perjantai 27. marraskuuta 2015

Paloasemalla

Viime viikonloppuna oli useilla paloasemilla avoimet ovet -tapahtuma, jonka nimenä oli Päivä paloasemalla. Mekin suunnistimme paloasemalle, mutta vähän kauemmas, eli Joensuuhun. Tapahtuma alkoi klo 10 ja suunnilleen niihin aikoihin mekin siellä jo olimme. Kun saavuimme niille tienoille, näkyi kadun varrella vaeltavan paljon lapsiperheitä samaan suuntaan. Tapahtuma lieneekin ollut oikea pikkupoikien toiveuni; päästä näkemään paloautoja:) Väkeä oli Joensuun paloasemalla todella paljon. Kovin hyviä kuvia ei ihan senkään vuoksi saanut, mutta tälläinen  hymyilevä nuorimies oli hommassa eräässä toimintapisteessä.


Ja otimmehan sentään muutaman paloautokuvankin ja jotain muutakin. Esittelyssä oli paloautoja, ambulansseja, sammutusnäytöksiä, pelastuskoira, lasten paloturvallisuuspelejä ja olihan siellä palolaitoksen ladyt järjestäneet arpajaiset, joissa joka arvalla sai jotain. Oli myös tarjolla kahvia ja ulkona makkaraa.




















Siinä on se pikareitti yläkerroksesa alakerrokseenkin...









Ja tätä palavaa taloa sammutettiin ihan onnistueesti... vaikka kuvassa kyllä vielä lieskat näkyy ikkunoista. Täytyy muuten sanoa näistä pojista, jotka tässä pisteessä auttoivat toisia lapsia palonsammutuksessa, että oli kyllä harvinaisen hyvin sopivat avustajat hommassaan. Tulevia palomiehiä ehkä... Niin luontevasti ja rempseästi kävi puhepuolikin:)


Lapsia kiinnosti tietysti myös pelastuskoira.


Paloaseman aula ja muita näkymiä. 





Oli mukava päästä käymään Joensuun paloasemalla, sillä emmehän olleet siellä aiemmin käyneetkään kuin vain piha-alueella.



6 kommenttia:

  1. Komean nuorukaisen löysitte, mitä hän mahtoi esitellä? Mekin käytiin omalla asemalla ja olitiin heti 10:ltä, vaan siellä tuntui olevan homma kesken. Autot kyllä olivat näytillä, mutta tilpehööröö vasta laitettiin, värityskirjat, kypärät, heijastimet ja ehkä jotain muutakin oli tulossa, tyhjistä pöydistä päätelle. Kolme "mammaa" ravasi edes takas, heidän kait piti sittä kahvia ja makkaraa laittaa, ei tullut esille meidän 45 min vierailun aikana. Mutta autot esiteltiin hyvin, mun tyhmiin kysymyksiin vastailtiin asiallisesti ja perusteelisesti. Ihan kiva reissu ja saatin sentään heijastimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä nuorukainen esitteli lasten paloturvallisuuspelejä. Vierellä oli iso näyttö, josta niitä näki ja nuorella miehellä tietokone pöydällä edessään. Siihen pisteelle näytti olevan koko ajan menijöitä ja meidän neitokaiset jonotti tietysti siihen kanssa. Mekin viivyttiin tuolla asemalla noin tunnin verran. Oltaiskohan mekin jostain saatu heijastimet, jos oltais osuttu oikeaan kohtaan... Isäntä osti kaikille kolmelle tytölle arvat ja kaikki tosiaan saivat jotain.

      Poista
  2. ♥tarpeellisia ja mukaviakin nuo tapahtumat! Tuli kotikylän paloasema tutuksi juuri noin, kun lapset olivat pienempiä. Kivaahan olisi jälleen mennäkkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin voisimme vaikka seuraavalla kerralla käydä ihan oman kunnan paloasemaan tutustumassa. Tällä kertaa halusimme nimenomaan tuonne Joensuuhun. Oli niin erinomainen tilaisuus nähdä tuo nuorimies hommassaan ja tytötkin pääsivät velipoikaansa moikkaamaan:)

      Poista
  3. Hienot kuvat olet ottanut♥ Onpas kivannäköinen asema, tuo tapahtuma on sitten mukava ja kiva kun niitä järjestetään ympäri Suomea, ihmisillä on mahdollisuus päästä tutustumaan paloasemien/pelastajien toimintaan! Kiitos kovasti kun vinkkasit linkistä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Se on hieno mahdollisuus päästä tutustumaan tuohonkin ympäristöön, joka muuten saattaisi jäädä aivan tuntemattomaksi useimmille meistä. Onneksi tuollaisia järjestetään.

      Poista