perjantai 22. syyskuuta 2017

Vähän höyryää...

Olen tänä aamuna ärsyyntyneissä mietteissä.


Äsken kun lapset tekivät lähtöä kouluun, yksi toi nokkani eteen jonkun lapun, johon olisi nimi pitänyt laittaa. No, eihän siinä mitään, mutta samassa mieleeni kavahti, että niitähän oli muitakin lappuja, joihin olisi tänään viimeistään pitänyt nimi laittaa. Ne muut olivat tätä nykyaikajan opetustapaa koskevia: sitä digitalisaatiota... Toisessa kysyttiin, saako lapsi käyttää omia vekottimiaan, esim. omaa kännykkää tai muuta kouluopetuksessa. No, en ole vielä laittanut nimeäni siihen, koska mietin edelleen, mihin siinä sitoudun. Jos sitoudutaan (siis vain vuodeksi  kerrallaan) siihen, että saa käyttää, niin kai se on ok. Mutta mietin, tulenko samalla sitoutuneeksi siihenkin, että ne vekottimet on myös aina käyttökunnossa... No, ehkä ei sitä tarvitse pohtia.
Toinen lappu vaati vastaustani siihen, että Peda.nettiin pitäisi luoda oppilaalle tunnukset. Siihen tiedänkin jo kantani; koulussa tehkööt sen. Voit katsoa tästä lyhyen infon, mikä se on: Peda.net info. Viimeeksi vanhempainillassa sitä esiteltiin.

Mutta ylipäätään tämä digitalisaatio... Se minua ärsyttää. Kaikki touhu tuntuu olevan yhä enemmän jonkin laitteen käytön varassa. Siitä viis veisataan, onko kaikilla siihen sopivia laitteita, tai vielä pahempi, ettei oteta huomioon sitä, etteivät kaikki kykene käyttämään niitä!  Miten on mahdollista, että kaikki palvelut tunnutaan muuttavan sähköisiksi, mutta ei välitetä niistä lainkaan, jotka eivät niiden käyttöön pysty. Hyvä esimerkki on pankit. Oikein malliesimerkki onkin. Pankit konttorit ovat jo monesta paikasta tyystin kadonneet. Millä hoitaa vanhus raha-asiansa, jos ei omista nettiä, eikä osaisi sitä käyttääkään, vaikka sellaisen hankkisi. Pankkeja oli ennen kylässä useampikin. Nyt ei kenties lainkaan, ja jos onkin, niin siellä vain sijoitusvinkkejä jaellaan.


Entäs sitten posti. Tällä viikolla "ilahdutti" posti meitä jakamalla laatikkoon peräti "intialaisen viisauden" voimalla ryyditettynä sen tavanomaisen mainosläpsykkänsä, jonka välissä on lisää mainoksia. Nyt posti ilmoittikin meille oikein "ilosanoman", että saamme kohta paketitkin noutaa talomme alakerrasta - siis  tietenkin, jos nyt satumme kerrostalossa asumaan, emmekä ole niin metsäläisiä, että asummekin keskellä korpea. Postilla on varaa näitä turhanaikaisia mainospostin kääreitä jaella, mutta ei sentään ole enää varaa jakaa postia joka päivä. Eikä edes tiedottaa siitä, siihen postilaatikoon. Posti haluaa tehdä kaikkea muuta mieluummin, kuin jakaa postia. Ruohonleikkuu käy ja kaikki varmaan muu. Nyt on sitten "posteihin", (siis jossain  kaupan nurkassa), tullut taas yksi "parannus"; on ilmestynyt vaaka, jolla peräti saa itse punnita pakettinsa. Kohta ei varmaan saa maksutta lähestyä postin tiskiä, sillä nyt sekin lähtevän postin luukku oli siirretty pois siitä tiskin läheltä, sinne missä se uusi vaakakin ohjeineen on. Mun pitäisi kohta lähettää paketti, mutta kun ei yhtään haluta ruveta tutustumaan mihinkään uuusiin lähetystapoihin. Saanhan kenties vielä entiseen tapaan viedä sen pakettini postin tiskille, mutta ainakin saan maksaa siitä enemmän, jollen ole etukäteen netissä sitä maksanut. Ja mahdetaankohan mut neuvoa siihen uuteen itsepalvelupisteeseen pakettini kanssa...



Ja kun nyt kerran annettiin tulla vähän niinkuin tuutin täydeltä, niin sanotaan nyt vielä tämäkin. Ottaa niin päähän sekin, että metsänhakkuissa ei välitetä muusta kuin miten puuta kaaatuu... Meidän postilaatikkosuorallahan oli tien varressa kuusirivistöä. Tuo tienpätkä ei siis ole meidän maillamme, mutta olemme ihailleet sen varteen itsekseen kasvaneita kuusia ja isäntä on välillä leikellyt pusikkoa tien varresta.  Nämä kuusirivistöt säilytettiin parisen vuotta sitten koskemattomana tiekunnan tekemän tieremontin yhteydessä, vaikka siinä muuten tienpielet jyrsittiin vesakoiden torjumiseksi. Nyt metsänkaatajille olivat nuo kuusirivistöt yhdentekevät. Siitä vain ajettiin kuusirivistön läpi, vaikka sellaista ylimenopaikkaa, jossa siitä tienylityksestä ei olisi ollut mitään vastaavaa haittaa, oli aivan muutaman metrin päässä, isomman tien puolella, ja jossa muutenkin olivat tietä ylitelleet.

No, nyt on metsäänkin palannut rauha. Ja pitkä toipuminen alkaa.  Toivottavasti omakin mieli tästä taas vähitellen rauhoittuu. Taisi jo helpottaakin:)




Mutta hyvää viikonloppua:)
----
 Yllä  pihlajaa purkissa. Kivan näköistä, mutta maku...  No, kai nuo johonkin käytettyä tulee. 

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Aikuisten ystäväkirja: Kaisun haaste

Sain jo toukokuussa Kaisulta Mekkokaapista haasteen, joka kiinnosti minua, vaikka vasta nyt sain tartuttua tositoimeen:) Kaisu oli käyttänyt omassa jutussaan kuvituksena vanhoja kuviaan ja se oli minusta hyvä idea. Päätin tehdä saman, mutta  niiden etsiminen se vaivalloinen osuus jutun tekemisessä olikin, eikä tästä kuvien osalta tullut sitä, mitä olin aikonut. On sitten näine kuvineen:)

Tästä se alkaa.
Siinä itse kertomuksemme henkilö ohutkinttuisena vauvana...



Nimeni on: Tuula
Jotkut tosin kutsuvat minua: äitiksi.
Olen syntynyt vuonna: 1963
Lapsuuskotini langallinen numero: Jaa-a, mikä lienee ollut. Jostain sekin varmaan löytyisi. Ensin se oli muistaakseni joku 54-alkuinen ja muuttui sitten kai 64-alkuiseksi.



Pienenä olin varma, että minusta tulee: No, olihan noita montakin toivetta, varma olinko mistään? "haitarinsoittaja, sirkusnäyttelijä, linja-auton rahastaja, kampaaja..."
Mutta isona minusta tulikin:  ainakin "vauvojen äiti"
Täydellinen puoliso: pitää kuin kukkaa kämmenellä





Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: alkaisin silti nuokkua kesken elokuvan ja menisisn nukkumaan.
Harrastan nyt: blogin pitoa kai. Ja joskus piirränkin. Ja kirjojakin välillä luen. Nytkin menossa yli satavuotiasta lukemista: P. Päivärinnan "Elämän havainnoita". Mielenkiintoisia ihmiskohtaloita siinä.
Parin lasillisen jälkeen perjantaina kuuntelen Spotifystä: En muuten tee  kumpaakaan. Alkoholia en käytä ja musiikkia kuuntelen radiosta tai levyltä.  Spotifyä nuoriso on mulle joskus neuvonut, mutta käyttämättä on jäänyt.
Bravuurini keittiösssä (viinin lipittämistä ei lasketa): Viiniä meidän keittiössä ei olekaan. Ja "bravuurini" on  yksinkertaistakin yksinkertaisempi lasagne.  Ja nyt vasta olen oppinut tekemään kunnollista hernekeittoakin... Siitä "nyt vasta", voikin päätellä, etteivät "keittiölliset" taipumukseni ole kovin häävit. 




Melkein hävettää kertoa, että itken aina kun: No, en nyt tosiaan aina, mutta yleensäkin surulliset ihmiskohtalot, vaikka ne olisi kauankin tapahtuneita, voi saada vedet silmiin. Mutta sitä en muille näytä. Lapsena olin jopa vähän leuhka siitä, etten kirjojen tarinoiden vuoksi vetistele, mutta ikä pehmentää.
Lapsuuteni lempilelu: Sitä en pysty muistamaan, mutta tallessa on nukke, nalle, koira, nukenvaunut ja keppihevonen. Jos kiinnostaa katsoa, tästä näet: 60-luvun nukenvaunut ja muita leluja sekä Lapsuuteni leluja 60- ja 70-luvuilta.  Ja alla yksi nuoruuteni "lelu", siihen asti kunnes sain ajokortin.





Lempilelu nykyään: isännän mulle synttärilahjaksi ostama kamera varmaan!
Salainen paheeni: lusikoin itse salaa takan takana omaan nassuuni kakkutaikinan jämät... No, joskus kuulutan lapsillekin, että haluatteko...?
Eikun se ihan oikea paheeni: Sipsit. 
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: En tiedä, olenko oppinut mitään.

Noin. "Semmoinen oli kertomuksemme", joka sanonta meillä on jo yksi "helmi"
menneiltä vuosilta, jolloin isäntä luki lapsille kirjoja. Usein hän lopetti lukemisensa
tuohon lausahdukseen. 


Mutta nyt nykyaikaan. Maisema muuttuu, ja me sen mukana. 
Täällä lähistöllä metsäkoneet ryskää. Niin oli tänäkin aamuna, mutta  eivät nuo pinossa olevat, 
 eivätkä tänäkin aamuna kaatua ryskyneet, ole kuitenkaan meidän puitamme.

Nyt kun jälkeen puolenpäivän kävin katsomassa, missä nuo metsän syöjät on,
 niin olivat aamuiselta paikaltaan, postilaatikkomme kohdalta, ehtineet jo sille puolelle tietä,
 missä meidänkin rajamme on. Näimme isännän kanssa kuinka ne siitä rajalta puita kaatoivat. Lapset jo aamulla kouluun mennessään ihmettelivät muuttunutta maisemaa, mutta mitähän sanovat, kun tulevat koulusta... Eräskin männynhuiskale humpsahti kaatuessaan puoleen väliin "postilaatikkosuoraamme" ja siihen ne männynlatvan roippeet jäivät keskelle tietä.



tiistai 19. syyskuuta 2017

Leivotaanko? No ei. - Vanhat maustepurkit

Leivotaanko?  No, ei ainakaan näitä käytetä... Ei tosiaan käytetä. Ovat nämä leivinjauhe- ja maustepurkit sen verran vanhoja.

 

Nämä ovat olleet meillä  varastossa jo vuosia. Ostettiin jostain kirpparilta  hyvin kauan sitten, eli silloin, kun asuimme vielä länsirannikolla. Nyt otettiin pussi pitkästä aikaa esiin ja oli siellä näiden lisäksi muitakin purkkeja, mutta keskitytään nyt vain siihen leivontaan tällä kertaa.




Tuo "Hangon leivinjauhe" on sellainen, että meilläkin kotona aikanaan lienee ollut sitä. Se näyttää sen verran tutulta.

Leivinjauhepurkit takaa: "Hangon leivinjauhe", "RaNa leivinjauhe",  "K-leivinjauhe".

Tuossa yllä samat leivinjauhepurkit takaa.  Ja alla näkee noista kahdesta viimeksimainituista takatekstit paremmin näkyvänä.





 Ja tässä vielä Fazerin "Hangon leivinjauheen" takateksti.



Minulla pitäisi olla tallessa näiden vanhojen kirpparihankintojen lisäksi myös sellaisia 70- ja 80-luvulta peräisin olevia maustepurkkeja, joita oli käytössä kotonani. Kunhan löytäisin nekin tuolta varastosta... ellen sitten jossain hävitysvimmassa olekin laittanut niitä pois... No, näkee sitten, tulevatko vielä vastaan tuolta varastosta joskus.

Leipominen kun tässä on vähän niinkuin sivujuonteena, niin eilen ainakin saimme tyttären tekemiä korvapuusteja. Teimme hänen ehdotuksestaan yhteistyötä; minä tein taikinan, hän kaiken muun. Nyt kun tätä vähää vaille klo 9 maanantai-aamuna kirjoitan, on niitä jäljellä tuossa pöydällä enää vain kaksi:)

---
Ja jatkanpa tiistai-aamuna vielä vähäsen. Eilen illalla puolestaan nuorimmat tekivät "Hyviä ässiä". Ne tosin eivät olleet ässän muotoisia, vaan toinen neito ihan näpeissään palloiksi pyöritteli ja litisti sitten pellille. Mitäs turhia niitä vääntelemään:)

On se mukava vaihe, kun on nuoremmilla tuota leipomaintoa. Olihan sitä itselläkin joskus muinoin... mutta ei juurikaan enää.


maanantai 18. syyskuuta 2017

Näetkö verkon?

Vähän heikosti minä sen ensin katajassa näin ja tuumin, että siitä on mahdoton saada kuvaa. Ensin en edes yrittänyt kameralla, vaan yritin piirtääkin sitä "pitsimallia". No, tuloshan oli kehno. Onneksi sitten kumminkin lähdin vielä myöhemmin kameran kanssa kokeilemaan. Kun aikani katajan ympärillä häärin ja sitä kiersin, niin sainhan mieleisiäni kuviakin. Paras on  vasta edessäpäin...







Välillä kameran mielestä katajanoksat oli se pääkohde...



Vaikka eihän niissä sinänsä mitää vikaa ole, niissäkään...


...mutta kun mielessä kumminkin oli ihan toisenlainen pääkohde.



No, nyt alkaa kirkastua, se mikä pitikin!







Näistä ihan oikeasti voisi saada ideaa pitsinvirkkuuseen.






Minulle tuli mieleen näistä verkoista tämä : "Minun silmäni katsovat alati Herraan, sillä hän päästää minun jalkani verkosta."  Psalmi 25:15 oli se kohta, jossa se on.


Kenties jotakuta ärsyttää, kun minulla aina välillä on täällä "tämmöistä".  Eivät ne kumminkaan kenenkään kiusaksi ole tarkoitettu, vaan minua itseäni ainakin lohdutttaa, kun tiedän, että on joku, joka voi päästää ihmisen vaikka minkälaisesta  ryteiköstä tahansa. Se joku on Jumala, Luojamme, Vapahtajamme, Taivaallinen Isämme!

Oiken hyvää maanantaita - ja koko viikkoa sinulle!


perjantai 15. syyskuuta 2017

Sairas poika ja "Armohuone"

Jotenkin minua sykähdytti tänä aamuna lukemani teksti; sairaat saivat parantua ja paikka, jossa sairaat oleilivat, olikin Armohuoneeksi nimitetty:)





" Sairas poika. 
Niiden kahden päivän kuluttua Jeesus lähti sieltä Galileaan. Hän itse todisti, ettei profeettaa pidetä arvossa kotiseudullaan. Kun Jeesus tuli Galileaan, sen asukkaat ottivat hänet vastaan, koska olivat nähneet kaiken, mitä hän oli tehnyt Jerusalemissa juhlan aikana. Hekin olivat näet olleet juhlilla. Jeesus meni jälleen Galilean Kaanaan, missä oli muuttanut veden viiniksi. Kapernaumissa oli eräs kuninkaan virkamies, jonka poika sairasti. Kun hän kuuli Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan, hän meni tämän luo ja pyysi häntä tulemaan ja parantamaan hänen poikansa, joka oli kuolemaisillaan.

Jeesus sanoi hänelle: 'Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko.' Kuninkaan virkamies pyysi: 'Herra tule, ennenkuin lapseni kuolee.' Jeesus sanoi hänelle: 'Mene, poikasi elää.' Mies uskoi tämän Jeesuksen sanan ja meni. Hänen ollessaan paluumatkalla hänen palvelijansa tulivat häntä vastaan ja sanoivat hänen poikansa elävän. Hän tiedusteli heiltä, millä hetkellä poika oli alkanut toipua. He sanoivat: 'Eilen seitsemännellä tunnilla kuume lähti hänestä.' Isä ymmärsi, että se oli tapahtunut aikana, jolloin Jeesus oli sanonut hänelle: 'Sinun poikasi elää.' Hän uskoi, hän ja hänen perhekuntansa. Tämä oli toinen tunnusteko, jonka Jeesus teki tultuaan Juudeasta Galileaan.




Sairas Betesdan lammikolla
Sen jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hebreankielellä on Betesda*, ja sen reunalla on viisi pylväikköä. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia. (Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja kuohutti veden. Veden kuohuessa siihen ensimmäisenä astuva tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.)*
Siellä oli mies, joka oli sairastanut 38 vuotta. Kun Jeesus näki hänen makaavan siinä ja tiesi hänen jo kauan aikaa sairastaneen, hän kysyi mieheltä: 'Tahdotko tulla terveeksi?' Sairas vastasi: 'Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu. Kun olen menossa, joku toinen ehtii ennen minua.' Jeesus sanoi hänelle: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele.' Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti."  Joh. 4: 43-5:9

---
*5:2: Betesda =  "Armohuone"
  5:3,4: Osassa käsikirjoituksista ovat hakasulkeissa olevat sanat. 

Teksti: Jumalan kansan Pyhä Raamattu (joka perustuu Kirkolliskokouksen vuosina -33/-38  käyttöön ottamaan suomennokseen**, käännös ja kieli korjattuna.)

**Tästä näet halutessasi tekstin siinä muodossa: Joh. 4:43-54   Joh. 5:1-9




Hyvää perjantaita!

torstai 14. syyskuuta 2017

Ompelukaavoja Fidalta

Ostin joskus elokuun alkupuolella Joensuun Fidasta parit hameen kaavat. Näitä hameenkaavoja toivon voivani hyödyntää joskus, kun tulee haave tehdä itselle hame - ja on sopivaa kangasta. Siellä olisi ollut vanhoja kaavoja paljonkin, mutta yritin pitäytyä vain niissä, joita voisin käyttääkin. Tosin vähän vaikeaa se pitäytyminen oli... Olisi nimittäin kiva kerätä näitä, mutta se tila, se tila... Hinnasta ei nyt ole kiinni, kun näiden hinta oli vain tuo 0,50 e/kpl!



Ja onhan noita ompelukaavoja vähitellen kertynyt jo pieni muovilaatikollinen, mutta varastossa on nytkin sekin laatikko.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Vanhat tavarat - "kalkkeeripaperi"

Katselin aiemmin otettuja kuvia. Sielläpä  olivat nämäkin kuvat, jotka olin jo vuosi sitten ottanut vanhasta "kalkkeeripaperi"laatikosta, joka meillä on. Taitaaa olla appeni ollut tämä. Kaikkein nuorimmat eivät ole moiseen touhuun tutustuneet, joten tässä vähän selvitystä mitä sillä tehdään:Wikipedia/Hiilipaperi.  Eli sehän oli sellainen jäljennöspaperi. Yleensä konekirjoituksessa käytettävä, mutta saattaisihan tuolla vaikka nykyäänkin jonkun kuvan jäljentää, kun kynällä mallikuvan ääriviivoja pitkin vetelisi ja sen paperin alla olisi tuollainen "kalkeeripaperi" musta puoli alaspäin, niin sen alla olevaan paperiinhan se kuva piirtyisi.  Tai jos käsin kirjeen kirjoittaisi, niin kirjepaperin alle tuollainen hiilipaperi ja toinen kirjepaperi, niin tulisi kirjeestä kopio samantien ilman konetta. Mutta kannattaisi olla virheetön kirjoittaessaan... koska kaikki painalluksetkin näkyisivät siinä kopiossa.



Ja siitä se laatikko sisältönsä paljastaa...








Kun tuollaista hiilipaperia käyttää, niin tuohon mustaan jää kirjoitus tai kuva näkyviin, mitä sillä on tullut tehtyä. Silti tuollaisen voi käyttää useampaan kertaankin. Tässä kuvan laatikossa näitä on vielä joitakin papereita käyttämättömänä.

Tuo loota on nyt jossain varastossa kaiketi. Jos se olisi ollut tässä ihan käsillä, olisin voinut kokeeksi sillä jonkun pienen jutun jäljentää. Ehkä sitten joskus toiste.


perjantai 8. syyskuuta 2017

Vaatepiirustuksia

Meni puolisen vuotta, etten yhtään vaatekuvaa piirtänyt. Näitä edeltävä oli se kaarnanpalasta ideansa saanut tanssiaismekko. Mutta elokuussa syntyi taas jotain.


Tuossa yllä kuvan alla lukee: "Mistä idea: Vuoteessani katselin lattialla lojuvaa kasaa, jossa pilkisti jotain viininpunaista ja valkoista, ikäänkuin mekon yläosaa... Aamulla totesin katselleeni gollegetakkia, jossa ne värit:)"


Allaolevan kuvan mukainen asuhan puolestaan oli jo vaateblogissani esilläkin. Piirroskuvan mukaista poseeraustakin kokeilin, mutta en sitten sitä laittanut sinne blogiin kuitenkaan. Tämä kuva syntyi siis ennen sitä mainittua juttua.



Mistä lie seuraava idea päähän pälkähtänyt, mutta  "Aamuisen mielikuvan pohjalta"  se tuli piirrettyä. Tuo mekon malli kaiketi on saanut vinkkiä yhdestä keväällä ihan kaavalla tekemästäni, joka on yhä hieman kesken.



Ja paria uusinta asupiirrosta ei ole vielä kamerasta ajettu tänne koneellekaan. Ovat syyskuun aikaansaannoksia ja hieman talvisempia kuin ylläolevat, joten senkin puoleen sopivat aivan hyvin myöhemmin jätettäväksi:)

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Tähän aamuun

"Silloin neito iloitsee karkeloiden, nuoret ja vanhat yhdessä riemuitsevat. He ovat saaneet kärsiä, mutta minä muutan heidän surunsa riemuksi, lohdutan ja ilahdutan heitä." Jer. 31:13 (1992 käännös)




"On hyvä palata kotiin, Jeesus. On hyvä palata kylmiltä kaduilta ja tiettömiltä taipaleilta. Pitkään jo kaipasin luoksesi, vaikka en osannut kaipuutani tunnistaa. Tiesin vain kulkevani väärässä paikassa, monien vaarojen ympäröimänä. Sinä odotit minua. Sinä arvelit minun palaavan, olit kuin valmiiksi valmistautunut juhlaan. Otit minut luoksesi kodin lämpöön. Annoit ruokaa ja annoit minun levätä, niin että jaksoin taas jatkaa matkaa, mutta nyt vain oikeaan suuntaan.

Sinä odotit minua niinkuin rakastava isä lastaan. Odotatko meitä kaikkia samalla tavoin? Oletko valmistanut aterian kaikille eksyksissä oleville jo valmiiksi? Kuinka voit näin rakastaa omaisuutesi tuhoajia, eksyneitä tuhlaajalapsiasi? Elämämme kärsimyksetkin sinä muutat pöydässäsi armoksi. Nuoret ja vanhat saavat yhdessä riemuita luonasi. Muutat surumme riemuksi ja lohdutukseksi ja ilahdutat meitä. Sydämeni hiljenee ja kiitos täyttää mieleni. En kaipaa enää muualle."  

Juha Vähäsarja/Joka päivä armon suojassa




Minua puhutteli tänä aamuna nämä  tekstit.
 Hyvää keskiviikkoa sinulle!

---

Kuvat ovat muutaman päivän takaa illan auringonlaskusta.