keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Erityisesti minua sykähdytti pääsiäisen aikaan eräs kohtaus ruokakaupassa. Neitosilla oli rahat mukana, kun kerran ostoksia aikoivat tehdä. Siinä omien ostoksieni lomassa käännyin katsomaan, että missä nuoremmat ovat ja näin heidät lattialla kontillaan... rahoja laskemassa.


Olin niin ällikällä lyöty, etten heti tajunnut ottaa kassissani olevaa kameraa esiin. Se viivyttely maksoi minulle sen parhaan otoksen. Nimittäin tässä vaiheessa lattialta oli jo kerätty pois  rahat - ja se alla ollut lehdykkä, jonka päällä rahoja laskettiin. Mutta hauska kohtaus näinkin:) Rahoja ei suinkaan oltu lätkäisty suoraan lattialle, vaan alustana toimi ilmeisesti se lehti, jonka yksi neitonen osti. Ja jokainen osti pehmon.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Ei kannata iloakaan siirtää huomiseen

Minua puhutteli eilen Sessen blogissa ollut lause, että "Älä siirrä huomiseen mitään, mistä voit iloita jo tänään."  Minusta tuo on tosi hyvä muistaa. Ainakin meikäläiselle, joka yleensä "ajatusten paperipinosta" ottaa yleensä ensiksi käsittelyyn ne huolet... ja sitten vasta ne iloiset asiat - jos niistä enää mitään on jäljellä sitten.


Tänäkin aamuna huolet kolkuttelivat jo ovelle. Herättyäni menin katsomaan mitä Wislöffin rukouskirjassa olisi tälle aamulle. Siinä se kirja oli isännän pöydällä ja siinä oli avoinna aukeama, jossa oli tämä jae: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen." Jaehan on siis 1 Piet. 5:7.  No, sitten otin esiin pienen punaisen kirjani, eli uuden testamenttini, ja avasin sen yhden muistilapun kohdalta loppupuolelta. Kai toivoin osuvani psalmeihin... Mutta, lappunen olikin Pietarin kirjeessä ja siellä oli sama kohta, kuin tuo yllämainittu jaekin! Olin sen jopa merkinnyt kynällä paremmin huomioitavaksi. No, vielä kaipasin jotain ja otin käteeni Vähäsarjan Joka päivä lupaus kantaa. Siinä ei sentään samaa jaetta ollut, mutta tavallaan samaa asiaa kuitenkin.

 "Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä." Ps. 139:5-6
 


Ja sitten Vähäsarja kirjoittaa: " Jota voisi suojella edestä, täytyy kulkea edellä. Kun kulkee edellä, joutuu kohtaamaan ensimmäisenä kaiken, mitä vastaan tulee. Juuri näin Jeesus elämässämme tekee. Hän kulkee edellä, ottaa vastaan tulevan ja raivaa suljetultakin näyttävän reitin kuljettavaksi. Voidakseen suojella takaa, täytyy vartijan seistä myös taaksepäin kääntyneenä. Niin Jeesus tekee. Hän ei anna menneisyyden taakkojen käydä hyökyaallon lailla päällemme, vaan irrottaa menneestä, ja niin me voimme päästää siitä yhä rohkeammin irti. Kaikessa hän kantaa voimakkailla käsivarsillaan ja suojaa siivillään kuin kotkaemo poikasiaan. Jeesus tietää menneen ja tulevan. Se on ihmeellistä, kuka voisi sitä käsittää. Mieli hiljenee, kiitos täyttä sydämen."

Niinpä siis minäkin yritän laittaa huolet sivuun ja yrittää ottaa ilon irti tulevista vapaapäivistä:)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Jäiset kelit

Kelit olisi nyt potkukelkkailuun sopivat, ellei sitten liiankin liukkaat. Potkukelkalla onnistuu kyllä kaatumaankin näin liukkaalla, jos tekee vääränlaisen jarrutuksen. Koettu joskus on.  Omaa tietämme jouduimme hiekoittamaan parista mäestä, koska emme päässeet autolla ylös.









Nämä kuvat perjantai-illalta kun Vuonislahteen ajoimme. Vastarannalla näkyy Kolin rinnevalot.
Ja tällä hetkellä (sunnuntai-aamuna) näkyykin tulevan taas taivaalta lumihiutaleita...



lauantai 19. maaliskuuta 2016

Ja Jumala sulki arkin oven

Olen tämän viikon muistellut viime sunnuntain saarnan aihetta: Jumalan suunnitelmaa pelastaa ihminen koko maata odottavalta tuholta. Siitä muisteltuna ja ajateltuna tämä teksti. Kerran maa tuhottiin vedenpaisumuksella. Silloin pelastui Nooa perhekuntineen; arkissa, jonka hän oli tehnyt Jumalan ohjeiden mukaan.


Suunnitelma oli Jumalan ja sen mukaan Nooa toimi, vaikka se varmasti tuntui hullulta hänen aikalaisistaan. Rakennustyö kesti kauan, noin 100 vuotta, eikä mitään tulvaa ollut näköpiirissäkään. Kunnes eräänä päivänä alkoi sataa...


Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala sanoi, ettei kaikkea maata enää vedenpaisumuksella tuhota. Sen sijaan tulelle tämä maa on talletettu **(2. Piet. 3:7). Jumalan suunnitelma on kuitenkin olemassa nytkin. Juuri sentähden Jumalan Poika tuli tänne. "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu..."  (Mark 16:16). Mihin uskoo?  Juuri siihen, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi tänne - ja kuoli - meidän tähtemme. Hän kantoi meidän syntimme* ristille. Jumala suunnitteli pelastuksen jokaista varten; sinua ja minua varten.

Välillä kuulee kuinka ihmiset kiusaantuu siitä, että uskovaiset heitä häiritsee puheillaan. Iankaikkisuudessa samat ihmiset kysyisivät, miksi ette kertoneet? Miksi ette varoittaneet? Jumala on antanut uskoville tehtävän kertoa pelastuksesta ja varoittaa tulevasta tuhosta. "...mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16). Kuulostaa kovalta, mutta jokaista varten on pelastus suunniteltu:  "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet... Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen*** vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille vanhurskauttamiseksi. " (Room 5:12,18).


Aikanaan Nooa totteli - ja pelastui. Jumalan pelastussuunnitelma on tarkoitettu jokaista varten! Jumala toteuttaa suunnitelmansa nytkin - vaikka maailma nauraa...

"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." 1 Kor. 1:18

 "Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." 1 Tess. 5:9

---

*Synti ei ole vain joku teko. Se on vihollisuus Jumalaa vastaan ja se on meissä jokaisessa. Ei ole yhtäkään niin hyvää ihmistä, että sen perusteella Jumala kelpuuttaisi. Syntiinlankeemuksessa Aadamin  ja Eevan tekemiset jättivät meille kaikille ikävän perinnön, jonka me kaikki saimme: synnin tähden kuolema. Jumala valmisti paremman: Jeesuksen tekemisten kautta elämä. Roomalaiskirje luku 5.



**"Ja ennenkaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja  sanovat, 'Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.' 
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että 'yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä.'  Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä  viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. 
Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat."  2 Piet. 3:3-10

*** Ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, Jeesus




keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Jalkaväkimuseossa Mikkelissä

On ollut yllättävän vaikea päästä alkuun tämän jutun kirjoittamisessa. Kai se johtuu siitä, että  tulee mieleen todelliset ihmiset. Sukulaiset tai muut, joiden elämänkohtaloista on joskus kuullut. Ikäänkuin museossa otetetut kuvat eivät pelkästään riittäisi. Päätin sitten edetä asiassa niin, että teen - kenties  - joskus oman juttunsa niistä tunteita herättävämmistä asioista ihan tekstin kanssa.

Tästä ovesta sisään

Taannoinen reissumme sisälsi siis käynnin Jalkaväkimuseossa Mikkelissä. Se sijaitsee kaupungin keskustassa vanhalla kasarmialueella. Kävi vielä niin, että juuri sinä päivänä oli Mikkelin museoissa ilmainen sisäänpääsy. Saimme jopa asiantuntevan opastuksen kierroksellamme, koska silloin juuri ei muita kävijöitä ollut.



Paljon käytetty asemalli


Allaolevat kuvatkin kätkevät monta tarinaa...



 Tässä sisällissodan vastapuolet 










Tätä asetta on olemassa vain tämä yksi ainoa.


Alla olevan kenttäkenttiön takana näkyy hevonen lumipuvussa. Opas kertoi, että hevosellekin oli oma kaasunaamari.








Lottamerkkejä










Panssarintorjuntaan polttopulloa ym.




Tästä olisi voinut ostaa manttelin omakseen. Hinta oli muistaakseni 30 euroa. Manttelia emme sentään ostaneet, mutta pinssejä ja merkkejä kyllä. Samoin postikortteja ja dvd:n. Monenlaisia kirjojakin olisi ollut tarjolla.

Meiltä loppui aika ihan kesken, kun museo meni kiinni. Emme ymmärtäneet varata riittävästi aikaa.
Ja tälläinen oli näky kun tulimme ovesta jälleen ulos. Pihalla on varmaan joskus ollut liuta hevosia.


Mikkeli on hyvä kaupunki museoista kiinnostuneelle.  Siellähän on  tämän Jalkaväkimuseon lisäksi sotahistoriasta kiinnostuneelle muutakin. Löytyy Päämajamuseo, jossa pääsee tutustumaan vaikkapa Mannerheimin työhuoneeseen. Päämajamuseon naapurissa, kadun toisella puolella on kesäisin Päämajamuseonkahvila, joka on sisustettu 40-luvun tyyliin ja jossa ei turhaa krääsää ole.  Ja kallion sisässä sijaitsee Viestikeskus Lokki. Kaikki mielenkiintoisia paikkoja aivan kaupungin keskustassa.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Ilahduttavaa

Kun tiesin kaupunkivierailun olevan tuloillaan, tuli mieleeni, että siellä olisi kiva päästä kirkkoon. Olimme kuitenkin menossa sinne sunnuntaipäivänä ja olisimme perillä vasta iltapuolella. Tilaisuutta ei siis näytä tulevan... Sitten kävi ilmi, että kirkossa tulisikin olemaan iltatilaisuus, johon ehtisimme.

Ja niin ehdimmekin. Saimme kuulla kyläpaikassamme, että tilaisuus olisi nimeltään Ilon messu. Hyvä, ilahduttava nimi tilaisuudella, mutta millainen se mahtaisi olla? Olisiko se sitä, mitä minä kaipaisin... En oikein osaa selittää, mitä en kaivannut. En kai kaivannut sellaista iloisuutta, johon oma mieleni ei olisi ollut valmis. Mutta kaipasin jotain lohdullista, virkistävää, rauhoittavaa... ja sillä tavoin iloa tuovaa.

Ja sitä sain. Tilaisuus oli juuri sitä mitä kaipasin. Siellä luettiin Sanaa, laulettiin lauluja, jotka puhuttelivat sanoillaan. Siellä sai myös kirjoittaa rukouspyyntönsä lapuille ja niiden puolesta rukoiltiin samassa tilaisuudessa. Samassa pisteessä, jossa rukouspyyntöjä sai kirjoittaa, saattoi halutessaan sytyttää kynttilän. En ole aiemmin oikein osannut arvostaa kirkossa tuollaista kynttilän sytytystä, koska en lapsena ja nuorena siihen tottunut. Sellaista käytäntöä ei silloin ollut. Nyt minusta kuitenkin tuntui sekin hyvälle. Miksi niin? Ajattelin senkin sellaiseksi tavaksi rukoilla. Jos ei jaksa kirjoittaa, voi sytyttää sen kynttilän ja huokaista asiansa Jumalalle... Itseäni en kuitenkaan saanut nousemaan penkistä rukouspyyntöä kirjoittamaan,  en kynttilää sytyttämään. Onneksi Jumala kuulee ne huokailut missä tahansa kuitenkin.  Silmieni verkkokalvoille piirtyi jo tilaisuuden alussa nuori pariskunta. Rukouspyyntöpisteeseenkin tulivat ja siitä käsi kädessä lähtivät. Sekin näky ilahdutti. Kun rukousaiheita luettiin, joku kiitti siitä, että oli saanut miehen... Kukaties...

Ehtoollinenkin olisi ollut tarjolla. Siihenkin teki mieleni, mutta menemättä jäi sekin. Tarjolla tilaisuudessa oli myös mahdollisuus keskustella papin kanssa. Paikalla oli kaksi pappia. Tilaisuuden juonsi kaksi nuorta ihmistä ja muusiikista vastasivat myös nuoret. Siellä laulettiin eniten "Viisikielisestä". Se on kuulemma viiden herätysliikkeen yhteinen laulukirja ja siinä oli hyviä lauluja:)  Virret ja hengelliset laulut ovat usein ihan rukouksia nekin ja jos ei omia sanoja löydy, niistä voi löytyä sanat omaan hätään tai kiitokseen.

 Harmillista oli, etten puheista kuullut lähimainkaan kaikkea, mutta sen verran kuitenkin, että tiesin tilaisuuden olevan sitä mitä tarvitsinkin. Ja vaikka olin tuossa kauniissa  kirkossa ollut ennenkin, uusi huomio oli, että sehän tuntui kodikkaalta nyt. Istuin nimittäin  samalla sivulla kuin aikoinaan kotikirkossani Pomarkussa, eli vasemmalla, ja jotenkin se kirkon sisusta toi nyt mieleeni lapsuuteni ja nuoruuteni kirkon.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Orava tuli poseeraamaan

Kyläpaikassamme olin jo jonkin aikaa ihaillut puissa kirmailevaa oravaa. Olin yrittänyt kamerallakin sitä sihtailla, mutta ilman kelvollista tulosta. Aina kun sain kohdistettua kameran siihen, se liikahti. Sitten yllättäen, se päättikin tulla kunnolla näytille.



























Siihen se tuli kiipeilemään talon seinälle. Ja minä olin haltioissani. Kerran näin jopa sen turkin liikahtelun sydämenlyöntien voimasta.











Tämäpä olikin kaupunkilaisorava:) Meillä kotonakin silloin tällöin näkee oravan, mutta eipä ole kuvia siitä edes yritetty saada, kun se lähipuissa käväisee.