Kun suomut putosi silmiltä - kahdellakin tavalla

"Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin. Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui." Apt. 9:18-19 KR-92

Saul sai kirjaimellisesti näkönsä jälleen, jonka oli kolme päivää aiemmin menettänyt - Jumalan tahdosta. Mutta oli sitten tullut Ananias, ensin haluton, kun pelkäsi tulla tuon julkkiksen luo. Mutta Jumala kun käski, hän lähti.

"Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." Apt. 9:17 KR-92

Ja niin sitten tapahtui se "suomujen" putoaminen silmistä. Hän alkoi nähdä. Kahdellakin tavalla. Niin kuin ihmiset yleensäkin silmillään näkevät; mutta myös hänen hengelliset silmänsä aukenivat! Nyt hänelle valkeni, kuka se oli, jota hän oli vainonnut... Jeesus - Jumalan luvattu!

Sen havainnon täytyi kauhistuttaa häntä niiden kolmen pimeän päivän aikana. Kaikki mihin hän oli panostanut, kääntyi ylösalaisin. Hänelle täytyi olla kuin "mannaa" - suloista kuulla, sielun lääkettä; kuulla Ananiaksen suun kautta sanat: "Saul, veljeni..."! Häntä sanottiin heti veljeksi. Ennen kuin mitään muuta oli sanottu tai tehty.

---

Jonkin aikaa tämä uuden elämänsä Saul - myöhemmin Paavali - viipyi siellä Damaskoksessa. Siellä kyllä jo näkyi se asioiden päinvastoin kääntyminen: Nyt hänestä itsestään oli tullut vainottu. Hänet aiottiin tappaa, "mutta eräänä yönä opetuslapset auttoivat hänet pakoon laskemalla hänet korissa muurilta alas." Apt. 9:25 KR-92

Siellä oli siis oikein portteja vahdittu, ettei tuo - varmaan petturiksi nyt nimitetty - pääsisi karkuun... Suivaannuttihan se entisiä hänen ihailijoitaan, (ja kentis  kadehtijoitaankin...), että mies kääntää täysin kelkkansa!  --- Mutta minkäs teet kun Jumala kohtaa?!

Jos Saul olisi päässyt rauhassa jutustelemaan - ja tullut häntä nyt vainoavien kanssa oikeasti kuulluksikin, olisi hän varmaan kysynyt, että mitä he; sellaisessa hänen kokemuksessaan, olisivat tehneet? Jatkaneet entiseen tapaan vai?  "Hiukka epäilen, eikä ihan hiukkaakaan..." - olisi Saul ehkä sanonut.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/06/han-sai-jumalan-rakkauden-balsamia.html

Tästä pääsee katsomaan...

... toisen blogini tarjoilut 🌿

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/

---

Tässä kuvakimara viime päiviltä. Arkisia kuvia. Meillähän ei juhannukseen mitenkään erityisesti paneuduttu, aika samantapaista kuin muulloinkin. Mutta tuo ensimmäinen kuva juhannusaaton puoliyöltä, kun haettiin tyttäriä naapurikylän juhannuskarkeloista.

Aamun valoa keittiön ikkunasta

Kokeilua, miten saisi kivan, mutta napitukseltaan ärsyttävän, (eka nappi jossain vyötäisillä vasta), neuletakin jotenkin ylempää kiinni ilman mitään korujen asettelua. No noinhan se menee, sinne vaan farkkujen sisään helmat enemmän tai vähemmän:)

Postilaatikon sisus, eli pohja. Siellä asuu pieni sisilisko. Livahti mokoma tuosta kulmasta taas pois, ennenkuin ehdin saada kuvaa siitä luvattomasta vuokralaisesta...

---

Mutta nytpä näyttää tällä hetkellä kivasti taas aurinkoiselta☀️

Koko elämän ajalta!

 Nämä mietteet saivat oikeastaan alkunsa jo viikko sitten. Meillä oli kylässä yksi ystävä. Jossain vaiheessa hän kertoi jonkin ystävänsä mielessä olevasta toiveesta: että jostakin löytyisi vanha laulukirja: "Herramme tulee"*. Niitä ei välttämättä ole helppo löytää nykyään. No minulla oli sellainen siinä aivan vieressä olevassa kirjahyllyssä. Annoin sen siitä, vietäväksi sille kaipaavalle. Olin itse aikoinani kaivannut sellaista, syystä siitä, että se oli minulle lapsuudesta tuttu. Joskus siitä saattoi etsiä jonkun vanhan laulun, jota uudemmat laulukirjat eivät tarjoile. Tai jonkin laulun sanat olivat siinä vanhemmin sanoin, sellaisin, joilla oli lapsena laulun oppinut. Nyt saatoin toteuttaa toisen toiveen. (*Sitä laulukirjaa käytettiin helluntaiseurakunnissa vielä 70-luvun alussa, ennenkuin tuli uusi, vapaiden suuntien yhteinen "Hengellinen laulukirja". Senkin käyttö alkoi jo 70-luvun alkupuolella.)

Tänä aamuna tämä asia tuli mieleen, jostakin syystä. Mieleen tuli lapsuudesta myös toisenlainen laulukirja: värikäs, ison vihkon kokoinen lapsille tehty laulukirja: "Laula lapsi"**. Äidilläni oli ollut  lapsena sellainen ja äiti osti minulle ja siskolleni sellaisen, kun olimme lapsia; sillä 70-luvulla. Mietin sitten, että täällä kukaan ei ole tuntenut minua silloin. Omalle perheelleni olen tuttu 90-luvun alusta lähtien. Silloin tapasin mieheni. Hän tietysti kerrottuna tietää minun lapsuudestani asioita, kun niitä on kerrottu. Samoin kuin minä hänestä. Mutta on sitten eri asia olla tuttu jonkun kanssa omaten yhteiset muistot, jopa alusta asti. Moni saattaa tuntea meidät kyllä vuosikymmenten takaa, mutta ei aivan alusta asti. Joku puolestaan on tuntenut alussa, mutta elämä kun kuljettaa meitä ties mihin, niin ei ollakaan ehkä enää niin tuttuja, kuin oltiin oltu alussa. (**Vielä 90-luvulla oli mahdollista ostaa omille lapsillemmekin sellainen. Ihan uusi, kaupasta, ei mikään käytettynä löytynyt. Oli otettu uusi painos vanhasta. Se minulla on tallessa vielä.)

Mieleen tuli näitä miettiessä, myös Raamatusta henkilö, jolla oli tällaisia erilaisia tuntemisen kausia. Hän joutui 40-vuotiaana täysin erilleen, siitä elämänpiiristä, joka oli ollut hänelle tuttu, ja hän heille. Hänellä oli siellä entisessä elämässään vielä pohjalla sekin kokemus, että oli joutunut jo vauvana erilleen siitä perheestä, johon oli syntynyt. Mutta nyt hänet oli repäisty pois myös siitä kasvatti- (adoptio) perheestään. Tämä mies oli Mooses. Hän sai siinä uudessa aikuisen elämässään sitten vaimon ja lapsia, ainakin kaksi poikaa. Hänellä oli nyt aivan eri ympyrät, aivan eri maailma arjessaan kuin ennen. Hän varmasti pala palalta kertoili vaimolleen, mitä hänen elämässään oli ennen ollut. Lapsetkin saivat varmasti tietää niitä asioita aikanaan. Mutta yhteisiä muistoja ei ollut siltä ensimmäisen 40-vuoden ajalta. Velikin hänellä oli siellä ollut. Ja sisko. Varmaan hän välillä mietti, mitä heille mahtaa kuulua; ovatko hengissäkään? Olivat he. Mooseksella tuli aikanaan täyteen uusi 40 vuoden jakso. Hän oli nyt 80-vuotias. Hänelle tapahtui se ihmeellinen asia, että Jumala ilmestyi hänelle, ja antoi hänelle käskyn palata sille seudulle, vieläpä tehtävän kanssa; josta hän oli aikoinaan lähtenyt. Jumala tunsi Mooseksen historian koko elämän ajalta. Oli yhteiset muistot Mooseksen kanssa. Hän tunsi sen alun: 40-vuotisen Egyptin hovielämän. Sitä seuranneen 40-vuotisen erämaaelämän lammaspaimenena. Ja sen jälkeen tulevan 40-vuotisen taipaleen  vaeltajana, ja kansan johtajana, takaisin esi-isien kotiseuduille.

Kun Jumala ilmestyi hänelle, siinä oli silloin käsittelyssä entinen, nykyisyys ja kaikki tuleva. Jumala tiesi, tunsi, aivan kaikki. Oli suunnitellut. Ja toteutti sen. 

Niin se Hänellä  meidänkin kanssamme on. Hän tuntee omakohtaisesti alusta alkaen - ei vain kuulopuheilta - meidät! Jokaisen. ❤️

7 vuotta ompelukaavan oston jälkeen sitä hyödynnettiin...

Olin tässä välissä - jonain vuonna - saanut aikaiseksi yrittää tehdä kaavapaketista puuttuvien  yläosan kaavojen tilalle uudet, joilla saataisiin samantapaista yläosaa aikaan kuin kaavan malliin kuului.

Ja nyt sitten - eilen - tytär halusi ostamastaan kankaasta tehdä mekkoa tuolla kaavalla. Aikaa tekemiseen ei ollut paljon. Koska ei ollut montaa päivää siihen hommaan, päädyttiin tässä kohtaa nyt siihen, että yläosasta tuli nyt pusero, ja alaosasta puolihane, jossa kuminauha vyötäröllä. Ja lopusta kankaasta leikattiin pitkä ja leveähkö kaitale, jonka voi solmia leveäksi vyöksi vyötärölle.

Sain häneltä luvan ottaa kuvan ja laittaa tänne blogiin❤️

Tytär omeli kaiken itse, minä sitten olin hommassa  jonkinlaisena yhteistyötahona pähkäilemässä mitä missäkin kohtaa olisi nyt kätevintä tehdä. Päättelimne, että tuon voi muuttaa paremmalla ajalla sitten mekoksikin, jos haluaa. Nyt oli tärkeintä saada se pian käyttökuntoon.

Ongelmien ratkaisuun kuului alunperin jo ihan sekin, että kangasta oli niukasti malliin, mutta se riitti, kun tytär halusi asusta lyhyemmän kuin alkuperäinen malli oli. Ja kun tuossa alaolevassa linkissä olen kaavasta alunperin kertonut, totean tässä vielä, että siinä oli siis vain yksi kaavanosa tallella, jompikumpi näistä: joko etu- tai takahelma. Eli toinen helma puuttui. Melkein samanlaisia ne kaavat ovat kyllä olleet. Mutta tähän nyt tehtyyn asuun tuli sitten suorasta kappaleesta tehty helma (eli se hame nyt), eikä sellaista pitkähköä, levenevää helmaa. Mielestäni asusta tuli kyllä kiva, ja hänen tyyliinsä sopiva.

https://vaaranlaella.blogspot.com/2018/02/vanha-sorja-kaava-oli-vahalla-joutua.html

Ihan muuta etsiessäni osui silmään tuokin. Mitä jos joku tulisi ja nostaisi?

 

Jotain eilisestä... ja v. 2002

Valitin viholleni aikaisin eilen aamulla sitä, että aurinko oli kyllä näkyvisssä, mutta taivas silti sellainen vaaleanharmaa. Olisin sitä sinistä taivasta kaivannut. Tuntui ihan syksyltä. No iltapuolii olikin jo ihan kiva. Kävin parikin kertaa pihatiellä kävelemässä. Oli kiva kokemus se, kun oli jonkin verran tuulta, niin ei ollut hyttysistä lainkaan kiusaa. Haaveilin jopa jostain penkistä tuohon pihatien varteen. Siinä olisi kiva katsella illan aurinkoa, tai muuten vain vihreää metsää.

Mutta iltaan oli muutakin - syksyn mieleen tuovaa. Isäntä nimittäin löysi joitain laatikoita pöyhiessään yhden kehyksissä olevan vesivärityön, jonka omakseni kyllä tunnistin, mutta en ollut muistanut sellaista olevan. Siinä oli syksyinen lehtipuu, kokonaan keltaisena. Ja havupuut kovin pieniä vielä, verrattuna nykyiseen.

---

Aamulla eilen olin puuhastellut ajankulukseni (eli tylsyyden karkotukseen) jämäkartongeista  minikirjojen kansia. Niitä kertyi peräti 68.  Sivut on on sisuksiinsa saanut vasta viisi pikkukirjaa. Ihan neulalla ja langalla ommeltu ne kiinni. 

Mitä niillä sitten teen? Jää nähtäväksi, että tehdäänkö lopulta mitään. Kunhan askartelin.  Lastenleiri olisi kyllä heinäkuussa, minäkin keittiölle tiskaamaan olen lupautunut, joten leiriläisille noita mieluusti vaikka antaisin, jos tykkäisivät. Mutta en viitsisi tyrkyttää niitä. Siellä on kuitenkin ihan muut, jotka huolehtii ohjelmapuolesta. Vesivärikynät olen kyllä lupaillut ottaa mukaan ja antaa lasten käyttää niitä, jos ohjaajat hyväksi sen puuhan jonain hetkenä, tai luppoaikoina katsovat. 

---

Tässä toisen blogini tämänaamuinen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/06/paiva-vain-ja-hetki-kerrallansa.html

Voi... Jos ei karhuja, niin hirviä sitten...

Olisin mielinyt tänään jo aiemmin ulos, mut en menny.  Siitä otsikossa mainitustakin syystä, että karhuja täällä liikuskelee. Mutta nyt puolenpäivän aikaan sitten kumminkin lähdin. Mietin juuri siinä kulkiessani, että kaksi kertaa on nähty niitä karhuja äskettäin... Ja melkein hetikohta sen ajatuksen jälkeen jouduin pysähtymään tiellämme olevien ns. isojen kuusten lähelle, sillä kauempana näkyi juuri kaksi hirveä: toisesta vain perä, ja toisesta etupuoli, kun olivat ylittämässä tietämme. Silloin tämä akka lähti, alkuun puolijuoksuakin, takaisin kotiin. Kait se kävelykin ois riittänyt, mutta en ainakaan halunnut enää niihin törmätä kiemurtelevalla tiellämme.  Pihassa vielä katselin sille puolelle metsää, että  näkyykö niistä vilahdusta siellä. Mutta ei, on sen verran pusikkoa jo siellä suunnalla, jossa isäntä joskus kauan sitten teki havainnon, ihan pihasta katsellen.

Joku tykkäis varmaan tällaisesta. Minä en kaipais tätä. Kaipaan sitä, että voisin kävellä näillä teillä ilman, että ajatuksiin tulee tällaisia kulkijoita. Saati näkökenttään.

Mitä jos kaikki velat olisikin yllättäen maksettu pois, miltä se tuntuisi...

Minulla alkoi soida aamulla mielessä: "Maksettu on, velkani mun..."  Yht'äkkiä alkoi mielessä soida tuo kohta yhdestä laulusta, vaikka en ollut miettinyt mitään sellaista. Mutta kun se nyt mielessäni "soiskenteli" - (hauska kirjoittaa tuolleen) - niin siinä tuli mieleen sellainen ajatus, että jos meille - kelle hyvänsä, jolla on velkaa, isojakin summia, jotka pitäisi saada maksetuksi joskus poiskin; sanottaisiinkin, että sun velkasi on kaikki maksettu! Mitään velkaa ei ole enää jäljellä?! Mikä ilo ja riemu siitä syntyisi mieleen; mikä vapauden tunne, kuin olisi yhdenlaisista kahleista vapautunut. Sellainen iloinen ajatus:)

Ja sitten ajattelin, että senhän Jeesus meille teki: maksoi meidän velkamme, jotka olivat niin suuret, ettemme olisi ikinä kyennyt maksamaan niitä... Mutta missä ilo, missä se luuraa - eli piilottelee? Ei tunneta sitä, kun emme oikein osaa ottaa todesta sitä velasta vapautetun osaa. Kuvittelemme, että sen velasta vapautumisen sijaan, meistä tuli jotenkin muunlaisia vankeja, niinkuin meidän velkamme olisi muuttunut suorittamisen pakoksi... Voi ei! Miksi emme millään meinaa ymmärtää, ettei meitä tahdottu laittaa mihinkään uuteen suorittamisen velkakurimukseen. Meidät vapautettiin rakastamaan ja iloitsemaan!

Mutta mistä kumpuaa se, että luulemme/kuulemme väärin? Se "vanha vainooja" (laulun sanoin) "kavala, kauhea" syöttää meille megafoneillaan ja screeneillään jatkuvasti disinformaatiota, sitä ikivanhaa valeviestiä: "Onko Jumala todella sanonut?"  Mutta tällä kertaa siitä asiasta, että onko sun velkasi/sun syntisi muka maksettu...

"Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa..." Meitä; vaivaisia, entisiä velallisia! KIITOS OLKOON, ILO RAIKUKOON JA NÄKYKÖÖN.

Ja mielessä alkoi vielä soida: "Meillä ompi voitto... nimessä Jeesuksen...":)  Vanhasta hengellisestä laulusta sekin. Lapsuudessa tutuksi tulleesta.

---- 

Että tälleen tänä aamuna! En ollut vielä ehtinyt edes lukea mitään, kun kirjoittelin vihkoon mieleen tulleita. Sitten seurasi kahvinkeitto, ym. Myös ne luettava, joista nappasin vihkoon vielä nämä: 

"Onko Herralle mikään mahdotonta?" 1. Moos. 18:4  KR-92

"Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti (*) heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena." Mark. 16:14 KR-92

---

*Minulla on vihossani tässä kohtaa kirjoitusvirhe: olin kirjoittanut, ennen kuin tarkistin, miten itseasiassa piti kirjoittaa. Vihossani lukee: "...moitti *heitä heidän..."  ja ajatus oli jo edennyt vielä sanomaan "epäuskostaan". Mutta niin uudessa kuin vanhassakin käännöksessä lukee, "heidän epäuskoaan". Kirjoitin vihkoon itselleni tuohon huomautuksen, että ei varmaankaan vihaisena, vaan lempeästi...:) Kun olin kohdistanut sen moitteen - ei siihen epäuskoon, ja "heidän sydämensä kovuuteen,   vaan ikäänkuin niihin opetuslapsiin itseen (ja siten omaankin itseen).  En tiedä, onko tämä nyt turhaa saivartelua, mutta koska varmaa on, että Jeesus rakasti niitä opetuslapsiaan suuresti, niin kuin meitäkin, niin hän ei varmaankaan masentaa tahtonut heitä, vaan muistuttaa, että uskoisivat. Ja että hän kenties tällä huomautuksella tahtoi juuri pehmittää sitä kovettunutta maata... Rakastavasti!

Kyllähän hänellä meissä moitteen sijaa löytyisi paljonkin, jos hän haluaisi nostaa tikunnokkaan isot ja pienet virheemme. Mutta hän myös muistaa meidät tomuksi. Ja rakastaa meitä niin paljon, että meni kuolemaan saadakseen meidät itselleen. Se on käsittämätöntä. Ja siinähän se meidän sydämen kovuus tulee esiin, ettei se sanoma meinaa mennä läpi. Ei meinaa siinä kovassa, kuivassa maassa alkaa mitään kasvaa - mutta toivoa on,  koska Hän on myös hyvä puutarhuri:)

Ja mielessä soi vielä jossain välissä tuokin laulunpätkä: (iloisesti) "...Vaik ei tuntuis miltään, vaik ei tuntuis miltään, Jeesus sua rakastaa.... Tartu käteen Jeesuksen, Jeesus vie sinut perille. Vaik ei tuntui yhtään miltään, Jeesus sua rakastaa..."

"Kaupungin täytti ilo ja riemu."🙂

 

---

Meilläkin on saatu iloita, ihan erilaisesta asiasta: muutama päivä sitten syntyi uusi ihminen, uusi lapsenlapsi meille:) Kuvissa ja videoista olemme saaneet hänet nähdä. Ja senkin hetken, kun isompi sisaruksensa häntä ensi kerran katseli. Se hämmästynyt ilme:) 

En malta olla tätä mieleen tullutta ajatusta nyt tähän laittamatta: Meillekin mahtaa aikanaan olla myös aika hämmästyttävää, päästä ihan paikan päälle näkemään, mitä meille on taivaassa varattuna! Jos kuvittelen vähän, sen videosta näkemäni pienen esimerkin mukaan; innoissamme kiiruhdamne perillä pitkin käytävää, astumme siihen huoneeseen - ja siinä seisoo joku henkilökuntaa - enkeli vaikkapa - ja hymyilee sen tilanteen nähdessään, kun me, nyt selvästi jännittyneen näköisenä, yht'äkkiä näemme Hänet... Olemme ihan sanattomia... ja katsomme ensin vain ihan hiljaa seisten...❤️

Meille taivaan matkalaisille, jotka täällä vielä olemme, on esim. lukeminen Raamatusta, tai jos mitä muuta täällä meille annetaan, kuin kaukaa nähdyt valokuvat tai videot. Ne näyttävät mitä on, mutta ihan vielä ei olla päästy käsin koskemaan sitä, mikä meille on...

---

Jeesuksen seurassa aikanaan kulkenut, Johannes, kirjoitti yhdessä kirjeessään myöhemmin niistä ajoista, kun Jeesus vielä maan päällä oli, näin: 

"Mikä alusta on ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta -" eli Jeesusta Hän siinä tarkoitti. Jae oli: (1. Joh. 1:1, v. -38 käännös) Johanneksen ensimmäisen kirjeen, ensimmäisen luvun, ensimmäinen jae... Ei siis se hänen evankeliuminsa. Joka tosin sekin alkaa: "Alussa oli Sana..."  

Liikenteen seassa...

Aamulla liikenne on aika hiljaista, mutta silti...  Mutkaisilla ja mäkisillä teillä, kun tiet on välillä pinnaltaankin niin epätasaisia, että "on kuin aalloilla ajelisi" - kuten tänä aamuna ajattelin -  monenlaisia isoja rekkoja tulee vastaan, niin kyllähän ne jonkinverran pelottaa. Saattaa mutkaisen mäen takaa tulla näkyviin yhtäkkiä tilanne, jossa iso rekka on ohittamassa kapealla tiellä traktoria. Onneksi riittävän etäällä niistä olin, mutta mietin silti. Ei aina tosiaan tiedä, mikä yllätys milloinkin voi olla tulossa. Hirvikyltitkään ei siellä turhaan ole. Olen miettinyt nyt ajellessani niitä, joille paljo ajaminen on aivan jatkuvaa arkipäivää, että on oikeastaan ihme, että monet ajaa todella paljonkin, ilman että törmätään hirviin, tai tulee muita karuja kokemuksia. Ajamisesta tulee ehkä niin tavallista, ettei sitä niin paljon ajattele, eikä voikaan ajatella yhtenään kaikkea sellaista, vaikka tarkkana täytyykin koko ajan olla. Mutta tällainen satunnainen tapaus, jolle nyt poikkeuksellinen ajamisen kuukausi on tullut, on se ajaminen saanut useammin rukoilemaan varjelusta tiellä liikkuville; niin itselle, kuin muillekin - isoille ja pienille.  

Tältä aamulta

Mitä minä tänä aamuna halusin itse kuulla, ja jonka mieleeni sain; sen minä toiseen blogiini myös kirjoitin:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/06/minka-sanan-haluaisin-nyt-kuulla.html

---

Tänään on muuten TOIVOn päivä. Isän nimipäivä.🌟

Arkiaamu: "No, mitäs nyt sitten...?"

 

(Kuvat aiemmin aamulla otettuja, keittiön ikkunasta katselin:)

---

Kello on nyt himpun yli 8, ja esitin itselleni tuon kysymyksen äsken. Joka tarkoittaa sitä, että on semmoinen olo, että mitähän tässä nyt sitten tekisi. Aamuohjelmaan on tähän mennessä kuulunut jo aikainen herääminen, joskus 5 aikoihin. Kuuden jälkeen lähdin kyytimään tytärtä kesätyöhönsä Lieksaan, ja takaisin kotona olin siinä 7 maissa. Nyt olen tunnin saanut jotenkin kulumaan. Äsken laitoin kahvia tulemaan. Piirustella haluaisin, mutta ei oikein sopivaa kohdetta sille ole. Tai jos onkin, ei osaamista. Yksi kaunis aamuinen lampinäkymä autereineen ihastutti kyllä aamuisella kyytireissulla, mutta sitä en osaisi paperille pistää. Ja entäs kirjoitushommat sitten, jos tätä naputtelua nyt ei lasketa? Usein saan niihin kulumaan aikaa oikein hyvin, mutta nyt ei ole semmoistakaan mielessä. Meillä nukkuu osa väestä vielä, joten mihinkään kovin ääntä tuottavaan ei voi ruveta. Talomme kun on aikoinaan yhdelle ihmiselle rakennettu, niin on sitten sikäli avointa, että ovia ei ole ääniä sulkemassa. Joten yritän tavan mukaan olla melua tänä aamuhetkenä olla tuottamatta. Nyt on sitten kesälomakin alkanut koulua käyvän osalta, mutta sehän nyt ei sitten vielä poistanut sitä aikaista aamuherätystä, kun on se kesätyö. Heinäkuussa sitten ei ole pakko aamulla aikaisin hänen herätä. 

Mutta löpinät nyt sikseen, menen hörppimään sitä kahvia.☕

Luulisi että edes jotakuta heistä olisi vähän mietityttänyt...

... että minkä voiman kanssa siinä oikein ollaankaan tekemisissä, kun syntymästään saakka kävelykyvytön alkaa yhtäkkiä kävellä... ja riemuissaan Jumalaa ylistää?

He kutsuivat asianosaiset kuultavaksi...

Mutta mitä he kuulivat (lue: luulivat)?

Miksi heille kelpasi vain se oma selityksensä, että saatanan tekoja siinä muka oli tehty, eikä Jumalan? Pelkäsivät oman valta-asemansa menetystä. Eivät voineet uskoa, että Jumala oli todella tullut heidän keskelleen - kun hän ei vastannut heidän mielikuvaansa siitä,  millainen hänen olisi pitänyt heidän käsityksensä mukaan olla. Tosin, heidän  piti - ainakin olisi pitänyt - tuntea kirjoitukset, eli Raamattunsa. Ja jos he olisivat vaivautuneet tutkimaan niitä kirjoituksia, ja ihmeitä paljonkin tehneen Jeesuksen syntyolosuhteita ja paikkaa; ja hänen elämäänsä, puheitaan ja tekojaan, ja jopa sitä hänen kuolemaansa ja sen jälkeisiä tapahtumia - niiden kirjoitusten valossa, he olisivat voineet tunnistaa ja tunnustaa hänet siksi, joka Hän oli, ja jota he odottivat. Mutta nyt se oli heidän silmiltään salattu. Ihmeen he kumminkin tunnistivat tapahtuneen.

Niinpä nämä papit ja hallitusmiehet saivat kalastajan suusta kuulla pelottomasti lausutut sanat:

"... niin tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."

Ja kyllähän heitä varmaan jo vähän mietityttikin, koska näin sanoivat:

"Mitä me teemme näille miehille? Heidän toimestaan on selvästikin tapahtunut ihme. Jerusalemilaiset sen jo tietävät, emmekä me voi sitä kiistää."

Mutta jälleen, kuten Jeesuksen ylösnousemuksen kohdallakin, he yrittivät peittää tosiasian:

"Mutta ettei tapaus tulisi kansan parissa vielä laajemmalti tunnetuksi, meidän on paras jyrkästi kieltää heitä enää puhumasta sen miehen nimessä kenellekään."

---

Ja pian olikin jo toinen vastaava tapaus, että taas totuuden puhujat oli haettu kuulusteltavaksi:

"Silloin nousi neuvoston keskeltä eräs fariseus, Gamaliel-niminen lainopettaja, jota koko kansa piti arvossa. Hän käski viedä miehet hetkeksi ulos ja sanoi sitten:

"Israelilaiset, harkitkaa tarkoin, ennen kuin teette mitään näille miehille. ... Entä jos taistelettekin itseään Jumalaa vastaan?" 

Apostolien teot, luvuista 4 ja 5 

  

 

Mikä minua rohkaisi, auttoi, vahvisti tänä aamuna?

Jos en olisi kaivanut ylösnoustuani esille sitä pientä punaista Uutta Testamenttia, makaisin varmaan sohvalla torkkupeiton alla, niinkuin vähän aikaa olinkin. Mutta sitten rupesin niiden minua rohkaisseiden sanojen voimistamana kirjoittamaankin✨

Kirjoitin siitä toiseen blogiin:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/05/rohkaisevat-voimistuttavat-sanat.html

---

Tänään on muuten Jeesuksen taivaaseenastumisen päivä🌟 En tykkää siitä helatorstai nimityksestä, koska se ei tuo esille päivän asiaa. Sinne Isänsä luo taivaaseen Jeesus meni - 40 päivää sen jälkeen, kun oli noussut kuolleista. Ja Hän tulee vielä takaisinkin, kuten lupasi. Hakee omansa.

Ne olivat niitä sen ajan uutisia... Jeesus oli "julkkis", joka haluttiin nähdä!

"He tulivat Kapernaumiin. Heti sapattina Jeesus meni synagoogaan ja opetti. Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. Kaupungin synagoogassa oli juuri silloin mies, joka oli saastaisen hengen vallassa. Hän alkoi huutaa: 

"Mitä sinä meistä tahdot, Jeesus Nasaretilainen?

 Oletko tullut tuhoamaan meidät?

 Minä tiedän, kuka sinä olet, Jumalan Pyhä!"

Mutta Jeesus käski henkeä ankarin sanoin: "Vaiti! Lähde hänestä!"

Silloin saastainen henki kouristi miestä ja lähti hänestä huutaen kovalla äänellä. Kaikki joutuivat ymmälle ja kyselivät toisiltaan: "Mitä tämä on? Tällä miehellä on valta opettaa uudella tavalla! Saastaiset hengetkin tottelevat, kun hän niitä käskee." Hänen maineensa levisi kohta kaikkialle, ympäri koko Galilean.

Synagoogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.

Illalla auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: 

"Kaikki etsivät sinua."

Mutta Jeesus sanoi: "Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen." Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagoogissa ja karkotti pahoja henkiä."  

Markus 1:21-39 KR-92

Päätön lintu, ja muita eilisiä pihakuvia - Ja taas tänään - karhu!

On sillä kivilinnulla pääkin, mutta ei valitettavasti kiinni olevana...

Varjo näyttää komeammalta kuin sen aiheuttaja

Kivet pysyy hengissä kastelemattakin 

Sininen miellyttää silmää - ennen ja nyt

Pinkit lasten kumpparit. Sopii äiteenkin jalkaan - ja raitakiviä... Jo mukulana kiviä keräsin, kultaa kuviteltiin löydetyn, jos jotain kiiltävää näkyi.

Kerätty vartavasten raitakiviä...

No tämä silmänilo, toinen kukkivista

Pupu parka, ja muut parat

Sinistä sen olla pitää... ehkä. Ennen ja nyt

.

Melkein pihasta,  kun ekan mäen alla on.... 

Ja siten, käytännössä melkein pihassa... 

... tuossa vasemmalla tytär sen karhun silloin taannoin bongasi; kun näillä tienoin sen näki, tuolla pihatien mäen päällä seisten tänne alas katsoi...

Eilen tein pienen kävelyn, alas postilaatikolle asti, mutta en siitä toiselle tielle lähtenyt, jonne normaalisti olisin jatkanut.

Koska kyllä se minulla kävelyhaluihin vaikuttaa, kun koko ajan on mielessä, että jos sieltä karhu taas jostain pönkii esiin. Tarkkailee ympäristöä sillä silmällä, eikä sillä mikä muutoin olisi. Tuntuu että se kävelyn ilo on poissa. 

Ja kuitenkin kävely olisi minulle mieltäkin hoitava asia. Kävellessä mieli usein virkistyy, tuulettuu...

------

Tämänpäiväistä! Karhu jälleen...

Lisäys puolenpäivän jälkeen: Äsken, noin puolisen tuntia sitten tullut asia: tytöt olivat kaverinsa kävelemässä, eivät ehtineet edes sinne asti mihin minä eilen. Minä eilen postilaatikolle, he siihen vaaran alle, jossa meidän roskikset on. Ja siinä risteävällä pikkutiellä, josta alkaa se meidän oma tie ja nousu vaaralle, he yht'äkkiä näkivät lähellä karhun. Vaikka olivat jutelleet kävellesssään.  Ei näyttänyt samalta karhulta, mikä taannoin oli... Nyt oli pienempi. 

Että silleen... En siis turhaan miettinyt, mitä sieltä tienpielistä voi tulla esiin.

 

Huomionarvoinen juttu Seurakuntalainen -sivustolla

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/washingtonin-ampumavalikohtauksen-uhrit-olivat-sitoutuneet-rauhan-edistamiseen/

Juttu toisesta blogistani

 Pitkä juttu, joka kolmen päivän teksteistä koostuu:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/05/pyha-henki-oli-tullut-ja-sina-paivana.html

Kuinka Jeesus kohtasi luokseen tulevia? Niitä kysyvin ja kaipaavin mielin tulevia, pelokkaina ja sairaina, arvottomiksi ja liian syntisiksi itsensä kokevia?

Ajattelin ensin tehdä listaa niistä kohtaamisista.

Kukaties vielä sitä jossain kohtaa teenkin.

Mutta nyt tiivistän asian tähän:

Jeesus kohtasi armolla ja rakkaudella luokseen

tulevia. Hänen suustaan kuultiin usein: 

Sinun syntisi ovat anteeksi annetut! 

Hänen luokseen tulevilla oli jo

se usko, että Jeesus on se, 

joka voi heitä auttaa.

Hän myös  paransi. 

Hän tekee yhä kaikkea tätä.

Hänellä on aikaa luokseen tulevalle.

Tai Hän voi istua sinun pöytäsi ääreenkin.

Ja kysyä: Mitä haluat minun sinulle tekevän?

Kerro siinä, kahden kesken, mitä mielessäsi on...

---

Tuossa myös toisen blogini tämänaamuinen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/05/minun-armossani-on-sinulle-kyllin.html

Aamun valosta ilahduin

Se on kyllä mielenkiintoista, miten Jumala voi suunnata maassa matavaa katsetta valoon! Ensinnä, ihan kirjaimellisesti sain iloita tänä aamuna valosta. Ennen ylösnousua jo ihailin ikkunasta näkyviä valoisia puiden latvoja, ja aavistusta alkavasta viherryksestä koivujen latvoissa. Ja sininen taivas puiden latvojen välissä. Ja kun nousin ylös ja astelin keittiöön, piti ihan huoneiden rajalle pysähtyä ihmettelemään ja ihastelemaan valossa kylpevää keittiötä. Olin siinä juuri oikeaan aikaan, sillä hetkisen päästä, valo oli jo selvästi vähentynyt ja siirtynyt hieman toisaalle. Mutta sitten oli ne tavan aamulukemiset. Joista kyllä ajattelin ensin, että jaksankohan lukea mitään. No luin kuitenkin. Siis niitä tavan aamulukemiani, eli luen Päivän Tunnussana -kirjasen merkkaamia kohtia.  Ja jopa innostuin kirjoittamaankin, kun huomioin että sen pääluettavan, eli Raamatun, loppuluvussa ja alkuluvuissahan on samaa: mm. valo ja virrat. Ja muutakin löytyy jos enempi lueskelee.  

Raamatun viimeisestä luvusta: "Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan* on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti." Ilm. 22:1-5 v. -92 Raamatunkäännös 

Raamatun alkuluvuista: "Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" ja valo tuli." 1. Moos. 1:1-3, v. -92 käännös

"Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. Ensimmäisen nimi oli Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. Toisen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. Kolmannen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat. Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä." 1. Moos. 2:10-15  v. -92 käännös

Eufrat ja Tigris. Tutut nimet, ne ainakin, nykyihmisillekin. Ovat olemassa vieläkin.

---

* Vielä kiinnitin huomiota myös tuohon otsassa olevaan nimiasiaan. 

Saatanakin haluaisi olla, erityisesti loppunsa lähestyessä, jumala, ja eksyttää ihmisiä: "Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.1" Ilm. 13:16-17 v. -92 käännös

Tämä kuva... "Älä pelkää, Paavali..."

Tämä on itseasiassa eilen tehty juttu, joka jäi  julkaisematta. 

Aloitettiin eilen, toisen blogini eiliseen tekstiin liittyvä kuva. Tänäkin aamuna vielä hieman tuon kanssa puuhastelin. Eikä siitä siltikään tullut sellaista kuin aioin. Mutta ehkä tuo nyt sopii sitten muihinkin tilanteisiin, kuin siihen yhteen vankikuljetukseen...? Kaikenlaisiin "väliaikaispaikkoihin", joissa ihminen pelkää, tai kokee olonsa muuten vaikeaksi? 

"Viime yönä näet vierelläni seisoi sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen. Enkeli sanoi: 'Älä pelkää, Paavali. Sinä olet vielä seisova keisarin edessä, ja Jumala antaa sinulle sen lahjan, että myös matkatoverisi pelastuvat." Apostolien teot 27:23-24 KR-92

Tuon takia Paavali sitten kykeni rohkaisemaan muita samassa, pian haaksirikkoon joutuvassa laivassa olevia.

Hän sanoi myös: "Pysykää rohkeina, miehet! Minä luotan Jumalaan ja uskon, että käy niin kuin minulle on sanottu. Jollekin saarelle me vielä *ajaudumme." Apt. 27:25-26 KR-92

   🌊⛵🏝️

* Vanhempi käännös: "Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua.". Se on mielestäni vahvemmin sanottu.

 🌊 🌊 🌊

Minun katsettani suuntasi tänä aamuna valoon päin pari jaetta

Kirjoitin siitä toisen blogini puolelle: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/05/ala-pelkaa-vaikka-nyt-olisikin.html

Nämä kuvat: sohvassamakoilija katseli näitä näkymiä muutama päivä sitten. Jotain silmäniloa näin katsellen. Joka kohdassa ei voi sanoa samaa:)

Auringon valoa, iloa ja Jumalan antamaa rauhaa sinulle toivotan tähän päivään, ja tuleviinkin.❤️🌟🌿

---

Kun olin juttuni tältä aamulta kirjoitellut, osuivat silmäni  tällaiseen mieltä ilahduttavaan, valoisaan kirjoitukseen, jonka oli kirjoittanut pastori Mika Tuovinen. Tekstin otsikko oli: Sinun parasta ennen päivämääräsi ei ole ohi:

https://mikatuovinen.net/sinun-parasta-ennen-paivamaarasi-ei-ole-ohi/

Lohduttavan lisäksi sieltä löytyy kyllä hauskakin juttu luettavaksi

Oli itsellä tarve tänä aamuna lohduttavaan ja rohkaisevaan. Jotain sain mieleenikin, mutta sitten yksi lausahdus, joka mieleen tuli ja oli Juha Vähäsarjan kirjoista: "...vaikka olisi sata syyttä...", pelosta siinä oli kyse, niin sen halusin vielä etsiä. Laitoin hakuun tästä blogista juttuja, joissa olen Vähäsarjan teksteistä saanut jotain ja löysin myös etsimäni maininnan.  (Mainittakoon vielä, minulla kysytty lupa Vähäsarjan tekstien käyttöön blogeissani.)

https://vaaranlaella.blogspot.com/Vähäsarja

Tuosta linkistä löytyvien  juttujen joukossa oli yllättäen myös tuo hauskaksi mainitsemani, joka  on nimeltään: "Siitä kohistiin", siinä on naapureilla uusimmat kylän tapahtumat käsittelyssä: 🙂

https://vaaranlaella.blogspot.com/2017/12/siita-kohistiin.html 

---

Toisen blogini tämänaamuinen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/05/kun-katse-viistaa-maata-ja-on-joka-aamu.html

Siinä oli aamun aurinko nousussa.

Tunnetko sinäkin sen, aamun ankeuttajan?

Minulle se on tuttu. Välillä se pysyy vähän taka-alalla, mutta toisinaan useamminkin esiintyy. Tänä aamuna kohtasin sen taas; siinä ne oli, heti mieleen pyrkivät huolet. Ensin yksi, sitten muutama lisää. Millä sen nitistäisi? Minulle tuli mieleen (varmaankin annettiin) ensiavuksi tämä: Älkää murehtiko mistään. Kirjoitin sen vihkooni otsikoksi. Sitten vihkon sivun täytin "rukouksella" eli ihan vain kirjoitin, niinkuin Jumalalle, miltä minusta juuri siinä tuntui, kun olin noin parikymmentä minuuttia vasta hereillä ollut. 

No, onko se joku taikasana? Ei ole taikasana. Mutta on Jumalan sanaa, joka kykenee rohkaisemaan. Etsin myös käsille sen joskus hyvinkin paljon käyttämäni, pienen punaisen Uuden Testamentin, jonka vuonna 2007 olin äidiltä "tilannut", siis pyysin etsimään minulle sellaisen. Ja ei mennyt kauaa, kun äiti maan toiselta laidalta lähetti sitten minulle sen. Se on Gideonien painattama. Ovat siis kristittyjä liikemiehiä. Tuossa pikku kirjasessa on se erikoisuus, että siinä on ihan etulehdillä tehty listaa jakeista, joista voi löytyä apua siihen omaan asiaan. Siitä minun oli taas helppo nähdä nekin jakeet, joissa on tuota samaa sanomaa ankeuttajia vastaan, kuin siinä mieleeni saadulla sanallakin. Itseasiassa sekin sisältyy siihen samaa listaan  myös.

"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matteuksen evankeliumi 6:34

"Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?" Matteuksen evankeliumi 6:27

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Paavalin kirje filippiläisille 4:6-7

"heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." 1. Pietarin kirje 5:7

Mitä näillä sitten on virkaa? Joku kysyy ehkä mielessään tuota. No se virka, että ne suuntaavat katseen eli ajatukset, sinne mistä apu löytyy: Jumalaan, jolla on kaikki valta. Hänen luokseen saa tulla kaikkine asioineen! Ne asiat saa antaa Hänelle. Ja Hän sitten päättää, mitä niiden kanssa tehdään. Ja pyytäjälle Hän voi sanoa, että sinun ei tarvitse olla huolissasi tästä asiasta. Otan asian hoitaakseni. Se on vähän kuin lapsi menee vanhempiensa luo pyytämään. 

No tuossa mainittiin tuo rukous ja kiitos. Monesti siitä voi tulla ajatus, että joo-o... Miten sen nyt osaisi esittää niin, että se kuultaisiin? Ei siihen tarvita mitään hienoa, senkun vain tuo esille hätänsä, tai vaikka vain pienemmän asiansa. Sanoo miltä tuntuu.

Kun minä tänä aamuna vihkooni kirjoitin ajatuksiani, niin jälkeenpäin ajattelin juuri niin, että se on oikeastaan niinkuin rukous. Laitan sen tähän, jotta näet. (Jos et saa harakanvarpaistani selvää, niin voin kirjoittaa sen näkyviin, jos niin halutaan.) Ja kun minä niitä ihan ensimmäisiä ankeita mietteitä mielessäni pyörittelin, tuli minulle mieleen tämä, jonka sitten vihkoonikin otsikoksi laitoin: Älkää mistään murehtiko... Se jo oli avuksi. Vähän kuin valonsäde. Katseen kääntämistä valoon...✨❤️

Tässä alla tämä apupakki Gideonien julkaisemasta UT:stä, joka teksti on siis v. 1938 Raamatusta.

Äiti ja isä❣️

Isä mukaan kuvaan äidin kanssa. Ilman äitiä sekä isää - ei synny yksikään lapsi.

Vuonna 1962 Tampereella Hämeensillan kupeessa: 

https://vaaranlaella.blogspot.com/2015/02/nuoripari-hameensillan-kupeessa.html

Siunausta kaikille äideille, isille ja lapsille❣️ Ja kaikkihan me ollaan niitä lapsia😊

Sellaisen kanssa...?

Siis jotenkin olla tekemisissä, sellaisen kanssa, jolla on kanttia kysyä:

 - Missäs sinä olit, kun minä maan perustin? *

Tai, jota silminnäkijät hämmästelevät: 

- Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin! **

Ja joka sanoo vielä meillekin:

 - että he yhtä olisivat...***

Jeesus rukoili - ei pelkästään niiden kanssaan kulkeneiden opetuslastensa puolesta - vaan itseasiassa  meidän kaikkien puolesta, näin:

"Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat sinuun. 

Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.

Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.

Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.

Kun minä olen heissä, ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua." Johannes 17: 20-23 KR-92

Miten ihmeellistä se onkaan, että voimme olla yhteydessä Häneen, joka on kaiken tehnyt, ja jota tottelevat yhdellä käskyllä meren aallotkin! Se on käsittämätön ihme, jonka useimmiten sivuutamme suuremmin ajattelematta sitä, jos edes lainkaan.

Ja kuitenkin Jumala tahtoo olla meidän. Ja meidät! Mikä rakkaus, meille jotka emme ymmärrä...❣️🌟

---

Sanatarkasti löytyvät (v. -92 käännös)

* Job 38:1,4

**Matteus 8:27

*** Johannes 17:11,21-23 (v. -38 käännös)

Näitä aamulukemiseni tarjoilivat.

Tänään on päiväohjelmassa satojen kilometrien kotiinpaluu junakyydillä. Olen lauantaista asti ollut reissussa, täällä rakkaiden luona (tyttären perhe), ja matkaa tehnyt yhden rakkaan kanssa (poika). Ja varmasti minua kotona jo kovasti odottavat yhdet rakkkaat (isäntä ja kaksi tytärtä)❤️😊

---

Tässä eilinen toisessa blogissani: (tuo poikkijalkainen lapsuuteni lammas kuvituksena siinä)

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/05/paimen-kohtaa-naannyksissa-olevia-ja.html