Ihana ilta!

Joskus saa oikein erityisen lahjan.  Koin eilen saaneeni selllaisen.  En kovin usein innostu ihanaksi mitään kehumaan, mutta nyt oli sellainen hetki.  Mitä eilen sitten tapahtui?  No, oli se Viktor Klimenkon konsertti! Ehdin jo luulla moneen kertaan, ettei sinne menosta mitään tulekaan. Autoa ei juuri nyt ole ja eilen oli vielä omat hankaluutensa,  vaikka kyytkin oli järjestynyt ihanien ystävien toimesta.

Mitä sanoisin...  Kun kuulee Klimenkon laulavan, se saa väreet kulkemaan pitkin selkää...  Mikä tahansa tavallisempikin laulu muuttuu aivan kuin juhlavaksi, kun sen kuulee hänen esittämänään. Joka on kuullut häntä, tietänee mitä tarkoitan.

Nythän oli siis kyseessä joulukonsertti.  Konsertti oli Hellluntaiseurakunnan rukoushuoneella ja se  oli ilmainen.  Sali oli ääriään myöten täynnä väkeä. Lieksan lehden toimittajakin näkyi paikalla olevan, joten kaipa siitä juttukin lehteen on tulossa. Useimmat laulut olivat tuttuja entuudestaan, mutta oli joukossa muutama jota en ollut ennen kuullut. Laulujen lisäksi saimme kuulla myös puhetta, joka ei ollut tylsää!  Hän on huumoritajuinen puhuja. Hän nauratti yleisöä mm. kertomalla kuinka hän lapsena ihmetteli kovasti erään tutun joululaulun yhtä kohtaa. Miksi siinä eräässä laulussa "... kaks vain valveill on puol...isoa...". Kun äidinkieli ei ollut suomi ja laulettaessa sana kuulostaa tuolta, niin opettajalta piti sitten kysyä, mitä se tarkoitti. Sen lisäksi hän on myös rohkea puhuja. Hän puhuu sen, minkä tietää oikeaksi. Illan viimeiseksi kappaleeksi hän lauloi Finladia-hymnin alkuperäisin sanoin. Sitä ennen hän oli lausunut varoituksen sanan. Ei ole hyvä tehdä päätöksiä jotka ovat Jumalan sanan vastaisia.

Penkissä istuessani toivoin, että  saisimme hänestä kunnon kuvan. Istuimme aivan takana ja sieltä ei kovin hyvää kuvaa saanut. Tilaisuuden loputtua odottelimme kyytiämme ja isäntä  menikin kuvaaamaan esiintyjää läheltä, koska siellä muitakin oli. Sitten hän ehdotti minulle,  että hakisin ohjelmalehtiseen nimikirjoituksen, koska  muutkin niin  tekivät. Ja minähän menin.  Jahkalijakin osasi toimia heti... Sain nimmarin ja samalla kysyin luvan, että saanko julkaista isännän ottaman kuvan blogissani. Siihen ystävällisesti myönnyttiinkin. Isäntä olikin sitten ottanut kuvan  siitä hetkestä.

Kun sitten vielä odottelimme kyytiämme, saimme tällaisia kuvia rukoushuoneen eteisessä. Olimme pienemmän neitokaisen kanssa rekiajelulla:) Reki on sen tuttavapariskunnan, jolta kyydinkin saimme. Tämä reki ei olekaan pelkkä koriste, vaan sillä ihan oikeasti ajellaan talvisaikaan. Ei tosin hevosen kanssan vaan moottorikelkan vetämänä.

En osannut tätä juttua kirjoittaa siten kuin olisin halunnut. Päässäni pyörii erinäisiä ajatuksenpätkiä, enkä nyt saa niistä oikein sujuvaa esitystä. Mutta yksi asia on selvä: kiitollisin mielin iltaa muistelen. Kiitän Taivaallista Isää ja kyseistä ystäväpariskuntaa kun saimme tämän ihanan illan!