maanantai 26. joulukuuta 2016

Mikä on marttyyri?

Otsikkona on lapsen minulle esittämä kysymys joskus viime vuonna.Tämän tekstin kirjoitin sen jälkeen miettiessäni lapsen kysymystä. Aihe liittyy pyhäinpäivään, mutta sopinee tähän tapaninpäiväänkin, jolloin myös marttyyreitä muistetaan.

-----


Tälläisenkin kysymyksen sain lapsen suusta kuulla eilen. Hetkistä aiemmin hän oli kysynyt, mikä on pyhäinpäivä? Ja viimeisinpänä  tuli kysymys, miksi emme pidä halloweenista?  Kysymykset tulivat yllättäen ja olin valmistautumaton vastaamaan niihin. Siten  vastaukseni myös otsikon kysymykseen ei oikein tyydyttänyt minua ja jäinkin miettimään koko aihetta tarkemmin.

Lapsen ensimmäiseen kysymykseen pyhäinpäivästä vastasin jotain sellaista, että silloin ihmiset vievät haudoille kynttilöitä ja silloin muistellaan marttyyreitä. No, siitähän sitten seurasikin kysymys niistä marttyyreistä. Tähän vastasin jotenkin niin, että niitä ovat ne, jotka on uskoneet Jeesukseen ja sen tähden tulleet tapetuiksi. No, se vastaus ei aiheuttanut lisäkysymystä siitä aiheesta, mutta tulipa sitten se halloween-kysymys. Olipa hän vaistonnut mielipiteemme kyseisestä aiheesta.

Hallloweenista kuulemma kaikki koulussakin puhuu. No, eipä ihme kun sen suosio vain tuntuu lisääntyvän. Kaupoissakin on siihen liittyvää tavaraa tarjolla vaikka kuinka. Ja eräänkin kaupan mainoslehdykässä oli kuvitukseen kelvanneet hautakivet ja hautausmaan ristit... Jännä juttu, että ristit kelpaa halloweenin juhlintaan, mutta kristinuskon symbolina ne eivät saisi ketään "häiritä".

Pyhäinpäiväähän vietetään juuri uskossa kuolleiden vainajien sekä uskonsa tähden kuolleiden, eli marttyyrien muistoksi. Tämän merkityksen tilalle on nyt tulossa entistä suuremmalla voimalla halloweenin juhlinta. Siinä otetaan vähän kuolema-aihetta "mausteeksi" ja paljon hauskuutta päälle, niin siihen se todellinen kuolema-ajatus  "mukavasti" peittyy. Vaatetuksessa  on myös nykyään suosittuja pääkallot yms. Niitä on jo aivan pientenkin lasten vaatteisssa. Kallonkuva saattaa olla kuorrutettu vaikka ruusuilla... Varmasti useimmat ajattelevat kaiken sen olevan vain harmitonta hauskuutta. Mutta  mistä lähteestä kumpuaa sen kaltaista hauskuutta? Siitä lähteestä, jonka intresseissä onkin että ihmiset eivät "liian" vakavasti ajattele kuolemaa.

Pääkallo ja risti voisi tuoda mieleen myös tapahtuman parintuhannen vuoden takaa. Paikka oli Golgata (eli pääkallonpaikka) ja silloin tapahtui jotain, joka mursi kuoleman vallan... Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan portti ikuisuuteen. Silloinhan pitäisi miettiä, mihin portista menee...

Marttyyreistä vielä, että he eivät ole pelkästään mitään ammoin kuolleita. Kristittyjä vainotaan tänäkin päivänä ja moni joutuu surmatuksi juuri sen tähden, että uskoo Jeesukseen Kristukseen.

---

Jutun aihe on melkoisen kolkko ja epämukava, mutta ei voi olla niinkään, että itse vain mukavasti ollaan ja unohdetaan kärsivät uskonveljet ja -sisaret. Jos itse olisimme heidän asemassaan, haluaisimme taatusti, että meitä kannettaisiin rukouksin Jumalan eteen. Muistetaan siis rukouksin nykyään uskonsa vuoksi kärsiviä! Ei vain tänään, vaan myös arjessa....  Rukouksella on valtava voima. Suurempi kuin me koskaan voimme käsittää. Kukaan ei omassa voimassaan vainoissa uskollisena kestä, vaan siihen tarvitaan  taivaasta annettua voimaa.

Tässä vielä linkki järjestöön, joka tekee auttavaa työtä vainottujen hyväksi: http://www.marttyyrienaani.fi/


4 kommenttia:

  1. Hyvä, että lapset kysyvät mieltä askarruttavia kysymyksiä.
    Itse muistan lapsuudesta, että kyllä sitä herkästi tiesi vanhempien mielipiteet asioista, kun kuunteli sivukorvalla heidän keskusteluja.
    Ja senkin muistan, että se oli hiukan ahdistavaa, jos joissain asioissa kotona oltiin eri mieltä mitä koulussa kaveripiirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä ne vanhempien mielipiteet esille tulevat, vaikka ei niistä vartavasten lapsille olisi kerrottukaan. Kaveripiirien vaikutus on tosiaan voimakas eikä ole helppo olla erimielinen.

      Poista
  2. Meillekin tulee se "Marttyyrien-ääni" lehti, mies sitä enemmän lukee...meille tulee niin paljon noita kristillisiä ilmaislehtiä eri järjestöjen, ettei ehdi kaikkiin paneutua...Itse luen tarkkaan sen Missio Bossible-lehden kun siinä on lapsista ja perheistä asiaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullekin tulee tuo Mission Possiblen lehti:) Sen minä luen aina tarkkaan. Tuota Marttyyrien ääni -lehteä en huomannut edes ajatella olevan, vaan tulin katsoneeksi netistä heidän sivujaan.

      Poista