torstai 26. lokakuuta 2017

Sananen tästä vuodenajasta ja pimeästä

Totesin juuri äsken mielessäni, että inhoan tätä vuodenaikaa! Säässä ei nyt niin kauheasti valittamista ole, on kuivaa, vaikkakin kylmää. Mutta tuo pimeys, joka tulee aina vain aikaisemmin. Illat tuntuvat kovin pitkiltä, kun ei voi tuonne uloskaan mennä pussipimeään. Tai voihan sitä tietysti, jos vain ottaa ja menee  - ja kuljeskelee siellä sitten taskulampun valossa. Mutta minua se ei innosta. Sitä taskulampun kanssa kuljeskelua on jo aamuisinkin.  Ja mikään sisällä puuhastelukaan ei ole samaa pelkkien keinovalojen kanssa. Olisi kiva, jos ikkunoistakin näkyisi jotain valoa tänne sisälle.

Äsken luin uutisista, kuinka euroedustajat haluavat kesäajasta eroon. No joo, onhan se kellojen siirtely ärsyttävää, mutta minä haluaisin mieluummin siirtyä vallan siihen kesäaikaan! Kun nyt jo tulee pimeä kovin aikaisin, tulee se muutaman päivän päästä vielä aiemmin, kun siirrytään siihen talviaikaan.


Lumentulo sitten  hieman valaisee, mutta en silti sitä luntakaan erityisemmin odota. Nämä kuivat, pakkasen kovettamat tiet sopisivat minulle, kunhan olisi valoisaa.


16 kommenttia:

  1. Kuura kuva on kaunis..en minäkään niin kylmästä välitä, mutta lumesta kyllä tykkään:) Heti on paljon valoisampaa! Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuura kyllä kaunistaa monet tylsätkin paikat. Ja lumi ihan oikeasti tekee pimeässä kulkemisen valoisammaksi:) Mukavaa päivää ja viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Meillä satoi eilis-illasta lähtien lunta ja kova tuuli oli myös illalla. Nyt on ollut tyyntä mutta lumista. Lumitöitä sain tehdä yksinäni kun mies on huomiseen asti sairaalassa. Täytyy aamulla jatkaa lumitöitä, jos ei itsestään sula, että mies pääsee autolla pihaan :) En minäkään juuri pimeästä tykkää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä tosiaan sitä lunta tuli jo ihan kolattavaksi asti. Se homma on melkoisen raskasta. Meillä vielä ei ole sitä tarvinnut tehdä, mutta kohta varmaan. Toivottavasti miehesikin saa olla mahdollisimman hyvässä voinnissa kaiken keskellä!

      Poista
  3. En minäkään tykkää pimeästä,olen laittanut led valoja palamaan niin se tuo valoa ja myös tunnelmaa. Täällä päin satoi lunta viime yönä niin on valoisampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ledvalot on kyllä nykyään kiva juttu:) Meilläkin yhdessä verhotangossa sellainen nauha kieputettuna. Kun siihen illalla valot laittaa, on kuin olisi tähtiä siinä. Ulkokuusi pitäisi vielä laittaa takapihalle, niin näkyisi ikkunasta muutakin kuin pelkkää mustaa.

      Poista
  4. Nyt huomasin että sama ajatus oli sullakin tuosta pimeästä, kun laitoin samasta aiheesta omaa postausta. Mutta mihinkähän kaikki lukijat hävisivät blogistani, liekkö muilla sama katoaminen?
    Luonnossa ei olenyt erikoista kuvattavaa, tuo on kaunis kuurankukka kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin vilkaisemassa sun jutun ja siinä oli tosi kauniit kuvat:) Minuun tosiaan pimeä ja kylmä vaikuttaa niin, että sitä mieluusti käpertyy sisälle johonkin torkkupeittojen alle. Mikään ei välttämättä kiinnosta. Minullakin hidastunut blogien lukeminenkin ja omien juttujenkin teko. Ehkä muilla on sitä samaa, että kaikki käy vain jotenkin hitaammin nyt.

      Poista
  5. Eilen oli hirmuisen navakka tuuli täällä itä-suomessa, mutta lunta ei ole vielä satanut. Valon määrä vain vähenee päivä päivältä ja siihen on vain tottuminen, mutta minusta tuo kellojen kääntely on ihan turha homma, joten kannatan sen poistamista. Tsemppiä arkeen. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta:) Tänään onkin aurinko meitä hellinyt, vaikka kylmää onkin. Aamulla oli pakkasta vähän päälle -2 astetta. Nyt olisi oikeastaan hyvä mennä ulos, mutta huomaan, että on aika nihkeää ruveta sonnustautumaan ulkovaatteisiin. Enää kun ei mennä ihan noin vain takki päälle, kengät jalkaan systeemillä. No, kenties saan ulos vielä itseni tänään.

      Poista
  6. Ankeaa on, kun on pian kaksi pimeää vastakkain. Minäkin niin kaipaan valoa.
    Siunausta viikonloppuusi ja onnellista oloa, vaikka niin hämärää onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,samoin sinulle:) On se tosiaan ankeaa. Meilläkin kun metsän keskellä ihan asutaan, ei näy ikkunasta iltaisin yhtään mitään muuta kuin mustaa. Tarkoitus onkin laittaa takapihalle kuusi ja valot siihen, niin sitä on sitten kiva katsella ikkunasta. Toimii sitten vaikka yövalonakin samalla.

      Poista
  7. Onko sinulla kamerajalustaa? Nyt alkaa olla paras aika ottaa ulkona valomaalauskuvia :) Asettele kamera sopivaan kuvauskulmaan, säädä pitkä valotusaika ja ala "maalata" puita jne taskulampulla. Voit ottaa itsesikin mukaan kuvaan (joo, kömpelö yritys keksiä jotain kivaa ulkona pimeässä :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä on. Itse tosin en ole kai koskaan käyttänyt sitä, mutta eipä ollut itseasiassa hullumpi idea, jos vaikka kokeilisinkin joskus:)

      Poista
  8. Kommentoin tätä eilen kännykällä, eipä näy se telefoni oikutteli koko päivän. Tässä uudestaan. :) Tämä jatkuva vesisade ja hyytävä viima ärsyttää minua, pimeyden vielä siedän vaikka en tykkää, varsinkin se sisällä ainaisessa sähkövalossa on kurjaa, luonnonvalo olisi kiva. Kesäaika ärsyttää myös, varsinkin kesällä kun kaste on "puoleenpäivään" saakka. Tämä normaaliaika sopii mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin sopisi paremmin sellaiset kuivat talvikelit, joita tässä viime päivinä olikin. Mutta nyt tuli lunta tännekin. Se on kosteaa ja sen myötä tiet ja kadut räpäskäiset:( Mutta kyllä lumi maisemaa valaisee, ja valkenihan taas aamutkin vähäksi aikaa, kun kelloja siirreltiin:) Mutta vastaavasti illat pimeni...

      Poista