keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Musiikkiherkkua luvassa

Satuin eilen huomaamaan jotain erittäin kiinostavaa, jota en voinut olla heti kailottamatta isännällekään joka väsyneenä tuli metsästä: Viktor Klimenko tulee Lieksaan!  Tämmöisestä oon haaveillut, että hän tai joku muu suosikkini tulisi tännekin. Olen kyllä pitänyt sitä lähes turhana toivona, mutta ainahan haaveilla saa. Näitä muita toivottujani olisivat Petri Laaksonen ja Samuli Edelman.

Klimenkoa olen vuosia sitten kuullutkin ihan livenä Porissa. Petri Laaksonen oli Joensuussa jokunen vuosi sitten ja tarkoitus oli mennä kuuntelemaan. Reissusta ei kuitenkaan tullut silloin mitään. Toivon todella, että nyt pääsisimme Klimenkon konserttiin. Onhan meillä levyjä, mutta kyllä se on jotain erityistä kun ihan paikanpäälle pääsee.  Meidän huushollissa minä olen varmaan kaikkein innostunein tästä... Harvoin sitä mistään oikein innostuu, mutta tämä oli nyt sellainen.

Ilmoituksen luin Lieksan Helluntaiseurakunnan facebook-sivulta. Se on siis joulukonsertti  sunnuntaina joulukuun 14. päivä ja klo 15.

14.11.14 korjaus kellonaikaan: näkyi olevan kellonaika muuttunut. Se onkin klo 18.)


2 kommenttia:

  1. Hienoa, toivon teidän pääsevän. Itse en Klimenkkoa ole kuullut, mutta Laaksonen ja Edelmanin olivat ihania elämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis tosiaan kiva jos nyt pääsisi :) Metsäntyttö

      Poista