torstai 22. kesäkuuta 2017

Puhaltaako muutoksen tuulet?

Meillä on ollut tänä kesäkautena puhetta välillä siitä, että voi olla jotain muutoksia tulossa meidän elämäämme. Se on sellainen tunne, joka on voimistunut vähitellen. Voihan olla, että kaikki pysyykin ennallaan, mutta olemme vähän odottavalla kannalla kuitenkin joidenkin asioiden suhteen. Ja olemme myös sopineet rukoilevamme niiden asioiden puolesta.


Itse olen sellainen mieluusti tutussa pysyttelevä, mutta elämässä tapahtuu muutoksia väistämättä joskus, haluaa sitä tai ei. Jos muutoksen tuulet  puhaltavat, toivoisin niiden olevan lähtöisin Jumalan suunnitelmista eikä vain omasta touhotuksesta ja hätäilystä.

"...sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."  Fil. 2:13

Ylläoleva jae tuli mieleeni. Siinä tosin on kyse pelastuksen asiasta, mutta sopinee kaiketi se moniin muihinkin tahtomisiin ja tekemisiin. Meidän muutoshalussamme on vasta esillä jonkinmoista tahtomista... sellaista, ettei kuitenkaan oikein tiedä mitä tahtoisi, joten tekeminen asioiden muuttamiseen puuttuu vielä täysin. Odotetaan sitten... kuitenkin jonkinlaisessa "hälytysvalmiudessa", että kun jotain ilmenee, se ei yllätä täysin.

---
Kun taannoin Joensuussa pensaita kuvailin, siihen "pyrki" liikennevalot mukaan. Sitten innostuinkin, että sehän onkin ihan hyvä. Sain punaiset ja vihreät, mutta odottelun väriä, oranssia, en vain onnistunut nappaamaan. Samalla kun se punaisen kaveriksi syttyi, ja yritin kuvan napata, se jo vaihtuikin vihreäksi. Se ei oranssi palanut yksistään, vaan punaisen kaverina.

Tämmöistä tänään... juhannuksen alla. 

8 kommenttia:

  1. Osuva kuva tuo liikennevalojuttu, Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti muutokset ovat hyviä, jos niitä tulee :) Hyvää Juhannusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne:) Katsotaan, millaisena tuulet puhaltavat.

      Poista
  3. Raikkaita tuulia ja ja Aurinkoista Juhannusta teille, kuka muistaa miksi muuten juhannusta vietetään, vaikka se on keskikesän juhla, niin juhannusta vietetään Johannes kastajan muistoksi, Johannes kastaja oli merkittävä mies Raamatussa, Jeesuksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Näin on, Johannes Kastajan vuoksi sitä juhannusta juhlitaan, vaikka ei se nykyään paljon esiin missään tulekaan.

      Poista
  4. Osuva kuva, nyt odotellaan sitä vihreää ja taitaa silloin olla nuolivalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin odotetaan. Joissain on tosiaan se nuoli, mutta noissa valoissa se vihreäkin on pyöreä. Ja mun kuvissani siitä vihreästä tuli ihan turkoosi:)

      Poista