin, ja toiseen lisäksi "silmänappi* ja toiseen vielä pienempi musta rusetti päällimmäiseksi.



No, koska olin saanut hameen valmiiksi, ja tietenkin halusin sen heti käyttöönkin, niin minun piti saada käsivarsille sopivaa lämmikettä myös, sillä oli  lyhythihainen paita yllä. Tietenkin olin juuri toimittanut mustan neuletakkini pyykkikoriin. Löysin sitten kätköistäni mustan poolopaidan. Arvelin, että poolokaulus saattaisi näyttää kaulukselta, jos puseron leikkaisi edestä halki... ja niin kävikin. Muuta en sen lisäksi tehnyt, kuin sen pienen "fiinistelyn", että kauluksessa näkyviin jäävät saumanvarat ompelin käsin kiinni niin, etteivät ne ole niin koholla (eli ainakin itse voisin kuvitella niitä joksikin koristeompeleiksi).  Niihin ehkä saatan joskus jotain vielä kehitellä, tai sitten en.



Sen huomion olen tuosta neuletakista nyt käytössä tehnyt, että etureunat rullautuvat sisäänpäin.






Näissä kuteissa menikin sitten useampi päivä kotosalla. Ja nytkin tätä kirjoittaessa, on sama hame yllä.


Missäs ne parhaat kuvat saisi? Olisiko sittenkin tuolla hiekkakasan luona?


Käännetäänpäs vähän hametta... ja otetaan sellainen kuva, jossa siipakkeet on keskellä.
 (Hame sopii käytettäväksi niinkin). Mutta  sellaista kuvaa ette nyt näe, koska niitä ei enää ole...



No, ei ollut muutenkaan hiekkakasalla ne parhaat kuvat:)

Ja  nuo popot on muuten tyttären, mutta ehkä ne jääkin minun käyttööni,
kun hällä on muita mieluisampia käytössään.


---
* Minulle tulee kyseisestä napista mieleen  aina tämä yksi juttu:
http://vaaranlaella.blogspot.fi/2016/10/ja-maasta-tuijottivat-kuin-kalan-silmat.html sillä niin samannäköinen on kyseinen nappi, kuin jutussa mainittu ihmetykseni aihe.


perjantai 6. lokakuuta 2017

Pakollista "tunnelmointia"... ja vähän muutakin

Olen jo joillekin tullut maininneeksikin, että minun pitäisi saada aikaiseksi laittaa lyhtyjä esiin.
No, eilen siihen tuli äkkipakko.


Katkesi yllättäen sähköt illalla klo 20.30. Eikä mistään myrskystä ollut tietoakaan. Siinä sitten pimeässä, jommankumman tytöistä näyttäessa valoa kännykästä tai taskulampusta,  kaivelin laatikoitani, että sain kynttilöitä esiin. Onneksi tiesin edes, mistä mitäkin löytyy. Illalla minulla oli sitten lopulta 7 tai 8 kynttilää pitkin huushollia. Koska kello oli jo  niinkin paljon, rupesimme sitten nukkumaankin jo 21.30, sillä mitäs siinä nyt pimeässä turhanpäiten valvoskelisi, kun ei mitään voinut tehdäkään.



Lyhtyjä, tuikkuja ja kynttilöitä jalkoineen oli useammalla pöydällä, kunhan niille  ensin oli raivattu tilaa riittävästi...


Tämä pieni sydänkuvioinen lyhty ansaitsee erikoismaininnan, vaikka se ei paljon valoa antanutkaan  ympäristöönsä. Se on nimittäin entisestä kotikunnastani Pomarkusta, siellä aikanaan toimineen Keramiikkapaja Terrakotan valmistama. Sain siskolta toissa kesänä lyhtyjä ym. ja tämä oli niiden joukosssa. Tämä on kaiketi sellainen, jonka itse joskus kauan sitten sain.


  Ja näitä muita silmäniloja tässä vielä.




Aaamu kun valkeni, niin se ei valjennut! Oli yhä sähköt poissa. Aamulla virittelinkin sitten palamaan 11 valonlähdettä, laitoin siis vähän paremmaksi kuin illalla:) Isäntä oli herännyt klo 4 aikoihin aamuyöstä ja soittanut vikailmoituksen, kun jo illalla vähän mietti, että tiedetäänköhän siitä katkosta edes sähkölaitoksella. Yleensä kun on tullut  tekstari. No, siellähän ei tosiaan oltukaan tietoisia. Siinä vähän jälkeen klo 6, tuli isohko pakettiauto pihaan. Siiinä olivat paikalle hälytetyt sähkömiehet. Kävivät sisällä katsomassa sähkötaulun ja ulkonakin jotain ja lähtivät sitten lähistölle selvittämään asiaa.



Ja tuossa on sähkömiesten auton valaisemat pihapuut. Pitihän tästäkin touhusta ottaa joku ilo irti!



Klo 8 tuli taloon sähköt.






Eilinen oli muutenkin kummallinen päivä. Iltapäivällä nuorimies soitti ja kertoi, että oli loukannut työpaikalla kätensä. Käsi ei ollut murtunut, mutta oli kuitenkin sidontaan ja tukeen ollut tarvetta. Sitten myöhemmin illalla isäntä sai ulkona silmäänsä jonkun kivensirun. Silmää piti käydä näyttämässä tk:ssa ja siihen sai kuurin antibioottivoidetta. Silmä "karhaa" ja on aika hurjan näköinenkin. Ja tosiaan sitten näiden päälle illalla se sähkökatko.



Tänään lähdimme sitten kaupoille. Yleensä isäntä ajaa, mutta nyt sattuneesta syystä, minä. Juuri omaa tietä ajaessa totesin, että toivottavasti ei ne sähkömiehet tule tässä vastaan, koska sähköt olivat palanneet juuri silloin kun lähdimme ja tiesimme, että palaavat tarkastamaan. No, kun olin laskeutumassa viimeistä mäkeä alas, sieltä olikin tulossa auto vastaan. Onneksi olin ehtinyt jo sinne, niin he peruuttivat alas ja päästivät meidät siitä ohi. No, kaupungilla sitten, kun viimeinenkin asia oli hoidettu ja piti kaupan pihasta lähteä, peruutin auton paperinkeräyslaatikkoon kiinni. Onneksi en siinä hurjastellut, joten takapuskuriin jäi vain putsattava jälki ja lehtilaatikkoon ei mitään. Ja onneksi en peruuttanut kenenkään autoon, sillä siinä oli jonkun autokin ihan lähellä.


Jotta semmoista tänne tänään. Ei mitään hirveän isoja juttuja moneen muuhun verraten, mutta joskus se on vähän pelottavaakin, kun rupeaa montaa ikävää sattumusta olemaan oikein sumpussa. Sitä rupeaa helposti ajattelemaan, että mitähän vielä. No, ei pitäisi niin ajatella.

Valoisaa perjantai-iltaa itsekullekin:)