sunnuntai 19. marraskuuta 2017

"Mikään ei tapahdu sattumalta"

Tiesitkö miten Maata näkyvissä -festarit saivat alkunsa? Sen alkuna oli suru ystävän kuolemasta.



Hyvää sunnuntaita!

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Vieläkin keinuttaa...

Näin ajattelin aamulla ja vielä päivälläkin. Eilen illalla myöhään palasimme Tukholman risteilyltä.


Laivan keinuminen oli tuntuvinaan vieläkin, vaikka ehdimme sen jälkeen tuntikausia matkustaa linja-autossakin.














Tukholmassa, ja oikeastaan Helsingissäkin, oli ikäänkuin syksy. Kotona puolestaan palatessa talvi. Olihan kotimaisemiin tällä välin tullut taas lumikuorrutus.








Matkamme oli sellainen "kiva kun yhdessä pääästään"-reissu. Ei nähtävyyksien katselemista, eikä ostosreissukaan, vaikka jotain pientä ostettiinkin. Tukholmassa ei ollut mitään valmista suunnitelmaa, missä käytäisiin, joten se oli sellaista hieman päämääärätöntä kuljeskelua. Nuorimmat sentään saivat toiveensa toteutettua lelukaupassa käynnin  suhteen.









Laivan aamupalalla oli hauska katsella auringonnousua ja muita laivoja.







Matka oli kiva, mutta rankka. Senhän jo tietysti  entuudestaan tiesikin, että se sellaista on, mutta miten kummassa kuvittelinkin katselevani linja-autossa istuessa maisemia. Mennessä oli kyllä päivänvaloakin, mutta linja-auton ikkunat kosteasta kelistä johtuen siinä kunnossa, ettei se mennyt ihan niin kuin olin kuvitellut. Takaisintulo puolestaan oli illalla ja oli hyvin paljon pimeässä istumsta.

Nyt on taas kotiarki palailemassa kuviohin, pyykkikone jo pyöri aamulla, mutta muuten on ollut aika lailla veto poissa.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Karvaliiviäijä

 Siellä se taas on! Karvaliiviäijä. Mihin lie menossa nyt...


Joitakin aikoja sitten onnistuin kuvaamaankin sen. Meillä on jo useamman vuoden näyttäytynyt karvaliiviäijäksi nimittämäni tyyppi. Kumaraiseksi on äijä käynyt viime aikoina. Sen näkee aina samassa vanhantyylisessä asussaan; karvaliivi harteilla takkinsa päällä ja lakinreunat korvilla lerpattaen. Kasvojaan se ei koskaan meille näytä.


No, ei suinkaan näytä. Selkäpuolensa näyttää, kun tiellämme toisella kohtaa kuljemme. Ja siinä se ilmiantaa itsensä:  valtava puun juurakko.

Karvaliivi harteillansa on puun kaatuessa juurakon päälle jäänyt sammalkerros, jonka toinen puoli roikkuu  nyt irtonaisena juurakon sillä puolella, joka alunperin oli maata vasten. Se on se selkäuoli.


  Hyvää päivänjatkoa:)

----

Nyt olisi toisessa blogissani tarjolla kertomus: Häntä ei ajettu pois.


torstai 9. marraskuuta 2017

Eilen oli postilaatikossa kiva yllätys

Eilen sain ystävältäni mukavan yllätyksen. Se oli kirja Neulapitsi, tekijänä Figen Cakir. Kirjan takakannessa sanotaan neulapitsin olevan "perinteinen turkkilainen lankatekniikka, jonka tekoon tarvitaan neula, lankaa ja sakset."  Ja itse sitä tänään opetelleena sanoisin, että myös kärsivällisyyttä tarvitaan, ja liukaspintaista lankaa:) Ja kiirettä ei saa olla. Siinä nimittäin neulalla ja langalla muodostetaan solmuja ja lankakaaria ja niistä sitten se pitsi muodostuu. Kirjassakin ohjeistetaan, että lankaa pitää vedellä hitaasti, ettei se mene kierteelle ja solmuun.



















Minäkin totesin, ettei se niin helppoa ollutkaan. Monta aloitusta sain tehdä, ennenkuin sain edes mitään aloituksen ohjekuvaa muistuttavaa aikaan. Välillä laitoin jo poiskin homman, ajatellen ettei siitä mitään tule. Onneksi kuitenkin kaivoin tekeleen uudestaan esiin. Se kannatti. Nyt ainakin osaan siitä vähän.  Ja sitä alkeellista osaamistani sovelsin  ja tein kukan, sen mukaan mitä siitä näytti muotoutuvan.




Olihan kiva saada jotain valmistakin. Hidasta tekeminen oli. Isäntä kerkisi samassa ajassa raivata pitkät pätkät risukoita tienpielestä, kun minä nyhersin keittiön pöydän ääressä:)

Kiitos Marja-Leena!


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Miten paljon on aikaa?

Tämä tekstini sai syntyhetkensä eilen. Sain viestin kuolemasta. Kuollut ihminen oli nuori, vain parikymppinen. En tuntenut häntä, mutta tunsin joskus toisen hänen vanhemmistaan.


Mieleeni tuli jae: "Älä sano: 'Minä olen nuori:" * Tuon jakeen asiayhteys on kylläkin aivan toinen, mutta silti. Emme voi turvata nuoruuteen, emmekä mihihinkään muuhunkaan, ajatellen, että onhan meillä elämää edessä. Sitähän me emme tiedä. Emme tiedä minkä pituiset päivät meille on laskettu. Nuoresta helposti sanotaan, että hänellähän on elämä edessä. Kuitenkin se voi olla jo lähes kaikki takanakin. Nyt on oikea aika rukoilla itsemme, tai sen yhä lähellämme olevan ihmisen puolesta. Nyt on oikea aika huutaa Jeesusta pelastajaksi, syntien sovittajaksi. Ei tarvitse ruveta itseään parantelemaan ensin. Hänhän on sanonut:  "..sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Joh. 6:37

---
*Jer. 1;7

lauantai 4. marraskuuta 2017

Kristillisessä maassa...

Tiedän, että tämä tekstini lienee monen mielestä ihan höhlää. Kirjoitan silti. Jos nyt joku tekstejäni lukeva ei vielä sattuisi tietämään, niin olen kristitty. Senhän pitäisi siis tarkoittaa sitä, että uskon Raamattuun ja se on myös monella tavalla elämääni vaikuttava ohjekirja. Sen neuvoja ja ohjeitahan kristityn tulisi elämässään noudattaa, mikäli ottaa asian todesta. Vaikka perustaltaan usko ei olekaan meidän tekemisiämme, vaan sitä, mitä meidän puolestamme tehtiin...


Tätä kotomaatamme sanotaan kristityksi maaksi. Kuinka paljon se  vain nykyään on totta? Yhä useampi ei usko, että mitään Jumalaa onkaan. Tai jos johonkin "korkeampaan voimaan" uskookin, se ei kuitenkaan ole Raamatun Jumala. Välillä tuntuu, että kaikki muu käy, mutta ei juuri Raamatun ilmoittama Jumala ja hänen totuutensa.  Nythän alkaa olla niin, ettei juurikaan saisi, varsinkaan kouluissa ja päiväkodeissa, puhua uskosta Jeesukseen ja Raamatullisesta uskosta. Miksi? Miksi kaikki muu tuntuu käyvän, mutta tämä ei?

Mihin ollaan menossa tässä asiassa?  Tuleeko Suomessakin vaikkapa kaularistin käyttämisestä kiellettyä? Tai vaikkapa julkisesti tehdystä ruoka- tai muusta rukouksesta? Nythän muuten kouluissa ei enää ole aamuhartautta, eikä ruokarukousta. Ruokarukouksen sijaan luetaan joku loru... Aika kummallista, että kristityksi itseään nimittävässä maaassa ei saa kouluissa lukea yleistä ruokarukousta. Ja onhan niistä suvivirsistä ja joulujuhlista joka vuosi nykyään vääntöä, että mitä saadaan tehdä ja mitä ei. Kulttuuriperinnön nimissä saadaan muutama virsi laulaa, kunhan ei liian tunnustuksellista ole... Raamatullinen näkemys haluttaisiin mieluusti jättää vallan pois yhdestä sun toisesta asiasta. Uskonnonvapaus lienee kaventumassa, varsinkin kristinuskon suhteen. Joissain maissa kristityt joutuvat jopa hengellään maksamaan siitä, että uskovat.


Tämmöisiä pähkäilyjä tänään.

---
Alla pari linkkiä aiemmin kirjoittamiini ajatuksiin uskosta.

Minä uskon

Kuka muuta luulee?

Tuossa blogin sivupalkissakinhan on yhtenä tunnisteena sana: usko. Siitä löytyy lisää lueskeltaavaa, jos jotakuta kiinnostaa.




Mutta nyt  Hyvää lauantaita
ja samalla olevaa Pyhäinpäivää!  

Vielä sentään kalenterissa lukee niin... 
ihan kaikkea kun nykyään pyritään muuttamaan. Kuulin äskettäin, että nyt jo joitakin "närästää" isäin- ja äitienpäivätkin...






keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Onko tuolla rinteessä jotain? Vai luulenko vain...

Vähän tähän tapaan menivät aamukahdeksalta ajatukseni, kun katselin rotkon yli vastarinteeseen, naapurin hakkuuaukiolle...


Onko siellä joku eläin, vai pelkkä kivi, tai juurakko? Tuijotin rinteen keskellä olevaa tumma kohtaa. Liikkuiko sen "korvat"?  Ihan kuin olisi liikkunut. Pakko hakea kamera, että näkee tarkemmin, jos siellä nyt mitään on...



Takaisin tullessa huomasin, ettei näkemäni ole ainakaan hävinnyt mihinkään. Suuntasin kameran siihen, ja olihan siellä eläin! Hirvi näyttää olevan.


Ihmettelin miten se voikin olla siellä niin paikallaan. Minäkin siinä kalliolla edestakaisin kävelin. Erikseen hain vielä kameran ja sen jälkeen vielä isännänkin tätä näkyä katsomaan. Ja siellä se vain rauhassa makoili.

Mutta nousihan se sitten lopulta.


Liekö ollut jo ylösnousun aika, kun auringonsäteetkin alkoivat jo lähestyä sitä.  Tai sitten vain se kyllästyi meidän tuijotteluumme ja yskähdykseni äänikin saattoi olla sille liikaa.


Mutta kiirettä sillä ei ollut  edelleenkään. Me ihmiset poistuimme katselupaikaltamme ensin.



Jännä juttu oli sekin, että eilen illalla tulimme katsoneeksi taannoin kirpparilta ostettua luontosarjaa: Planet Earth. Siinä onkin katsomista yli kymmeneksi tunniksi! Eilen siinä oli jakso vuorilta. Siinä jotkut karibut menivät lepäämään juuri aukeille rinteille, jotta näkivät mahdollisen lähestyvän vaaran. Tämä hirvi toimi samoin. Olen kuvitellut, että piiloisia paikkoja siihen lepäämiseen etsittäisiin.

Aina  oppii uutta, ja nyt saatiin nähdyn elokuvan päälle oikein luonnon havaintoesitys asiasta:)

---

Eilen nähtiin metsässä metsäpeuran jälkiä. Tässä vielä tietoa karibuista, kun nekin tuossa äsken tuli mainittua. Tässä linkissä mainitaan metsäpeurakin: Karibu/Wikipedia.


tiistai 31. lokakuuta 2017

Lumisilta metsäpoluilta

Tänään on aurinko kivasti näyttäytynyt ja se sai isännän ja minutkin lähtemään ulos. Kävelimme  tuolla omassa metsässämme, kallioillakin,  ja siellähän sitä kaikkein kauneinta olikin.





Välillä tuuli pöllytti lunta puista.




Ja tämän retken osanottajat näissä parissa kuvassa. Kuvia napsimme molemmat.



Ja laitanpa vielä tämänkin kuvan, miltä tiemme nyt näyttää. Autonvarhoissa on tänäänkin kävelty.



Tämmöisin kuvaterveisin täältä tänään!