perjantai 30. tammikuuta 2015

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Alkeellinen kynttiläpaja

Maanantaina tuli kaupasta mukaan sellaisia tonnikalapurkkeja, joissa rupesin näkemään mahdollisuuksia...  Ne olivat tavallista pienempiä ja ilman paperikäärettä purkin ympärillä. Ja olivat minusta muutenkin kohtuullisen kivan näköisiä - vaikka kynttilänkuoriksi.




Ostin kirpparilta vuosia sitten kattilan kynttilätouhua ajatellen. Se ei kuitenkaan ole tositoimiin päässyt, vaan on ollut lasten hiekkaleikeissä. Ja nythän se tietenkin oli tyttöjen mökissä tavoittamattomissa. Sinnehän ei talvisin pääse juuttuneen oven takia. Ovi aukeaa jälleen keväällä. Muistin sitten isän "poikamieskattilan". Tämä pieni kattila oli minulla tallessa ja se on keittiökäytöstä poistettu vuosia sitten. Samantapaisia Alu-merkkisiä kattiloita oli aikanaan suomalaisten keittiöt täynnä. Nyt tämä vanhus pääsi taas töihin. Käytin tätä steariinin sulatukseen. Ja yllättävän nopeasti steariini aina sulikin.





Olin säästellyt kynttilänjämiä tätä tarkoitusta varten. Hain myös varastosta kalastajalankaa, jota sain isot määrät  vuosia sitten siskoltani. Olin jo unohtanutkin ne ja sattumalta löysin nyt ne kerät, kun toisia etsin. Etsimistäni langoista puolestaan en nähnyt jälkeäkään. Minulla oli kolme tonnikalapurkkia (joista käytin yhden nyt) ja yksi kynttilälasi sekä yksi iso sipsipurkki näitä kynttilähommia varten.  Kalalangasta värkkäsin sydämet niihin. Sipsipurkkiin palmikoin kolmesta langasta sydämen  ja  siinä sidoin langan pieneen kiveen, jotta sain sen pysymään suorassa. Muihin  laitoin vain kaksi lankaa yhdessä ja siinä lasisessa käytin pohjalla sellaista tuikusta jäänyttä "nastaa" johon langan kiinnitin.



Minulla ei ollut aavistustakaan minkäkokoiseen kynttilään ne minun kynttilänjämät riittäväisivät. Hyvin olisin voinut aloittaa siitä isosta sipsipurkista, sillä niin riittoisaa steariini näytti olevan. Ihan hyvännäköisiä niistä tuli ja koepolttokin on jo yhteen tehty. Hyvin näkyi palavan, mutta pidemmässä poltossa sen sitten vasta kunnolla näkee. Tätä kirjoittaessa sipsipurkissa oleva tekele on vielä kesken, koska siihen tuli erivärisiä kerroksia ja aina pitää antaa jähmettyä välillä.




Kynttilät onnistuivat  hyvin. Sipsipurkissa olevaa jäähdyttelin välillä ulkoportaalla nopeuttaakseni uuden "valun" laittamista. Varsinaisia värikerroksia (sulatussatseja) siinä on viisi, mutta valu on tehty useammassa erässä kuitenkin.  Hankalinta oli itseasiassa repiä lopuksi pois sipsipurkki kynttilän ympäriltä. Se oli aikamoista nyhtämistä.




Ideat kiertävät. Itse sain idean tähän sipsipurkkikynttilään blogista Vaahteramäen Maisa  (katso tästä linkistä). Sieltä löytyy paljon muutakin kivaa. Meillä nuorimieskin otti nyt pienen kerän kalalankaa mukaansa, koska hänelläkin oli  mielessä  oma kynttiläprojektinsa. Minulta loppui kynttilänjämät nyt, mutta meillä olisi kolme jättikokoista kurkkusalaattipurkkia... Voisivat sopia vaikka ulkotuliksi joskus...

---

31.1.15: No niin, tulihan se sieltä. Ongelma esiin isossa kynttilässä nimittäin. Tänä aamuna ajattelin polttaa sitä, pitkään... mutta en päässyt oikein alkuunkaan, kun jo liekki rupesi hiipumaan. Ihmettelin ensin, että eihän siinä ole voinut steariinia kertyä vielä sammuttamaan sitä, eikä ollutkaan. Kynttilän sisällä oli n. 3 cm syvä onkalo!

Ja "luolasta" pilkistää savuava  lanka

Mahtoikohan se muodostua siitä, kun ulkona juuri noita ylimpiä valuja jäähdyttelin. Kenties kynttilä jähmettyi päältä liian nopeasti, siis kuortui... mutta siltikin, kutistuukohan se massa jotenkin jähmettyessään? Vai laitoinko uusia valuja liian nopeasti, että entiset eivät olleet kunnolla jähmettyneet ja painuivat sen vuoksi alemmas? No, oli miten oli. Seuraavan kerran jähmetän ehkä sisällä vähän kerrallaan ja siihen on sitten varattava aikaa runsaasti. Ja tästä kynttilästä pitää veistää yläosa pois. Toivottavasti ei halkea kokonaan, sillä siinä on halkeamia myös, varmaan edellämainituista syistä.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Vanhan päiväkirjan avain löytyi

Puoli vuotta sitten etsiskelin vanhan päiväkirjani avainta. Kirjoitin siitä etsinnästä silloin ja halutessasi voit lukea sen jutun tästä linkistä. Se avainpa löytyi jokunen päivä sitten eräästä metallirasiasta, jossa säilytän vanhoja sekä ulkomaisia kolikoita.

Eilen sitten rupesin ajankulukseni lueskelemaan sitä kirjaa. Olin saanut sen kummeilta jouluna 1975.  Merkinnät alkavat kesästä 1976. Ja sitten olin kanteen kirjoittanut, että olin siihen aiemminkin kirjoitanut, mutta se oli typerää.  Olin repinyt kai alusta jonkin sivun pois.  Ensimmäiset sivut olen myös kirjoittanut uudestaan paremmalla käsialalla... Onneksi en kokonaan hävittänyt ole niitä kumminkaan. Olen  kirjoittanut sinne muutamia välikommentteja myöhemmin, kuten "Lapsellista". Monta merkintää oli tekemisistäni ystäväni "Martsin" kanssa. Hän varmaan tunnistaa tästä itsensä. Olin jo unohtanut, että tuollainenkin nimitys hänelle oli.

Luin kirjasta joitakin hauskoja kohtia toisillekin. Nauroin välillä ääneen ja nauratin toisiakin lukiessani. Välillä ei meinannut lukemisesta tulla naurun takia mitään. Naurattavin juttu oli varmaan selostus sähläyksestäni kahviautomaatin ja polettien kanssa laivaterminaalissa. Ei meinannut maalaiselle onnistua kahvin saanti, kun olin ensi kertaa polettien kanssa tekemisissä ja ruotsin kielikin oli olematonta.

Kirjasta löytyi muutamia unohtuneita asioita ja ajankohtiakin tapahtumille. Löysin senkin unohtuneen tiedon, että millaisen lenkin ajoin ensimmäiseksi mopolla harjoitellesani. Tai minä vuonna olin hankkinut koirani.  Se oli sitä hyödyllistä osuutta.

Sitten oli jotain surullistakin tietysti.  Siinä sai huomata myös ajankulun. Muutamia kirjassa mainitsemiani ikäisiäni ei enää ole elävien kirjoissa. Eräskin luokkatoveri, jonka kanssa olin muutamia kertoja ollut luistelemassa kirjan merkintöjen mukaan.

Merkintöjä on pitkältä ajalta, vaikkakin joskus tosi harvakseltaan. Olen lopettanut kirjan viettäessäni viimeisiä neiti-aikojani. Eli tekstiä on noin 15 vuoden ajalta. Kirja on lähes täysi. Siinä on vain muutama tyhjä sivu. Lähes kaikki sivut ovat irtoilleet liimauksistaan.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Jäätä rotkon rinteiltä

Tämmöisiä jäämuodostelmia kuvattiin noin pari vuotta sitten kallioilta. Näitä on siellä varmaan joka vuosi, mutta kukaan ei ole nyt viitsinyt lähteä sinne rämpimään.













Yksi kuvaaja rotkon pohjalla lumikenkineen ja reppuineen

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kierrätyksestä

En ole pitänyt itseäni minään kierrätysintoilijana. Koko sana ja jätehuoltoasiat yleensäkin aiheuttaa oikeastaan ärtymystä. Niistä vouhkataan niin paljon ja tuntuu välillä, että jätefirmat määräilee ja asiakas maksaa... Mutta kun rupeaa ajattelemaan omia käytäntöjään, niin kyllähän sitä kierrätystä aika paljon tulee tehtyä kuitenkin.  Kierrätykseen kuuluu myös kirpparit. Kävin kirpputorilla jo 70-luvulla. Silloin se ei ollut yleistä huvia. Ei niitä Porissa silloin tainnut juuri muita olla  kuin Pelastusarmeijan kipputori. Sitten myöhemmin sinne tuli LKA,  eli nykyään Fida. En tiedä ovatko nämä Porissa vielä.

Tässä muutama päivä sitten luin jäteauton kyljestä tekstin, jossa oli  niin, että jos suomalaiset kierrättäisivät jätteistään puolet,  syntyisi 10000 työpaikkaa. En tiedä kuinka se mekanismi toimii, että millä tavoin ne sitten syntyisivät.  Semmoinen lakihan on puuhasteilla, jossa tekstiilijätettä ei saisi laittaa kaatopaikalle. En kyllä käsitä mihin ne sitten laitetaan, jos niille ei ole omaa keräystä. Ei jokaista risoiksi mennyttä tekstiiliä voi käyttää rättinä. Ja nykyäänhän siivousvälineet ovat mikrokuituliinoja yms. Eivät risat vaatteet kuulu myöskään kirpparille. Jos risoille vaatteille ei ole järjestetty omaa kierrätyspistettä, niin varmaan ihmiset laittavat niitä joko jätelootaan tai niitä hivutetaan kirpparille kuitenkin.

Meillä  ovat risat vaatteet usein päätyneet "rättiosastolle" kylppärin kaappiin. Kaikki ei kuitenkaan sinne sovellu. Eräs semmoinen oli lapsen pieneksi menneet ja jo huonokuntoiset toppahousut. Niissä oli kuitenkin hyväkuntoisia osia ja mietin, saisiko niistä jotain. Niissä oli muutama kukanmuotoinen heijastinpainatuskin. Keksin, että kintaat siitä voisi saada. Eipä ollut kaavoja ja ohjeita, mutta otin omat rukkaseni malliksi ja rupesin leikkelemään osia. Olen pitänyt kintaita aika yksinkertaisina, mutta olihan niissäkin lopulta useampi pala ja vielä vuorista samat. Ompeluvaiheeseen pääsin. Sitä tehdessäni rupesin paremmin ymmärtämään kintaiden ja sormikkaiden hintaa... Monta palaa ja monta saumaa ommeltavaksi. Minun projektistani kävi aika pian selväksi, ettei niistä virityksistä mitään tule. Peukalo-osakin oli aivan liian lyhyt. Roskiin lensi toppahousun jämät. Sainpahan kuitenkin kokeilla. Ja ne kukanmuotoiset heijastinpainatukset leikkasin talteen. Josko niistä jotain keksisi...

Kylläpäs tästä tuli tylsä juttu.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Punaisissa asusteissa

Kuvassa olevat vaatteet oli tarkoitus olla eräänä vuonna neitokaisen asu koulun naamiaisiin. Hänen oli tarkoitus näyttää opettajattarelta, mutta sairastumisen takia koko homma jäi väliin. Hänellä oli myös muuta rooliinsa sopivaa rekvisiittaa etsittynä valmiiksi, kuten helmitaulu ja kirja kainalossa. Perinteinen puinen karttakeppikin olisi meiltä löytynyt. 



Hatun sain joskus (kai 80-luvulla) eräältä  tuttavalta Pomarkussa, joka oli muuten opettaja. Helmetkin ovat itseasiassa opettajan tavaroista peräisin, mutta eri henkilöltä.  Neuletakki ja ruutuhame on paikalliselta kirpparilta ostetut.


Muutama päivä sitten pöyhin lankapussejani ja mietin, että mitähän tekisin. Yhtäkin punaista 7 veljestä -kerää kääntelin käsissäni. Käsityölehtiä myös selailin jotain ideaa etsiessäni. Tämä sama neitokainen löysi niistä neulelaukun ohjeen ja ilmoitti haluavansa sellaisen. En ensin ollut yhtään innostunut semmoisesta projektista. Myöhemmin päätin kuitenkin tehdä sen laukun, kun en muutakaan ollut keksinyt ja tulisihan yksi neito iloiseksi ainakin.




Rannekkeet ovat neidin itsensä koulussa äskettäin tekemät! Niihin on ommeltu pieniä helmiä koristeeksi. Ne sopivat oikein hyvin yhteen tuon laukun kanssa. Ja nämä rannekkeet ja laukku olisivat sopineet aikanaan myös ylläolevaan "opettajattaren" asuun, jos olisivat silloin olleet olemassa. Valitettavasti näissä kuvissa  laukku ja rannekkeet  ovat väärän sävyisiä. Oikeasti ne ovat yläkuvan punaisen neuletakin kanssa lähes samaa sävyä.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kauneutta pimeästä

Aamupimeässä, kovan pakkasen vastapainoksi ulkona oli yllättävää kauneutta, vaikka puissa ei lunta ollutkaan.




Puissa kimalteli, kuin timantteja olisi yön aikana niihin ripoteltu. Kaikki risukotkin olivat saaneet kauniin kuorrutuksen. Kun olin saanut kouluunlähtijän matkaan, lähdin uudestaan tienvarteen kameran kanssa. Tulos ei ollut toivottu. Eihän sitä kauneutta pystynyt kameraan tallentamaan. Käsiäkin olisi pitänyt olla useammat. Taskulampulla valoa näytin... ja toisella kädellä yritin kuvata. Lopulta keksin laittaa lampun hankeen ja sain aikaiseksi nuo kaksi otosta. Nämä olivat "parhaat".




Kaiken lisäksi kamera taisi vähän sekoilla, ehkä kylmästä johtuen. Kun latasin koneelle näitä kahta kuvaa, kone ilmoittikin ladattavia olevan kolme. Ja ihmeekseni sain nähdä tuollaisen jääkuvan... Kuvan numerosta näin, että tämän täytyi olla joku vanhempi otos. Ja niinhän se olikin lokakuulta.




No olkoon alkupalana jääkuville vaikka. Olen muutenkin ajatellut tehdä jääkuvista oman juttunsa tässä joskus. Nyt ne ilmoittivat itsestään, ettei unohdu:)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Mustaa ja ruusuja - puserojakku tilkuista

Lauantai-aamu oli vaihteeksi parempi. Pilvenraosta pilkisti siis aurinko mielessäni, vaikka ulkona oli täysin harmaata. Ajatus näkymättömistä auttajista (joista kirjoitin tässä) ilahdutti minua edelleenkin. Sain iltapäivällä aikaiseksi jotain ompeluakin vaihteeksi.

Olin etsimässä kangaslaatikoistani aineksia jonkinlaisen pienen liivin tekemiseen, vaan ei löytynyt. Löytyi onneksi jotain muuta kiinnostavaa. Sieltä tuli käsiini muutama pala mustapohjaista ruusukangasta. Olin joskus ostanut sellaisen palan kirpparilta ja käyttänytkin sitä erään mekon pidennykseen ja sitten purkanut pidennyksen poiskin. Rupesin mallailemaan niitä paloja ensin sitä pikkuliiviä ajatellen, mutta totesin sitä tehdessäni, että tästähän saattaisi saada jotain muutakin. Ja se jokin muu voisi olla pusero vaikkapa. Kangasta oli melko vähän, mutta ainakin eteen olisi riittävästi ja takakappaleenhan voisi tehdä jostain muusta kankaasta. Löysinkin mustaa kangasta, joka soveltui tarkoitukseen. Kirpparilta sekin alunperin hankittu.



Kuvassa jo ommeltu puseron olkasaumat. Kaksi pisintä palasta jäivät puseroprojektista yli. Pusero on tehty suorista palasista. Takakappale on musta ja se koostuu kahdesta palasta. Niskaan laitoin palan ruusukangasta, joka yläkuvassa on vielä muotoilematon pala. Se olisi voinut olla pienempikin, kuten valmiista puserosta näkyy - tai sitten olla vain kaulusta kiertävänä nauhana. 

















Etureunoissa ja helmassa on vain kapea käänne. Hihansuissa on hyödynnetty ruusukankaassa jo ennestään olleita ompeleita ja mustan kankaan hulpioita. Osa ruusukankaan reunoista oli jo valmiiksi vedetty siksakilla. Ei tämä mikään erinomaisesti tehty työ ole, (todellakaan!) mutta olen silti siihen kovin tyytyväinen.  Ja sehän on jo jotain, vaikka tulihan tässä se "pakollinen" mokakin... Toinen etukappale on nurja puoli päälläpäin, mutta sitä ei kyllä tavankatsomisella huomaa.  Minäkin huomasin vasta valmiista, kun ihmettelin hihan käänteen olemista oikealla puolella. Semmoista hosumista se on meikäläisen ompelut, kun pitää päästä äkkiä leikkaamaan ja ompelemaan. Huolellinen suunnittelu ja jopa kankaitten silittely jää pois... Koko homma voi hyytyä, jos rupean tarkaksi näissä:)







Tätä puseroa voi käyttää vyön kanssa ja sopii se ilmankin käytettäväksi. Saattaa olla, että teen niistä ylijääneistä ruusukankaan paloista siihen vielä kankaisen vyön. Tosin tuo kuminauhavyö on kyllä ihan hyvä tässä. Hame on ostettu Joensuun Fidasta joskus ja se on talvista kangasta. Väri on vihreä. Vuoria siinä ei ollut, joten sen tein itse siihen. Tekomokkasaappaat on vuosia sitten ostetut. Kirpparilta tietty nekin.

Puseroa tehdessäni minua  hiukan huvitti, että tässähän on samat värit kuin edellisenä päivänä löytämässäni  ruusutunikassa, jonka voit katsoa tästä.







torstai 15. tammikuuta 2015

Huppu päässä Robin Hoodin tyyliin

Malli otettu Sherw... eikun itäsuomen metsästä:)   Mulle tulee tästä tosiaan mieleen Robin Hood. Katselimme siitä aivan äskettäin jokusen jakson kun oli taas kirjastosta lainassa. Tämä on se taannoin mainitsemani tylsä työ. Ja sitä se tosiaan oli, pelkkää suoraa vaan 2o ja 2n koko ajan.  Lanka on melko ohutta ja luullakseni villaa. Siitä langasta olisi riittänyt vielä vähän matkaa tehdä. Totesin kuitenkin, ettei sininen lanka riitä mihinkään tosi pitkään huiviin ja oikeastaan jotain huppua tai hihatinta olin halunnutkin.



Kun rupesin tähän, en ollut löytänyt mieleistäni mallia kumpaankaan. Halusin kumminkin saada jo tämän langan pois näkyviltäni. Olin jo tuuminut, että veisinkö sen kirpparille, kun ei siitä näytä mitään tulevan. Sitten rupesin kuitenkin pitkää huivia tekemään. Tiistaina siihen oli kertynyt pituutta niin paljon, että taitoin sen kokeeksi kahtia ja laitoin hakaneuloilla kiinni takaa. Se näytti soveltuvan hupuksi.


Ompelin jo takasauman kiinni, mutta jonkinlainen kiinnityssysteemi tuohon eteen vielä olisi saatava. Löysin kolmenlaisia nappeja, jotka sopisivat tähän. Ongelma on se, millaiset napinlävet tai lenkit tekisin.  Se on vielä mietinnässä. Jotkut nauhasysteemitkin tavallaan kävisi, mutta en halua siihen kuitenkaan sellaisia roikkumaan. Joku hakaneula tms. voisi väliaikaisesti toimia, mutta sellainen kovin iso ei ole hyvä. Kokeilin jo sitäkin nimittäin. Yksi vaihtoehto olisi ommella etuosa kiinni, mutta kyllä avattava versio on parempi.



Yleensä huput tai huppuhuivit tehdään niin, etteivät ne ole ihan suoria kappaleita. Se onkin tarpeen paremman istuvuuden saamiseksi. Minulla on tallessa yksi ohje jostain lehdestä, jossa ensin tehtiin kaksi suoraa kaitaletta erillisiltä keriltä, kuitenkin samaan aikaan ja samalla puikolla. Kun huiviosuudet olivat riittävän pitkät, siihen väliin luotiin silmukoita ja jatkettiin sitten huppuosan kutomista yhdessä aiemmin aloitettujen kaitaleitten kanssa.  Toinen ohje oli sellainen, että oli tehty suora kaitale, josta tuli se huppu ja siihen etureunaan virkattiin paloista kaitale, joka jatkui sitten molemmin puolin solmintanauhoina.  Se malli oli kuvista aikanaan niin vaikea hahmottaa, vaikka yksinkertainen olikin, että minun piti vanhasta lakanasta tehdä malli, jotta saatoin kokeilla kuinka se päässä oikein on.  Kumpaakaan noista edellämainituista ei ole tullut tehtyä vielä. Suurinpana syynä sopivan langan puute niihin ohjeisiin.




Tässä  minun versiossa tämä pelkkä suora toimii sen vuoksi, koska neulos on tuollaista joustavaa. Pituutta kaitaleella oli noin 115 cm ja leveyttä noin 25 cm venyttämättä. Kokoa on sen verran, että erillinen kaulahuivi ei liene tarpeen tämän kanssa.

Jotain pientä näistä vielä saisi


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ruutushoppailua vai hypistelyä

Joskus nuoruudessa sitä pienen kirkonkylän  pari näyteikkunaa tuli aina tarkkaan tutkituksi. Näitä katsottavia oli Kemikalio ja Trikoo eli kempsu, jonka ikkuna oli kiinnostavin vaatteineen. Sieltä myös käytiin ostoksia tekemässä, niin vanhasta myymälästä kuin myös saman rakennuksen tilalle tulleessa uudessa putiikissa. Putiikin pitäjä oli tyylikäs ja erittäin mukava, myös nuorille asiakkaille. Toinen ikkuna, jota kävelyillä käytiin vilkaisemassa, oli Riihimäen kauppa. Ajat kuitenkin muuttuvat. Ei ole kirkonkylissä enää katsottavia näyteikkunoita. Eikä juuri pikkukaupungeissakaan entisaikojen kirkonkylää enempää.

Sitten tulivat kuvastot. Niitä meillekin tuli useita. Oli Josefsons (yhdistettiin Ellokseen), Ellos, Hm, Halens ja joitakin muita. Niitä odotettiin ja  katseltiin tarkkaan ihan ostomielessäkin. Varsinkin erillisiä aleluetteloita. Mutta kuvastot toivat myös huvia, sillä niitä oli mukava keittiön pöydän ääressä kahvikupin kera tutkailla. Vaikka ei olisi mitään ostanutkaan, niin ainakin näki vähän mitä vaaterintamalla on meneillään. Alkuvuodesta tuli aina kevätkuvasto ja kesällä talvikuvasto. Nyt ei ole noilta mainituilta näkynyt mitään, eikä oikeastaan niin kauheasti ole väliksikään. Eräänkin firman kuvasto oli syksyllä muuttunut sellaiseksi, että siinä ei ollut tuotteista mitään tietoa. Oli vain hinta ja tuotenumero ja katso netistä lisää...

Se ruutushoppailu sitten. Aina välillä ajattelen, että katsoisin - joko huvikseni tai tarpeeseen - nettikaupoista jotain. Kovin vähäiseksi on jäänyt pelkkä katseleminenkin, saati sitten ostaminen. Eilen tuli eräältä firmalta tekstiviestinä tarjous, joka oli melko kiinnostava. Sen verran sain äsken aikaiseksi, että kävin heidän sivuillaan. Mutta... en erityisemmin tykkää valkata ensitöikseni kategorioita... hintaluokkia... katsella vain hiukan postimerkkiä suurempia kuvia... ja miettiä mikä niistä olisi isompanakin kuvana kiinnostava katseltava...  Lopetin lyheen.

Taidan palata - tai oikeastaan olen sen jo tehnytkin - hypistelyaikakauteen. Eli siis menen vaikka  markettiin tai kirpparille ja voin näpeissäni heti tuntea aikomani ostoksen ja nähdä sen silmissäni luonnollisessa koossa. Tosin yksi huono puolikin löytyy: kukaan malli ei näytä,  miltä se päälläni näyttää, vaan se pitää itse sovittaa:(   Hillitsee vähän ostohaluja ainakin näin talvisaikaan, ellei sitä sitten tee jo vaikkapa rahanpuute.





sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vetoketjuhame ja neuleliivi

Hameen löysin kesällä Joensuusta ihan olemattomalla hinnalla. Merkki siinä on Zip. Hameessa on kaksi kerrosta. Siinä on pääliskerros tukevaa harmaata farkkukangasta ja  musta alushamekerros, joka näkyy helmasta rimpsuineen ja vyötäröltä  näkyy myös musta kaitale. Hame on edestä ja takaa laskostettu toispuoleisesti. Mukavan lisän siihen tuo edessä olevat vetoketjulliset taskut. Etu- ja takakaarrokeet ovat sivuilta korkeammat kuin edestä. Hame oli senverran löysä vyötäröltä, että  se roikkui aluksi liian alhaalla. Tavallisemman mallisessa hameessa se ei olisi niin haitannut, mutta tässä näytti hassulta, kun  levennykset alkoivat "väärästä" kohtaa. Pienet sisäänotot eteen ja taakse olivat paikallaan.  Se oli tavallista hankalampi juttu, koska ne piti tehdä erikseen päälis- ja aluskerrokseen ja ne saattoivat olla pituudeltaan vain kaarrokesaumaan asti.


Neuleliivi puolestaan on tehty aikoinaan kirpparilta löydetystä Hm:n neuletakista, joka oli hiukan pieni. Siitä leikattiin ensin hihat pois, tarkoituksella tehdä niistä rannekkeet. Se idea jäi kuitenkin siihen. Sitten jäljellejäänyt osa neuletakista rupesi näyttämään mielenkiintoiselta projektilta. Siitä rupesi muotoutumaan liivi, melko pienellä vaivalla. Pienet koristeompeleet nappeineen vain hihansuihin ja se oli siinä. Napitkin ovat eripariset kun ei samanlaisia löytynyt. Neuleliivin somisteena oleva virkattu kukka on myös kirpparilta. Siihen laitoin itse hakaneulan, jotta sen voi halutessaan siirtää  muihinkin vaatteisiin. Ja alla oleva musta pitkähihainen t-paitahan on kirppikseltä myös. Voishan tästä olla sitä mieltä ettei tuon mallinen hame sovi tämänmalliselle kropalle, mutta tykkään tästä. Tässä on sitä jotain.  Tällä asulla on menty nyt muutama päivä kotosalla.

Ja lopuksi kuvausta varten hameen napinreikään roikkumaan taskukello. Se ei ole kirppistuote vaan ihan äidinpuoleisen isoisäni kello alunperin ja sen jälkeen myös isälläni ollut. Ja kun ulkona piti jalassakin jotain olla, nappasin eteisestä tyttären saappaat. On lupa niitä lainata:) Hänkin lainailee minun ruskeita vastaavanlaisia saappaitani.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Potkukelkkkoja ja -kelkkailijoita

Olin vain hieman nuorempi kuin tämä neitokainen tuossa kuvassa kun muutimme Lempäälästä Pomarkkuun. Muuttokuorma oli tehty ja vielä olisi ollut yksi kapistus, joka olisi pitänyt saada mukaan. Kyytiin ei enää kuitenkaan  millään mahtunut potkukelkka. Se oli sellainen vanhanaikainen, "kippurakärkinen" ja viininpunainen väriltään. Se oli tullut meille äitini vanhemmilta Luopioisista ja kelkka oli minun nimissäni. Sen jättäminen harmitti, mutta vaikka se silloin olisi mukaan saatu, niin tuskin sitä enää olisi tallella.

Tämä pieni potkukelkka  puolestaan löytyi Löytöpuodista yli vuosi sitten. Se oli sellaista vuodenaikaa, jolloin lunta ei olisi voinut ollakaan ja kannoin löytöni autoon. Olin poikkeuksellisesti liikkeellä vain itsekseni silloin. Kelkka oli täysin virheettömän näköinen ja maksoi vain 20 e. Se on juuri sopivan kokoinen nuoremmalle.

Minun lapsuudessani meillä oli kaksi potkukelkkaa: sininen ja lakattu, jossa oli punainen välipiena. Siihen aikaan, siis 70-luvulla varsinkin, kelkkoja vielä yleisemmin käytettiin. Niillä käytiin koulussa ja ystävän luona. Niillä tehtiin ne luistelumatkat koulun jäälle. Siinähän se luistinpussi kätevästi kulki ja luistimet saattoi laittaa jalkaansa kelkassa istuen. Joskus saatettiin tehdä "juna", eli useampi kelkka laittaa peräkkäin ja sillä tavalla laskea joku mäki.


Kelkka ja tunika myös täällä.
Se meillä aikanaan  ollut lakattu kelkka päätyi joskus tänne Lieksaan asti. Se oli jo aika raasu,  jalaksetkin vääntyneet. Se maalattiin siniseksi. Se oli  vuosia käytössä täälläkin, mutta sitten minä onnistuin hajottamaan sen... Lähdin nimittäin joskus erittäin liukkaalla kelillä pihasta ja jo tuossa ensimmäisessä mäessä se lähti käsistä... Siitä irtosi osittain se mistä työnnetään. Se oli kelkan loppu, kun se oli jo huonokuntoinen muutenkin. Sen työntökapulan otin talteen muistoksi. Se oli koristeellisempi, kuin toisessa hieman uudemmmassa kelkassa, joka on tullut isännän tädiltä. Mitä vanhempi potkukelkka, sitä koristeellisempi se on. Vanhimmissa kelkoissa oli ne kippurakärjet, joissa  joskus näki kumiset suojukset päällä.  Kun kippurakärjet jäivät muodista, niin  puuosissa oli silti muotoilua ja koristesorvauksia, jotka nykykelkoista puuttuvat kokonaan.




Eipä nykyteillä välttämättä paljon kelkotella, kun hiekotettuja ovat. Potkukelkat lienee katoaavaa kansanperinnettä ennenpitkää. Ei kuitenkaan ihan vielä, sillä täällä voi kelkotella vielä ja se tädin kelkka on pienen kelkan lisäksi yhä käytössä. Viime vuonnakin joulunaikaankin ne molemmat olivat liukkauden tähden tarpeellisia apuvälineitä.


Tässä vielä hajonnut kelkka kunnossa


perjantai 9. tammikuuta 2015

Luistelemassa

Eilen tuli yllätysreissu luistelemaan. Pienemmät neitokaiset tuli koulusta siinä puoli kolmen aikoihin ja tuolta postilaatikolta kävellessä mulle sanottiin, että pitäis mennä koulun jäälle neljän aikoihin. Nuorin oli vähän niinkuin sopinut... En ollut yhtään innostunut, enkä luvannut mitään. Haettiin kuitenkin luistimet varastosta ja jopa omani toin. Päätettiin isännän kanssa että mennään. Kylmäkään ei ollut ja hyvähän sinne  joskus tyttöjen on päästä.  Kolmen aikaan rupesin ruokaa laittamaan. Ei nimittäin tuntunut mukavalta ajatus, että luistelusta tultua siihen touhuun pitäisi heti ruveta. Mieluummin sitä ennen siis. Tein neitokaisille selväksi, että pitkää aikaa siellä ei olla.

Tässä muutama kuva menneen talven luisteluista, sillä nyt emme ottaneet kameraa mukaan. Näissä kuvissa myös vanhin neitokainen luistelemassa. Tällä kertaa hän ei ollut mukana, sillä tuli koulusta vasta tuntia aiemmin. Ja nuorimieskin jäi kotosalle.





 Muutamia koulutyttöjä siellä ole meidän lisäksemme luistelemassa. Äidit jutustelivat keskenään. Olin ainoa aikuinen, joka oli luistimilla.  Ei se minun menoni kovin tukevaa ollut, mutta en sentään kaatunut. Ei kait täsää kovin kummoinen luistelija voi ollakaan, jos kerran tai pari käy talven aikana jäällä. Luistimeni ovat kouluaikaiset eli siis 70-luvulta... Toisessa on jo häikkää kantapäässä. Joku ruuvi on noussut kantapäätä painamaan.  Vielä niitä silti on voinut käyttää. Ja jalat väsyi tosi nopeasti kuten ennenkin. Yllättävän kylmä tuuli siellä tuntui  myös olevan. Isäntä teki pienen kävelylenkin meitä odotellessa. 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Päivänsankari

Tämän päivän sankari oli muutama vuosikymmen sitten tämmöisissä puuhissa:

Hiekkahommia Saverolla

Ja lumenluontia talvisaikaan samassa paikassa

Pienimpänä nassikkana kuvan oikeassa alakulmassa ihmettelee sutta Uimaharjussa

Ja sivakoimassa koulun hiihtokisoissa Kouvolassa
Ja sitten tämän joulunajan kuva:

 Lieksassa saha  kourassa kuusenhaussa
Tänään hänellä on aivan toisenlaista ohjelmaa. Ainakin kakunsyöntiä kotiväen kanssa:) Onnea isäntä!

Lahja vai pelkkä alennus

Isäntä sai tässä taannoin "synttärilahjan" eräältä firmalta. Koskaan ei ole ollut heidän asiakkaansa. Lämpimien onnentoivotusten kera hänelle myönnettiin 30 % alennus firman tuotteista. Siis "lahjasta" sai maksaa itse 70 %! Ja tietysti toimituskulut, mikäli hankkii "lahjansa" nettikaupasta. Eikä alennus suinkaan kaikkeen käynyt, sillä läpyskässä oli pitkä litania, mitä alennus ei koske. Lisäksi saajalla piti olla tietty kortti, jotta alennuksen saattoi saada. Tuollaiset lämpimät onnittelut muuttuvat suorastaan kuumiksi, kun lahjan saaja kiehuu kiukusta... Suunnilleen näin isäntä ajatuksensa tästä onnittelusta esitti. Ei siis täydellinen lahja.

Nämä maiset lahjat ovatkin usein enemmän tai vähemmän antajansa toiveita tai ne vaativat saajaltaan jotain. Oikea lahja on saajalleen vastikkeeton.

---

Taivaallinen, kallis lahja, maksettiin kokonaan. Se ei ollut mikään osasuoritus tai alennus hinnasta. Se maksettiin täysin, joten meidän ei tarvi sitä yrittää maksaa. Eivätkä meidän rahkeemme siihen riittäisikään.




maanantai 5. tammikuuta 2015

Jäälyhty ja lumiveistoksia


Äitini teki joskus vuosia sitten jäälyhtyjä. Ihailin niitä silloin ja suunnittelin itsekin joskus sellaisen kokeilemista. Eilen  sitten veinkin vesiämpärin ulos. En ollut vartavasten vettä lyhtyä varten ottanut, vaan taannoisen sähkökatkon vuoksi sitä oli siinä valmiina. Ei onneksi ollut sähköt kuin hetken aikaa poikki meillä. Tänään sitten tutkin, miltä ämpärissä näyttää. No, jäätyneeltähän se näytti. Vesi liikahteli kuitenkin vielä jään sisällä, mutta niin se saikin tehdä. Onttohan se kuuluu ollakin. Mutta ämpärin ei olisi kuulunut hajota... Isäntä tuumi, että hänen teki mielensä varoittaa, että niin voi käydä. Äidilleni sitten soitin ja kysyin, kuinka hän sen tekikään. Samoin oli tehnyt. Kun sitten keräilin ämpärinkappaleita (ne piti teräaseella irrotella ämpärinkyljestä) totesin muovin olevan todella ohutta. Sellaista maitopurkin pahvin vahvuista suunnilleen. Ei ihme kun niitä euron hintaan saa... Ehkä äidillä on aikanaan ollut vahvemmat ämpärit.

Irtonainen jääkimpale oli minusta niin hienon näköinen, että kävin sitä oikein sisällä isännällekin näyttämässä. Isäntä varoitteli, ettei vain jään sisuksista vedet valahtaisi lattialle. Ei tullut. Melkein olisi tehnyt mieli jättää moinen jäätaideteos keittiön pöydälle.


Tältä se nyt näyttää pimeässä illassa. Takapihan ikkunasta voimme katsella. Se on lähes samalla paikalla kuin se aiempi lumipallolyhty. Alemmassa kuvassa pikkutyttöjen tekemää lumitaidetta.


Huomatkaa astiat hyllyillä! Pakkanen onkin nyt sopivasti kovettanut ne.

Yö väistyy

Kuu loistaa kuusten takaa
Kuun valossa puiden rungot ja  Kolin rinnevalot pienenä valopisteenä kaukana.

Vaikka miten valoisa yö olisi, kuten viime yö oli, sen on väistyttävä päivän tieltä. Päivään verrattuna valoisinkin yö on pimeä. Eikä kuva vedä vertoja todellisuudelle...

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lyhty yössä

Uudenvuodenyönä tai oikeastaan myöhäistä iltaa se vielä oli, ulkona oli meneillään lyhtyprojekti. Sen toteutti perheen nuorempi väki yhdessä.

Palloja tehtiin runsaasti ja niitä jäi projektista ylikin

Ei meinannut heti syttyä

Kivalta se näytti pimeässä

Kävimme myös kaikki kävelemässä. Nuorimpien mielestä se oli niin hauskaa, että ehdottivat sitä toteutettavaksi seuraavanakin vuonna. Ihmeellistä etteivät ole pimeässä kulkemisesta saaneet tarpeekseen kouluaamuisin. Kai se oli erityisen kivaa siksikin, kun koko perhe oli mukana.:)  Se on sellaista harvinaisempaa herkkua nykyisin.