keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Katos melkein valmis

Katoksentekijä lähti Saksaan muutamaksi viikoksi, mutta  ehti ennen matkalle lähtöään tehdä katoksen melkein valmiiksi. Kuten kuvassakin näkyy, kattopelti on vielä kiinnittämättä, sillä se kiinnitetään vasta maalauksen jälkeen.

Hieman keskeneräinen katos taotuin kiehkuroin

Neito valmisti katoksen siten, että osat ovat irrotettavia, jotta kuljettaminen käy helpommin. Noiden kiehkuroiden takominen oli kuulemma melkoisen työlästä, vaikka ei sitä välttämättä noita katsomalla arvaisi. Takominen kumminkin on aika haasteellista ja raskasta ja sellainen taito tietty vain tehdessä kehittyy, että osaa sopivasti rautaa iskeä oikean muodon saadakseen. Joskus hän laittoi viestiä, että oli ollut takomassa 6-7 tuntia... Arvelin, jotta olisi kädet aivan kipeät seuraavana päivänä, mutta eipä ne tainnut ihmeemmin olla. Oli jo sen verran tottumusta  tullut. Vielä paria päivää ennen matkalle lähtöään hän laittoi meille tekstaria, että menisimme häntä hakemaan metallipuolelta, sillä vielä piti yksi pala hitsata kehikkoon. Neidon poissaollessa katoksen osat kuulemma kiikutetaan johonkin maalattavaksi.

Neito itse vaikuttaa hyvin viihtyneen opintomatkallaan. Kaksi ensimmäistä viikkoa siellä  ovat olleet jossakin työssä ja ainakin jokin ovi oli työn alla jossain vaiheessa. Ohjaajien saksaksi antamat ohjeet hänen työparinaan oleva saksalainen tyttö kääntää hänelle englanniksi. Viikonloppuna olivat käyneet tutustumassa vuorovesialueeseen.  Eilen illalla puolestaan tuli viestiä, että tänään alkaa työt jo klo 6 ja hänen työparinsa hakee hänet jo 5.30. Herätyksen aikoi laittaa 4.30! Yleensä siellä on työt alkaneet klo 7, mutta tänään oli siis joku työtehtävä Hampurissa.  Mitä heillä mahtaa pääsiäisen aikaan olla ohjelmassa, ei vielä ole tiedossa.

8 kommenttia:

  1. Komea katos siitä tuleekin! Toivottavasti tytölläsi on mukava reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Siltä mielestämme on kuulostanut hänen soitellessaan, että reissu on ollut ihan mukava. Sitä on vielä jäljellä puolisentoista viikkoa.

      Poista
  2. Upeaa käsityötä, ei voi kuin hämmästellä tällaisia taitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Taipuu se näköjään nätisti rauta hentoisenkin neitossen käsittelyssä.

      Poista
  3. Oihh, tuostahan tullee todella upea kunhan valmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Siihen tulee sitten vielä se musta väri. Ennen lähtöään hänen piti päättää onko se kiiltävää vai mattaa.

      Poista
  4. Teillä on siis koko perheellä tekemisen taitoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tytär ainakin näyttää hallitsevan jo paljon sellaista itselle tuntematonta hommaa:)

      Poista