sunnuntai 28. elokuuta 2016

Sunnuntaikertomus

Tietä pitkin kulki vaeltaja. Hän oli vaatimattoman näköisesti varustautunut. Ei ollut hänellä hienoja vaatteita ja hänen matkavarusteensakin olivat kovin kehnon näköiset.  Mikä lie köyhä, ajatteli hänen ohitseen hienoissa varustuksissaan porhaltanut toinen matkalainen.
Tämä toinen oli matkalla kauas. Hän oli tälle matkalleen hankkinut kalliit varustukset, koska hän tavoitteli pääsyä kuninkaan puheille. Tai no, jos nyt edes pääsisi  esittämään asiansa jollekin hänen palvelijalleen ensin. Se häntä hieman huolettikin, kuinka se mahtaisi onnistua. Eihän hän tuntenut sieltä ketään. Olihan hän tosin varannut mukaansa  arvokkaita lahjoja, ne varmaan avittaisivat hänen asiaansa, hän itsekseen myhäili, vaunujen vieriessä eteenpäin. Kyllä se sisäänpääsy varmaankin hänen lahjojensa myötä onnistuisi.
Ensimmäinen vaeltaja oli jo hieman väsynyt. Hänen jalkojaan särki ja hänestä olisi tuntunut hyvälle päästä edes vähäksi aikaa vaunujen kyytiin. No, hän istahti kivelle lepäämään. Siinä hän mietti matkaansa, samalla katsellen äsken ohiajaneiden vaunujen lennättämiä pölypilviä kaukana edessään. Tämähän oli hänen tapansa matkustaa; raikkaissa tuulissa, hitaasti kiiruhtaen. Välillä hän tapasi ihmisiä, joiden kanssa kulki hetken matkaa. Ja joiden kanssa hän jutteli matkasta; kysyi minne vierustoveri oli matkalla ja kertoi myös omastaan. Eipä hänellä montaa vierustoveria ollut kertynyt, jolle olisi omasta määränpäästään voinut kertoa. Jokunen kuitenkin. Näille muutamille hän oli kertonut, sen mitä hänen ystävänsä oli käskenyt, että tuon ystävän luokse voisi halukas matkalainen ohjata askeleensa. Jotkut kiinnostuivatkin asiasta ja kysyivät lisää tästä asiasta.
Ja matkalainen kertoi. Hän kertoi, että tuo ystävä oli hyvin varakas ja ystävällinen luokseen tuleville. Kuka vain oli hädässä, tai vaikka ei mitään hätää olisi matkalaisella ollutkaan, niin hän saattoi tulla tämän ystävän linnaan. Sillä linnassa tämä asui...
 - Ai, linnassa... kuului usein kanssamatkaajan suusta. He  saattoivat sanoa: - Eihän sitä tämmöinen vaatimaton matkailija voi sinne mennä... mihinkään linnaan. - Joku halpa matkustajakoti tässä pitää etsiä. Mutta kun vaeltaja kertoi lisää, löytyi aina silloin tällöin joku, joka uskoi. Ja teki vaeltajan ohjeen mukaan.
Mutta sitten oli niitäkin, jotka eivät ottaneet hänen sanojaan todesta. Ja niitä, jotka porhalsivat polleana hienoissa, omissa varustuksissaan portille - eivätkä päässeet sisään... Ja minkätähden? He eivät olleet kuulleet terveisiä vaeltajalta, joka oli kuninkaan ystävä. Vaatimaton matkalainen.

---

Tähän ei nyt löytynyt mitään sopivaa kuvaa. Kuvitelkaa itse.
 

2 kommenttia:

  1. Hieno tarina. Sitä matkaa tässä tassutetaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja aika vaivaisesti se matka monesti etenee.

      Poista