perjantai 31. maaliskuuta 2017

Melkein kuin papukaija

Tälläinen ilmaantui pihapiiriin. Lintukirjasta sitten piti tarkistaa, että mikä se on lintujaan. Isokäpylintu, siihen ne tuntomerkit sopivat.







Sillä on kaunis oranssi väritys ja valtava käyrä nokka, jota katsellessa ihmettelee, kuinka se pystyy sillä nokkimaan syötävää... Vaikka meillä vielä muuten on kovasti lunta, niin seinänvierustalla on sulaa. Sieltä  ja laattojen väleistähän tuo jotain nokittavaa etsi.
 






Lintukirjan mukaan se tykkää syödä rappausta taloista jauhinkiviksi lihasmahaansa... ja totta tosiaan, niinhän se teki meilläkin. Meillä jo muutenkin kivijalassa näkyy, että kulutusta on. Jäniksetkin  kivijalkaa käyvät joskus jyrsimässä.






Tuo  oli siis koiras. Mutta noin kuukausi sitten meiltä löytyi pihasta  kuolleena lintu, jolla oli samanlainen nokka, mutta linnun väritys harmaa. Olisiko ollut tämän puoliso...






Oli ehkä lentänyt päin ikkunaa, kuten meillä niin useasti on linnuille käynyt. Jotkut selviävät siitä hengissä, toiset eivät. Eräänä jouluna meillä oli tikka eteisessä toipumassa onnettomuudesta ja se virkosi.
 ---
Lisätty 1.4.17:  Äsken noin 10 minuuttia sitten, havaittiin takapihalla jälleen isokäpylintu ja sillä oli kyllä nyt puoliso mukana:) 

18 kommenttia:

  1. Wau! En ole koskaan nähnyt isokäpylintua luonnossa. Hyvät kuvat sait otetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ensin ihmettelimme, että mikähän se tuokin on:) Noissa ylimmissä kuvissa se istuu takapihalla yhä seisovassa joulukuusessa...

      Poista
  2. Onpas teillä käynyt kiva vieras. Meilläkin mökillä lentää monesti linnut ikkunaa vasten. Kesäkeittiössä auttoi, kun laitoin kaikkiin ikkunoihin ohuet valoverhot, mutta muiden rakennusten ikkunoihin ei oikein voi laittaa. Olen koettanut ripustaa jotain koristeita ikkunaan, jotta näkisivät, että on ikkuna vastassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava tuttavuus on:) Harmillinen tuo, että lentävät ikkunoita päin, kun ei haluasi ikkunoita peittääkään. Meilläkin talon päädyssä isot ikkunat ja ikkunoita muutenkin paljon.

      Poista
  3. Hienot kuvat olet saanut. Meillä kotona yhtenä keväänä oli muutaman kuukauden käpylintuja, olisko ollut 5-6 yksilöä. Sen jälkeen en ole nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ollut ennestään mitään mielikuvaa edes millainen on käpylintu. Teillä ollut aikanaan monta niitä siellä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Onneksi oli kamera käsillä ja huomattiin tuon oleskelu pihalla. Isäntä sen ensiksi huomasi takapihalla.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Minustakin se on hauskan näköinen ja onneksi sain kuvia siitä.

      Poista
  6. Kivoja kuvia olet saanut napattua linnusta. Enpä ole tainut ennen törmätäkkään kyseiseen lintuun. Blogeja lukiessa oppii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin opppii:) Ja mekin lintukirjasta:) En muista ollenkaan ennestään moista kaunokaista nähneenikään.

      Poista
  7. Kuten edellisissä kommenteissa on tullut jo ilmi, aina oppii jotain uutta. Tätä lintua en ole ennen nähnyt. Hienoja kuvia! Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne! Lintuja täällä ja lintuja siellä, vaikkakin vähän erilaisia, mutta hauskoja tuttavuuksia molemmissa paikoissa:)

      Poista
  8. Kylläpä on hienot kuvat harvinaisesta vieraasta! Olipa onni, että huomasitte sen. On niin kaunis lintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan huomattiin, kun ei tuo varmaan aina ole täällä nähtävänä. Se on kivan värikäs:)

      Poista
  9. Wau! Onpa hieno ja eksoottisen näköinen lintu. Olipa todella onnea, kun sait noin hyviä kuvia siitä. En ole koskaan nähnyt tuollaista minäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tuo rupeaisi viihtymään täällä. Noin 10 minuuttia sitten tuossa takapihalla näkyi oikein pariskunta näitä olevan:)

      Poista