perjantai 29. joulukuuta 2017

Mitäs tämä nyt sitten on?

Katkenneita puita,  kaatuneita puita, sähkökatkoja... käsinompelua, vaan ei pilalle menneitä pakasteita. Niistä oli eilinen tehty.

Edellisen jutun aikaansaaminen oli jo aikamoista. Sen jutun kirjoittamisen aikana sähköt meni poikki kolme kertaa. Joka kerta modeemi on uudestaan laitettava myös päälle, vaikka katko olisi vain silmänräpäys. Kun olin saanut juttuni valmiiksi ja olin sammuttamassa konetta, taas katkesi sähköt. Sinä aamuna yhteensä kuusi kertaaa.
Eilen aamulla oli ensin samaa prätkötystä. Ja siinä 11 aikoihin alkoi pitkä katko, jota kesti klo 22 asti. Ja jonka jälkeen oli taas samaa päälle pois -touhua, kuin aamullakin.  Ja yöllä sai isäntä yhtenään käydä painelemassa plimputtavan pakastimen nappulaa. Minä kuulin sen yhden kerran, muulloin olin unessa, vaikka kehnoa nukkumista se oli. Kellistyimme illalla pimeään kyllästyneinä nukkumaan siinä 8.30 täysissä pukeissa. Kun sitten sähköt tuli, en viitsinyt siitä sitä varten enää nousta.

Kuinka se semmoinen päivä sitten kuluu? Isäntä lähti viemään nuorisoa Joensuuhun siinä klo 10 tiennoissa. He pääsivät autolla vaaran alle, jossa matka keskeytyi kahteen katkenneeseen puuhun. Piti hakea saha. Minäkin sitten lähdin ulos, roskapusseja viemään. Kun pääsin roskiksen lähelle, siellä olikin jo isäntä saanut puut sahattua ja ne oli siirretty ajoreitiltä, että saattoivat jatkaa matkaa.








Ja  ehdin minäkin näkemään matkan seuraavan vaiheen... Menivät vähän matkaa eteenpäin toiselle tielle ja taas sahattavat esteet siinä! Nyt kaatuneita puita.








Ja taas jatkui matka. Seuraavallakin tiellä oli puita notkollaan ja tien päällä, mutta siitä pääsi kuitenkin kulkemaan.


 Jännäsin etäältä katsoen pääsevätkö tuon alta menemään, ja pääsiväthän he.






No, mitä sitten me kotolaiset?  Meillähän siis katkesi kunnolla sähköt lähes kohta, kun saavuin takaisin roskisreissultani. Olin vähän aiemmin suunnitellut aloittavani puseron ompelun, jonka palat olivat jo päiväkausia seisseet pöydälläni. Mutta nythän ei ompelukonetta voinut käyttää. Jotain tekemistä oli keksittävä. Lukeakin olisin voinut, mutta rupesin käsin ompelemaan sitä puserontekelettäni. Ja mietin, että kun se kerran on käsin aloitettu, miksen tekisi siitä nyt kokonaan sellaista käsinompeluprojektia... Saa nähdä, riittääkö viitseliäsyys. Mutta klo 14 aikoihin ompeluhomma oli lopetettava, kun valoa oli niin vähän.





Lapsillakin oli aika tylsää. Välillä lukivat kirjaa. Toinen oli ulkonakin jossain välissä. Iltapäivällä etsimme tarvittavat lyhdyt ja kynttilät valmiiksi pöydille. Myöhemmin illalla, ennenkuin isäntä tuli Joensuusta, olimme tyttöjen kanssa kaikki vain pötköllään isolla sängyllä torkkupeittojen alla. Ja luin ääneen heille vähän aikaa Tiina -kirjaa. Hankalaa sekin jo oli, vaikka olimme aivan lähellä ikkunaa, kuten olin ommellessanikin ollut. Myöhään illalla tytöt vielä leikkivät vähän leikkejään ledtuikkujensa valossakin.  Kaikenkaikkiaan, pitkän sähkökatkon aikana elämä on varsinaista hiljaiseloa. Ei tehdä paljon mitään, ei jääkaapinkaan ovea paljon availla, veden laskemista vältetään, sillä vesipumppukaan ei toimi.

Kun isäntä tuli, rupesimme jossain vaiheessa pohtimaan pakasteiden tulevaa kohtaloa. Siihen löytyi ratkaisu. Saimme viedä ne  rukoushuoneen pakastimeen, kun eräs tuttava kävi avaamassa oven. Veimme ne sinne illalla klo 18 aikoihin.  Alla oleva kuva siitä, kun olemme sinne lähdössä. Isäntä on jo autossa ja auton valot näkyvät ulkona. Minä vielä sisällä sammuttelen viimeiset palavat kynttilät ja sitten matkaan.


Kaupungilla käytiin kahvilla:) Takaisin kotiin tultua sytytettiin vielä kynttilät ympäri huushollia ja tytöt leikkivät leikkejään jonkin aikaa ledtuikkujensa valossa. Kunnes oli nukkumaan mennessä aika sammuttaa kaikki kynttilät.

---

Nyt ei keskeytynyt sähköjen takia yhtään kertaa tämä homma:)  Saa olla kiitollinen, että nyt on ne sähköt ylipäätään! Monet taloudet ovat olleet paljon pidempään ilman sähköä ja yhäkin niitä on. Joissakin katkot kestäneet ihan päiväkausia... ja silloin on varmaan pilalla jo paljon muutakin kuin ruokia.

18 kommenttia:

  1. Jos täällä menisi nyt sähköt, ei ainakaan lumentulosta johtuisi...vettä on satanut eilen illasta lähtien, kuin saavista kaataen. Ja tuulee...no tuulihan voi kaataa puita..:)
    Ihanat ovat tuollaiset lumiset maisemat ja puut, vaikka haittaa tuovatkin tullessaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No,ei tuokaan kyllä kivaa ole, että tähän vuodenaikaan sataa kuin saavista kaataen:( On lumi ainakin kivemman näköistä, vaikka liioista lumista voikin harmia olla. Tosin meillä katkeaa herkästi sähköt kovasta tuulestakin. Toivotaan sopivampia kelejä jatkossa!

      Poista
  2. No onpas teillä siellä ollut melkoista!! Olenkin kuullut Pohjois-Karjalan sähkökatkoista. Ihania kuvia sait kuitenkin. Tuo alimmainen kuvakin on tosi tunnelmallinen, vaikka johtuukin sähkökatkosta... Luin muuten juuri kirjan lähetystyöstä Tansaniassa, siellä sähkökatkot olivat arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka meillä vähän tympeä päivä oli eilen katkon takia, niin saa nyt ollakin kiitollinen, ettei se katko ollutkin pidempi. Niin monessa paikassa on kuulemma vieläkin sähköt poikki ja tosiaan joissakin ollut jo monta päivää, niin isäntä uutisista kuuli. Tosiaan, monessa maassa ne katkot voi olla ihan jatkuvasti läsnä. Minustakin tuo alin kuva oli aika tunnelmallinen:)

      Poista
  3. Kuulinkin tv:stä, että siellä päin on ollut paljon sähköt poissa. Täällä oli muutama vuosi sitten kaksi vuorokautta, minä olin vielä yksin kotona, kun mies oli Vivamo-näytelmissä...oli kyllä tylsää. Sain sitten tutulta lainaksi jonkunlaisen lampun, jonka hän oli tainnut ladata valmiiksi, niin pystyi jotain tekemäänkin. Meillä oli pakastin täysi ja kun sitä ei avannut, niin ruuat kyllä pysyivät jäässä sen aikaa.Saatiin me siitä sähköttömyydestä hyvitystä sitten.Ja onneksi meillä on puuhella ja uunit. Nythän meillä onkin sähkökaapelit maan sisällä, niin ei enää tule sähkökatkoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli ihan joku vuosi sitten muistaakseni puolisentoista vuorokautta sähköt pois. Se on kyllä melkoisen ankeaa, varsinkin talviaikaan. Mekin saatiin hyvitystä siitä silloin. Kyllä katkojen aikana ajattelee, että olisi hyvä, kun joka huushollissa olisi oma käsikäyttöinen kaivo ja puuhella! Meilläkään ei ole kumpaakaan. Takka on, mutta sitäkään ei ole käytetty vuosiin.

      Poista
    2. Talviaikaa se olikin, olisko ollut se mun "kaima-myrsky" joka aiheutti tuhoja. Toiset sitten vitsailivatkin ,että mitäs se Seija on riehunut :)

      Poista
    3. Miten se onkin, että just talviaikaan myrskyjä niin onkin. Hannu-myrskykin oli joskus.

      Poista
  4. Niin kun maanomistajat eivät anna sahata kuusia kesällä jo pois, ettei tulisi tuollaisia tilanteita talvella kun lunta on paljon puissa,niin että ihmisillä menee sähköt pois, garunahan asentaa niitä sähkö mööpeleitä ja sähkölankoja maan alle, ainakin täällä päin on tehty, miten lie siellä?yksi vaihtoehto on se agrigaatti mikä antaisi sähköä tilapäisesti.Siellä päinhän on paljon omakotitaloja, joilla on hellat ja uunit.Olen asunut sellaisessa asunnossa lapsena, kun meillä ei ollut ollenkaan sähköjä, savusauna oli ja hella ja uuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni täällä on kai joitain sähkölinjoja siirretty teiden varteen ainakin. Ja ihan viime aikoina on sähkölinjoja raivattu sillä tavoin, että jotkut ovat leveitä kuin valtatiet. Minun lapsuuden aikaisissa kodeissa oli kaikissa kyllä sähköt, mutta olipa kuitenkin sellaisia vuokramökkejä meillä, joissa yhdessä ei ollut saunaa eikä omaa kaivoakaan. Toisessa oli kyllä sauna ja kaivokin pihassa, mutta vesi piti silti hakea muualta, kun kaivo oli kelvoton.

      Poista
  5. On nuo sähkökatkot vaan tosiaan harmillisia,voi kun niitä ei tulisi! Täällä meidän suunnilla ei oikein koskaan ole sähkökatkot kestäneet kuin muutaman tunnin korkeintaan, mutta on sitä kyllä orpo olo ilman sähköjä..kaikki kun nykyään tuntuu toimivan ainoastaan virran kanssa. Tuossa alimmassa kuvassa on kyllä suloinen tunnelma♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tänään kuunneltiin uutisista, että vieläkin on talouksia ilman sähköä. Joillakin meni jouluaikakin pilalle sen takia. Ja joillakin on ollut kännykätkin toimimattomia, kun tukiasemista on loppunut virta. Olin joku päivä kuulevinani, että vain joku nelisen tuntia tukiasemat kestäisivät ilman sähköä. Meillä kyllä koko ajan puhelimet toimi. Tänäänkin on "tunnelmoitu", kun illalla on aina välillä ollut sähköt poissa. Nytkin kynttilä varmuuden vuoksi palamassa:)

      Poista
  6. On se niin outoa, että siellä on lunta aivan harmiksi asti ja meillä sataa vettä. Lumesta ei ole enää paljoa jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on kyllä, mutta eilenpä täälläkin jo sateli vettä. Aika hiljakseen, mutta sillä tavoin kuitenkin, että Lieksa-Joensuu valtatie oli loskainen jo ja nämä metsäiset pikkutiet pehmenneet. Mekin kun tulimme iltapäivällä kotiin kaupungilta, ei edes kannattanut yrittää lähteä ajamaan viimeistä tienpätkää ylös vaaralle, vaan auto piti jättää alas ja kantaa ostokset kotiin.

      Poista
  7. Meillä on ollut sama ongelma. Ainut hankaluus oli, kun appivanhemmat oli kylässä pahimman katkorumban aikaan. Meillä ei ole patteriradiota, kun kuuntelen radiota netin kautta. Radioasiaa eivät meinanneet oikein ymmärtää, kun koetin selittää, että radiota ei voi nyt kuunnella netinkään kautta, kun tabletissa tai kännykässä ei ehkä riitä virta, kun ladata ei voi. Netti kyllä muuten olisi toiminut. Meillä tulee vesi vesiosuuskunnalta, joten pumppuongelmaa ei ole. Kahvi lämmitettiin trangialla ja leivinuunilla saatiin talo lämpimäksi. Ruokaa onneksi ehdin tehdä katkojen välillä. Toivottavasti sähkökatkot nyt vähenevät. Tänään ei onneksi ole pitkiä katkoja ollut.

    Siunattua vuotta 2018 sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei radiossa ollut pattereita valmiina, eikä kotoa sopivia löytynyt. Ja kaupassa käydessä ne sitten jätettiin lopulta ostamattakin. Meidän tietsikassa on akku niin huono, että yhtään mitään ei voi tehdä ilman sähköä. Mutta onneksi tämmöisiä sähkökatkoja ei ihan jatkuvasti ole ja tänään olemme saaneet sähkön saatavuudesta nauttia ihan täysin, yhtään katkoa ei ole ollut nyt. Olen jo pyykkikonettakin käyttänyt:) Siunattua tulevaa vuotta teille sinne myös!

      Poista
  8. Kun kuulin uutisista, että teilläpäin on katkoksia kävin katsomassa sähkölaitoksen kartaa ja silloin ei teillä enään ollut katkosta. Toivottavasti sähköt jatkossa pysyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei enää ole sähköt poissa:) Monia muita talouksia oli, joissa saattoi olla päiväkausia sähköt pois.

      Poista