sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. Adventti

Meillä on siis naisväki potenut mahatautia eikä edelleenkään ihan kunnossa olla. Minä jaksoin (ja halusin) tänä aamuna tosin keittää jo kahvia. Ja joinkin sitä, sillä eilisiltana uskaltauduin juomaan noin puoli kupillista ja se ei tehnyt huonoa. Keitin tänä aamuna myös kiisseliä mustaherukkamehusta. Siitä tulee kevyttä suuhunpantavaa kun ei vielä uskalla tukevia sapuskoita juuri syödä. Pieni tunnelmointikin tuntui aamuhämärässä kahvitellessani kivalta, joten sytytin peräti lyhdynkin.

Ei tästä kuvasta nyt kovin onnistunut tullut, mutta parempaakaan ei ole.

Sairastelun jälkeen se tavallinen arki tuntuu taas paremmalta - ainakin hetken. Ja nyt tuntui jo melkein tavalliselta arjelta, niin että se on melkein juhlaa jo. Sairastellessa - on se sitten pientä tai suurta - odottaa tervehtymistä. Yleensä ihminen odottaa aina jotain. Nythän on se ensimmäinen adventti ja sehän tarkoittaa tätä joulunodotusaikaa. Wikipedian mukaan: Herran tuleminen. Tavallaan voisi kai ajatella että ainakin uskovan ihmisen koko elämä on adventtiaikaa, koska odotamme Herraamme saapuvaksi.

Tämä on muuten  sitten 100. teksti tässä blogissa.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Väliaikatiedotus

"Kiva" viikko. Flunssaa ja nyt mahtaudissa puolet porukasta. Autokin ollut rikki jo viikon. Siihen sopivaa osaa ei ole helppo löytää. Se tarkoittaa sitten sellaisia järjestelyjä, että ruokia tuodaan vähitellen, aina kun joku menee keskustaan.

torstai 27. marraskuuta 2014

Lankaa, puuta ja paperia

Eräs neiti tuli eilen kotiin salaperäinen muovipussi kourassa. Pussista paljastui keskeneräinen käsityö. Heillä oli ollut koulussa toimintapäivä ja olivat saaneet tehdäkseen tuollaisen korin johon kieputellaan lankaa. Korin kehikko on valmis muovikehikko, johon lanka on helppo kieputella. Neiti jatkoi keskeneräistä työtään kotona ja saikin sen pian valmiiksi. Sitten hän mietti, että mitä siinä säilyttäisi. Ehdotin siihen laitettavaksi heidän pikkuruisia lankakeriään ja se ehdotus kelpasi.

Tuo taustan kirjasekamelska tuli eilen järjestettyä...

Vanhin neitokainen on tullut taitavaksi veistämään puuta. Tässä muutama hänen veistämänsä eläin. Siinä tarvitaan taitoa ja sorminäppäryyttä, että tuollaisia saa tehtyä! Nämä on todellakin pieniä. Tuo kilpikonna on noin puolen peukalon pituinen.



                           


 Hänellä on huoneessaan nykyisin myös höyläpenkki. Siinä on kaksi puristinpaikkaa ja joskus molemmat paikat ovat käytössä, koska pikkusiskot monesti haluavat tehdä jotain samaa kuin isosisko. Eivät kylläkään puukkoa saa käyttää, mutta isosiskon kaivertimia lainaavat joskus.  En tiedä ollaanko sitä saatu vaikutteita elokuvista... sillä elokuvassa Lumen aarteet, eräs poika veistää puusta juuri elämiä ja Heidissä siellä isoisän mökisssä on höyläpenkki... Kummatkin yllämainitut elokuvat  ovat meillä suosikkeja. Se tunnelma niissä kiehtoo.

Tässä on arkku, jollaisia mieheni isä aikanaan osti meille. Ne ovat puunvärisiä. Sitten iski idea. Olin katsellut Anttilan kuvastossa sellaista neuletakkia, jossa oli sellaiset "amerikan" raidat ja tähdet. En muista enää oliko sitä maalaamista jo muutenkin suunniteltu, mutta siitä saatiin idea tämän arkun maalaamiseen ja isäntä sitten toteutti sen. Tämä annettiin nuorellemiehelle synttärilahjaksi silloin kun hän muutti omilleen.


Ja tässä se paperiosuus: Uudet versiot siitä Toscana-aiheesta. Vasemmalla neitokaisen vanhempi versio päällimmäisenä ja sen alla uudempi. Hän ehti myös maalata kolme kukkasta käyttäen mallina kasvikirjaa. Siinä ajassa minä sain tuon oikealla näkyvän kuvan aikaiseksi. Se tuskin on yhtään  parempi, kuin se pari päivää sitten pois heittämäni.


 Tämä saa nyt jäädä ja vähän harmittaa kun heitin sen aiemman pois, sillä olisi ollut kiva verrata niitä nyt. Silloin mulla oli tietysti odotukset suuremmat ja nyt taas ei voinut kovin hohdokasta odottaakaan, joten nyt tuo kelpasi:)


tiistai 25. marraskuuta 2014

Eräs piirros ja pari piirtäjää

Joskus noin 10 vuotta sitten piirtelin aika paljon. Sen jälkeenkin aina joskus. Kerran olin kai nähnyt jossain jonkun tekemiä kuvia jostain Raamatun aiheista ja innostuin itsekin jotain yrittämään. En muista enää mistä keksin tuon aiheeni. Sehän on siitä Jaakobin unesta. Hän nukkui kivi päänalusenaan ja näki unta tikapuista taivaaseen, joita pitkin enkelit kulkivat rukouksia kantaen. Tässäpä siis minun silloinen näkemykseni siitä.


Tässä joitakin päiviä sitten yksi neitokainen ehdotti minulle, että piirrettäisiin molemmat. En ole viime aikoina paljon kyniin ja paperiin tarttunut, koska saan yleensä heittää tekeleeni roskiin - viimeistään siinä vaiheessa kun niihin yrittää väriä saada. Tuntuma vesiväreihin ja piirtämiseen yleensä on aikalailla kadoksissa. Suostuin sitten kuitenkin neitokaisen ehdotukseen. Otimme malliksemme erään vanhan kalenterikuvan Toscanasta. Oman versioni heitin tälläkin kertaa roskiin ja neitokainen meinasi tehdä samoin, mutta kielsin. Hänen kuvansa oli minusta kiva. Se mallikuva oli niin kiva, että mielessä on ollut tehdä uusi yritys saada omakin piirros tehtyä.

Toscanan maisemat tekeillä


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Turhautuneen erakon turinoita

Aloitin tämän blogin lähes puoli vuotta sitten. Juhannuksena tämä alkoi. Kuka nyt lie lukenut sen ekan höpötyksen, saattaa muistaa mikä oli pontimena tämän aloitukseen. Se oli jonkunlainen yhteydenpito joihinkin tuttuihin ihmisiin. Tämähän on tietysti väärä väline siihen useimpien kanssa. Joittenkin kanssa se toimii ajattelemallani tavalla. Aiemmin ajattelin etten facebookiin rupea. Nyt olen ... ajatellut ... sitäkin... ja jopa ohjeita lueskellut, mutta aina se vain tökkii. En tiedä siitä tarpeeksi ruvetakseni siihen. Enkä oikein tiedä edes mitä itsekään haluan. Haluan ja en halua... Ei ole erakon helppo metsästä tulla ihmisten ilmoille. Facebookiin rupeaminen olisi mulle kuin hyppy liikkuvaan junaan tai ohi lipuvaan veneeseen... Taidan jäädä rannalle. Silti olisi hyvä vähän ajatuksia vaihtaa välillä muittenkin kuin kotiväen kanssa. Jaa, että onhan puhelinkin olemassa. Juu, onhan se. Mutta minä en ole vähääkään puhelintyyppi. Mulle sopis kaikkein parhaiten just tämmöinen, että sais jonkun ajatuksen heittää näin kirjoittamalla. Ja joku joskus vastaiskin kenties. Ehkäpä tämä jatkuu näin - tai sitten ei. Aina välillä olen miettinyt, että nyt tämä riittää. Keskittyis vaikkapa siihen siivoukseen... Vaikka se tuskin menisi niin. Tilalle voisi tulla vaikkapa olo nenä kirjassa, kuten nyt viime päivinä on tullut tehtyäkin. Ja ainahan voi käyttää aikaa vaikkapa tämmöisten kivojen lankakasojen setvimiseen. (Neitokaisten aikaansaannoksia nämä).

Tätä sotkua selvittelimme tässä taannoin vanhimman neitokaisen kanssa. Siitä saa jotain  huvia kun saa tuommoisen kasan  selväksi.

Selvityshommassa pääsen jopa kehumaankin itseäni. Sotku yleensä selviää ihan pikku lankakeriksi taas. Älkää ottako tätä sepustusta liian vakavasti :) vaikka siinä tosi ajatuksiani onkin. Omaan blogiin voi kirjoittaa mitäa haluaa.

Ruoka on tänään helppoa: Janssoninkiusaus. Sitä voisi kutsua mummularuoaksi, sillä äitini on sitä usein tehnyt siellä käydessämme.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Eilisillan elokuva

Iltaisin yleensä katsotaan joku elokuva. Nuorimmat esittivät toivomuksen, että se olisi joku sellainen jonka hekin voisivat katsoa. Jompikumpi toi sitten näytille elokuvan Matkalla Beetlehemiin. No, joulukuva... mutta kun ei kukaan muutakaan  esittänyt ja kaikille tuo kelpasi, niin se sitten koneeseen.

Tässä elokuvassa on oltu aika uskollisia Raamatun tekstille.  Aluksi minua aina häiritsee Mariaa näyttelevän tytön ilmeettömyys. Tuntuu, että hänellä on aina sama ilme, vaikka hän saa kuulla suuria, elämäänsä koskettavia asioita: Hänet naitetaan Joosefille ja enkeli ilmestyy, ilmoittaen hänen tulevan raskaaksi. Nämä isot asiat kuultuaan Maria lähtee tapaamaan sukulaistaan Elisabethia. Näinhän kertomus Raamatussakin etenee. Kun hän palaa matkaltaan hänen havaitaan olevan raskaana ja se on järkytys kaikille. Joosef aikoo hylätä hänet. Unessa hän saa kuulla enkeliltä, ettei hänen pidä pelätä ottaa Mariaa vaimokseen. Raamatussakin on vain muutamalla lauseella kerrottu asioita, jotka ovat ne kokeneita varmasti kuohuttaneet kovin, vaikka kuinka olisivat olleet viilipyttyluonteitakin. Jota luonneasiaa me emme edes tiedä...

Sitten tulee käsky lähteä kirjoittautumaan veroluetteloon. Voi vain sitäkin jupinaa arvella, sillä eihän mikään verotukseen liittyvä nykyäänkään innosta... Niin nuoriparikin sitten joutuu lähtemään vaivalloiselle matkalle, jonka tapahtumista olemme niin usein lukeneet. Vaivalloiselle matkalle ovat lähteneet myös kolme miestä, jotka ovat tähtien tutkimuksessaan löytäneet aivan harvinaisen kiinnostavaa.  He arvelevat tulevan kuninkaan löytyvän tietysti palatsista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan heidät ohjataan ulos isosta kaupungista  pienen kyläpahasen - talliin! Eikä kuningasta vastaanottamassa ole ylimystöä vaan, lampaita paimentavia miehiä!

Kohta alkoikin sitten vielä pidempi matka lapsen kanssa Egyptiin vainoharhaisen kuninkaan takia. Ja hänen takiaan myös kaukaa tulleet miehet joutuivat palaamaan toista kautta kotiinsa. Jokaiselle  nämä asiat henkilökohtaisesti kokeneelle ja nähneelle, ne ovat olleet tavalla tai toisella mieltä kuohuttavia. Mainittujen Marian ja Joosefin, Sakariaan ja Elisabetin, paimenien, viisaiden miesten ja kuninkaan palatsissaan - lisäksi se aiheutti yllätyksiä myös Marian vanhemmille ja Betlehemin asukkaille ja ties kelle kaikille.  Ja sillä tapahtumalla on vaikutuksensa nytkin...

Tykkään tästä elokuvasta. Ja viikon päästä on jo ensimmäinen adventti :)


perjantai 21. marraskuuta 2014

Mennyttä aikaa etsimässä

Tässä muutama päivä sitten sattui kirjaston  poistohyllystä käsiini kirja: Ja vuorilla kaartelivat korpit. Kirjoittaja Eero Ekqvist. Olen hänen kirjojaan lukenut ennenkin, mutta tämä oli nyt hieman erilainen. Tämä oli sota-aikaan sijoittuva tarina. Kirjoittaja itse on ollut sotatantereilla v. 43 lähtien sodan loppuun, kertoo kirjan takakansi. Kirjan luettuani halusin lisää jotain samantapaista. Sitä löytääkseni kapusin keittiön tuolille ja tähystelin katonrajassa olevaa hyllyä kirjoineen. Jotain vanhaa siis piti löytää...

Ensimmäiseksi käteeni sattui kirja Havuseppele. Kirjoittanut Eino Railo. Painettu v. 1946.  Kirjan tapahtumat näyttivät sijoittuvan johonkin pappilaan ainakin ensikatsomalta. Ei ehkä sota-ajasta kertova kuitenkaan. Toinen kirja oli sitten  Mies riensi levähtämättä. Se oli  vuodelta 1945. Kirjoittanut Martti Tyrkkö.  Luulin ottavani romaanin käteeni, mutta heti kohta huomasinkin sen  olevan elämäkerta Kainuussa vaikuttaneesta papista nimeltä Johannes Väyrynen. Kirjan alussa oli hänestä kuvakin. Kolmas jo tosi vanhan näköinen kirja oli nimeltään Häälaulu. Sitäkin kuvittelin joksikin tarinaksi, mutta sekin oli ihan muuta. Sepä olikin Martti Lutherin selitystä psalmeihin. Kirja oli painettu v. 1910 ja oli painettu oikein vanhanaikaisella präntillä peräti. Sen olemme kai jostain kirpparilta joskus ostaneet. Sitten oli myös Väinö Katajan kirja v. 1910, jonka nimi oli Kruununtorppari, kuvaus Kiveliöstä. Mielenkiintoinen luulisin. Ja vielä romaani Ristilukki v. 1946, jonka kirjoittaja oli Kerttu Karmeli.  Kaikki kirjat siis ainakin olivat vanhoja kun uudemmatkin oli 40-luvulta.

Minkä näistä sitten otin? Sen elämäkerran J. Väyrysestä.  Vaikka se ei sota-aikaa olekaan. Todelliset elänänkohtalot ovat monesti kiinnostavia. Vuonna 1907 Kainuussa oli kova katovuosi. Toukokuusta kerrotaan: "28 p:nä oli maa noin 20 sentimetrin paksuisen lumivaipan peitossa, kylmää jatkui liki kuukauden ajan, - vasta kesäkuun 7 p:nä takatalven selkä varsinaisesti katkesi." Tässä kirjassa  näyttää olevan  paljon selostusta hänen toimistaan monella elämänalalla papin työn lisäksi. Alku näytti kiinnostavammalta kun siinä kerrottiin hänen lapsuudestaan. Nyt olen kirjan puolivälissä. Ei pitäisi ehkä keskeneräistä arvioida ollenkaan...


torstai 20. marraskuuta 2014

Mitäpä täällä tänään...

Tavallinen päivä - koululaiset kouluun. Ja ei sittenkään ihan tavallinen päivä. Kun vanhin tuli ensimmäisenä koulusta, aloimme isännän kanssa tehdä lähtöä kaupungille kahdesta syystä. Isäntä oli menossa autokorjaamoon ja minä Cityrmarkettiin muksujen toppahousuja, sun muuta etsimään. Sitä "etsivää esityötä" olin jo netissä tehnyt aamupäivällä ja olinhan alkuviikolla siellä marketissakin jo käynyt tarjontaa katsastamassa. Auton korjaustarvekin oli jo alkuviikolla tiedossa ja tälle päivälle oli saatu aika.

Auton hydrauliikassa on jotain pielessä. Se ei nosta "takamustaan" eikä kyllä etumustaankaan niinkuin sen kuuluisi tehdä. Pohja on tavallistakin alempana ja meidän epätasaisella tiellämme se laahaa aina välillä tienpintaa hipoen. Tämänpäiväinen käynti korjaamolla ei vielä tuonut apua asiaan, vaan oli selvitystä siitä mikä on vialla. Takaisin tullessa ajoimme hiekkatieosuudet hurjaa 10 - 15 km:n vauhtia... Siltikin aina välillä kuului pohjasta inha ääni sen osuessa tiehen. Ja minä kiljaisin ja pitelin päätäni... ja istuin jännittyneenä koko ajan, että päästäänkö kotipihaan ilman, että jotain putoaa matkalle. No päästiin ja saatiin ruokaostokset viikonlopuksi tuotua. Seuraava reissu autolla maanantaina korjaamolle. Ja sille päivälle oleva pikkuneidin hammaslääkäriaika on muutettava. Siitä ei neiti ole yhtään pahoillaan...

Ja toppahousurintamalle kuuluu hyvää. Oon tässä jonkin aikaa jo hermoillut, kun muksut on tarvinnut monenlaista uutta vaatetta. Talvikengät jo toinen pikkuneito sai ja toiselle ei niitä tarvi ostaakaan. Toppahousut oli sitten seuraava tärkeämpi hankinta heille. Mulle on ostosten tekeminen yleensä vaikeaa, kun olen sellainen jahkailija. Pitäis olla ikäänkuin täydellinen ostos. Tarkoitan sitä, että ei sais tulla sellaisia virhehankintoja... Ajattelin näinollen, että se marketreissu ei ole kovin yksinkertainen asia.  Mutta kas kumma, melkein heti kun olin päässyt lastenvaateosastolle ja toppahousujen ääreen, näin mielestäni sen näköiset housut jotka voisivat tulla kyseeseen. Otin ne hyppysiini ja hintakin oli hyvä ja sopivat kootkin löytyi heti! Ei tavallista mulle. Eipä sitten muuta kuin ostoskoriin vaan. Sitten huuhailin kaupassa pitkät ajat kun isäntää piti odotella. Sieltäpä löytyi vielä tarpeelliset toppahanskatkin ja vieläpä ihan alehinnalla. Olin tosi tyytyväinen reissun tähän puoleen. Ihan sanoisin rukousvastaukseksi tätä, sillä olinhan ihan oikeasti rukoillutkin niiden saamista :)

Samaan päivään voi mahtua huonoa ja  hyvää. Autojuttu on tosi huono homma. Vielä ei tiedä kuinka kalliiksi se tulee, mutta päivän paras taas oli nuo tyttöjen vaatehankinnat.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Ruoka- ja tahranpoisto-ohjeita sota-ajalta

Satuinpa tänä aamuna ajankulukseni ottamaan esiin erään 60-lukulaisen keittokirjan. Sekin oli kiinnostava, mutta vielä kiinnostavampaa löytyi kirjan välistä. Siellä oli nimittäin erään nuoren tytön kotitalousvihko 40-luvulta.

Vihko on aika pieni ja siinä on läpinäkyvä paperointi päällä. Vihon alussa on ohjeita tahranpoistoon pumpulivaatteille sekä villavaatteille. Pumpulivaatteiden tahranpoisto-ohjeiden lopuksi lukee, että "Harjaa ei saa käyttää pyykkiä pestessä, vaan aina täytyy käyttää vain pyykkilautaa". Villavaatteitteiden ohjeissa on mm. kohta III: "Saadaksemme villapukumme siistiksi ja pölyttömäksi, otetaan 10 gr. Kvilaijan kuorta ja 1/4 l. vettä, ja nämä kiehutetaan, kunnes se on aivan ruskeaa lientä. Sitten tämä liemi siivilöidään ja jäähdytetään. Tässä liuoksessa kastetaan harjaa ja sillä harjataan vaatekappaletta".  En ole ikinä kuullut tuosta kvilaijankuoresta eikä ollut äitinikään. Mitähän se on ja mistä sitä saatiin?  Haa, vastaus löytyi, mutta ei netistä. Isänä keksi ottaa esiin Otavan Ison tietosankirjan vuodelta 1934. Siellä on Kvillajakuori eli Panamakuori. Kyseessä on  saippua- eli suopapuun kuori (Quillaja saponaria).

Ruokaohjeista löytyy mm. Tuntemattoman sotilaan pullataikina sekä Tuntemattoman sotilaan pikkuleivät. Joihinkin ruokaohjeisiin on merkitty päivämäärä, jolloin se on tehty ja joihinkin nimet, ketkä kyseisen ruoan tekivät. Tekijät olivat yleensä pareittain, kuten aikanaan omillakin kotitaloustunneilla. Joissakin lukee vielä erikseen: Tehtiin tai Ei tehty.

Nyt ehtisi vielä joulukinkun tehdä vanhan ohjeen mukaan:


Perinteinen lipeäkalakin ehtisi kaikkine liotuksineen:


Meillä 70-luvulla ainakin vielä tehtiin "livekalaa" itse. Sen liotus tapahtui korkeassa sinkkisaavissa, joka on tallella edelleen. Samaa saavia käytettiin sitten moneen muuhunkin, kuten pyykkitouhuun ja kylpemiseen. Kaupassakin silloin aikanaan kuivat kalat sojottivat jostain saavista odottaen ostajaansa.





sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Beige ruusuasu

Ruusukuosisen kankaan löysin Joensuun Kontista viime talvena.  Keväämmällä sitten tein siitä puseron ja hameen. Hame on ihan vain suorista paloista tehty ja leveähkö musta kuminauha vyötöröllä. Pusero on Suuri Käsityölehden kaavalla tehty, mutta kaula-aukkoa suurensin hieman. Tämä asu näyttää ihan kivalta näissä kuvissa. Odotin kesää ja sen käyttämistä.



Kesällä se ei jotenkin näyttänytkään läheskään näin kivalta. En tykännyt käyttää sitä yhdessä enkä erikseen. En pusero hameen päällä enkä hame päällimmäisenä. En puseroa erikseen enkä hametta erikseen.  Se ei vain tuntunut sopivan.  Ei  sopinut hameen eikä puseron malli, ei väri, ei isot kuviot.  Enkä ollut mielipiteessäni yksin. Lopulta vein tämän kirppikselle...


Ehkä sitä olisi pitänytkin käyttää talviasuna. Se olisi kai vaatinut nuo siniset sukkahousut ja länkkärisaappaat. Ne oli sen kavereita.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kortti-ideoita

Tälläiset kortit pienemmät neitokaiset tekivät taannoin koulussa. Ne annettiin isälle viime sunnuntaina.


Ihastuin näihin kovin. Niissä on cd-levy, joka kuulemma oli käytetty mikrossa, jotta siihen saatiin tuollainen kiva krakeloitu pinta. Lasten kuvat kortteihin oli otettu syksyisellä koulun vierailulla Lieksan Liikennepuistoon.

Sitten tässä on kahden ihmisen yhteistyön tulos. Isäntä on ideoinut ja vanhin tytär toteuttanut tämän kortin.


Alla pahvi ja päällä kangasta, nappeja ja takin turkikset ovat mustaa huopaa. "Tuotelappukin" löytyy. Se lienee jostain skräppäystarvikesatsista peräisin. Tuollaisen takin ottaisin kyllä mielelläni :)


Kansalaisaloite

Kyseessä on  kansalaisaloite terveydenhoitohenkilökunnan omantunnonvapaudesta. Tämä aihe on hieman sellainen mukavuusalueen rajoja hipova. Kirjoittaminen tästä aiheesta ei ole mukavaa. Tuntuu kuin lähestyisi ampiaispesää...   Tämä aihe  on  helposti   sellainen tunteita kuumentava.   Lisätietoa aiheesta http://www.omantunnonvapaus.fi/.  Lakialoitetta voi kannattaa 23.11.2014 asti. Tässä suora linkki aloitteen kannattamiseen https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860. Kannattaa voi sähköisesti tai tulostaa paperilomakkeen postitettavaksi.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Harmaa päivä

Ulkona on ollut kovin harmaa päivä. Jossain vaiheessa katselin ikkunasta ulos ja tuumin, että päälläni olevat vaatteet olivat samaa väriä jota ikkunasta näkyi. Mitä se vaatetus sitten oli? Musta t-paita, vihreäruutuinen puolihame (josta kohta lisää), mustat sukkahousut ja harmaa neuletakki. Nämä värit olivat ulkona myös.  Harmaa neuletakki edusti kiviä ja lehtipuiden runkoja. Ruutuhameen päävärit ovat vihreä ja vaalea ruskea mutta siinä on myös hieman harmaata, valkoista ja mustaa. Se sai edustaa havupuita ja niiden runkoja sekä valkoisia koivunrunkoja. Musta toi mieleen jotkut melkein mustilta näyttävät puunrungot. Ulkona olevaa ankeaa tunnelmaa ei ainakaan tihkusade piristänyt.


Siitä ruutuhameesta sitten... Sen tein tässä äskettäin. Olin aiemmin tehnyt samasta kankaasta lyhyemmän hameen ja nyt kaipailin hiukan pidempää versiota. Minä sitten onnistun söhlimään aina tekemisissäini jotenkin. Mulla oli jotkut kaavat tehtynä voipaperille. En muista mistä olivat alunperin. Voi olla, että jostain hameesta mallia katsottu vain, kun ei niissä merkintöjä näkynyt. (Nyt kun yritin niitä kaavoja löytää katsoakseni,  niin mistään ei löydy). No, luulisi ruutukankaan leikkuun olevan helppoa. Ainakin minä luulin. Mutta silti meni pieleen. Luotin jotenkin kai liiaksi niihin ruutuihin... Yksi kappale oli saanut nimittäin liikaa leveyttä. Sen huomasin ennen ompelua. Kun hame oli valmis, huomasin muotolaskosten olivat eri kohdilla, eri puolella hametta. Olivat kyllä hyvin taaskin aseteltu ruutujen mukaan... No olkoon niin. Hame näytti olevan muuten suht ok, paitsi mitä nyt takana oleva helmalaskos ja helman kääntäminen olis sittenkin pitänyt toteuttaa toisessa järjestyksessä. 

Tänään se tekele sitten oli ekaa kertaa päällä ja näytti ensin ihan kelvolliselta. Vähän ajan päästä huomasin, että sivusaumat on kallellaan eteenpäin ja muutenkin se näytti - ei niin kivalta. Se oli saanut jo pussia takamukseen ja oli kait alunperinkin liian löysä hieman. Korjattavaa siis on... joko/tai/sekä/että... kavennusta sivusaumoista, vyötärön ja  muotolaskoksien korjausta, helmalaskoksen ja helman korjaus. Onko tässä enää järkee? Ajattelin, että saisin omalle - ei mallimittaiselle - kropalleni sopivia vaatteita itse tekemällä. Hah! Olisi luksusta jos voisi teettää ompelijalla hameen omilla mitoilla. Tai sitten olisi syytä käyttää vain leveitä hameita ja jättää kaikki kapeat hameet laskuista pois, koska kaupankaan hameet ei oikein sovi. Ne on usein tehty ilman muotolaskoksia. No johan oli vuodatus...


Iltapäivällä sain sitten postissa blogiarvonnassa (Evil Dressmaker) voittamani vanhan Sorja puserokaavan. Kunhan sopivaa kangasta löytyy, niin siitä haluaisin kyllä tehdä puseron. Silläkin uhalla, että pieleen menee. Entäpä jos tekisikin vain ihan ohjeen mukaan ja ilman mitään oman kropan muutoksia ja saisi kenties aikaan kauniin puseron, vaikka se ei olisikaan omaa kokoa. Kai jollekin sopisi. Muuntelisi vasta toiseen versioon. Jää nähtäväksi.
---

Mitä muuta sitten tänään. Pienin neito toista päivää pois koulusta flunssan takia ja nyt toinenkin jo valitttaa kurkkukipua yms. Isäntäkin flunssassa myös. Hän enkä paranemaan päin jo, koska jaksoi vitsiä  vääntää: Mikä sen Nooan ammatti oli? Se oli kuulemma arkkiatri. Tai sittenkin arkkitehty:)  Aihe tuli äsken katsellusta uudesta Noah-elokuvasta. Saimme  kirjastosta äskettäin kyseisen elokuvan katsottavaksi ja odotukset olivat korkealla. Ja pettymys suuri. Se oli kuin tieteistarina johon oli ympätty Nooa, arkki ja vedenpaisumus mukaan. Onneksi oli mahdollisuus katsoa ennen ostamista. Ja toinen isännän vitsi samasta aiheesta: Mitä ne elokuvassa olleet olennot olivat? Arkkivihollisia. (Paitsi etteivät olleet Nooan eikä arkin vihollisia elokuvassa).





lauantai 8. marraskuuta 2014

Sifonkipusero ja farkkuhame

Ostin kirpparilta joskus palan sifonkia. Pitkään se oli minulla säilytyksessä, kun en tiennyt mitä siitä tekisin. Vanha ompelukonekin krenasi, niin ettei sillä olisi voinut ajatellakaan ompelevansa tuollaista kangasta. Sai olla tyytyväinen jos sillä sai jotain tukevampaa ommeltua. Pala oli kyllä puserontekoon sopiva, mutta sopivaa mallia oli vaikea keksiä. Vihdoin löysin Suuri Käsityö -lehdestä sopivan mallin. Ja kun uusi ompelukonekin ilmestyi käyttöön, niin pääsin ompelemaan. Pusero onnistui ihan kivasti. Vyö ei kuulunut malliin, mutta minusta se kaipasi sitä. Arkikäytössä tämä ei kyllä ole kätevä tuon liehukkeen takia. Se olisi ohjeen mukaan kuulunut  ommella kiinni keskeltä ja niinhän minä en tehnyt. Ainahan pitää vähän säveltää... Liehuke oli minusta kauniimpi vapaasti liehuvana,  mutta nyt se sitten päätyy helposti roikkumaan vaikkapa lavuaariin...

Kuva viime kevättalven lumilta

Hame puolestaan on ollut oikea lempihameeni. Isäntä osti sen tosi kauan (ehkä noin 10 v.) sitten Ellokselta. Jos nyt laittaisi samanlaisen uuden hameen tuon nykyisen kanssa vierekkäin, niitä ei tuntisi samaksi ihan heti. Alunperin hame oli melko tumma. Se oli myös takaa lyhyempi. Erikoinen leikkaus, joka näytti typerältä takin kanssa, kun takin alta edestä näkyi hame, mutta takaa ei. Sinne piti siis jossain vaiheessa saada lisää pituutta ja sitähän sai kun silppusi kangasta jostain kirpparihameesta. Hame on kokenut monta muutakin muodonmuutosta. Aluksi siinä oli  vetoketju edessä, nyt takana. Siinä oli vyötärönauha, jonka sitten poistin ja laitoin vain kuminauhan vyötärölle. Tuo ylläoleva kuva on ajalta ennen viimeisimpiä virityksiä. Hame oli nimittäin jo melkein puhki kulunut ja  mietin mitä sille teen?


 Päädyin korjaamaan. Laitoin valtavat paikat eteen ja taakse ja jälleen kerran vyötärönauhan. Siitä tulikin ihan hauskan näköinen. Varsinkin takaa.



Harmi vain kun se on nyt hieman turhan pieni.  Välillä minä kavennan jonkin hameen vyötäröä, joskus taas päästän jonkun kavennuksen auki tai laitan  hameen jäähylle joksikin aikaa, kuten tämä on nyt.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Jos ei näe


...jos sanot ettet voi nähdä häntä...






... asia on hänen edessänsä, odota häntä.

                                                                                                                   Job 35:14      




torstai 6. marraskuuta 2014

Me ollaan sankareita kaikki...

Tänä iltana oli aivan toisenlaista musiikkia tarjolla kuin tuo tuleva Klimenkon konsertti. Tänään oli nimittäin Vuoniskylien koululla isäinpäiväjuhla. Äitienpäiväjuhlia ja joulu- sekä kevätjuhlia ja myös itsenäisyypäivän juhlintaa on koululla ollut aiemmin, mutta isäinpäivä oli uutta. Ihan mukava kun isiäkin muistetaan. Ohjelmassa oli tietysti lasten esityksiä. Nuorimmat esiintyjät olivat ryhmäperhepäivähoidon lapset. Koululaisilla puolestaan oli monenlaista ohjelmaa. Musiikkia ja tanssiesityksiä oli samoin sketsejä sekä yhteislaulua. Vuoden isäkin valittiin. Koska kaikki isät olivat hyviä :) arpa ratkaisi voittajan. Hän sai pizzalahjakortin.  Lopuksi vanhempainyhdistys tarjosi kaikille kakkukahvit!

Musiiikista jäi erityisesti mieleen soimaan J. Karjalaisen kappale Sankarit.  Siinä on hyvät sanat. Se laulettiin viimeiseksi ja varmaan siksi se jäi myös mieleen soimaan.  Sitä täällä kotona myös yksi neitokainen on vihellellyt.  Hyvin olisi voinut mielessä soida myös vaikkapa Vaarilla on saari, joka siellä myöskin oli ohjelmassa. Mielenkiintoinen laulu oli myös Isäkäs. Se oli minulle uusi tuttavuus. Sen sanoituksessa huomioitiin hyvin erilaiset isät ja se, että joku tapaa isää harvoin tai ei milloinkaan...  Mukava juhla oli.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Musiikkiherkkua luvassa

Satuin eilen huomaamaan jotain erittäin kiinostavaa, jota en voinut olla heti kailottamatta isännällekään joka väsyneenä tuli metsästä: Viktor Klimenko tulee Lieksaan!  Tämmöisestä oon haaveillut, että hän tai joku muu suosikkini tulisi tännekin. Olen kyllä pitänyt sitä lähes turhana toivona, mutta ainahan haaveilla saa. Näitä muita toivottujani olisivat Petri Laaksonen ja Samuli Edelman.

Klimenkoa olen vuosia sitten kuullutkin ihan livenä Porissa. Petri Laaksonen oli Joensuussa jokunen vuosi sitten ja tarkoitus oli mennä kuuntelemaan. Reissusta ei kuitenkaan tullut silloin mitään. Toivon todella, että nyt pääsisimme Klimenkon konserttiin. Onhan meillä levyjä, mutta kyllä se on jotain erityistä kun ihan paikanpäälle pääsee.  Meidän huushollissa minä olen varmaan kaikkein innostunein tästä... Harvoin sitä mistään oikein innostuu, mutta tämä oli nyt sellainen.

Ilmoituksen luin Lieksan Helluntaiseurakunnan facebook-sivulta. Se on siis joulukonsertti  sunnuntaina joulukuun 14. päivä ja klo 15.

14.11.14 korjaus kellonaikaan: näkyi olevan kellonaika muuttunut. Se onkin klo 18.)


tiistai 4. marraskuuta 2014

Sinistä sen olla pitää

Nimittäin sellaisen luottohameen näin kylmään vuodenaikaan. Tämän hameen olen jo aiemmin maininnutkin. Se on  farkkukaitaleista tehty. Etuosan kaitaleet on paremmat, koska ne olivat sopivasti kuluneet.Takaosassa on liian suuret tummuuserot, eli jos nyt tekisin, pyrkisin löytämään hieman lähempänä samaa olevaa farkkupaloja. Sehän tosin on makuasia ihan. Joku taas saattaisi tykätä siitä, että on vuoroin tumma, vuoroin vaalea kaitale. Hameen valmistuttua huomasin sen minua häritsevän kuitenkin.


Farkkuhameita minulla on useampia. Ne ovat minusta kivannäköisiä ja käteviä käytössä. Niihin on  helppo yhdistellä muita vaatteita. Melkein kaikki käy niiden kanssa. Tämä on muodostunut nyt uudeksi luottohameekseni. Tämä on sopivan pituinen monenlaiseen touhuun. Tämä päällä voi kulkea niin metsässä kuin kauppareissulla. Ja kotona tämä ei ole liian pitkä kun pönkii vaikkapa pyykkikorien sisältöä. Ja toisaalta pituutta on riittävästi myös vilukissalle.

Neuleliivin olen ostanut Kontista muistaakseni joskus viime talvena. Se muistuttaa aika paljon sitä edellisen jutun neuleliiviä. Napituskaitaleen ompelin tästä kiinni, kun se oli vähän lerpattava.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hameenkorjausprojekti

Ostin viime syksynä Pomarkussa käydessämme Lähetysavun kirpparilta kivan ruutuhameen. Hameessa oli yksi ongelma: sen helmassa oli monen sentin pituuseroja. Hame oli kaikkein lyhin siitä sivusaumasta, jossa vetoketju on. Pisimmillään se oli keskeltä edestä ja takaa.




 Käytin sitä kyllä kotona viime talvena, mutta tänä syksynä se häiritsi niin paljon, että rupesin tosissani miettimään korjausvaihtoehtoja. Päädyin minulle tyypilliseen tapaan laittamaan lyhyempään kohtaan vain lisää. Jos minulla olisi ollut saatavilla tummanruskeaa pitsiä, olisin varmaankin käyttänyt sitä. Löysin sentään tuollaista ruskeaa kangasta, joka valitettavasti ei ole ihan riittävän tummaa.

Apuna ikivanha viivoitin - olen merkinnyt taakse ikäni:  11 v. Ja siitähän on kauan...

 Kun olin laittanut tuon rimpsun, sen vaaleus häiritsi minua. Ajattelin nimittäin miten se rajoittaa värin puolesta puseron valintaa...  Isännän mielestä moinen on liikaa tarkkuutta. Päädyin kuitenkin riistämään  rimpsun irti. Ja kohta ompelin sen siihen uudestaan - koska en viitsinyt sitä muutenkaan ruveta korjaamaan. Aloitin kyllä helmaompeleen riistämisen, tarkoituksena leikata ja kääntää helmaa tasaiseksi, mutta ompeleen purku tuntui kovin työläältä nyt. Se oli tiukassa, hankala nähdä ja  koko ajan sai varoa ettei tee reikiä hameeseen (ja ainakin yhden teinkin).

Siinä sitä on oikea värikimara... En nyt vain viitsinyt vaihtaa puseroa, kun hameen helmahan se oli se  tärkein tässä..
Tuo rimpsu ja sukkahousut ei nyt kans ole paras yhdistelmä. Taitaa tuo pusero sopia jopa paremmin kuin nuo sukkahousut. Neuleliivi tutulta  saatu ja vyö isännän Halensilta joskus ostama.

Tässä lopputulos. Ei se tasainen tietenkään nytkään ole, mutta ei ainakaan näytä pidemmälle keskeltä. Kivoin se olisi kyllä ollut ilman tuollaisia lisiä, ihan yksinkertaisena itsenään. Saa nähdä vieläkö tämä alkaa jurppia vai jääkö näin...