perjantai 10. lokakuuta 2014

Tirolilaisvillatakki ja neulehame

Löysin muutama vuosi sitten - sieltä jo monta kertaa mainitsemastani Löytöpuodista - tuollaisen villatakin. Hintaa oli peräti  1 euro!

 No, rupesin sitten haluamaan neuletakille pariksi jotain sopivaa alaosaa myös. Etsin kirjoista ja lehdistä, mutta eiväthän tuollaiseen sopivat nyt muodissa ole. Kirjaston lehtivarastossakaan ei ollut mitään sopivia ohjeita. Eikä siellä mitään erittäin vanhoja lehtiä olekaan. Vanhimmat taisivat olla jotain 80-lukua, joka kyllä sinänsä oli oikea aikakausi tuohon neuletakkiin. Minulla on nimittäin joskus siskolta saamani  80-luvun neulekirja ja siinä oli myös ohje  lähes samanlaiseen tirolilaisvillatakkiin. Siinä kirjassa villatakki oli yhdistetty kuviolliseen kangashameeseen. Mutta minä toivoin sopivaa neulehametta. Sellaista levenevää ja riittävän pitkää - eli yli polven ulottuvaa.


Sopivan ohjeen puuttuessa yritin soveltaa  erään Novitan mekkomallin alaosaa hameeksi, siis silmukkamääriä  ja kavennusohjetta saadakseni. Se kuitenkin alkoi kaventua liian pian. Eli säveltämiseksihän se taas meni. Halusin noita nyppyjä tuohon, koska neuletakissakin niitä oli. Hameesta ei tullut ihan sellainen kuin toivoin. Nuo kuvassa näkyvät saumat kuuluivat aluksi sivuihin, sillä kahdesta kappaleestahan tuo on tehty. Se näytti kuitenkin päälläni kummalliselta siten ja ajattelin ensin, että ihan pieleen meni. Kääntelin sitten hametta päälläni ja kas, kun saumat laittoikin eteen ja taakse keskelle, hamehan olikin ihan ok. Onneksi olin sentään ommellut saumat riittävän siististi...  Näin jälkikäteen ajatellen, hame olisi ollut paras tehdä neljästä kappaleesta. Jälkiviisaus ei aina olekaan parasta, sillä en edelleenkään osaisi tehdä niistä kappaleista sopivia, siis kavennellla sopivasti. Ja  varmaan niistä tulisi muutenkin kustakin hiukan erikokoisia. Niin oli nuokin kaksi kappaletta...


Lankana mulla oli Novitan Seitsemän veljestä.  Eiväthän tuo villatakki ja hame oikein sovi yhteen haluamallani tavalla. Niissä on tietenkin väriero. Olisi ollut viisaampaa tehdä vaikka se sininen hame. Ja jotenkin muutenkin tuo villatakki sopii jonkin muun kanssa paremmin. Kumpiakin voi onneksi käyttää erikseen. Eli ei se hameen  teon vaivannäkö ihan hukkaan mennytkään, vaikka niin ensiksi tuntuikin :) Hame valmistui joskus viime talvena.

2 kommenttia:

  1. Kaunis. Mä en koskaan sais aikaiseksi itselleni hametta kutomalla ( taitas olla ommellen sama). Ihailen ahkeruuttasi, siinä on iso työ

    VastaaPoista
  2. En montaa hametta ole kutonut, mutta kankaasta on niitä kyllä tullut värkättyä aika paljonkin. Joskus noin 15 vuotta sitten, olin löytänyt Pomarkusta kirpparilta ison määrän sinistä lankaa. Tein pitkänmallisen neulepuseron ja siihen pariksi hameen ja projekti kesti noin vuoden! En niitä sitten edes kovin tykännyt pitää, kun olivat liian vaaleita olevinaan. Ja ei kai ne sitten muutenkaan ollut ihan onnistuneita. Luin äskettäin, että sukan, vai oliko se sukkapari, kutominen kestää vähintään 4 tuntia. En kyllä yhdessä päivässäkään sais sukkaa tehtyä. Päiviä siihen menee ja ehkä viikkoja kun intokin loppuu. Nyt on kainaloihin juuttunut se neitokaisen kirjoneuleliivi. Ei huvita oikein, mutta tehtävähän se valmiiksi olisi.

    VastaaPoista