torstai 30. lokakuuta 2014

Valot syttyivät ulkokuuseen

Monena vuotena olemme laittaneet takapihalle kuusen syysloman aikana. Nyt ollaan vähän myöhässä siitä näköjään. Eilen oli hyvä päivä tehdä se. Homma piti aloittaa vasta iltapäivällä kun kaikki neitokaiset olivat tulleet koulusta. Eivät olisi nimittäin tykänneet hyvää, jos eivät olisi päässeet kuusenhakureissuun. Kuusi oli jo valmiiksi katsottu oman tiemme varresta. Se oli sellainen komea yksilö, joka kasvoi aivan liian lähellä tietä ja olisi joka tapauksessa jouduttu ennenpitkää ottamaan pois.

Kuusi on jo poikki. 

Isäntä edellä ja naisväki perässä...  Kuvaajaneitokainen taimmaisena.

Tarttiskohan tätä vielä lyhentäää?

Näähän on ihan sekasin!

Tähän kuoppa  entiseen tapaan.  


Kuusenpystytys alkaa kuopan kaivamisella. Kuoppaan laitetaan kaksi reiällistä betoniharkkoa päällekkäin. Reikään tulee täytteeksi vähän multaa ja sitten onkin kuusen pystytys vuorossa. Sen suoraan saaminen onkin yllättävän hankalaa. Aina se tuntuu olevan vinksallaan johonkin suuntaan. Sitä sitten kiilataan monelta suunnalta ja vihdoin se suostuu asettumaan kohdalleen ja päästään itse valojen asetteluun. Se puolestaan vaatii tikkailla keikkumista - isännältä.


No nyt ne on järjestyksessä. Ne on paljon helpompi laittaa kuuseen tästä.


Enimmät kuvat otti tämä neitonen.


Valmista tuli. Valot syttyivät klo 15.30. Tältä se näytti  sisältä katsottuna.

Takaisin sisälle lämpimään.

Näin se valaisee pimeän takapihan.

Yksi kuusen valoista ei toiminut. Onneksi muut syttyivät siitä huolimatta. Tänään kävimme ostamassa varalamppuja. Onneksi niitä vielä sai! Olimme näet melko varmoja, että meitä kehoitetaan siirtymään uudenaikaisempiin valoihin...

4 kommenttia:

  1. On kiva kun kuusi loistaa pimeässä ja hämärässä takapihalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Antaa vähän valoa muuten pimeään näkymään. Metsäntyttö

      Poista
  2. Kaunis kuusi. Hauskaa yhdessä puuhastelua, jää kauniit muistot lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Sitä kuusenhakua ym. jo kovin odotettiin. Metsäntyttö

      Poista