maanantai 28. syyskuuta 2015

60-luvun verhot

Tytär kun muutti omilleen, niin hän kelpuutti huusholliinsa nämä isänsä vanhat, 60-luvulta peräisin olevat verhot. Näitä oli kolme kapeaa verhoa ja yksi samasta kankaasta tehty tyyny.


Tuon maton tytär sai tädiltään ja se on pikkusiskojenkin suosikki, sillä se on mukavan pehmeä:)


Ja verhoista vielä sen verran, että kun nuorimies aikanaan muutti omilleen, niin hänkin kelpuutti eräät isänsä huushollissa olleet verhot. Ne vain olivat ihan eri vuosikymmentä, eli 90-luvun alusta. Ja näihin nuorempiin verhoihin kuului samaa kangasta oleva päiväpeite.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Höyryveturi Lieksan asemalla

Eilen oli Lieksan asemalla vähän erilainen juna; oikea höyryjuna. Se tuli Nurmeksesta Lieksan asemalle ja jatkoi matkaansa siitä vielä Pankakoskelle.










Kun halusin kuvan mittareista veturin sisältä, minun käskettiin ottaa se itse... Kiipesin sitten sinne ja tulipesän luukku avattiin.














Henkilöjunat eivät kohta enää kulje Lieksaan... Toivottavassti edes museoliikenne jatkuu. Tässä linkki museojunaliikenteestä: http://www.steamrail.fi/2015/01/museojunaliikenne-2015/.


torstai 24. syyskuuta 2015

Karvarousku ja Sananjalka

Karvarousku eli Karvalaukku, jota nimeä meillä kotona käytettiin minun lapsuudessani. Tosin esiintyy sekin nimitys vielä esim. Luontoportin sivulla.



Tämän yksilön kuvasin tänä aamuna ihan kotipihassa. Nämä ovat minusta niin hauskan näköisiä vaaleanpunaisen värinsä ja karvareunuksen vuoksi. Siellä näkyi muitakin samanlaisia ympärillä. En vain ollut huomannut näitä aiemmin lainkaan, lehtien seassa kun olivat. 

Samalla kävin metsässä myös ja siellä olivat nuo jo ruskeiksi menneet Sananjalat. Niitä kasvaa siellä vain yhdessä paikassa. 


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Neulatyyny

Tämä kippo, jossa toinen lintukin on menettänyt puolet pyrstöstään, löytyi taannoin kirpparin ilmaislaatikosta. Minusta se oli silti niin ihastuttava, että otin sen. En tiedä, mihin tarkoitukseen tämä on alunperin ollut, mutta keksin sille tarkoituksen ainakin nyt: neulatyyny.


Ostimme viime jouluna yhdelle tyttärelle neulatyynykirjan, ja siinäpä sitä onkin houkuttavan näköisiä malleja. Malleja oli hyvin erilaisia ja joku oli tehty teekuppiin. En nyt löytänyt sitä meidän kirjaa (ties missä kirjakasassa se taas on), mutta tässä on linkki yhteen tosi edulliseen (4,80 euroa) neulatyynykirjaan. Siinä on malleja monenlaisia ainakin:  http://www.adlibris.com/fi/kirja/supersopot-neulatyynyt-9789513170561.


Tämä minun kipponi käy ihan sellaiseen siis. Ensin leikkasin vanhasta lakanasta pyörylän, jonka rypytin pussiksi. Sitten tilasin hiekat... Eli ulkona oleville, ja juuri sopivasti hiekkakasalla oleville, neitokaisille vain huikkaus, että toisivat hiekkaa minulle ja sitten etsin sopivaa kippoa siihen. Ja kun äkkiä piti joku sopiva löytää, niin pesupallo osui käteen. Se olikin siihen ihan hyvä:) Siitä oli helppo kaataa hiekat pussiin. Kippo oli kuitenkin aika syvä, ja minun pussini jäi melko litteäksi, niin jotain piti saada pohjalle. Tytöt olivat juuri muutama päivä aiemmin ostaneet kirpparilta valkoisia styroksisia "omenia" askarteluun. Pyysin yhden niistä ja leikkasin yläosan pois. Alaosa oli juuri sopiva kipon pohjalle. Sitten tein raitakankaasta varsinaisen päällisen neulatyynyyn. Ei siitä tullut niin hyvä kuin kuvittelin alkuun, koska en saanut sitä ihan pyöreäksi. Saa kuitenkin kelvata noin. 



En liimaa näitä ainakaan vielä mitenkään kiinni. Katsotan kuinka toimii näin. Ja löytyihän se meidänkin neulatyynykirja sitten. Kyllä se oli tuo sama kirja kuin tuossa linkissä. Meidän kirja ostettiin ihan paikallisesta kirjakaupasta.


Ylläolevassa kuvassa pari muuta neulatyynyäni. Keskimmäisen noista teki vanhin neitokainen ala-asteaikoinaan. Siinä on kuminauha, että sen saa ranteeseen. Oikeanpuoleinen on jostain ompelutarvikepakkauksesta tullut.

tiistai 22. syyskuuta 2015

No, ei onnistunut nyt...

On tietysti aika tyhmää ostaa tietentahtoen ihan liian pieni pusero... mutta minä nyt kumminkin tein niin. Se oli minusta niin kaunis ja  arvelin saavani kehiteltyä siitä jotenkin käytettävän... ehkä. Kun vedin tämän kotona päälleni (sattui olemaan farkut sinä päivänä), niin sepä näyttikin hauskalta niitten kanssa.

Puseron (Vila) rakenne on tosi erikoinen. Helposti nuo liehukkeet kääntyvät eteen ja varsinainen napituslista kääntyilee jonnekin piiloon (toisaalta siinä se mahdollisuus piili...).  Sitten sitä miettiikin, että kuinka tämä nyt oikein onkaan.
 Kuvassa se on aika selkeä tapaus.

Rupesin siis miettimään, kuinka saan etumukseen lisää leveyttä. Tässä puserossahan on oikeastaan kaksi napituslistaa. Alempi on se varsinainen, kokonaan napeilla varustettu ja juuri se olisi pitänyt olla leveämpi. Päälimmäinen on sellainen liehuke, jossa on ylhäällä yksi nappi. Siitä arvelin saavani sen lisäleveyden. Ajatuksena oli jättää alin nappilista pois käytöstä tykkänään. Totesin tuon liehukkeisen osan niin leveäksi, että kokeilin ommella vain nuo liehukkeen ulommaiset reunat vain yhteeen. Pusero sopi vetää päälle ihan hyvin näin, mutta sitten tuohon rintamukseen jäi aikamoiset pussit niistä kaikista käänteistä, jotka puseron erikoinen rakenne teettää. Tein yhden yritelmän kaventaa liian pois, mutta ei tullut hyvä, eikä se näyttänyt yhtään varmemmalta ruveta toiseenkaan yritykseen. Mitään kovin monimutkaista korjausta en halunnut ruveta väsäämään, joten päätin palauttaa tilanteen melkein lähtökuoppiin (etureunojen pystyompeleet napituslistojen viereen jätin) eli ompelin nuo irrottamani napit takaisin.


No, kun olin ne ommellut ja vedin taas puseron päälleni mietintää varten - ne napit oli kyllä hyvin ommeltu - mutta sinne nurjalle...

lauantai 19. syyskuuta 2015

Illan elokuvana The Grace Card

Eilen illalla katsoimme elokuvan  The Grace Card. Siinä kaksi poliisia joutuu työpariksi vastoin tahtoaan. Jännitettä asetelmaan toi se seikka, että toinen oli musta ja toinen valkoinen ja olihan siinä vielä muutakin...

Jumalalla oli kuitenkin tietty syy, miksi miehet laitettiin työskentelemään toistensa kanssa.  Toisen poika tuli tarvitsemaan apua, jonka antamisessa vain toinen saattoi olla avuksi, koska ketään muutakaan ei löytynyt.

Elokuvan sanoma oli anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen ja rakkauden muuttava ja vapauttava voima. Laitettiin "armokortti peliin", eikä vain Jumalan ja ihmisen kesken, vaan myös ihmisten välillä.

Tämä elokuva on sellainen, jota voin suositella. Siitä jäi hyvä maku. Se sai myös minut ajattelemaan kiitollisena Jumalan tekoja ja hänen mahdollisuuksiaan.

(Elokuva The Grace Card vuodelta 2011.)

----

Eilinen oli muutenkin mielenkiintoinen siinä mielessä, että mustat kasvot olivat tavallista enemmän esillä jo aamusta. Nimittäin kun aamulla  olimme koulutaksia odottelemassa, näimme auton hitaasti lipuvan isolta tieltä päin. Ensin luulimme sitä taksiksi, mutta heti kohta huomasimme, että siihen se olikin liian pieni. Kun vanhahko henkilöauto tuli kohdallemme, autosta näkyivätkin useammat mustat, hymyilevät kasvot ja kädet vilkuttivat meille. No, mehän vilkutimme takaisin. Ja tällä samalla viikolla hammaslääkärin odotustilassa oli hymyä täynnä oleva kohtaaminen, kun pieni tummakasvoinen hymypoika lähti kulkemaan käytävää perässämme. Isänsä näytti olevan yhtä hymyilevää sorttia. Näitä kohtaamisia me valkonaamat varmaan saamme jatkossa enemmänkin. Jeesus antoi meille ohjeen:  "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat." (Matt. 7:12). Aina ei tietysti näin hymyileviä kasvoja vastassa ole. Kuinkahan hyytynyt hymy sitä mahtaisi itsellä olla, jos joutuisi pakolaiseksi jonnekin vieraaseen maahan... Jonnekin, jossa arvelisi monien katsovan karsaasti...

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Illan pimeydessä

Loistivat yllättävät valot...




Nuorimies järjesti meille mukavan yllätyksen.  Hän halusi järjestää jotain vähän erilaista synttäriensä tiimoilta. Aloitti valmistelut jo päivällä ostamalla ulkoroihuja ja ruokatarvikkeita. Alkuillasta alkoivat valmistelut valojen virittelyineen jne.  Noin klo 21.00 oli takapiha valmiina ottamaan meidät vastaan.




Söimme ulkona, ihailimme valoja lyhdyissä...


... ja tähtiä taivaalla.








Lämmikkeenä oli kahvia
ja olihan ulos varatttu peittojakin,
joihin viluinen saattoi kääriytyä...



Ja saattoihan sitä välillä vetäistä vaikka pannumyssyn päähänsäkin... Tuo pannumyssy on äärimmäisen harvoin ollut kahvipannun lämmikkeenä, leikeissä sitäkin useammin.





Kun minä, isäntä ja yksi neitokainen palasimme jo sisälle, jäi vielä nuoriso, ja nuorimmainen heidän kanssaan, ulos.


          Oli kyllä kiva ilta. Kaikki tykkäsivät. Kiitos nuorimies!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ehkä vähemmän "hauska" oli näillä nukeilla edellinen yö, sillä olivat jäääneet ulos keinuun. Onneksi ei sentään ollut satanut, mutta kosteita olivat silti.



lauantai 12. syyskuuta 2015

Illan rauhaa Pielisellä




Ja vielä yksi otos, kun sumu alkaa nousta pellolle. Kello oli eilen näitä kuvia ottaessa hieman vaille klo 19. Juna oli tunnin myöhässä, kun nuoriso haettiin Vuonislahden asemalta. Jos olisi ollut ajoissa, olisi ollut toisenlaiset kuvat, tai ei kuvia lainkaan. Sumua tuskin olisi vielä siihen aikaan ollut.


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Esivanhempia etsimässä

Sain tänään hyvin kiinnostavan tekstarin ystävältäni. Hän oli löytänyt eräästä kirjasta kuvan kirnuavasta emännästä vuodelta 1925. Kyseessä oli Hääsin emäntä Hauhon Miehoilasta. Kyseistä nimeä ei usein esiinny. Olin ensin aivan varma sukulaisuudesta. Eihän se voinut olla kukaan muu, kuin äitini  isoäiti... koska harvinainen nimi ja paikkakin täsmää... Vaan kuinkas se olikaan, kerron kohtapuoleen....

Olin vuosituhannen vaihteessa kovin innostunut näistä sukujutuista, ja tavallaan vieläkin olen, mutta into on vähän hiipunut. Silloin kauan sitten tilasin muutamat virkatodistukset kirkkoherranvirastoista ja se oli melko kallista. Sitten kerran minua onnisti.  Satuin nimittäin lainaamaan kirjastosta kirjan, jossa esiteltiin sukututkijoita ja mitä sukua kukin tutki. Siinä oli äitini äidinkin suvun nimi. Laitoin kirjeitse jonkin kysymyksen ko. suvusta kyseiselle tutkijalle ja sain jonkin ajan kuluttua vastauksena ihan kokonaisen sukututkimuksen siitä suvusta!  Jee! Olin haltioissani. Tutkijakin sattui olemaan äitini serkun mies.  Sitten vuosia myöhemmin isäni isän suvusta tehtiin myös sukututkimus. Nyt kaipailisin vielä lisää tietoa siitä Hääsin suvusta. Samoin  suvusta Laitinen (Vesilahden seudulta) myös, joka on isäni äidin sukua.  Ja olisihan kiva saada myös tietoa mieheni isän suvusta, josta tutkimustakin on tehty, mutta meillä ei siitä ole mitään tietoa. Hänen äitinsä puolelta on ihan kirjakin kyllä. Nämä ovat sellaisia asioita, että nälkä kasvaa syödessä... Ja kun näitä alkaa miettiä, niin aika kuluu kuin siivillä.  Mutta miksi sitten intoni on hieman hiipunut? Asetin aikanaan suuria toiveita nettiyhteyden saamiseen. Nyt se on, mutta ei sitä tietoa niin helposti silti löydy. Usein olen todennut, ettei hakemistani sukunimistä löydy mitään. Mutta palataanpa takaisin alkuasetelmiin....

Ei se voinut olla äitini  isänpuoleinen isoäiti. Setvin papereita ja äitini tädin kirjoittamaa lyhyttä muistelusta suvustaan. He nimittäin olivat muuttaneet pois Hauholta, Luopioisten Puutikkalaan,  jo vuonna 1903. He lienevät kylläkin aikanaan omistaneet kyseisen paikan, mutta kuvassa on varmaankin  paikan uusi emäntä, jonka nimestä minulla ei ole aavistustakaan, koska talon uuden omistajan nimeä ei äitini tädin lyhyessä muisteluksessa mainita.

Alkusyynä poismuuttoon Hauhon Miehoilasta oli eräs takaus. Äitini isoisä oli taannut erästä kauppiassukulaista. Kauppa sijaistsi  Luopioisten Puutikkalassa ja se ei liene menestynyt, koska kauppias lähti Amerikkaan. Takuumiehenä ollut äitini isoisä joutui maksumieheksi ja hän sai rahaa myymällä talonsa Hauholla. Luopioisten Puutikkalassa ollut kaupparakennus jäi sitten hänelle. Kaupparakennuksen  ja kyseisen isoisän perheen seuraavat vaiheet olisivatkin sitten ihan oman juttunsa väärtit.


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Muoti muuttuu... ja me sen mukana

Kuten olen ennenkin todennut, en ole koskaan ollut muodikas. Silti on kiva olla edes hiukan tietoinen missä mennään; minkälaiset tyylit kulloinkin ovat pinnalla. Niistä voi sitten napsia jotain ideaa kenties itselleenkin. Kuvastojen selailu on ollut hyvä näköalapaikka siihen. Niitä vain ei ilmesty enää yhtä paljon kuin ennen. No, kaupoissa kierrellessäkin näkee nykysuuntausta. Nyt on menossa sellaiset tyylit, ettei minua juurikaan uudet vaatteet kiinnosta. Onneksi on kirpparit. Eilen napsin 2 euron pussiin monenmoista. Siihen otin myös erään mekon, jonka kangas ensinnä kiinnitti huomioni. Sitten huomioin sen kiinnostavan mallin. Kokolappua tutkiesssani totesin mekon olevan minulle auttamattoman pientä kokoa, mutta otin sen silti. Illalla laitoin mekon koneeseen ja aamulla se oli kuiva. Halusin silti kokeilla sitä, vaikka olin melko varma etten saa sitä  edes päälleni ja nappeja nyt kiinni ainakaan...  Kyllä se meni, mutta pieni se silti on.  Ja kangaskaan ei ole minulle paras mahdollinen värikkyydessään. Nuorena tykkäsin tämänmallista vaatteista.

























Kapeat hameet ja tuollaiset liehukkeet miellyttivät. Ja miellyttäisivät nytkin. Nykyään ei vain tahdo löytyä sellaista kapeaa hametta, joka nykyiselle kropalleni sopisi. Se pitäisi ommella itse. Kuinkahan monta hametta pitäisi ommella, jotta siitä tulisi vihdoin kaikinpuolin sopiva... Aina on jotain toivomisen varaa. Valmiit kaavat ei sovi ja ei niitä muutoksiakaan osaa kunnolla tehdä.  Taas viikolla laahasin kotiin yhden mustan kankaan sillä ajatuksella, että siitä mustan kapean hameen voisi tehdä... Saa nähdä jääkö pelkäksi ajatukseksi vain. Se musta hame, jonka ostin joskus keväällä (katso tästä) on kyllä liian kitjake, samoin kuin beige hamekin (katso tästä), joita molempia yritin hieman leventääkin.




Kengät merkkiä Lana, mekko Andiata.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Sumua Pielisellä

Nämä eivät selityksiä kaipaa.
























Ja sittten vielä nämä pari kuvaa... voi surku! Muuten hyvät kuvat, mutta kameran linssissä on joku häikkä, joka pilaa jotkut kuvat. Se vika ilmaantui taannoin ja tänään isäntä kävi kameraliikkeessä sitä varten, että asialle voisi tehdä jotain - vaikka puhdistaa linssiä tms. Ei edes katsottu, kehotettiin ostamaan uusi kamera...
















Tokihan noita pystyy käsittelemään niin, että näyttävät olevan ok, mutta minulta ei se homma sujunut...