sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Illan pimeydessä

Loistivat yllättävät valot...




Nuorimies järjesti meille mukavan yllätyksen.  Hän halusi järjestää jotain vähän erilaista synttäriensä tiimoilta. Aloitti valmistelut jo päivällä ostamalla ulkoroihuja ja ruokatarvikkeita. Alkuillasta alkoivat valmistelut valojen virittelyineen jne.  Noin klo 21.00 oli takapiha valmiina ottamaan meidät vastaan.




Söimme ulkona, ihailimme valoja lyhdyissä...


... ja tähtiä taivaalla.








Lämmikkeenä oli kahvia
ja olihan ulos varatttu peittojakin,
joihin viluinen saattoi kääriytyä...



Ja saattoihan sitä välillä vetäistä vaikka pannumyssyn päähänsäkin... Tuo pannumyssy on äärimmäisen harvoin ollut kahvipannun lämmikkeenä, leikeissä sitäkin useammin.





Kun minä, isäntä ja yksi neitokainen palasimme jo sisälle, jäi vielä nuoriso, ja nuorimmainen heidän kanssaan, ulos.


          Oli kyllä kiva ilta. Kaikki tykkäsivät. Kiitos nuorimies!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ehkä vähemmän "hauska" oli näillä nukeilla edellinen yö, sillä olivat jäääneet ulos keinuun. Onneksi ei sentään ollut satanut, mutta kosteita olivat silti.



6 kommenttia:

  1. Aivan ihanat lyhdyt. :) Kauniisti katettu pöytä.:) Eipä ole itse tullut laitettua ulos yhtään iltapalaa koulujen alkamisen jälkeen, vaikka kauniita ja lämpöisiä iltoja olis ollut. Tuostahan tosiaan jäisi kauniit muistot ja olisi tosi hauskaa. Pitänee ottaa itteään niskasta kiinni ja tehdä jotain hauskaa. Kiitos nuorukaiselle ideasta ja äidille myös kun julkaisi nämä kiehtovat kuvat. Onnea synttäripäivään :) Minusta vieläkin tuntuu oudolta kun 14:ta päivä en tee synttärikakkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tänään isännän kanssa puhuimme, että kuinka kaavoihimme kangistuneita olemme. Miksi ei ole tullut itselle mieleen tehdä jotain tuommoista... Ja jos olisikin tullut mieleen, niin olisiko ollut viitseliäisyyttä tehdä kaikkea sitä, kun ei ole tottunut siihen touhuun. Meillä oli sikäli erikoista nyt, että nuorimies järjesti nyt nämä juhlansa itse. Kakun kyllä tein sunnuntaiksi.

      Poista
  2. Olipa kerrassaan ihana idea ja näköjään myös kaunis toteutus! Useimmiten jää ilman elämyksiä ja muistoja ihan vain pelkkää laiskuuttaan, kun tavallisia arkipäiviä ei erota toisistaan mitenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosiaan mukavaa vaihtelua tavanomaiseen. Me kun emme ole mitään ulkoilmaihmisiä, (vaikka korvessa asummekin:) niin juuri tämmöiset ulkona tapahtuvat jutut jäävät meiltä erittäin vähiin.

      Poista
  3. Ihanat synttärijuhlat teillä on ollut! Tunnelmallisia kuvia. Ihana tuo pannumyssy! :) ja suloiset nuket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli sääkin silloin suosiollinen:) Nyt nimittäin onkin jo sateista. Pitäisi varmaan itsekin ottaa toimeksi joskus tuollaisen illan järjestäminen. Tuosta pannumyssystä on ollut paljon huvia ja joskus hyötyäkin. Siinä on sellaisia sormenpään kokoisia peilejä koristeena. Äitini osti sen minulle joskus 80-luvulla varmaankin. Sisko sai samalla tyylillä tehdyn sinisen tyynynpäälisen.

      Poista