lauantai 25. kesäkuuta 2016

Ei niin juhlallista

Tämä juhannus on mennyt kovin arkisissa merkeissä.  Jossain vaiheessa mielessä kävi, että voisimme mennä kirkon järjestämään juhannusjuhlaan, mutta se  ei olisi ollut edes mahdollista. Huomattiin nimittäin, että auton rengas on lähes kokonaan tyhjentynyt! Kun silloin viime sunnuntaina lähdin rukoushuoneelle, oli jossain tuolla isolla tiellä jotain, jota ensin luulin pienehköksi oksaksi. Ajoin sen yli ja jotain kolahti kovasti auton pohjaan. Ei pitäisi ikinä ajaa minkään tiellä olevan yli, jos ehtii kiertää! Jo silloin mietin, että toivottavasti ei rengas hajonnut. No, ilmeisesti niin kävi. Hitaasti on tyhjentynyt, jos se siitä oli. Tietysti on sekin mahdollisuus, että  jokin muu on renkaan tyhjentänyt. Torstaina vielä autolla oltiin kauppareissussa ja illalla uimarannalla, eikä silloin mitään erikoista renkaassa huomioitu. Kun palattiin kauppareissulta tytär ajoi. Isäntä antaa hänelle ajo-opetusta ja ohjeisti, että pitää ennakoida tilanteita, olla varuillaan ja kaikkea voi sattua. Meni ehkä noin minuutti ja  hirvi juoksi auton edestä...  Onneksi ei kukaan törmännyt hirveen.  Usein saa olla myös varuillaan, jos sieltä tulee vielä toinen eläin perästä tai ensimmäinen kääntyykin takaisin.


  Liikennepuistossa on käyty tänä kesänä pari kertaa kauppareissujen lomassa. Tuollaisilla autoilla nuoremmat siellä kurvailevat. Noista autoista ei taida renkaat hajota...

Ja tässäpä pieni leppäkerttu. Oli aikomus kuvata tuota kantoa ihan muuten, sillä se on tuolle puolukalle kuin kukkaruukku. Siinä tarkoituksessa kuvat eivät onnistuneet lainkaan, mutta sitten huomasin siinä muuta kiinnostavaa, josta sitten useammankin kuvan otin:)




8 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta sinne. Leppäkertun kuva on ihana. Onneksi selvisitte hirvestä säikähdyksellä. Itse olimme Jyväskylässä juhannusjuhlilla eilen, tänään toivutaan univeloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Oli se taas sellainen näkyvä muistutus niitten kulkemisesta. Meiltäkin nuorimies lähti joittenkin kavereittensa kanssa Keuruulle konferenssiin.

      Poista
  2. Minä aamulla myös huomasin leppiksen ja ajattelin ohimennen saisiko siitä kuvan, mutta mulla oli vaan kännykkä mukana...ja meillä juuri isäntä korjasi auton renkaan sellasella renkaaseen suhkutettavalla aineella, ei siinä ollut isoa reikää, kun hitaasti vaan ilma aina väheni, nyt se tuli tuolla kuntoon..jännästi samanlaisia tapahtumia :D Onneksi tellä oli varjelus hirven kanssa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Meilläkin olisi hyvä olla kotona sellaista renkaankorjaussuihketta. Tosin ei se varmaan olisi tässä nyt auttanutkaan, koska rengas oli jo mennyt niin tyhjäksi kun se huomattiin.

      Poista
  3. Hirvien kanssa saakin olla tarkkana. Onneksi teillä oli varjelus mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Onneksi oli, meillä ja muilla, jotka siitä ohi huristivat. Täällä kulkee muuten jäniksiäkin niin tiuhaan, että pikkuteillä saa varoa ettei niiden päälle aja.

      Poista
  4. Me kun tultiin Joensuusta tänne kotia, niin hirvi meni tien yli myös,kerran oli kolme hirveä tien reunalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjelusta oli teilläkin! Sitä on tullut ajateltua, että ne enemmän iltasella liikkuu, mutta ei siihen voi luottaa. On aika hurjaa huristella kovaa vauhtia, kun milloin tahansa sieltä pöpeliköstä voi joku otus tulla. Mutta ei sitä voi silti etanan vauhtiakaan ruveta ajelemaan...

      Poista