maanantai 12. lokakuuta 2015

Tänään oli oikea lintupäivä

Tänään noin puolenpäivän tienoilla, isäntä huomasi katsoessaan ikkunasta ulos, pihalla jotain tavanomaisesta poikkeavaa.


Pihatiellä näytti tepastelevan isoja lintuja. Jotain metsäkanalintuja näyttivät olevan. Onneksi niistä jotain kuvantapaista sentään onnistui saada. Neljä niitä kaikenkaikkiaan oli ja vähitelleen hiippailivat vähän lähemmäksi taloa.





Kun tytöt jonkin ajan kuluttua menivät käymään varastossa, niin sitten lehahtivat linnut lentoon. Ja kun minä muutamaa tuntia myöhemmin menin postilaatikolle, niin ensimmäisen mäen alla, vähän matkan päästä lehahti pari lintua taas metsään. Kenties olivat niitä samoja.

Sitten illalla lähdimme Lieksaan kauppareissuun. Vuonisjärvellä, tien vieressä olevalla sänkipellolla, olikin sitten tämmöiset näkymät. Pakkohan se oli pysähtyä, (tai itseasiassa kääntyä, sillä olimme jo ajaneet ohitse) ja ottaa kuvia. Emmekä olleet ainoat siihen kuvaamaan pysähtyneet:)





Isäntä ehti laskea joutsenia olevan siinä n. 120, mutta niistä oli jo osa lennähtänyt pois. Ensin linnut olivat levollisesti siinä, vaikka autoja oli íhan vieresssä, mutta kun sitten hiippailin lähemmäksi, niin vähän rupesivat levottomana liikahtelemaan ja lentelemäänkin. Ja melkoinen kaakatus kuului, kun rauhaansa häirittiin. Kauppareissulta palatessamme olivat linnut vallan poissa, vaikka niitä oli siinä lähistöllä ollut jo useamman päivän.



10 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Tällaiset kuvat tuovat hyvää mieltä, kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiitollinen sanoistasi! Mukava, että näistä kuvista on iloa toisillekin, sillä itseäkin ilahdutti kun sai niitä kuvata:)

      Poista
  2. Teeriä näkyy käyskentelevän pihallanne. On erikoista että ovat uskaltaneet noin lähelle asutusta. Upea joutsenparvi. Jokohan ne alkaa pikkuhiljaa kokoontuilemaan tulevaa muuttoa varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, niitä ne siis on. Kiitos kun kerroit! Vaikka asumme korvessa, niin olemme kyllä ihan onnettomia lintujen tunnistamisessa. Katsoin lintukirjaakin ja tuumin, ettei oikein sopinut metsoon ja vähän teereltä näyttää, mutta siihen se pohdinta sitten jäikin. Joku metsästäjä joskus tuumi, että "teillä on täällä oikein eläintarha", joten nuo teeretkin sopii hyvin tänne kuljeskelemaan:) Kyllä nuo joutsenet varmaan oli muuttoporukkaa. Niitä oli jo aiemmin Lieksan keskustan liepeillä olevilla pelloilla ja nyt olivat sitten vähän siirtyneet. Ja kenties jo vallan lähteneet etelämmäksi, koska emme takaisintullessa niitä enää siinä nähneet.

      Poista
  3. Teereksi minäkin luulen, koska koiraan pyrstön alunen on valkoinen. Pyrstönmuodosta tunnistaa helposti Koirasmetson pyrstö on tavallisen näköinen, koirasteeren pyrstö on "halki" ja päät kääntyvät ulospäin sivuille. Naarasmetsolla on leveä pyöristetty "viuhka" pyrstö ja naarasteerellä kapea jossa lovi keskellä. Täällä en ole nähnyt yhtään Teereä tai Metsoa, Peltopyyt ainoita metsäkanalintuja. Joutsenet käyvät ahkerasti sänkipelloilla tankaamassa kupuaan, tulevaan muuttomatkaan tarvitaa paljon ravintoa. Hienot kuvat, muistelen kaiholla aikaan jolloin sai asua "villieläintarhassa". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät tuntomerkit on nyt tuossa:) Olen kyllä semmoinen, että luultavasti en niitä taas seuraavalla kerralla muista. Meitä joskus pimeitten vuodenaikojen kouluaamuina jotkut metsäkanalinnut säikyttelee, kun yht*äkkiä tien vierestä pimeässä pölähtävät lentoon. Ja tuleepa mieleeni eräs vuosikymmenten takainen hiihtoreissuni teille talvella nevan yli. Säikähdin ihan hirveästi kun hangesta suksien alta lähti lintuparvi lentoon... Päivällä niitä kyllä on ihan kiva seurata. Kuinkahan pitkä mahtaakaan niitten joutsenten muuttomatka ollakaan...

      Poista
  4. Mekin nähtin eilen joutsenia ja hanhia "pellollinen" ja tänän taas isot määrät kurkia matkallaan, haikeaa on kyllä kun linnutkin lähtevät...me vaan jäädään tänne kymään ja pimenevään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ne lähtee lämpimään ja valoisaan ja meillä alkaa pimeä ja kylmä aika, joka tuntuu vieläpä aika pitkältä... No, kait se taas menee päivä ja hetki kerrallaan, kun ei kovin pitkälle yritä ajatella. Mutta on ne muuttolintuparvet aika upeita katsella kyllä:)

      Poista
  5. Onpa komea näky, noin paljon joutsenia!! En muista nähneeni tänä kesänä montakaan laulujoutsenta. Täällä on vain "pullajoutsenia", kyhmyjoutsenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä olisi ollut mukava katsella pidempäänkin, mutta kauppareissu odotti, eikä siihen valtatien varteen muutenkaan olisi voinut pitkäksi aikaa jäädä. Kun eilen laitoimme aurauskeppejä tiellemme, näkyi kolme joutsenta lentävän ylitsemme. Kaksi meni edeltä ja yksi tuli perässä ja joku niistä töräyttikin mennessään. Lienevätkö jääneet toisten joukosta...

      Poista