perjantai 27. kesäkuuta 2014

Satu muurahaisista

Muurahaiset muuttavat polkunsa

Mäntymetsässä, Palovaaran laella, siellä se on. pesä. Nimittäin muurahaisten pesä. Jossain keltaisen hirsitalon alla. Ihmiset arvelevat, että se olisi jossain keittiön ja vessan vaiheilla, mutta eivät tiedä varmasti. Ihmisten keittiössä niitä varsinkin pyörii, siis muurahaisia.

Muurahaiset itse tuumivat, että heillä on oikein lokoinen pesä. Se on turvallisessa paikassa talon alla. Eivätpä ole nuo jättiläismäiset olennot, joita ihmisiksi kutsutaan, sitä löytäneet. Vaikka kovasti ovat yrittäneet. Paikan valitsi aikanan heidän iso-iso-isoisänsä Alfons Muur. A. Hainen. Hän oli kuulemma tullut jostain kaukaa. Sanovat, että matkusti ison karhun turkissa näihin metsiin. Tiedä häntä miten asia mahtaa sitten olla.

Nyt pesää hallitsee itseoikeutetusti - nuorempien mielestä vähän pelottavakin - Alfred Wilhelm  Muurahainen. Sukunimi on muokkaantunut ajan kuluess kotoisampaan asuun ulkolaisesta asustaan. Hyvä hänen on ollut hallita, kun rauhaisaa on ollut - yleensä. Muutama vuosi sitten tosin kauhea myrkyttäjä kävi kylvämässä litkujaan talon ympärille. Se oli koitua pesän kohtaloksi, mutta selvittiin siitä kuitenkin. Paljon pesän väkeä kyllä kuoli silloin. Sen jälkeen olikin pitkään rauhallista. Kunnes sitten taloon muutti perhe kaksi vuotta sitten. Nyt ihmisiä oli monta vaanimassa Alfredin väen touhuja. Tänä kesänä varsinkin Alfredilla on ollut heistä huolta.

Eräänä päivänä Annastiina Muurahainen juoksi pesälle ihan sekopäisenä. Annastiina on muuten Alfredin 50. pojan vaimo. Tai niin Alfred ainakin muistelee. On niin vaikea aina muistaa kuka kukin on. Annastiina huohotti kovasti eikä meinannut saada sanaa suustaan. Vasta kun Tilda-Miina, Alfredin vaimo, antoi hänelle rauhoittavaa mustikkajuomaa hän saattoi kertoa mikä häntä vaivasi. Hän kertoi, että oli ollut matkalla peräniitylle. Siellä on nimittäin ihanan pehmeää puuta. Ollessaan keittiön seinän vierellä olevalla polulla, näki hän erään työläisen  makaavan maassa. Tutkiessaan asiaa, hän kauhukseen huomasi työläisen olevan kuollut. "Kuollut?",  karjaisi Alfred. "Nii-in", niiskutti Annastiina.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Hän kertoi, että sitä ihmetellessään siihen ilmestyi kohta toinen, kuin tyhjästä. "Eihän niitä tyhjästä tule. Mitä oikein höpötät tyttö?" Alfred sanoi.  "En minä mitään höpötä", kivahti Annastiina. "Se vaan tipahti jostain, ikäänkuin taivaalta." Silloin Tilda-Miinalla sytytti. Hän kysyi, oliko jättiläisiä ollut lähettyvillä. "Oli niitä. Kaksi isointa",  vastasi Annastiina.

Tilda-Miina supatti Alfredille, että jättiläinen varmasti pudotti sen taivaalta pudonneen. "Minä olin niin typertynyt, etten osannut tehdä muuta kuin pyöriä paikallani", ulvoi Annastiina nyt täyttä kurkkua.  "Rauhoituhan nyt tyttö", Alfred sanoi. "Yöllå haemme heidät pois sieltä. Jättiläiset ovat silloin horroksessa, joten saamme toimia rauhassa", hän totesi. "Aapo ja Kusti", hän sanoi kahdelle vahvalle muurahaiselle. "Te saatte hakea heidät. Ottakaa vartioväkeaä mukaanne."

Yöllä kun työläiset oli haettu, heissä huomattiin jotain kummaa. Heissä oli jotain kellertävää jauhetta. "Mitä ihmettä se on?", kaikki tuumivat. "Kusti ja Aapo, heittäkää vettä heidän päälleen, että saadaan tuo yököttävän hajuinen aine pois." Niin tehtiin, ja kas kummaa, kuolleiksi luullut alkoivatkin heräillä.

Kaikki huusivat innoissaan. Alfred määräsi kaikki hiljaisiksi. Hän kysyi vironneilta, mitä heille oikein oli tapahtunut. He kertoivat, että jättiläiset olivat levittäneet heidän polulleen  jotain ainetta. He heittivät sitä meidän päällemmekin ja se pökerrytti meidät. Ennen kuin pökerryin, kuulin, että he sanoivat sitä karriksi. "Ahaa", tuumi Tilda-Miina. "Tuttu nimi. Mummoni kertoi siitä", hän sanoi. ".Se on jokin ihmisten mauste. Kuulemma kauhean hajuinen. Saa vahvankin muurahaisen pökertymään." , Yhdessä kaikki päättivät, että polku oli parasta siirtää, ainakin loppukesäksi johonkin turvallisemmalle reitille.

Katsotaan sitten ensi kesänä, miten asiat silloin ovat, he tuumivat ja kävivät nukkumaan. Loppu.

Tämä satu on samoille lapsille ja suunnilleen samoihin aikoihin satuiltu kuin edellinen jänissatukin. Pontimena tarinalle oli muurahaisongelma. Se  jokavuotinen riesa.

Kuvien laitossa oli kauhea työ. KIITOS TYTTÄRELLE se ei olisi ilman häntä onnistunut!











.

4 kommenttia:

  1. Ihana satu ja miten hienot kuvat. Olet todella taitava piirtämään ja kirjoittamaan tarinoita. Miten muuten ne muurahaiset nyt? Pappan asunnosta löysin juhannusviikolla kaksi ja siivouksen yhteydessä pesimme lattian ja jalkalistat sekä ikkunat etikkavedellä. Vielä ei ole näkynyt muurahaisia uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina kevätkesällä niitä. Ensin tulevat pienemmät muurahaiset ja niiden jälkeen on isompien vuoro. Onneksi se aika on melko lyhyt, jolloin niitä enemmän on. Ei ole tehonnut mitkään kevyet keinot ja myrkyt ei oikein innosta.

      Poista