perjantai 29. toukokuuta 2015

Pientä juhlapäivän järjestelyä

Meillähän on tyttärellä huomenna yo-juhlapäivä. Tiedän, että monet ovat jo päiviä, viikkoja tai kuukausia suunnitelleet ja tehneet monenlaista juhlajärjestelyjen eteen. Meilläkin juhlistetaan kyseistä päivää, mutta hyvin pienesti. Näin oli silloinkin, kun nuorellamiehellä oli vastaava juhlapäivänsä. Kun silloin aikanaan kävi selväksi, että juhlinta tapahtuu lähinnä omalla porukalla, se oli helpottavaakin minulle. En ole itseasiassa kai koskaan järjestänyt juhlia muuten, kuin siten, että ihan muutama läheinen on paikalla. Eikä meillä minun lapsuudessanikaan sen kummemmin asiat olleet. Kukin tyylillään - usein lapsuudessa opitulla vieläpä. Toki siihen muutkin seikat vaikuttavat; omat ja läheisten toiveet, tilat ja varallisuus, osaaminen, jopa pitkät matkat,  yms.

Eilen oli minulla ja isännällä pihan siivousta, joka sekin oli juhlan takia ohjelmassa nyt, mutta muutenkin se olisi ollut tarpeen. Joitakin päiviä sitten pesin osan ikkunoista. Siinäpä homma, jota inhoan, koska en yleensä niitä saa toivotulla tavalla puhtaaksi. Nytkin olin varma, että lopputulos on pettymys, mutta nyt taisikin onnistua yli odotusten. Kakkupohjan tein  eilen ja tänään se pitäisi muuten tehdä valmiiksi. Meillä ei ole kahvipöydässä "sen seitsemää sorttia", eikä meillä ole ollut sellaista koskaan. Tänään pitäisi sisällä siivoilla ja kaupassa käydä. Kaupasta tosin on jo alkuviikosta tuotu yhtä ja toista päivän ruokailua varten. Se, samoin kuin moni muukin juttu kyseisenä päivänä, on tarkoitus järjestää samoin kuin nuortamiestä juhlittaessa. Silloin olimme vastattain käyneet Pizza Raxissa ja sieltä napsimme idean ruokailuumme; pizzaa, nakkeja, pyöryköitä ja lisäksi useita pieniä juttuja, joita jokainen voi sitten itse valkata lautaselleen. Ja illaksi tytär on toivonut hohtokeilausta. Näin veljensäkin aikanaan ideoi ohjelman koko perheelle juhlapäivän illaksi. Se olikin ihan hauskaa.


Joitakin onnittelukortteja on tytär postitse saanut. Mukava hänen on niitä ollut availla raskaan kesätyöpäivän jälkeen. Se kesätyö on muuten ollut haravointia kaupungilla ja se loppuu tänään. Hauskin sattumus noitten korttien kanssa oli se, kun alkuviikosta valkkasin ystäväni tyttärelle kortin. Ensin otin käteeni toisen ja sitten päädyinkin toiseen, asiaa enemmän ajateltuani. Ja kuinka ollakaan, ystäväni oli valkannut samanlaisen kortin meidän neitokaisellemme:) Samoja ratoja kulkivat ajatuksemme.

Toivotan hauskaa juhlapäivää kaikille, joilla on juhlan aihetta! Muitakin juhlijoita on kuin ylioppilaat. Ja niille, joille ei nyt tullutkaan niitä toivottuja juhlia, haluaisin toivottaa voimia jaksamiseen! Eiköhän sitä ilon aihetta vielä toivovallekin tule.


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kirjontaa

Tulipa joskus siskon kanssa puhe käsitöistä ja kirjonnasta. Tykkään itse tehdä kirjontaa aina silloin tällöin. Minun lisäkseni toiseksi nuorin tytär näyttää olevan innostunut siitä myös. Aiemmin keväällä hän pisteli omaa kirjomustaan innolla. Hän oli itse suunnitellut  oman työnsä. Hänellä oli pieni pala lakanakangasta ja tuollainen punainen kehys, johon hän työnsä viritteli. Ei hän piirtänyt mitään valmiiksi, vaan kirjoi kukkia suoraan kankaaseen.



Minun kirjomukseni ei ole mihinkään kehykseen viritettynä. Ei ole sellaista, eikä se tässä tarpeenkaan ole. Minä aloittelin tämän oman työni viime kesänä. Piirsin lyijykynällä kuvioita kankaaseen ihan vain tyylillä; mitä kankaan rypyistä mieleen tuli... No, aika sekalainen esitys, mutta väliäkös sillä. Tämä on ollut kuukausia ihan tekemätönnä, mutta nyt tuntuu, että voisi taas jatkaa sitä. Kait se innostus tuli tuostakin, kun katseli tytön touhuja ja olihan minulla taannoin täällä blogissa se äitini tekemä  pääsiäsliinakin. Kirjottuja kukkaliinoja meillä on enemmänkin. Niitä on useampienkin henkilöiden tekeminä. Eniten on äitini ja myös anoppini sekä mieheni tädin tekemiä. Omia tekosiani täällä blogissa oli äskettäin se koulussa tehty liina.


Eipä tästä juuri kuviot erotu, kun kuva on niin surkea. Kuten sanottu, sekalainen esitys on.

Jokunen huomio kuulemisesta

Maailma on yllättävän meluisa paikka. Ensimäisenä iltana kun kuulolaite oli toiminnassa, vaihdan petivaatteita. Heitän lakanasatsin sänkyyn ja sen läiskähtämisestä siihen kuuluu iso ÄÄNI. Lakanoita laittaessani huomaan kuinka ne KAHISEVAT kovasti. Myöhemmin teen muita huomioita: vesi LORISEE kovaäänisesti lavuaariin, mainoslehdykän lukemisesta kuuluu kamala RAPINA. Ja eräänä päivänä ihmettelen  keittiöstä kuuluvaa kamalaa ääntä.  Kurkistan työpöydän ääreen ja siellä ei ole ketään. Mistä se ääni tulee? Toinen neitokainen syö kovamuovisesta mukista jogurttia. Lusikka pitää KAMALAA KOLINAA osuessaan mukin kylkeen. Ääni on niin kova, etten heti tunnistanut sitä. Miten voikin lusikasta lähteä niin kova ääni. Mitä muuta melua huushollista kuuluu?  No, ainakin kaapinovet PAUKKUU. Samoin tekee vesiputket, kun pesukone ottaa vettä. Puheäänet tuntuvat kaikkein normaaleimmalta.


Mietin, onko sitten tarpeen kuulla kaikkea TUOTA noin tarkkaan... En aio tätä kuuloasiaa enempää vatvoa, mutta totean, että sopeutumista vekottimen käyttö tosiaan vaatii. Kaikkea ei osannut ottaa lukuun ennalta. Tämä riittäköön tästä aiheesta.

torstai 21. toukokuuta 2015

Vetoketjun pikakorjaus

Tyttären takki oli yli vuoden käyttämättä, koska en saanut aikaiseksi korjata jumittunutta vetoketjua. Siinä oli se "kelkka" menettänyt vetimensä, ja koko pötikkä oli juuttunut niille sijoilleen, eli sinne alas. Se ei suostunut liikkumaan millään ilveellä. Ajattelin silloin aiemmin, että koko ketju pitää vaihtaa ja se näytti tosi ärsyttävältä hommalta. Takissa oli nimittäin niitä tuulikaitaleita oikein molemmin puolin. Joskus olen oikonut vetoketjuhommaa niin, että olen vain leikannut vetoketjun reunoja myöten irti ja uusi tilalle...

Hain sitten varastosta  kyseisen takin ja tulipa mieleeni, että vähemmälläkin voisi päästä. En tiedä olinko tätä silloin aiemmin ajatellut, vai puuttuiko sopivaa osaa. Vetoketjua ei nimittäin aina tarvitse kokonaan vaihtaa. Joskus riittää se kelkan vaihto. Tämän niksin opin vuosia sitten paikalliselta kangaskauppiaalta, (joka muuten oli  mies), kun menin ostamaan vetoketjua vaihto-operaatiota varten. Hänpä näyttikin kuinka homman voi hoitaa joskus toisinkin.

Joskus hoituu vetoketjun korjaus näillä. Uusi kelkka paikallaan.

Ensin irrotetaan vetoketjun yläpäässä oleva stoppari.   Minä menin isännän työkalupakille ja sieltä otin hohtimet. Niillä sen saa  kiskottua melko helposti irti. Sitten pitäisi löytää samankokoinen ja samanlaiseen vetoketjuun kuuluva kelkka. Minulla oli nyt laatikossa sopivanäköinen vetoketju, jonka hampaita ja kelkaa vertailin takissa olevaan. Näyttivät sopivalta ja leikkasin vetoketjusta muitta mutkitta ylhäältä palan pois, jotta oikein tosi helposti sain sen kelkan näppeihini. Sitten piti  se vanha pötikkä vääntää irti ja niillä hohtimillahan sekin kävi. Saa tietty hiukan varoa, ettei ketjua väännä rikki. Kun on vanha saatu pois, voikin sen uuden pötikän ujuttaa sieltä yläkautta paikalleen.  Sinne ylös voisi olla hyvä vähän stoppisysteemiä laittaa, vaikka ommellen, jos ei muuten. Ei mene montaa minuuttia tähän hommaan. Pikakorjaus - joka mulla ei ollut ihan niin pika...

Jännitti vähän kokeilla toimivuutta. Eipä näyttänyt liikkuvan. Useamman kerran kokeilin ja aina sama tulos. Sitten jo huokaisin tuonne ylöspäin rukouksentapaista, että ketju suostuisi toimimaan, ja kun vielä jonkun kerran kokeilin, se lähti liikkeelle. Tarkkaan saa asetella ja maltilla vetää, mutta toimii kumminkin. Tytär sai taas takin käyttöönsä.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Korttikokoelma

Näitä Kimmo Pälikön kortteja on minulle kertynyt  50 erilaista.  Näissä on muutamia kuvia Helsingistä, komeita kartanoita, 4 korttia Valamon luostarista,  kuvia veden ääreltä sekä vanhoja pihapiirejä. On entisajan ihmisiä töissään rannnoilla, pelloilla ja tukkitöissä. On myös kuvia metsistä ja soilta, sekä yksityiskohtia metsien kätköistä. Näistä koostuu korttikokoelmani.  Se on kertynyt hiljalleen vuosien varrella. Näissä viehättää kuvien tarkkuus. Esimerkiksi jotkin metsäkuvat tuovat hyvin elävästi mieleen oman metsämme puut.  Mielikuvitus voi alkaa laukata rakennuksia katsellessa, oli sitten kyseessä torppa tai kartano.   Voi ruveta miettimään, että millaista elämää siellä elettiin ja millaisia ihmisiä siellä asui?

Oli yllättävän vaikea ottaa näistä kuvaa. Aina tuntui oleva liikaa valoa ja osa korteista häipyi näkymättömiin.
Tämä otos oli paras. (Kysyin luvan  kuvan julkaisuun blogissa.)

Näitä Kimmo Pälikön kortteja on olemassa paljon enemmänkin. Tässä on vain murto-osa, sillä kortteja on saatavilla ainakin 1400! Näistä korteista on olemassa kirjakin. Kimmo Pälikön töihin voi tutustua täällä: (klikkaa tästä Kp-art.fi). Sieltä voi tilata postikorttien  ja kirjojen lisäksi taidetta ja postimerkkejä. Halutessaan voi teettää vaikkapa muotokuvan, joka varmasti on mallinsa näköinen. Kirjojakin on  eri aiheista. Meilläkin on mielenkiintoinen kirja nimeltä Tekijänoikeudesta maailmaan. Ja onpa siellä sivuilla kaiken edellämainitun lisäksi muutakin mielenkiintoista...

---

Sain aiheen tähän juttuuni eilen. Otin ajankulukseni pitkästä aikaa nämä korttini esille. Osa niistä on kirjoitettuja, osa tyhjiä. Eräs korteista oli yli 20 vuoden takaa. Olin silloin vielä neiti ja merkkipäiväni kunniaksi olin saanut  äidiltäni ja isältäni  kortin jonka nimi on Sateen jälkeen. Siinä oli äitini käsialalla ilahduttava kirjoitus. Kyseessä oli Psalmista 107 jakeet 29 - 30: "Hän tyynnytti myrskyn, ja meren aallot hiljenivät. He iloitsivat, kun tuli tyyni, ja hän vei heidät toivottuun satamaan."  




keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Ai mitä?

Usein meidän huushollissa kuultu lausahdus, varsinkin viime vuosina. Minun suustani kuultuna. Nyt rouva on saamassa kuulolaitteen. Ihan oikeasti. Olen ollut huonokuuloinen jo vuosia ja viime vuosina tilanne on vain pahentunut. Tässä taannoin pyysin lääkäriltä lähetteeen korvapolille, jotta saisin kohennusta asiaan. Noin 7 vuotta sitten olin siellä ja silloin lääkäri antoi ymmärtää, että leikkaus olisi suositeltavampi vaihtoehto...  Ja voin palata halutessani asiaan.  No, ilmankos olen (lääkärikammoisena) vetkutellut sinne menoa uudestaan. On ollut vähän hermostuneet tunnelmat tässä lähipäivinä, sillä tänään minulla oli aika sinne. Nyt saan huokaista helpotuksesta (ainakin tänään), sillä tämänpäiväinen lääkäri sanoi, että voin saada kuulolaitteen, jos en  leikkausta tahdo.  Ja minä en tahdo. Ja sillä vekottimella  kuulee sitten - kuulemma - yhtä hyvin kuin jos olisi leikattu. Nyt sitten sulattelen tätä uutista.

Näkymä Joensuu - Lieksa tieltä.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Elokuvan antamia ajatuksia

Draamaelokuva Raamattu/Jeesus  vuodelta 1999. Pääosissa mm. Jeremy Sisto, Jaqueline Bisset, Gary Oldman, Debra Messing ja Armin Mueller-Stahl. Tämä sopii mielestäni  katsottavaksi niillekin historiallisista kuvista kiinnostuneelle, jotka eivät itse näihin asioihin usko. Elokuva on pitkä. Katsottavaa on peräti 3 h! Kahteen osaan jaettuna tosin.

Elokuva on yksi suosikeistani, mutta koska se on niin pitkä, sitä ei tule kovin usein katsottua. Elokuvassa on kohtaus, joka on minulle erityisen mieluinen.  Siinä huonomaineinen nainen on juuri nähnyt tilanteen, jossa toinen nainen tuodaan Jeesuksen eteen ja väki tahtoo kivittää naisen. Jeesus katsoo naista ja sanoo katselijoille sen: "Kuka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven..." Kukaan ei heitä. Kaikki hiipivät pois. Ja Jeesus sanoo naiselle: "En minäkään sinua tuomitse".  Tämä hämmästyttää tilannetta seuraavaa naista. Hän täytyy saada tietää tästä merkillisestä miehestä enemmän. Jeesus kulkee sitten hänen ohitseen ja naisen katse seuraa häntä. Jeesus kääntyykin häntä kohti - ja kutsuu häntä mukaan joukkoonsa. Nainen estelee, vedoten siihen, että hän on vapaa  ja voi mennä minne vain itse tahtoo. Elokuvassa Jeesus sanoo hänelle, ettei tämä ole vapaa, mutta voisi olla... Nainen jää seisomaan paikalleen, mutta myöhemmin tapaamme hänet opetuslasten joukossa.

---

Lienetkö sinä tullut koskaan kuvitelleeksi, millaista olisi jos Jeesus kävelisi sinua vastaan? Siis siinä kadulla tai tiellä, jossa aina kuljet? Minä olen joskus sitä miettinyt. Olen suorastaan kaivannut sellaista mahdollisuutta. Miksi sitten? Jeesuksen kohtaaminen antoi aina kaipaavalle jotain. Uutta toivoa ja uskallusta elämään. Vaikka olosuhteet muuten olisivat pysyneet entisinä, niin jokin muuttui. Näkökulma. Kaikki asiat asettuivat Jumalan pojan kaikkivoipaisuuden valossa nähtäväksi. Usein kyllä muuttui muutakin kuin vain näkökulma...

Minä olen kuvitellut tilannetta, jossa Jeesus kohtaisi minut metsätiellä. Hän tulisi vastaani, ja en tiedä, sanoisiko Hän jotain. Jos sanoisi, se voisi olla vaikkapa vain, älä pelkää... Sinua vastaan Hän voisi tulla kaupungin kadulla. Tai parkkeerata autonsa sinun viereesi - näin nykyajassa... Oli missä hyvänsä, niin Hän tietäisi sinun elämäsi kipupisteet. Ja kyllä Hän ne meidän kipupisteemme nytkin tietää. Me vain emme  Häntä näillä ajallisilla silmillämme näe, vaikka Hän on ihan vieressämme nytkin. Emmekä pysty ajallisilla korvillamme kuulemaan Hänen sanojaan meille. Jospa sydämemme edes kuulisi ja näkisi.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Vanha koulukäsityö 70-luvulta

Tässä kuvassa nykyaika ja menneisyys kohtaavat. Tuon Pentikin kynttilän toi viime kesänä mieheni sisar meillä käydessään. Kynttilämansetissa oli vielä koristeena suklaamunia, kullekin perheenjäsenelle yksi. En silloin heti antanut syödä niitä, koska ne olivat niin kauniit värikkäissä kääreissään. Se koristelu oli räätälöity juuri meidän perhettämme ajatellen:)



Tuo pieni ristipistoliina on minun kouluaikainen käsityöni. Onneksi sentään olen sen säästänyt. Eipä ole se vuosiin ollut esillä, mutta tuon kynttilän kanssa se on oiva pari. Kynttilän kohokuviot ja liinan kirjailut muistuttavat kovasti toisiaan.


Sitä en kyllä yhtään muista, että saimmeko valita värit itse, vai oliko otettava se mikä annettiin. Ja kukkanenkin näyttää kuvassa niin hyvältä että... Eipä tuossa näy, että oli kastelun puutteesta jo mennyt pitkä pätkä ihan keltaiseksi samasta kasvista.


lauantai 9. toukokuuta 2015

perjantai 8. toukokuuta 2015

Kaivolla

Aamupäivän työt oli tehty. Päivä alkoi olla kuumimmillaan. Kun toiset pysyttelivät sisällä, naisen oli lähdettävä hakemaan vettä. Hän ei halunnut mennä kaivolle samaan aikaan kuin toiset. Oli aivan sietämätöntä kuulla sitä supatusta ja nähdä niitä silmäyksiä, joita hänen näyttäytymisensä sai aikaan.

Hän lähti matkaan vesiruukkuaan kantaen. Kadut olivat nyt hiljaisemmat. Jostain kuului kuitenkin lasten iloinen ääni. Voisipa itsekin iloita. Jospa voisi olla uudestaan pikkutyttö! Näitä miettiessään nainen lähestyi kaivoa. Voi ei, siellä oli joku! Mies, vieläpä juutalainen! Sellaisen hän kaikkein vähiten halusi kohdata. No, ehkäpä tuo häipyisi nähdessään hänen tulevan.

Mutta mies ei häipynyt. Hän tunsi tämän katseen vettä nostaessaan. Saatuaan vesiastiansa ylös, hän kuuli jotain omituista: mies pyysi häneltä juotavaa! Katsahtaessaan kummissaan mieheen, hän näki tämän katseen: niin lempeää katsetta hän ei ollut nähnyt koskaan. Hänen kysymykseensä, miksi juutalainen pyytää vettä samarialaiselta, mies antoi merkillisen vastauksen: mies puhui elävästä vedestä, jota hän voisi antaa! Mutta eihän miehellä ollut edes vesiastiaa. Miten hän muka vettä antaisi? Mies jatkoi, että kun juo hänen antamaansa vettä, ei tule enää jano, ja siitä vedestä tulee ikuisen elämän veden lähde... No, sitä vettä haluan, nainen tuumi! Ei tarvitsisi enää käydä täällä kaivolla.

Mies jatkoi ihmeellistä puhettaan. Miten hän saattoi tietää kenen kanssa asun, nainen hämmästeli. Onkohan hän profeetta?  Mitähän mieltä hän on oikeasta rukouspaikasta?  Mies ilmoitti, että Jumalaa tulee rukoilla hengessä ja totuudessa, sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.  Kuka tämä mies oikein on? Messiashan on tuleva, ja hän ilmoittaa kaiken. Voisiko tämä olla Messias?  Puettuaan nämä ajatuksensa sanoiksi, sai nainen kuulla mieheltä: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi".

Samassa miehen ystäviä tuli kaupungista. Nainen jätti vesiruukkunsa kaivolle ja ryntäsi kaupunkiin. Häntä ei nyt yhtään hävettänyt kulkea muiden nähden. Hän oli saanut puhua Messiaan kanssa! Täynnä iloa ja ihmetystä hän huusi ihmisille, että tulisivat kuulemaan miestä, joka tiesi hänestä kaiken! Ihmiset tunsivat naisen ja hänen elämänsä, ja kiinnostuivat. Lähdetään kuulemaan, mikä mies kaivolla oikein on, he tuumivat. Jos se vaikka olisikin Messias!


(Tämä kohtaaminen kaivolla löytyy Johanneksen evankeliumista luvusta 4, jakeet 1-42)
---

Kirjoitin tämän kertomuksen vuosia sitten. Muutama kysymyskin oli tämän liitteeksi mietitty: Kuka mies oli kaivolla?   Minkä kaupungin kaivo oli kyseessä?   Mitä sitten tapahtui, kun kaupunkilaiset menivät kaivolle?

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Pappilanluhta

Lieksan Pappilanluhta on joskus kauan sitten ollut nimensä mukaisesti maata, josta pappilan väki on saanut heinää. Se on kostea joutomaa, jolle ei juuri muuta järkevää käyttöä ole ollut. Jokunen vuosi sitten tuolle joutomaalle rakennettiin pitkospuut ja näköalapaikka. Nyt siellä on  mukava ulkoilureitti. Eilen kirjaston aukeamista odotellessamme, käväisimme siellä isännän kanssa.




Alkumatka lintutornille asti on tehty niin leveäksi, että siinä pääsee pyörätuolillakin. Kiipesimme isännän kanssa tuonne torniinkin, vaikka se onkin minusta aina hiukan pelottavaa.




Ylhäältä tornista näkee kuinka vesi kiemurtelle ruohikossa. Sieltä näkyy myös muutama pieni saari lintuja varten. Me emme lintuja bonganneet, emmekä tainneet muita nähdäkään kuin pari lokkia kyhjöttämässä yhdellä saarista.

Siellä alhaalla ne kulkureitit on...


























Lintutornista eteenpäin oli pitkospuut. Ne olivat todella leveistä puista tehdyt. Pitkospuiden rakennelmissa oli käytetty puutappeja.


Täällä tuli mieleen sekin sanonta, että "mihin puu kaatuu, siihen se maatuu".  



Takaisinpäin tulossa jo

Koko reitti ei ole kovin pitkä, ehkä puolisen kilometriä tai vähän päälle. Lähes koko reitin voi kulkea pikkukengillä (kuten minulla kaupunkireissuun tarkoitetut mokkakengät), mutta ihan ympäri en näin kosteana aikana voinut kävellä, koska pitkospuita ei ollut "kuivemmalla" osuudella. Ja sehän oli nyt ihan märkä...  Kesällä on varmaan sekin mahdollista.  

Ja tämä on keskustassa asuvien helposti saavutettavissa, kun on alle kahden kilometrin päässä ydinkeskustasta. 

Reitin varrella nähtyä

Sunnuntaina matkalla Vuonislahden juna-asemalle tuli nähtyä erinäisiä näkymiä. Tässä muutama kuva matkamme varrelta.

Kurki koikkelehti pellolla.

Pielinen on vapaa jäistä.

Kova tuuli ja laineet. Ihan teki mieli itsekin sanoa tätä mereksi, kuten pikkytytöt tekevät. 


Jäniksiä täällä on tosi paljon. Tuokin nökötti radalle tullessa tien vieressä pelottomana. Kun ylitimme radan, niin kohta niitä säntäili molemmin puolin tietä enemmänkin. Näin keväisin näkee niiden tekosia; valkeina loistavia kaluttuja puunrunkoja tai kuin veitsellä leikattuja oksia ja pieniä puita.


Vasemmalla hakkuutyömaa.


Talonkorkuinen puupino tuntuu melkein kaatuvan päälle.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kansalaisaloite

Kansalaisaloite avioliittolain pitämisestä nykyisellään on meneillään. Aloitetta voi kannattaa oikeusministeriön pitämällä Kansalaisaloite.fi-sivustolla:

 (klikkaa tästä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175).

Omat perusteluni aloitteen kannattamiselle:

1: Avioliitto on Jumalan asettama MIEHEN ja NAISEN väliseksi liitoksi.

2: Jokaisella lapsella tulisi olla  ISÄ  JA ÄITI.  Lain lähtökohtana ei voi olla tilanne, jossa tämä mahdollisuus molempiin vanhempiin, isään ja äitiin,  lapselta evätään.

---

Tapio Puolimatkan teksti LAPSEN OIKEUDET JA KANSALAISALOITE löytyvät täältä:  (klikkaa tästä).  Kannattaa tutustua.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Neuleprojekti - hankala aloitus

Ostin joskus viime keväänä Tokmannista lankoja. Ostin kun halvalla sain - vaaleanpunaisia villalankakeriä - hintaan 1 e/kpl. Niitä oli yhteensä 15 kpl.  Siitä riittää jo johonkin hartiahuivia isompaankin eikä tule neuleelle paljon hintaa. En kyllä tiennyt mitä niistä tekisin. Sitten taannoin löysin mielenkiintoisen neuletakin ohjeen kirjasta: Äidille & tyttärelle/Stefanie Japel. Ja ihme ja kumma, kaikki täsmäsi. Lanka oli sopivanpaksuista ja sitä oli riittävästi.

Neule 80-luvun puikoissa, 

Ohje sitten... Jouduin aloittamaan neuleen ainakin kolme kertaa. En siis meinannut ymmärtää ohjetta. Olisin kaivannut siihen alkuun selventävää piirrosta, joka olisi näyttänyt kuinka työ lisäyksineen lähtee etenemään. Tässä neuletakisssa on nimittäin se erikoisuus, että työ aloitetaan kauluksesta ja kudotaan siitä alaspäin, kaikki yhdessä, kainaloihin asti. Sitten erotellaan hihasilmukat odottamaan ja jatketaan muilla helmaan asti. Lopuksi tehdään ne hihat. Mikä siinä ohjeessa sitten tökki? Juutuin jo kerrokselle 2, joka meni näin: "2 samaan s:aan, siirrä sm, 2 samaan s:aan, [neulo o 1 s:n päähän merkistä, 2 samaan s:aan, siirrä sm, 2 samaan s:aan] 3 kertaa."  Sm on siis silmukkamerkki.   Niillä silmukkamerkeillä eroteltiin toisistaan etukappaleet, hihat ja takakappale. Niihin kohtiin tuli siis lisäyksiä. Siihen juutuin ensin.  Minä en ole kovin kokenut näissä neulejutuissa ja kuvittelin, että tuota merkkiä siirretään siis kerroksella sivusuunnassa ja ihmettelin, että mihin suuntaan... Ei näin, vaan sitä kuului tietenkin siirtää aina ylöspäin kun työ eteni. Minä en alun jälkeen mitään silmukkamerkkiä käyttänyt, sillä näkihän ne lisäysten kohdat muutenkin. Toinen saman kerroksen ongelma oli tuo "1 s:n päähän merkistä". Senkin käsitin väärin ja ihmettelin, että pitääkö olla yksi silmukka välissä ennen lisäystä... Piirros tosiaan olisi heti näyttänyt kuinka tämä menee. Välillä ajattelin, että niin kirja kuin langatkin saa lähteä kirpparille... Onneksi yritin vielä ja työ pääsi alkuun.


Hihasilmukoiden pitiminä vanhat pienet pyöröpuikot


Tässä ollaan jo edetty hyvän matkaa. Työhön olisi tarvittu pyöröpuikot ja sopivankokoisia ei ollut. Oli tietysti isommat ja pienemmät. No, onneksi oli nuo vanhat suorat oikeaa kokoa. Niitä vain oli tosi raskas heilutella siinä vaiheessa, ennen hihasilmukoiden siirtoa, kun välillä työn koko paino oli toisella puikolla. Pyöröpuikolla olisi ollut kevyempää.


Tästähän saisi helposti boleronkin. Tässä vaiheessa on lankaa kulunut 2 kerää.