keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pienikin valo voi joskus riittää

Luin tässä muutama päivä sitten ajankulukseni Hilja Aaltosen kirjaa Sydämeni virsi. Siinä alussa hän kertoo elämästään ja erään kohtauksen hänen elämäntyönsä alkuajoilta haluan jakaa teillekin:

"Elämäni suurimmissa  ratkaisuissa Jumala on puhunut minulle erikoisen kauniilla tavalla. Niinä aikoina, kun Jumalan työn kutsu poltti sisimpääni, jouduin syvään epätoivoiseen ahdistukseen siitä, kuinka näin hauras saviastia voisi kantaa niin jaloarvoista aarretta. Silloin Herra pani kiiltomatonsa tuikkeellaan tuomaan minulle vastauksensa. Eräänä myöhäisyksyn sateisena iltana tulin kokouksesta kotiin. Tuon pimeän kirkkopolkuni varrelle taivas oli määrännyt kiiltomatonsa soihtuvartioon. Ahdistetuun sydämeeni nousi ajatus: voisikohan kiiltomadon loisteessa lukea Raamattua. Otin yhden niistä kämmenelleni ja vein kotia. Mato ei sammuttanut lyhtyään. Ei sammuttanut siksi, että se oli määrätty tuomaan Jumalan vastaus kysyjälle. Pimeässä huoneessani avasin pienen Raamattuni ja laskin lyhtyniekan sen lehdelle. Paikka minkä kiiltomatoni valotti, oli Joh. 3:16. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän." Silloin ymmärsin Herran puhuvan. Polvistuin ja luin tuon kohdan uudelleen kiiltomadon valossa. Nyt ymmärsin, että kiiltomadon valossa voi pimeässä harhaileva löytää kotitien. Verisen Golgatan kirkkotien. Olen siis kiiltomadon vihkimä pappi." 

Näin siis Hilja Aaltonen kutsumuksensa alkuaikoina. Hänestä tulikin hyvin pidetty toimessaan.








Itse muistelen nähneeni  kiiltomadon valot vain kahdesti elämäni aikana. Kummatkin kerrat täällä. Aiempi oli vuosia sitten lähistön metsäisen tien varrella ja siellä niitä oli silloin useampia ihmeteltävänämme. Tänä syksynä näin takapihallamme yhden. Luulin ensin sinne heijastuvan jonkin valon sisältä. Kun kävi ilmi, että siellä kukkapenkin reunassa oikeasti on jokin valo, pitihän sitä mennä oikein viereen ihmettelemään. Lapsena ajatus kiiltomadoista oli hyvin jännittävä. Olihan niistä lukenut joistakin kirjoista.


6 kommenttia:

  1. Kukaan tai mikään ei ole liian pieni Jumalan lähettilääksi, ei edes kiiltomato. Kiitos kun kerroit tämän tarinan.
    Meillä kotona oli kaivon lähellä kiiltomatoja ja tiellä siinä ojanotkossa josta meni metsälle tie, toinen kohta oli se lehtikuusten istusalue. Täällä olen joskus nähnyt pihassa, kellarin edustalla ja pyörätien reunassa tässä lähistöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäinkin miettimään, että olen saattanut lapsenakin niitä nähdä, ja tulit juuri mieleeni siinä, että teillä esim. on saattanut niitä ollakin. Mitään mielikuvaa ei mulla asiasta enää ole, mutta pimeällähän sitä useasti teiltä lähdin, kun en ennemmin malttanut:) On se tosiaan merkillistä kuinka Jumala voi käyttää vaatimattomiakin välikappaleita puhuakseen!

      Poista
  2. Minä olen kiiltomatoja nähnyt vuosia sitten eräässä saaressa, missä olimme viikon vuokramökillä. En ainakaan muista muualla nähneeni. Hilja Aaltosen kirjan "Golgatan kautta taivaallisiin" sain joululahjaksi sen aikaiselta seurakunnalta 2002, kun olin sen kirpputorilla töissä. Mulla on CD Hilja Aaltosen runoihin tehtyjä lauluja, Nina Åströmin esittämänä. Ihania lauluja! Kun itsekin kirjoitan runoja, niin olen huomannut saman kuin Hilja Aaltonen laulussaan " miksi lauluni aihe ei muutu?", aina ne tekstit tulee mullakin hengellisiä :)
    Ps. Kiva kuulla sinusta, kävin jo monta kertaa kurkkaamassa sivullasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Täällä ollaan oltu vähän flunssaisia ja muutenkin sitä alavirettä aika usein on... Tuo mainitsemasi Hilja Aaltosen kirja ei ole minulle tuttu, mutta meillä on Vahvista siipeni ja joku päivähartauskirja sekä jonkunlainen elämäkerta. Hänellä on semmoinen heikkoa ihmistä ymmärtävä asenne, joka ei tallo herkkääkään ihmistä. Kirjoittamisesta minäkin olen ajatellut, että aina palaan niihin samoihin aiheisiin ja sen takia tietysti, kun aina niitä samoja juttuja pähkäilee. Kiiltomadoista tuli vielä mieleen, että se takapihalla ollut näytti ihan siltä kuin olisi joku led-valo siellä kukkapenkin reunalla loistanut:)

      Poista
  3. Minä en ole varma olenko joskus lapsena nähnyt kiiltomadon, vähän sellainen mielikuva on. Tulikärpäsiä kyllä olen nähnyt. Laitan tähän linkin tulikärpäsistä.
    http://www.stara.fi/2014/04/06/tulikarpaset-ovat-luonnon-valotaiteilijoita/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muista koskaan nähneeni tulikärpäsiä. On ihmeellistä, että joku elukka, kuten tulikärpäset ja kiiltomadot voi tuottaa sellaista valoa! Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...:) Rupesin tuosta linkistä katsomaan niitä tulikärpäsiä ja osan onnistuin katsomaankin kunnes yhteydet taas tökki.

      Poista