maanantai 8. elokuuta 2016

Ei ole aamut kaksoissiskoja keskenään...


Tänä aamuna huomasin ulkona näyttävän sumuiselta ja minulle tuli kovin kiire ulos. Hätäisesti haukkasin leipää ja join parit kahvit  ja vaatteet niskaan. Ei puhettakaan, että olisin tietsikkaa ruvennut availemaan. Pelkäsin nimittäin, että aurinko ehtii hävittää sumun, ennenkuin ehdin sinne.... Ei kuitenkaan olisi tarvinnut hosua, sillä ehdin kuljeskella metsässä kameran kanssa oikein hyvin. Mitään täysosumia kamerassa tuskin on; en ole vielä katsonut tarkemmmin ja kamerakin olisi syytä laittaa lataukseen.

Mutta sitten siihen eilisaamuun... joka oli ihan erilainen. Heräsin aivan turhan aikaisin ja olin niin väsähtänyt koko päivän. Kuljeskelin koko toimettoman päiväni* siinä vanhassa kesämekossa, joka minulla on ollut yöpaitana... En siis "pukenut" varsinaisesti päivävaatteita lainkaan... mutta silti päivän vaatetukseni oli sellainen, että olisin voinut mennä sillä vaikkapa ruokakauppaan.  (*En laittanut edes ruokaa, mutta onneksi meillä on muitakin, jotka saavat sapuskaa pöytään. Illalla olin sitten jo vähän virkistynyt:)

Yleensä maanantaina meillä onkin kauppareissupäivä. Vaan ei tänään. Autonkorjaaja kielsi kaikki muut ajot, paitsi aivan pakolliset, joten ostimme loppuviikosta sen verran sapuskoita, ettei nyt heti ole tarvis mennä. Joskus puolenviikon paikkeilla tulee autoon joku osa, joka voi saada sen kuntoon. Varmaa se ei ole, mutta olisi kyllä tosi hienoa, jos se saataisiinkin ajokuntoiseksi. Muussa tapauksessa ei ole tietoa, kuinka sitten nämä kulkemisasiat hoituvat. Tyttären ajo-opetushommatkin on vain "inssiä vaille".  "Kirjalliset" on jo suoritettu.


8 kommenttia:

  1. Hirveen paljon päivään vaikuttaa se millä mieli-alalla herää ja onko saanut hyvin nukuttua. Itsellä painaa asiat nyt mieltä ja sellanen masennusvire on tullut päälle...onneksi mies vei mut kävelylle, vaan melkein heti alkoi sataa, joten lyhyeksi se jäi. No käytiin vielä kahvilla ja tultiin kotiin, niin mies sanoi "mulla on kengät, voisin lähteä lenkille" ja lähti juoksu-lenkille, minä sanoin hälle "mulla on pylly, voisin istua alas" ...ja niin tein. Istuin tietskalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaistahan se mullakin tapaa olla, että kun ei jaksa muuta, niin istuu tähän koneen ääreen:) Tämä päivä on mulla ollut eilistä helpompi, kun on jotain pientä saanut tehtyä, mutta siltikin koko ajan saa ikäänkuin kääntää katsetta takaisin valoisammalle puolelle. Taitaa "puoltaa" vähän, niinkuin autoissa toisinaan...

      Poista
  2. Sumuiset aamut ovat musta kauneinpia aamuja ikinä <3 Nyt on ollut muutama mutta minä saikkulainen en ole jaksanut herätä tarpeeksi ajoissa. Ja usein kun töihin menee ja on usvainen aamu niin harmittaa ettei voi jäädä siitä nauttimaan. Nyt pitäisi vaan viitsiä herätä jo viideltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niissä sumuisissa aamuissa on oma, kiva tunnelmansa:) Silti kyllä olisin vielä kesästä nauttinut, enkä ole innostunut syksyn tulosta. Varsinkaan sen vuoksi, kun koulut kohta alkaa:( Vanhimmalla tyttärellä jo huomenna ja nuorimmilla ensi viikolla. Tänä aamuna muuten satoi kovasti vettä, mutta tätä kirjoittaessani on jo kiva auringonpaiste taas:)

      Poista
  3. Minusta sumu on kaikkein kivointa kuvata, se on niin kuvauksellista. Toivottavasti kuvasi onnistuivat. Minulla on usein noita väsymyspäiviä, pitäisi kai ainakin alkaa liikkua vähän enemmän... Vaikka eipä se liikunnan puute ole ainoa syy väsymykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ne sumukuvat vielä kamerassa. Pitäisikin ajaa kuvia taas koneelle. Liikunta ei kyllä ole pahitteeksi ja olen joinakin päivinä käynyt useammankin kerran kävlemässä, joko ihan tietä pitkin tai metsässä. Mutta kohta tulee syksy ja silloin se vähäinenkin liikunta tahtoo jäädä aivan olemattomiin...

      Poista
  4. Rukoilen,että autonne saataisiin kuntoon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siitä! Tänään sitä käytettiin korjaamolla ja jatkoa seuraa maanantaina. Nyt sitten isäntä toi kaupasta ruokia maanantaihin asti... Just sanoin isännälle, että nyt ne sitten muksujen viimeiset lomapäivät menee kotona nyhjöttäessä. On eri asia olla kotona omasta halustaan, kuin tietää, että ei voi lähteä mihinkään...

      Poista