tiistai 22. marraskuuta 2016

Arkista on

Tähän arkiseen juttuun sopinee laittaa kuvitukseksi muutama kuva, jotka auton ikkunasta nappasin lauantain Lieksan käynnillä ja jotka eivät mitenkään liity tekstiin siis.  Ekat kuvat kirjaston nurkilta. Odottelin autossa toisia ja tuijotin vesitornia. Näitä vesitornikuvia varten kylläkin nousin autosta.

















Tänä aamuna oli tosi mustaa kulkea tuolla taksia odottamaan, kun piha ja iso osa tiestä oli nyt aivan lumetonna. Kyllä huomasi eron siihen, jos on hieman lunta maata valaisemassa. Pimeää oli, vaikka oli taskulamppu mukana. Nyt voikin jo ruveta lohduttelemaan itseään sillä, että kuukauden päästä alkaa valostumaan taas...

Eilinen oli kolmen P:n päivä; pyykkiä, perunalaatikkoa ja pullaa. Ja voisihan siihen vielä neljännenkin p:n laittaa, eli postinhaku, joka sekin piti erikseen tehdä, kun ei ollut vielä koululaisen tuloon mennessä laatikoon tullut. Siinäpä sitten takaisin kävelinkin metsiä myöten huvikseni.

En ole lainkaan keittiötyyppi, mutta eilen siis tein viipaleperunalaatikon, jossa oli myös jauheliha. Mitään ohjetta sellaisen tekemiseen en enää tarvi, mutta onnistuminen on tietysti miten nyt kulloinkin... Nyt kuitenkin onnistui. Yksi neitokainenkin sanoi tykkäävänsä. Ja sitä pullaa minun oli tehnyt mieli jo loppuviikosta, mutta nyt vasta sain aikaiseksi. Nekin olivat vain veteen tehtyjä, kuten useimmiten nykyään ne taidankin tehdä. Tämä siis sen tähden, että useinkaan ei maitoja ole laskettu mihinkään pullan tekoon, koska sitä niin harvoin tehdään. Vesi käy ihan hyvin siihen, kuten lätytkin voi tehdä veteen. Niille tietysti, jotka ovat ruoanlaitossa ja leivonnassa taitavia, ei kenties tuollainen versio maistu.












Näin Lieksassa.

14 kommenttia:

  1. Kiva nähdä kuvia Lieksasta, jossa en ole koskaan käynyt. Hienoja kuvia. Ja kiva kuulla arjestasi siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieksaa voisi oikeastaan sanoa kesäkaupungiksi, koska kesällä täällä on selvästi enemmän väkeä. Talviseen aikaan voi pääkatukin olla tosi tyhjän oloinen. Täällä tehtiin muutama vuosi sitten katuremonttia, jolloin ajorataa kavennettiin ja jalkakäytäviä levennettiin... kun vaan olisi niitä kulkijoita niillä. Arki on nyt melkoisen harmaan oloista, joten saa olla tyytyväinen, jos jotain saa välillä aikaiseksikin, tai itsensä välillä tuonne uloskin:)

      Poista
  2. Tuttuja maisemia Lieksasta. Siellä tulee käytyä kerran kesässä. Aika hiljainen paikka se varmaan on talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Siinä on tosiaan hyvin iso ero väkimäärässä kesän ja talven välillä.

      Poista
  3. Niin talvista on. :)
    Blogissani olisi sinulle tunnustus. :) Ehtisitkö poikkeamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä poikkean katsomassa mitä siellä on:)

      Poista
  4. Jatkettu maito on usein, puolet maitoa, puolet vettä. Maitojauhetta on ollut myös taikinassa. Lisäksi lettutaikinasta on löytynyt jaffaa, mehua, vichyvettä, jogurttia ja piimää jatkettuina vedellä. Mitä kulloinkin sattuu olemaan. Hienot kuvat jälleen. Meilläkään ei lunta ole ja jääkin "pappan järvestä" suli melkein heti kun tulikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekseliäs pitää toisinaan olla, kun joku ainesosa puuttuu tai sitä sattuu olemaan liian vähän:) Nyt on täälläkin maa enimmäkseen ihan paljas, kun vettä on satanut viime päivinä ja tänäänkin aamulla.

      Poista
  5. On todella surkeat ilmat olleet täällä Lieksassa, näin sinut kun menit ohitseni tänään miehesi kanssa city marketista, istuin siinä penkillä tätini kanssa, joka odotti kimppa kyytiä Vuonislahteen, olin myös srk.ssa mutta tulin vähän myöhemmin, menin sit ostaan joulukortteja siitä kirjamyynnistä.Laitan kotiin päästyäni Lieksasta juttua blogiini, ehkäpä jo huomen illalla.t. sanosekukkasin blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä se juttusi sitten:) Kun kotona isäntä avasi koneen, niin tuli ensitöikseen tänne katsoneeksi ja huikkasi sitten minulle, että sinä olit nähnyt meidät citymarketissa. Olimme käyneet siellä isännän kanssa kahvilla:) Sunnuntai meni vähän toisin kuin mitä luulin.

      Poista
  6. Minun arkea piristi marraskuun alussa viikonloppureissu siellä Pohjois-Karjalassa. (blogissa jossa ollut erittäin hiljaista, lisää...) Niitä teitä ajellessa tulit heti mieleeni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä itse tykkään täällä näistä vaaramaisemista. Niihin silloin aikanaan tänne tullessani kovasti ihastuin, eikä se lumo ole vielä kadonnut. Olenkin miettinyt jo useampaan kertaan, missä sinä olet. Oli siis tosi kiva kun olet "langoilla" taas:)

      Poista
  7. Eli sain laitettua jutun blogiini, vaikka on jo myöhä, piristyin yht äkkiä. Tein löydön äitini kirjahyllystä, josta myös juttua blogissa. Kirja kannattaisi hankkia, on todella hyvä kirja, kysy kirjamyynistä, tai jos netin kautta löydät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, täytyykin käydä katsomassa mitä sieltä löytyy:)

      Poista