maanantai 27. helmikuuta 2017

Näkyvissä isännän kädenjälkeä

Pihamme rakennuksissa näkyy isännän kädenjälkeä puuhun tehtynä.  Tämä vaaleanpunainen on tyttöjen mökki. Se on joskus kesäisin toiminut myös vieraiden nukkumapaikkana, melko tilava kun on.  Sehän tehtiin kolmen tytön yhteiseksi ja ajatus oli jo silloin, että sitä voisi muuhunkin käyttää kuin leikkimökiksi.



Sininen mökki tehtiin ennen vaaleanpunaista ja johan sen väristäkin näkee, että oli pojan alunperin. Nyt tätäkin pikkutytöt toisinaan käyttää. Mökkiä ruvettiin silloin aikanaan tekemään ihan siitä mitä kotoa löytyi, ja niin oikeastaan tehtiinkin, mutta eipä se oikein siltä näytä nyt.



Keltainen rakennus on varasto, joka meillä tunnetaan "mustan varaston" nimellä. Ai, miksikö? No, siksi, kun se aikanaan oli musta. Sen paikkakin on vaihdellut aikojen saatossa. Alunperin, siis jo kauan ennen kuin minäkään isännästä mitään tiesin, se oli aivan toiseen paikkaan pystytettynä. Kun sitten isäntä tänne oman asumuksensa päätti laittaa, tuo varasto siirrettiin tänne. Ja täällä olen minäkin nähnyt sen vaiheen, kun isäntä purki sen ja siirsi sopivampaan paikkaan. Ja sen jälkeen tuo "musta varasto" on saanut keltaisen värin, koristelautoja ja kaari-ikkunan.



Ja laitetaanpa tähän vielä yksi kuva isännästä. Se on taannoin otettu, kun hän pihalla tekee suunnitelmia sen katoksen tiimoilta, joka tyttärellä nyt on työn alla. Katoksesta on kuulemma kulmaraudat ja kaari jo tehtynä.



 Tässä tämmöistä miehistä näkökulmaa  välillä:)

12 kommenttia:

  1. No onpa sinulla kätevä puoliso ja kädenjälki on erinomaisen hienoa. Arvostan käsistään käteviä miehiä ja sellainen on myös oma puolisoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) On se mukavaa, kun omasta takaa löytyy taitoa tuommoisiin.

      Poista
  2. Kauniit ovat mökit. Varaston ikkuna on oikein kaunis, en muista sitä nähneeni ennen. Lähetin sinulle sähköpostina Sakunkulman katos kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyykin katsoa tuo sähköposti:) Se kaari-ikkuna onkin tosiaan laitettu sen jälkeen kun viimeksi täällä kävitte.

      Poista
  3. Kyllä on kauniita ja koristeellisia mökkejä teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niissä semmoista silmäniloa:) Taloonkin isäntä on jotain koristetta räystäslautoihin miettinyt tehdäkseen.

      Poista
  4. Teillähän on ihana, upea "mökkikylä" :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä on hienot rakennukset ja varsinkin tuo tyttöjen mökki on ihanan romanttinen väreineen ja koristeluineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen tekeminen on isännälle mieluista, vaikka aika työlästä hommaa onkin:)

      Poista
  6. On siellä taitava ja tekevä isäntä. Kauniita mökkejä ja varmasti mielellään nukkuisi kesällä tuommoisessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joskus on tullut itsekin sitä kokeiltua. Aamuyöstä alkoi olla jo vähän viileää, vaikka kesä olikin.

      Poista