lauantai 28. helmikuuta 2015

Pippurihelmiä

Tänään käytimme ystäväni kanssa samantyyppisiä helmiä. Ystäni oli  valinnut tämänpäivän korukseen 70 - 80-luvun vaihteesta pitkät punaiset helmet. Hänellä oli niitä silloin aikanaan käytössä useammankin väriset. Oli valkoiset ja harmaat punaisten lisäksi. Helmet saatettiin kietoa kaulan ympäri kahdesti tai pitää pitkänä.  Toisinaan kaikkia kolmea väriä pidettiin kaulassa samanaikaisesti. Joskus helmet saatettiin laittaa solmuunkin, kuten ystävälläni alla olevassa  kuvassa. Siinä hänellä on kyseiset punaiset helmet.   Helmet olivat aina tarkkaan valittu asun värien mukaan.  Tänään oli taas näiden helmien aika. Nämä olivat kuulemma minulta saadut. En kyllä olisi itse muistanut sitä.


Tämä kuva on kehitetty 1982 ja siinä ystäväni on meillä käymässä. 

Minulla oli mieheni tädille aikanaan kuuluneet ruskeankirjavat pitkät helmet, kaiketi jostain 70 - 80-luvulta nekin. Tämä korujen uudelleen käyttö on ollut meistä kummastakin kivaa. Jos toinen unohtaa laittaa korun, niin toisen kertoessa valinnastaan, muistaa toinenkin kaivaa jotain esille:)


Ja siinä minun päivän vaatetusta v. 2015.  

perjantai 27. helmikuuta 2015

Koruhaaste - korut käyttöön

Minulla ja lapsuudenystävälläni alkoi tässä vaivihkaa sellainen korujen aika. Se sai alkunsa tavallaan tästä jutusta ( klikaa tästä). Jutun luettuaan ystäväni kaivoi myös käyttämättömiä korujaan esiin ajatuksella, että niitä myös käytetään.  Ja nyt me olemme innostaneet toisiamme, sillä jo parina päivänä minä olen hänen blogiaan lukiessa muistanut, että ai niin korut, ja kiirehtinyt hakemaan korun kaulaani. Mitään emme ole sopineet asiasta, se vain on sama ajatus tullut kummallekin, että koruja voisi käyttääkin...

Ihan citymarketista tämä

Tätä aion tämän päivän killutella kaulassani. Olisihan ollut hienoa, jos tässä olisi nyt ollut semmoinen kuva, jossa on koru kaulassa, mutta valitan... Nyt ollaan niin rähjäisen näköisiä, ettei nyt semmoista. Ja pääasiahan onkin nyt korut käyttöön! Kaivelkaahan naiset korunne esiin ja käyttöön. Vaikka ne tuntuisikin pitkästä aikaa kuin  "lehmänketjuja kantas kaulas", kuten ystäväni asian hauskasti kirjoitti:)

tiistai 24. helmikuuta 2015

Nuorenmiehen takin lyhennys

Siinäpä projekti johon en todellakaan innolla käynyt käsiksi. Kyseessä oleva villakangastakki ostettiin 4 vuotta sitten ihka uutena Ellokselta vanhojentansseja  varten. Pitihän puvun päälle saada asiaan kuuluvan näköinen takki. Sen jälkeen se ei juuri ole käytössä ollut ja nuorimies esitti joskus ajatuksen, että se olisi mieluisampi lyhyempänä. Sivuutin ajatuksen siltä seisomalta. Eihän hienoa, pitkää (lähes polviin ulottuvaa), tyylikästä takkia nyt kannata ruveta lyhentämään... Se oli minun mielipiteeni. Ja se piti. Muutaman vuoden.

Mallina isäntä

Nyt sitten rupesin ajattelemaan toisin. Kun olin nähnyt ettei takki tosiaan käytössä ole ja nuorimies rupesi jälleen puhumaan takin lyhennnystä. Ja kaiken kukkuraksi suunnittelemaan villakankaan ostoa ja takin tekoa - itse! Joten otin ja lyhensin sitten sen takin. Edellisellä käynnillään katsottiin millainen pituus olisi mieluinen. Ja eikun leikkaamaan sitten... Kyllä vähän hirvitti toisen takkia leikata. Olenhan omia takkejani kyllä lyhennellyt, mutta onhan se vähän eri asia jos omansa pilaa...



Leikkasin takista pois 14 cm. Tarkoitus oli kääntää sitten noin 5 cm, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ollut. Kun olin saanut sitä alustavasti käännettyä, huomasin takin näyttävän edestä pidemmältä, joten käänsin edestä enemmän. Hihansuutkin olivat helmasta katsottuna eri korkeudella... No, mittasin hihat ja niissähän oli valmiiksi pituuseroa noin sentin verran. En ruvennut nipottamaan niiden kanssa. Muuten yritin kyllä saada kelvollista jälkeä aikaiseksi mutta eihän tämä nyt mitään räätälinjälkeä ole. Helmankin ompelin koneella, vaikka ensin oli tarkoitus tehdä se käsin. Tämä  siksi, koska se käänne ei ollut tasaleveä. Käsin ompelin sitten vuorin kiinni helmakäänteeseen.


Kyllä jossain vaiheessa ajattelin, ettei olisi pitänyt moiseen projektiiin ruveta. Nyt se kumminkin on tehty. Pitäisköhän tilata suklaalevy palkaksi:) Isäntä oli välillä projektissa mallinukkena ja hän sanoi, että tämäntyylistä voisi ajatella itsekin pitävänsä. Hän sitten sai olla mallina myös valmiin takin kanssa. Ensin tosin minun piti parturoida hänen tukkansa...





Takista ei löytynyt ainakaan eilisellä etsimisellä sellaista kuvaa, jossa se olisi ollut nuorenmiehen päällä. Kaikki vanhojentanssikuvat olivat sisällä otettuja. Jos olisin tämän huomannut, ennen takin leikkaamista, siitä olisi voinut ottaa kuvan alkuperäisessä asussaankin.



keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kaikessa näytä käsiala Luojan...

Tänä aamuna minulla on alkanut soida päässä virsi: "Kaikessa näytä käsiala Luojan... mahtavan viisaan, kaiken hyvän suojan... "

Se on jännä, että juuri tuollainen soi, kun ei ole mitenkään mukavan tuntuinen aamu. Pienimmät on olleet sairaana pari päivää. Toinen sentään lähti jo tänään kouluun, mutta toinen potee vielä kotona. Ajattelen tuosta laulusta siten, että se on ikäänkuin muistutuksena minulle siitä, että Luojamme näkee kaiken, tietää kaiken ja kaikki on hänen kädessään ja hoidossaan kuitenkin. Hänellä on hyvä tahto ja suunnitelma meitä varten. Se on paljon kauaskantoisempi kuin mihin meidän rajallinen järkemme riittää... Me näemme Hänen suunnitelmastaan vain pieniä vilahduksia, Hänen näkökentässään on kokonaisuus.


"... Kristuksen luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät" .  Piti oikein nyt katsoa mikä virsi se oli. Ja sehän olikin se vanha, jo kouluajoilta tuttu, Totuuden henki. Siis virsi 484. Tuo päässäni soiva kohta siitä on säkeistö 2.  Antaapa vain soida edelleen...  joko Samuli Edelmanin äänellä tai pelkkänä soittona vaan...

perjantai 13. helmikuuta 2015

Villin lännen tyyliin penkkaripäivänä

Vanhin neitokainen vietti eilen penkkareitaan. Asun valinta tuotti päänvaivaa melkoisesti ennen penkkareita. Hän mietti ensin jotain ostopukua, joka olisi voinut olla vaikka joku eläinhahmo. Pukuja olisi kyllä ollut nettikaupoissa, mutta monet aika kalliita. Sitten miettimistä aiheutti, kuinka siinä tarkenee autona lavalla. Lopuksi pähkäily päättyi siihen ajatukseen, ettei osteta mitään. Nuorimies aikanaan jätti penkkarit väliin juuri siksi, kun jäi se haluttu gorillapuku hankkimatta. Nyt kuitenkin neitokainen tarttui toiseen tuumaan. Tähän asuun löytyi kuteet kotoa: tyttö villistä lännestä.

Kuva kotipihassa päivän päätteeksi

Pikkusiskot oli kovin innoissaan isonsiskon penkkareista. He saivat aamulla mukaansa isonsiskon laittaman karkkipussin Vuoniskylien koululla jaettavaksi. Sinnehän eivät abien ajelut koskaan yllä pitkän välimatkan vuoksi. Ja olihan se entistä omaa koulua muutenkin mukava muistaa siten. Haimme pikkuneidit  koulusta aiemmin, että pääsimme katsomaan rekkojen lähtöä. Näimme kuinka tulevat "vanhat" kantoivat abit kuorma-autoihin. Itse sentään piti lavalle kiivetä:)


Ulkona oli vähistä pakkaslukemista huolimatta kovin kylmän tuntuista. Tuuli sen teki. Säälitti nuoret jotka joutuivat hyytävässä tuulessa auton lavalla ajelemaan. Hauskaa heillä lienee silti ollut ja iloisesti vilkuttelivat. Koulun pihalla oli melko paljon väkeä. Siellä oli saman pihapiirin ala-astelaiset katsomassa myös. Jotkut lapset ovat konkareita karkkien metsästyksessä. Heillä oli näet pussit mukana siihen tarkoitukseen. Meidän pikkuneitokaisetkin keräsi innolla karkkeja jo koulun pihassa. Heillä ei niitä pusseja ollut, joten laittoivat niitä  karkkeja minunkin taskuni pullolleen ja päätyi niitä isännänkin taskuihin.

Tumma jälki lumessa on freskojen poltosta. Paikka savusi vielä kun saavuimme pihalle



Kadun varsilla oli vähän väkeä. Tosin abejakin oli nyt aiempia vuosia vähemmän. Kaksi kuorma-autoa he olivat varanneet ja lisää olisi kyllä kyytiin mahtunut. Kun autot sitten katukierrosten jälkeen noin klo 13 kaartoivat koulun pihaan, saivat pikkuneidit vielä lisää karkkia siskoltaan ja tämän ystäviltä. Nyt niitä saattoikin sitten kerätä siskon tyhjentyneeseen kassiin. Kylmissään olevat abit käväisivät vielä sisällä koululla, mutta kohta jo saimme hänet kyytiimme ja lähdimme kotia kohti. Kotipihassa otettiin sitten muutama kuva vielä.

Ajelut ohi. Kuva koulun pihalla.

Ei mulle käsirautoja - ei vaiskaan , karkkia tässä odotetaan 


Iloisena karkit näpeissä





maanantai 9. helmikuuta 2015

Nuoripari Hämeensillan kupeessa

Tämä kuva nuoresta parista on vuodelta 1962. He olivat tutustuneet Pikonlinnassa, jossa toinen oli töissä ja toinen potilaana. Tämän kihlajaiskuvan Tampereella Hämeensillan kupeessa otti nuori sukulaistyttö.



Naimisiin he menivät  9.2.1963. Myöhemmin kuulin tämän mieshenkilön pitäneen itseään tuolloin jo vanhana... Hän täytti sinä vuonna 33 v. Nuori vaimo oli 10 v nuorempi. Vaimon sisar meni naimisiin seuraavana päivänä miehensä kanssa. Alunperin siskosten oli tarkoitus mennä naimisiin samana päivänä, mutta koska tällä nuorellaparilla ei ollut kirkkohäihin sopivaa vaatetusta,  suunnitelma muuttui ja kuvan nuoripari vihittiin Kangasalan pappilassa (tai seurakuntakodissa?) He olivat kuulemma ensimmäinen siellä vihitty pari. Vihkijänä toimi Emil Ponsimaa. Sisko puolisonsa kanssa vihittiin seuraavana päivänä kirkossa. Tänään tästä vihkitoimituksesta on kulunut 52 vuotta, mutta näin kauan he eivät yhdessä ehtineet olla.  Vanhempani saivat 31 yhteistä vuotta. Isä kuoli vuonna 1994.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Aurinkoinen yllätys

Jos joskus onkin niitä ikävien yllätysten päiviä, niin on sitten välillä niitä  mukaviakin. Tämä aamupäivä ei mitenkään kovin ihanalta tuntunut, mutta sitten Lidlistä lähtiessämme löysin tämän:




Siinä se lojui kassojen jälkeen lattialta. Oli taas jonkun kukkakimpusta pudonnut minua ilahduttamaan. Iloitsen tuollaisesta löydöstä kyllä kovin. Minusta tuntuu kuin olisin saanut tervehdyksen taivaasta. Ja niin varmaan sainkin. Kuva silti on kovin arkinen, sotkuiselta pöydältäni ompelukoneen edessä. Mitäpä siitä, arkinen oli kukan löytöpaikkakin.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kaikki voi muuttua äkisti

Tulimme kauppareissultamme Lieksasta runsas tunti sitten. Se ei mennyt ihan tavanomaisessti. Aamulla lähdimme kyllä ihan suunniteltuun aikaan liikkeelle, mutta matkalla tapahtui käänne. Noin 13 km ennen Lieksaa, oli Koiravaaran tienristeyksessä mies huomioliiveissään pysäyttämässä liikennettä. Hän ohjasi auton kiertotietä Lieksaan ja syykin siihen näkyi vähän matkan päässä: liikennneonnettomuus. Hälytysajoneuvoja ja ainakin iso rekka vähän matkan päässä isossa mäessä. Olimme niillä kohdin noin klo 9.30.

Takaisin tullessa, vähän ennen puoltapäivää, oli sama juttu toisinpäin. Nyt meitä kiellettiin ajamasta Koiravaarantietä, koska sieltä tuli rekkoja vastaan.  Kaikki Joensuun suunnasta tuleva liikennne tuli sitä mutkaista, mäkistä tietä. Meidän käskettiin ajaa Vuonislahden suuntaan. Saimme myös kuulla millainen onnettomuus oli ollut: rekka ja henkilöauto olivat törmänneet. Ja kamalinta oli kuulla se, jota ei olisi halunnut kuulla,  että siinä oli kuollut yksi ihminen...

Siinä sitä oli ajateltavaa tälle päivälle. Ja kaiken kukkuraksi radiosta tuli uutisia maailmalta: Ukrainassa oli kuollut ihmisiä rekan ja minibussin törmäyksessä. Toinen uutinen oli Taiwanista. Siellä oli lento-onnettomuudessa kuollut ihmisiä... Lieksan onnettomuudesta ei ollut mitään edes paikallisissa uutisissa. Toisten kuolema on uutinen, toisten ei... Jokainen ihminen on silti yhtä arvokas. Ja uutisten jälkeen radiosta kuului  muun musiikin lisäksi Samuli Edelmanin laulamana:

       "Kiitos sulle Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea...

Joka päivä ihmisiä kuolee, kuka milläkin tavalla. Ja varmaa on, että jokaiselle se eteen tulee ennenpitkää. Aika on rajallista. Kunpa muistaisimme tämän. Jokainen joutuu täällä ajassa tekemään iankaikkisuuteeen vaikuttavan valintansa. Vielä on armon aika, vielä voi valita. Huomisemme on arvoitus.





tiistai 3. helmikuuta 2015

Ilahduttava kirja

Minua on tänä aamuna ilahduttanut kirja, jonka lukemisen aloitin jo eilen tai toissapäivänä. Kyseessä on Johanna Spyrin Pikku Heidi. Tässä painoksessa, jonka löysimme kirpparilta ihan äskettäin, on mukana itseasiassa myös toinen kirja: Heidi osaa käyttää oppiaan. Heidi-kirjojahan meillä on jo ennestäänkin vanhempina painoksina. Yksi kirjasarjoista on sellainen, jossa on käytetty tv-sarjassa nähtyä kuvitusta. Se suosittu tv-sarja (v.1978) on meillä myös dvd:llä. Se on yksi suosituimmista katsottavistamme. Lainasimme sitä aluksi kirjastosta, mutta sitten ostimme oman. Sarjassa on 26 jaksoa ja kun se on itsellä, sitä voi  katsoa omaan tahtiinsa. Kirjaston elokuvien laina-aikahan on vain viikko.

Mikä niissä, siis kirjassa ja elokuvassa, niin kiehtoo? Yksinkertainen elämäntapa ja kaunis ympäristö nyt ainakin. Siinä on kuitenkin muutakin. Se on kertomus sovinnosta.  Se kertoo myös Jumalan huolenpidosta. Se tulee varsinkin esiin siinä, kun isoäiti Frankfurtissa kertoo Heidille rukouksen merkityksestä. Hän opettaa Heidille, että tulee hellittämättä rukoilla ja sen, että Jumala aina kuulee rukoukset ja hän vastaa niihin.  Aina hänen vastauksensa ei ole toivomamme, mutta se on kuitenkin sellainen, joka on meille parhaaksi. Rukouksen merkitys, ja varsinkin sovinnon sanoma, tulee esiin myös isoisän kohdalla. Hän on elänyt erakoituneena mökissään. Kyläläiset paheksuvat häntä ja hän ei myöskään halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Isoisä luulee, että Jumalakaan ei hänestä enää piittaa. Heidi käyttää Frankfurtissa isoäidiltä saamaansa oppia ja kertoo isoisälle kuinka hän oppi rukoilemaan ja sai hellittämättömään rukoukseensa vastauksen, jota oli pyytänyt: hän pääsi takaisin rakkaan isoisänsä luo. Isoisäkin päättää kääntyä takaisin Jumalan puoleen. Kun hän on tehnyt sovinnon Jumalan kanssa, hän on valmis tekemään sovinnon kyläläistenkin kanssa. Hän saakin huomata, että hänet otetaan suopeasti vastaan. Hänellä ja Heidillä alkaa aivan uusi vaihe kyläläisten parissa.

Usein kirjojen mukaan tehdyt elokuvat eivät seuraa uskollisesti alkuperäistä tarinaa ja saattavat siksi olla pettymys. Tästä kertomuksesta tehty tv-sarja on minusta erittäin hyvä, vaikka sen yksityiskohdat eivät joka kohdassa menekään aivan kirjan juonta noudattaen. Näitten kohdalla sanoisin molempien olevan tutustumisen arvoisia. Nämä  sopivat hyvin lapsille ja näitten parissa  viihtyy hyvin aikuinenkin.

Tähän olisi ollut kiva laittaa kuvat kirjan ja levyn kansista, mutta tekijänoikeusasiat ovat sellaista viidakkoa, että katsoin parhaaksi olla laittamatta.





maanantai 2. helmikuuta 2015

Lumi teettää monenmoista

Lumien pudottelu katolta - lähes jokatalvinen homma.

Kukkulan kuningattaret - tai prinsessat.

Isoasiskoakin vaaditaan laskemaan

Minäkin suostuin vaatimukseen

Isännältä vaaditaan vapaakyytiä

Lumien pudottelu katolta tekee niin isot kasat seinänvierustalle, että aivan katonrajalla on, kun kasan päällä seisoo. Kasa on niin tiivis, ettei siihen uppoa ja sen päältä on hyvä laskea. Luolien kaivaminen on lapsilta kielletty, koska sellaisissa on omat vaaransa, vaikka kiehtovia olisivatkin. Alimmassa kuvassa ollaan menossa alas tekemään hieman lumihommia, jotka aurauksenkin jälkeen jäävät tehtäväksemme.