lauantai 10. kesäkuuta 2017

Kyläreissulta poimittua

Mikkeli on muuten kiva kaupunki. Olimme  parin yön kyläreissulla Mikkelissä. Me muut tulimme takaisin sieltä jo, mutta tytär jäi vielä sinne.  Siellä ollessamme satuin lukemaan paikallisen luterilaisen seurakunnan lehteä. Siinä oli myös palsta, jossa ihmiset saivat kertoa oman tarinansa. Minua puhutteli siinä numerossa  olleen naisen tarina. Se oli kertomus siitä, kuinka nainen pelastui elämälle, vaikka hän oli jo alkanut toteuttaa suunnitelmaansa päättääkseen elämänsä oman käden kautta. Hänen kertomuksensa oli  siis Mikkelin seurakunnan Polku -nimisessä lehdessä. Lehden voi lukea myös netissä, ja laitan tähän linkin siihen. Kyseinen juttu oli sivulla 6 nimellä Rakkauden pisara:

Mikkelin seurakunta/Polku/Rakkauden pisara

Jutun tekstin siinä saa isoon, luettavaan kokoon, kun napsauttaa juttua.

Tämmöistä oli  siis ohjelmassa tällä viikolla. Nyt onkin sitten kotoisat pyykkivuorten selvittelyt tiedossa. Nyt jo yksi koneellinen pyörii.

Kuvien ottaminen jäi tällä kertaa tosi vähiin. Muutama kuva vain tuli otettua kyläpaikassamme, joten mitään matkakuvia ei ole jutun koristeeksi. Tuo vanha syreenikuva sopii kuitenkin tähän, koska kyläpaikassammekin oli syreenien kukinta juuri aluillaan:)

10 kommenttia:

  1. Oli koskettava tarina siitä naisesta,mutta onneksi Jumala varjeli
    sitä naista ettei hän tehnyt itselleen mitään pahaa.
    Jumala rakastaa omiaan ja olemme Hänelle rakkaita ja arvokkaita.
    Kaunis on myös syreeni kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli minustakin niin puhutteleva kertomus, että olin hyvilläni, kun löysin sen netistäkin, jotta saatoin laittaa linkin siihen. Ihmeellinen oli Jumalan varjelus!

      Poista
  2. Onneksi nainen pelastui, muuten olisi tullut surua monelle ihmiselle ja turhaan. Mikkeli on kiva kaupunki. Olen opiskellut siellä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella lohdullinen kertomus! Mikkeli onkin sinulle sitten tuttu kaupunki. Tänä vuonna siellä onkin asuntomessut, mutta emme käyneet katsastamassa missä päin se oli.

      Poista
  3. Ihana pelastus! Kauniit syreenit ovat niin ihania suloisine tuoksuineen. Mikkelistä on jäänyt hyvä mieli ja muisto, kun yli 30v. sitten siellä kävimme lapsuudenperheeni ja ensimmäisen koirani (joka oli silloin vielä pentu) kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä aivan mahtava näyttö Jumalan puuttumisesta asioihin! Mikkeli on sen oloinen kaupunki, jossa saattaisi itsekin viihtyä. Siinä on kaikki niin sopivasti äärellään.

      Poista
  4. Kyllä Jumala on ihmeellinen! Hän näkee jokaisen :) Silloin kun asuimme vajaan vuoden Mäntyharjussa tuli Mikkelissä muutaman kerran käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun muistaisi itsekin aina tuon, että Hän näkee meidät aina. Monesti vaan se tietoisuus ahdinkojen tullessa katoaa silmistä kuin sumuun. Onneksi totuus on silti sama.

      Poista