torstai 22. joulukuuta 2016

Jos kaikki ei menekään kuten toivotaan


Viimeeksi tulleessa Uusi Tie-lehdessä oli kirjoitus, josta haluan lainata pienen pätkän:

"Odotammeko Häntä? Olemmeko valmistautuneet ottamaan Jeesuksen vastaan? Ehkä emme. Mutta niin eivät olleet muutkaan ennen meitä. Lähtien Mariasta, joka ei ollut valmis äidiksi, tai Joosefista, joka ei varsinkaan ollut valmis isäpuoleksi. Jeesus tulee odottamatta. Hän tulee keskeneräisten valmistelujen, sotkujemme ja riitojemme keskelle. Hän ei tarvitse siistiä kotia eikä siistiä sydäntä. Jeesus tulee elämäämme sellaisena kuin se on, tänäkin jouluna."  Susanna Sarimaa /Uusi Tie -lehti


Joulujuhlan tähti


Meilläkin koti on kyllä puettu ennenaikaiseti jouluasuun, koska meillä kävi nuorison toimesta ulkomaalainen vieras, mutta muuten on melkoisen keskeneräistä, eikä kaikki ole niinkuin toivoisi. Lapsetkin flunssaisia. Mutta tulee se joulu silti. Toivoisin tänään saavani puuhastelut lanttujen kanssa aikaiseksi:)

Mietin jokin päivä sitten, että on  jotain taivaallista alkuperää olevaa nähtävissä siinäkin, että niin iso osa meistä ihmisistä odottaa joulua niin kovasti ja satsaa siihen. Ollaanko pelkkään tunnelmaan valmiita satsaamaan niin paljon? Luulen, että sydämessä on odotus, kenties tiedostamaton, johonkin paljon suurempaan, mikä ei millään silmään näkyvällä täyty...


8 kommenttia:

  1. Olipa ihana tuo Uusi Tie -lehden teksti. Kyllä Jeesus ja joulu tulevat kaiken keskeneräisyytemme keskellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin se ihastutti niin, että halusin sen muillekin jakaa:)

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin tuosta lehden ajatuksesta.
    Ja on myös kiva, että jouluna voi juhlia Jeesusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli jotenkin niin hyvä muistutus, ettei kaiken tarvitse niin viimeisteltyä olla. On kyllä ihana, että on tämmöinen juhlan aihe, keskellä pimeää vuodenaikaa vieläpä:)

      Poista
  3. Minuakin kiinnosti tuo lehti kirjoitus En tiedä miten tänne sinun blogiisi eksyin
    Tulin toivottamaan sinulle Hyvää Rauhallista Joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä samaa sinulle toivon ja kiva, kun päädyit tänne:)

      Poista
  4. Onneksi tulee keskeneräiseen, emmehän me ihmiset ikinä mitään valmiiksi saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kaikenlaista saatetaan suunnitella, mutta usein jää jotenkin suunnitellusta vajaaksi kaikki.

      Poista