lauantai 28. helmikuuta 2015

Pippurihelmiä

Tänään käytimme ystäväni kanssa samantyyppisiä helmiä. Ystäni oli  valinnut tämänpäivän korukseen 70 - 80-luvun vaihteesta pitkät punaiset helmet. Hänellä oli niitä silloin aikanaan käytössä useammankin väriset. Oli valkoiset ja harmaat punaisten lisäksi. Helmet saatettiin kietoa kaulan ympäri kahdesti tai pitää pitkänä.  Toisinaan kaikkia kolmea väriä pidettiin kaulassa samanaikaisesti. Joskus helmet saatettiin laittaa solmuunkin, kuten ystävälläni alla olevassa  kuvassa. Siinä hänellä on kyseiset punaiset helmet.   Helmet olivat aina tarkkaan valittu asun värien mukaan.  Tänään oli taas näiden helmien aika. Nämä olivat kuulemma minulta saadut. En kyllä olisi itse muistanut sitä.


Tämä kuva on kehitetty 1982 ja siinä ystäväni on meillä käymässä. 

Minulla oli mieheni tädille aikanaan kuuluneet ruskeankirjavat pitkät helmet, kaiketi jostain 70 - 80-luvulta nekin. Tämä korujen uudelleen käyttö on ollut meistä kummastakin kivaa. Jos toinen unohtaa laittaa korun, niin toisen kertoessa valinnastaan, muistaa toinenkin kaivaa jotain esille:)


Ja siinä minun päivän vaatetusta v. 2015.  

4 kommenttia:

  1. Juuri tuota kuvaa ajattelin. Kauniit sinun helmesi, mitähän huomenna keksitään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapi nähdä. Riippuu vähän vaatetuksestakin. Tänäänkin aloitin eilisellä punaisella ja sama eilinen ruutuhame. Sitten meni ruskea t-paita pyykkiin ja laitoin sinisen paidan. Sen myötä meni korukin vaihtoon ja laitoin sen ruskeankirjavan.

      Poista
  2. Mulla oli kahdet vihreät pitkät helmet joskus nuorena. Ei niitä enää ole jäljellä. Koruja kyllä olis muuten riittävästi, jotain äidin entisiä, kirppikseltä ostettuja, itse tehtyjä, tyttöjen entisiä...aina niitä välillä tulee käytettyäkin :)

    VastaaPoista
  3. Minunkin koruni on sekalainen valikoima. Osa lapsuudestani, joku äidin, joku anopin, useita tädeiltä tulleita jne. Nyt sitten yritän käyttääkin niitä:)

    VastaaPoista