sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Hirviä hakkuuaukiolla

Emme ole usein nähneet hirviä, mutta nyt näimme, kun olimme tulossa  Vuonislahden asemalta kotiinpäin. Niitä oli nähtävissä peräti neljä. Kaksi piiloili metsänrajassa ja pari muuta jäi hetkeksi metsäaukiolle. 









10 kommenttia:

  1. Enpä olekaan pitkään aikaan hirveä nähnyt. Muuan vuosi on jo. Ihan kiva katsella kauempaa, muttei autotiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin jos joutuu pimeällä ajamaan, niin kyllä se vähän "hirvittää", että tuleeko niitä tielle. Komeita on muualla katsella kyllä.

      Poista
  2. Hirvi on komea. Komeaa kuultavaa oli myös sen mylvintä eräänä aamuna.Hauska kuva tuo toiseksi alimmainen jossa näkyy valkoisten koivurunkojen seassa kaksi valkoista jalkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole varmaan ikinä kuullutkaan hirven mylvintää. Voisi kuvitella, että on aika muhkea ääni. Luulimme ensin että nuo kiirehtivät heti pois aukiolta, mutta nehän jäikin vähän töllistelemään meitä myös.

      Poista
  3. Kaunis eläin metsässä, tiellä kauhistus. Taitaa olla vuosi kun näin hirven tiellä liikkuessa, peuroja kyllä poukkiin ihan pihapiirissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kumpiakaan ei usein ole nähty. Olisi aika pelottavaakin, jos hirvi tulisi metsässä kävellessä vastaan. Ja tiellä pimeällä liikkuessa ne on kyllä mielessä.

      Poista
  4. Kerran oli täällä päinkin kaksi hirveä pellolla tien vieressä, komeita sarvipäitä! Toivottavasti vaan pysyvät tieltä pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on hauska tosiaan katsella, kun vaikkapa autossa istuu (kuten mekin olimme) ja hirvet on jossain pikkutien varressa, mutta isolla tiellä niitä ei tosiaan halua kohdata.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. On se ylväs ilmestys:) Ja oli kiva kun nyt pitkästä aikaa pääsi tämmöiset näkemään.

      Poista