lauantai 10. tammikuuta 2015

Potkukelkkkoja ja -kelkkailijoita

Olin vain hieman nuorempi kuin tämä neitokainen tuossa kuvassa kun muutimme Lempäälästä Pomarkkuun. Muuttokuorma oli tehty ja vielä olisi ollut yksi kapistus, joka olisi pitänyt saada mukaan. Kyytiin ei enää kuitenkaan  millään mahtunut potkukelkka. Se oli sellainen vanhanaikainen, "kippurakärkinen" ja viininpunainen väriltään. Se oli tullut meille äitini vanhemmilta Luopioisista ja kelkka oli minun nimissäni. Sen jättäminen harmitti, mutta vaikka se silloin olisi mukaan saatu, niin tuskin sitä enää olisi tallella.

Tämä pieni potkukelkka  puolestaan löytyi Löytöpuodista yli vuosi sitten. Se oli sellaista vuodenaikaa, jolloin lunta ei olisi voinut ollakaan ja kannoin löytöni autoon. Olin poikkeuksellisesti liikkeellä vain itsekseni silloin. Kelkka oli täysin virheettömän näköinen ja maksoi vain 20 e. Se on juuri sopivan kokoinen nuoremmalle.

Minun lapsuudessani meillä oli kaksi potkukelkkaa: sininen ja lakattu, jossa oli punainen välipiena. Siihen aikaan, siis 70-luvulla varsinkin, kelkkoja vielä yleisemmin käytettiin. Niillä käytiin koulussa ja ystävän luona. Niillä tehtiin ne luistelumatkat koulun jäälle. Siinähän se luistinpussi kätevästi kulki ja luistimet saattoi laittaa jalkaansa kelkassa istuen. Joskus saatettiin tehdä "juna", eli useampi kelkka laittaa peräkkäin ja sillä tavalla laskea joku mäki.


Kelkka ja tunika myös täällä.
Se meillä aikanaan  ollut lakattu kelkka päätyi joskus tänne Lieksaan asti. Se oli jo aika raasu,  jalaksetkin vääntyneet. Se maalattiin siniseksi. Se oli  vuosia käytössä täälläkin, mutta sitten minä onnistuin hajottamaan sen... Lähdin nimittäin joskus erittäin liukkaalla kelillä pihasta ja jo tuossa ensimmäisessä mäessä se lähti käsistä... Siitä irtosi osittain se mistä työnnetään. Se oli kelkan loppu, kun se oli jo huonokuntoinen muutenkin. Sen työntökapulan otin talteen muistoksi. Se oli koristeellisempi, kuin toisessa hieman uudemmmassa kelkassa, joka on tullut isännän tädiltä. Mitä vanhempi potkukelkka, sitä koristeellisempi se on. Vanhimmissa kelkoissa oli ne kippurakärjet, joissa  joskus näki kumiset suojukset päällä.  Kun kippurakärjet jäivät muodista, niin  puuosissa oli silti muotoilua ja koristesorvauksia, jotka nykykelkoista puuttuvat kokonaan.




Eipä nykyteillä välttämättä paljon kelkotella, kun hiekotettuja ovat. Potkukelkat lienee katoaavaa kansanperinnettä ennenpitkää. Ei kuitenkaan ihan vielä, sillä täällä voi kelkotella vielä ja se tädin kelkka on pienen kelkan lisäksi yhä käytössä. Viime vuonnakin joulunaikaankin ne molemmat olivat liukkauden tähden tarpeellisia apuvälineitä.


Tässä vielä hajonnut kelkka kunnossa


6 kommenttia:

  1. Meilläpäin pohjoisessa kutsuttiin potkukelkkoja potkureiksi. En ole nyt potkutellu siitä asti kun pohjoisesta muutettiin (yli 10v) Täällä etelässä kun ei ole juuri lunta ja jos jonkinlaista on niin kaikki paikat tosiaan hiekotetaan... Olisi kyllä ollut minulle sopiva kulkuväline nyt kun en autollakaan saa ajaa...!
    Kerran näin yhden potkurin johon oli laitettu rullat jalaksimien alle. Sellainen kyllä kulkisi täällä! :)
    Ihania lumisia maisemia teillä! Tuo ensimmäinen kuva on ihan kuin jostain Karl Larssonin taulusta! :)
    Mukavaa viikonloppua! /Leena-serkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin teille sinne! Täällä tuo kelkottelu vielä onnistuu. On se potkuri nimitys tuttu minullekin, mutta oli jo vähän niinkuin unhoon painunut. Tuo sinun kommenttisi toikin sen jälleen mieleeni:) Kyllä niitä tosiaan on ollut saatavilla sellaisia kelkkoja, joissa on pienet pyörät jalaksissa. Sellaista vois ehkä kysyä jostain urheiluliikkeestä, jossa muutenkin kelkkoja myydään.

      Poista
  2. Olen monesti haikaillut potkukelkka keleistä. Meillä isot muksut ovat alle kouluikäisinä pääseet parina talvena potkutteleen. Muistatko kun Pomarkussa hiekoitettiin vain toinen reuna pyörätiestä juuri kelkkottelun vuoksi. Syksyllä etsein kotoa äidin kelkkaa,kippura nirkkosta. Kelkan äiti oli lapsena saanut, isä oli puuosat tehnyt pariinkertaan uudestaan. Sitä en mistään löytänyt, viimeksi oli 2001 talvella käytössä ja muut sen ajan kelkat löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä tosiaan kelkkakelejä paljon ole ja hiekat vie loputkin mahdollisuudet. Sellainen pyörillä varustettu toimisi siellä teilläkin hiekalla myös. Äidillä oli joskus sellainen ja lapset sitä mieluusti lykkivät kesälläkin. Mihinkähän sekin äitisi perintökelkka oikein katosi, liekö joku varastanut sen... Harmillista, että vieläpä juuri se on kadoksissa, kun ei niitä enää kovin usein sellaisia näe.

      Poista
  3. Luopioinen ja punainen kippurakärkinen potkukelkka ovat osa lapsuuttani mutta eipä ihme. Omille lapsille Kangasalle hankittiin kanssa potkukelkat - yksi pelastettiin kerrostalon roskiksesta! Niillä he potkutelivat alaluokilla kouluun ja lähikentälle luistelemaan, ja kelkan päällä istuen pystyi vaihtamaan luistimet jalkaan.
    t. sukulaistäti Tampereelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon se kait jäi mua kaivelemaan se kelkan jättäminen, kun sitä tarttee näinkin vanhana vielä harmitella. Aika mukava löytö teillä, kun roskiksesta semmoisenkin voi löytää:) Täällä korvessa ei voi semmoisista löydöistä haaveilla. Kätevä peli se kelkka on, kunhan on sopivat tiet siihen.

      Poista