perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kirppisreissu

Lähdimme tänään käymään Joensuussa kirppiksillä. Mulla siinsi mielessä varsinkin Kontin Aarrepäivät, kun kaikki vaatteet oli - 50 %. Ja tässä oli minun Konttisaaliini. Keskimmäiselle neitokaiselle lasten kirjontasetti, minulle kaksi kaava-arkkia ja kirja maallikkosaarnaaja Aku Rädystä. Meillä on Martti  Talvelan vanha virsilevy, jonka saatesanoissa hän muistelee arvostavasti Aku Rätyä. Se kai sai minut kiinnostumaan hänestä.


Vaatepuoli sieltä kutistui yksiin sukkahousuihin. Tavaraa kyllä oli paljon, mutta ei nyt vain riittävän kiinnostavaa. Muilta kirppiksiltä sentään jotain löytyi. Tytär osti kaksi takkia, housut ja topin. Minä valkoisen puseron ja ei-kesäisen hameen.


Isäntä löysi mm.  salkunmuotoon tehdyn lasten matkakirjojen pakkauksen, jossa sisällä kartan päällä oli paikat 12 kirjaa varten. Tallella oli vain 10. Kiva se oli silti. Pikkuruiset kirjat kertovat  kukin maapallon eri seuduista. Ja pitihän isännälläkin olla joku Aku. Hän löysi 80-luvun Ankkoja, jotka olivat todella siistikuntoisia. Nuorimies saa ne entisten keräilyankkojen seuraksi. Samalla pöydällä oli muitakin ankkanippuja, uudempia. Kaikissa oli sama hinta 2,50 e.


Ostettiinhan reissulta jotain uuttakin. Pikkuneitokaiset saivat uudet koulureput. Toisella kissa-aihe, toisella heppa. Ja heti alkoi koulun alku kiinnostaa siinä mielessä, että tarvikkeita olisi kiva ostaa. Muuten ei isommalla ole kouluun hinkua. Pienemmällä puolestaan on.




2 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä olette tehneet reissullanne.t.systeri

    VastaaPoista
  2. Kuten niitä löytöjä tekee eräskin rouva :)

    VastaaPoista