maanantai 1. toukokuuta 2017

Mainoksesta mallia

Tätä piirrosta en kai ole vielä aiemmin jutuissani näyttänyt. Joskus voi kaupan mainoskin olla inspiroiva. Piirrokseni mallina on ollut Lidlin mainos. Osan piirroksesta kuvittelin itse. Onhan tuo alaosastaan vähän  hassu, mutta en olisi osannut mallikuvan kaltaista tehdä.



 Samasta piirroksesta kaksi kuvaa, koska en osannut valkata
onko parempi vaaleampi vaiko tummempi kuva...



Parina aiempana vuonna huhtikuussa on Lidlillä ollut Alpenfest-viikkonsa mainoksessaan ja sen mainoslehden kansikuva oli minusta niin kiehtovan näköinen, että otin sen piirrosmallikseni silloin. Aloitettu piirros jäi sitten kesken pitkiksi ajoiksi. Jossain vaiheessa luulin jo, että mallikuvankin olen jo hävittänyt ja otin seuraavana vuonna uuden lehdykän talteen, koska siinä oli käytetty samaa kuvaa vain pienin muutoksin. Löysin sitten myöhemmin sen alunperin talteenottamani mallinkin. Tämän vuoden alkupuolella sain piirrokseni vihdoin valmiiksi asti. Ja tänä vuonna ei muuten, ainakaan huhtikuussa,  ollut samalla kuvalla varustettua mainoslehtistä. Mielenkiintoista nähdä, tullaanko se vielä näkemään:)


12 kommenttia:

  1. Oletpa hyvä taiteilija. Kauniilta näyttää. Minä tykkään enemmän tuosta ensimmäisestä. - Mukavaa vapun päivää!

    VastaaPoista
  2. Hieno maalaus! Tykkään kovasti akvarelleista.

    VastaaPoista
  3. Anneli, Hannele ja Häivähdys: Kiitos sanoistanne:) Kun pääsee alkuun, niin tuollaisten tekeminen on ihan kivaa. Vie ajatuksia mukavasti vähän erilaisille urille. Monesti vain ei tahdo olla malttia käyttää riittävästi aikaa niiden tekemiseen, kun tahtoisi pian saada valmista. Usein minulla puolivalmiit piirustukset lentävät roskiin, kun totean, että pilalle menee.

    VastaaPoista
  4. Hienot piirustukset! Minäkin tykkään ehkä enemmän tuosta ylemmästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sesse:) Minä en itse edelleenkään osaa sanoa, olisiko parempi tämä vai tuo... molempi parempi:)

      Poista
  5. No katos! Taiteilijahan se täältä löytyi! Hienoja töitä. Ylempi parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilijoita on ne, jotka tekee mitä vain haluavat... minä teen vain sen, minkä luulen jontenkin osaavani... Tuo "ylempi parempi" tuntuu olevan monen mielestä se parempi:)

      Poista
  6. Onpa sinulla taiteellista lahjakkuutta! Hienot maalaukset. Minä en osaa sanoa kumpi olisi parempi, molemmissa on puolensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vuosituhannen alussa tuli paljonkin piirreltyä, mutta nyt aika harvoin. Tuntuu kyllä kivalta aina silloin, kun saa jonkin valmiiksi asti:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ihastuin niin siihen mallina olleeseen kuvaan, että pitihän sitä kokeilla itsekin piirtää:)

      Poista