lauantai 27. helmikuuta 2016

Laumassa ollaan

Paimen katseli laumaansa. Hänen kasvoillaan karehti tyytyväinen hymy. Hän rakasti laumaansa äärettömän paljon. Toisten mielestä tyytyväisyyteen ja hymyyn ei ollut mitään aihetta, sillä laumassa näkyi olevan huomattavan paljon heikkoja ja sairaita. He eivät ymmärtäneet. Paimen ei ollut ostanut laumaansa hyötyäkseen siitä, vaan rakkaudesta lampaisiin.

Hän ihasteli niiden erilaisuutta ja sitä, kuinka ne vähitellen oppivat luottamaan häneen. Monet olivat laumaan tullessaan hyvin varuillaan. Ne luulivat tämänkin paimenen olevan samanlaisen, kuin niiden ennen kokemat, jotka löivät ja vaativat. Tämän paimenen hoivassa ne saivat huomata saavansa lempeää kohtelua. Niiden haavat ja ruhjeet hoidettiin. Ja hoidettavia vammoja tässä laumassa riittikin. Kaikissahan oli jotain hoidettavaa. Jotkut olivat toipuneet jo melko hyvin, mutta aina oli joukossa niitä, joiden vammat vaativat paimenen jatkuvaa hellää hoitoa ja läsnäoloa.

Tuossakin oli juuri yksi sellainen; hyvin säikky lammas. Se säikähti helposti pientäkin risahdusta ja saattoi sännätä nopeasti pakoon. Silloin se usein jäi joukon jälkeen. Monet, monituiset kerrat, oli paimen sen syliinsä ottanut ja kantanut sitä. Kuten paimen nytkin teki. Hän nosti lampaan syliinsä. Lammas yritti pyristellä pois. Paimen tunsi kuinka sen sydän löi kiivaasti. Paimen puhui lampaalleen rauhoittavasti. Vähitellen lammas lakkasi pyristelemästä ja sen sydämenlyönnit rauhoittuivat. Surkea määkiminen loppui. Tässähän oli hyvä olla; paimenen sylissä, tutun äänen kuuluessa aivan korvan juuressa.

Ja taas jatkui matka - paimen sylissä. Ja paimen hymyili.

---

Tässäpä erään "säikyn lampaan" mietteitä tältä aamulta. Ja alla kuva eräästä "Nalle-suvun" sukukokouksesta:)

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on, vaikka välillä sitä säikky juoksee sitä paimentakin karkuun.

      Poista
  2. Kuvasta tuli mieleen, että tuollainen värikäs laumahan mekin ollaan ja voidaan yhtä rauhallisesti nauttia keväästä, paimenen seurassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot oikeessa:) Etin jotain sopivaa lammaskuvaa, mutta sitten tuli vastaan tuo kuva ja rupesi tuntumaan, että sehän sopii. Siinä kun on isoa ja pientä, vanhuksia ja pikkuruisia, niin monenmoisia...

      Poista