lauantai 27. helmikuuta 2016

Laumassa ollaan

Paimen katseli laumaansa. Hänen kasvoillaan karehti tyytyväinen hymy. Hän rakasti laumaansa äärettömän paljon. Toisten mielestä tyytyväisyyteen ja hymyyn ei ollut mitään aihetta, sillä laumassa näkyi olevan huomattavan paljon heikkoja ja sairaita. He eivät ymmärtäneet. Paimen ei ollut ostanut laumaansa hyötyäkseen siitä, vaan rakkaudesta lampaisiin.

Hän ihasteli niiden erilaisuutta ja sitä, kuinka ne vähitellen oppivat luottamaan häneen. Monet olivat laumaan tullessaan hyvin varuillaan. Ne luulivat tämänkin paimenen olevan samanlaisen, kuin niiden ennen kokemat, jotka löivät ja vaativat. Tämän paimenen hoivassa ne saivat huomata saavansa lempeää kohtelua. Niiden haavat ja ruhjeet hoidettiin. Ja hoidettavia vammoja tässä laumassa riittikin. Kaikissahan oli jotain hoidettavaa. Jotkut olivat toipuneet jo melko hyvin, mutta aina oli joukossa niitä, joiden vammat vaativat paimenen jatkuvaa hellää hoitoa ja läsnäoloa.

Tuossakin oli juuri yksi sellainen; hyvin säikky lammas. Se säikähti helposti pientäkin risahdusta ja saattoi sännätä nopeasti pakoon. Silloin se usein jäi joukon jälkeen. Monet, monituiset kerrat, oli paimen sen syliinsä ottanut ja kantanut sitä. Kuten paimen nytkin teki. Hän nosti lampaan syliinsä. Lammas yritti pyristellä pois. Paimen tunsi kuinka sen sydän löi kiivaasti. Paimen puhui lampaalleen rauhoittavasti. Vähitellen lammas lakkasi pyristelemästä ja sen sydämenlyönnit rauhoittuivat. Surkea määkiminen loppui. Tässähän oli hyvä olla; paimenen sylissä, tutun äänen kuuluessa aivan korvan juuressa.

Ja taas jatkui matka - paimen sylissä. Ja paimen hymyili.

---

Tässäpä erään "säikyn lampaan" mietteitä tältä aamulta. Ja alla kuva eräästä "Nalle-suvun" sukukokouksesta:)

perjantai 26. helmikuuta 2016

Iloa loppuviikkoosi

Minua on ilahduttanut erään blogiystäväni tapa toivottaa bloginsa lukijoille "Iloa viikkoosi". Kyseessä on Aliisa blogista 60luvunnahkahousut.com. Tänään tarkastelin tätä blogiani, johon en ole viikkoon saanut mitään aikaiseksi, ja huomasin Aliisan kommentin, jossa minulle toivotettiin "iloa loppuviikkoosi". Joskus voi olla niin pienestä kiinni, että voi ilahduttaa toista. Sain siitä puhtia laittaa tänne muutaman sanasen:)

Viikkoni on kulunut tavanomaisissa merkeissä ipanoita aamuisin saatellen ja iltapäivisin pyrin menemään vastaan heitä myös. Matonvirkkaustouhut jäivät, kun käsi on ollut vähän poissa pelistä. Nyt se on jo aika hyvä, mutta matonvirkkuuta en ajattelekaan.  Koska kyseessä oli oikea käsi, niin kaikki tekemiseni olivat aika "toistaitoisia". Yritä nyt sitten vaikka hampaita pestä vasemmalla kädellä (kuten alkuun oli tehtävä). Ihan tuli mieleen, että tämmöistä se on sitten lapsilla on aikanaan ollut, kun ovat opetelleet hampaiden pesua itse, ja jolloin se käsi kovin kömpelösti sitä harjaa heilutteli... Vähemmän olen myös pyykkikoria pöyhinyt ja ruokaa laittanut, mutta kyllä oli sitten olevinaan hienoa, kun saattoi ihan kunnolla ruokaakin tehdä. Jopa sen pitkään kaapissa olleen kaalinkin käyttää:)

Tämä kuulostaa tietysti kamalan kuluneelta, mutta kyllä sitä taas (ainakin vähän aikaa) osaa arvostaa, ja olla kiitollinen, että on ylipäänsä toimivat kädet...

"Metsäntyttö" isännän kuvaamana:)

Metsässä on rämmitty. On yritetty pitää siellä jonkinlaista polkua käveltävässä kunnossa, mutta on vähän vaikeaa, kun aina sataa uutta lunta. Mutta tuleepahan liikuntaa, kun siellä rämpii.

Ja nyt teille 
iloa loppuviikkoonne!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Avattu "lahjapaketti"

"Paketti" oli ollut minulla koko ajan, mutta nyt vasta - vuosikymmenten jälkeen - löysin sen... Vähän rähjääntyneenä, mutta kuitenkin. Toisen ihmisen piti minulle sanoa, että sellainen hyvä minulla on... Olin päinvastoin luullut olevani puutteellinen siinä kyseisessä asiassa.


Olin eilenaamulla ja tänään - kuten monena aamuna sitä ennenkin - synkällä mielellä. Satuinpa sitten lukemaan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa (J. Vähäsarja)  raamatunjakeen Jes. 40:29, jossa Jumala lupaa "virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa".  Sitä lukiessani toivoin, että itsekin saisin jotain virvoitusta...

Ja tänään sitä sainkin. Kuulin iloisen asian, joka on ollut kohdallani totta ennenkin, mutta en ollut vain käsittänyt sitä. Koin sen kuin saaduksi lahjaksi ja se toi iloa tähän päivääni. Tiedän, että muut huolenaiheet peittävät sen ilon ennenpitkää, kuin pilvet sinisen taivaan, mutta tänään iloitsen tästä.

Jäinpä siinä myös miettimään, kuinka erilaisia lahjoja me kukin olemme saaneetkaan. Yhdellä on yksi hyvä - ja toisella toinen... Kun vain huomaisimme ne!

---

Ja mitä muuta sitten kuuluu... Alkuviikosta ostin kirppikseltä muutamalla eurolla matonkudetta. Toinen pussi oli poppanakudetta ja toinen jotain lakanoista leikattua kait. Olin myös itse kotoana leikannut ipanoitten paidoista leveähköä kudetta ja virkannut sen mihin ne riittivät, eli ei pitkällekään. Odotellaan nyt siihen tekeleeseen lisää "rönttöpaitoja" leikattavaksi. Jatkoin sitten toisen maton virkkuuta sillä poppanakuteella. Se olisi ollut kivaa, enkä olisi malttanut lopettaa hommaa... Olisi kannattanut lopettaa ajoissa. Nyt on sitten käsi siitä touhusta kipeä. Eipä virkata muutamaan päivään.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Mieleni maisemia

Piirroksia enimmäkseen, mutta onhan joukossa yksi erikoisempikin tekele. Kuvan oikessa alakulmassa vaaramaisema, jossa metsäalueet on tehty leikkelemällä kahvipaketin päällyspahveista paloja ja jotka on sitten liimailtu limittäin. Kasvatin metsää:) Taivas on kyseisessä kuvassa sitten ihan vesiväreillä tehty.
































Yllä yksi oma suosikkini. Sai aikanaan innoituksensa kotitiemme maisemista, mutta ei ole lähimainkaan "yksiyhteen" sen kanssa ollut silloinkaan, saati nyt, kun vuosia on kulunut; puita kaadettu ja toisia kasvanut.

Kyllä on aika kuluvaista. Nämäkin valokuvat olin ottanut jo vuosi sitten, mutta en ollut kuviin tyytyväinen ja jutunteko jäi. Ja nyt ne sai kelvata, koska olin liian laiska ottaakseni uusiakaan.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Ystävyys on joskus mutkikasta

Olen tässä sivusta seurannut pienten tyttöjen ystävyyssuhteiden kiemuroita. Usein ollaan ihan sovussa, mutta seuraavassa hetkessä ystävyys voikin olla katkolla, mitä erilaisimmista syistä. Joskus esimerkiksi siitä syystä, että osa porukasta haluaa leikkiä jotain tiettyä leikkiä, toiset taas haluavat laskea mäkeä. Kun yhteisymmärrystä ei synny, joku sanoo: "Meidän ystävyys on sitten poikki!"  No, toinen vastaa: "Selvä", ja toimii oman halunsa mukaan... Samana päivänä oli taas ystävyyden langat onneksi uudelleen solmittu.

Joskus tulee epäsopua kun ei ymmärretä oikein toisen tarkoitusperiä. Nähdään toisen tekemiset vain ärsyttämishaluna ja taas syntyy meteli. Tänä ystävänpäivänä (2015) sain aihetta hiukan muistutella neitokaisia, ettei toinen aina välttämättä tarkoita ärsyttää. Ja toinen osapuoli voisi, huomatessaan toisen ärsyyntyneen, sanoa: "Anteeksi, ei ollut tarkoitus ärsyttää."  Oli aihetta muistuttaa mieliin  myös sekin vanha sananlasku: "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan." Yritin sanoa, että yrittäisivät miettiä asioita siltä kannalta, että mikä toisesta tuntuu kivalta. Mitä haluasi itselleen tehtävän, niin samoin voisi tehdä toiselle. Jos kohtelee toista hyvin, saa luultavimmin itsekin hyvää kohtelua osakseen. Pätee tietysti muuhunkin kuin ystävyyteen. 

(Kirjoitin tämän tekstin vuosi sitten ystävänpäivän aikoihin. Silloin se jäi julkaisematta, mutta aika sopiva se lienee nytkin luettavaksi.


                                                                         

            Ystäviä ei niin
 vain oteta, heidät annetaan! 



   Ollaan kiitollisia heistä,
          joita meillä on!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Nostetta-näyttely Joensuussa

Kyseinen näyttely on artesaaniopiskelijoiden töitä esittelevä usean päivän näyttely kauppakeskuksen käytävällä (katso ilmoitus tästä). Avajaiset olivat 9.2.  Näyttelyn facebook-sivulla näkyi, että meidänkin neitokaisen kaksi luomusta ainakin on siellä. Ilmeisesti on kolmaskin, huomenna sen kenties näkee - jos pääsemme käymään siellä.  Kelit on vähän kehnot täällä ja flunssanpoikastakin osalla porukasta on. Neidolla on huomenna siellä toverinsa kanssa vahtivuoro ja hän saisi sitten illalla meiltä kyydin kotiinpäin samalla.

Neidon puurasia

Tämä rasia siellä vitriinissä ainakin häämötti. Toisesta tehdystä ei minulla kuvaa olekaan ja kolmannesta en tiedä, onko se sitten siellä. Jospa huomenna näkisi:)

Keväisempi täkänä

Tämä täkänä on mieheni lapsuudenkodista peräisin. Kokoa tällä on noin 82 x 59 cm hapsuineen. Tämän väri on sellainen "vanhanvihreä".  Sellainen, joka tuo mieleeni 50-luvun, mutta en tiedä mikä tämän vuosikymmen oikeasti on.



Tästä oli vaikea saada kelvollista kuvaa ja otin kuvia eri paikoissa. Vaihdoin nyt tämän sen jouluisen täkänän tilalle  (60- luvun seinävaate), vaikka ei sijoituspaikkaakaan kunnollinen ole.  Mutta pidän tästä ja halusin sen nyt katseltavaksi, eikä vain kaapissa säilöttäväksi. Esillä on tuo vaaleapohjainen puoli.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Paperienkelit

Katselin kuvia ja löysin nämä. Tykkään kovasti näistä. Tyttöjen aikanaan kerhossa tekemiä.



Mekot näillä on silkkipaperia ja siivet kakkupaperista. Olen yrittänyt näitä varjella, etteivät hajoaisi, mutta pieniä repeämiä olen  joutunut jo korjaamaan.  Olivat joulunaikaan esillä. Nyt varastoon jälleen vietyinä.

                              Siunattua sunnuntaipäivää!


----

Paperienkeleitä minä saan varjella - ja korjatakin. Todelliset enkelit ovat ihan jotain muuta, kuin niitä pieniä söpöisiä... joiksi enkelit usein kuvataan. Taivaallista sotajoukkoa, jotka Jumala on määrännyt erilaisiin tehtäviin. Meitäkin auttamaan.

Silti... kaunis oli sekin pienestä enkelistä kertova  joululaulu, jota kuuntelin tässä eräänä päivänä. Olin yksin kotosalla ja siivosin musiikin pauhatessa. Musiikista huolehti Klimenkon levy ja siinä oli mm. laulu pienestä enkelistä, joka sai tulla maan päälle ilmoittamaan ilosanomaa Vapahtajan syntymästä.


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

70-luvun koulukäsityö

Koulussa tehty käsityö 70-luvun lopulta. Saimme suunnitella aiheen itse. Meillä oli silloin kotona kaneja, jotka oli saatu ystävän kotoa. Siitä sain aiheeni.

70-luvun koulukäsityö

Kerrostalokaksion keittiöstä -70/80-luvun vaihteesta


Kani on ollut seinällä toisinaan, kuten senaikaisesta kuvasta näkyy.  Voisipa sen seinälle nytkin laittaa. Pikkutytöt ainakin tykkäisivät.  Tekipä toinen koulussa taannoin oman pupujusssinsa.