Laukun vuorin pesuhomma

Oli aikomus seuraavana päivänä käyttää yhtä laukkua, mutta sitä tutkiessani huomasin laukun vuorin likaiseksi. Pesua se kaipasi ennen käyttöä. Koneeseen sitä ei voinut laittaa, laukku olisi ehkä tärveltynyt siitä. No kylppärin lavuaarin ääreen sitten. Käänsin mahdollisuuksien mukaan vuorin näkyviin ja käsin sitä peseskelin. Siinä sitä tehdessäni mielessäni jupisin, etten kyllä enää sitä lainaa (tyttärille:)  No hetikohtahan se ajatus vaihtui, että kyllä minä kuitenkin lainaan:) Mielelläänhän sitä omilleen❤️ Kun kerran on mistä antaa. 

Muutakin tuli mieleen siinä; Jeesuskin "lainasi" meille, antoi oman puhtautensa meidän hyväksemme! 😊

Ja mitä tulee laukun vuoriin; kun olin laittanut  laukun ulos kuivumaan ja jonkun tunnin päästä kävin vilkaisemassa, oli vuori omituisen läikikäs, ei puhdas. No, uusi käsittely, ja nyt se vaikuttaisi olevan riittävän puhdas. Märkä se kyllä vielä on. Siitä on saanut vääntää välillä ihan vettä👜💧 Toivon että olisi huomenna kuiva. 

Häihin saatu kutsu!

Nyt olisi semmoiset häät kohta tiedossa, tuli kutsu. Näissä häissä ei tarvitse stressata yhtään vaatteista, että mitä sitä päällensä pistäisi. Sillä tapana on, että häävieraille isäntä järjestää vaatteet:) 

Maan Hallitsija järjesti pojalleen nämä häät. Sinne on kutsuttu kaikki; niin hyvät, kuin pahatkin. Kaikki on saanut kutsun; koko valtakunnan väki! Monet tosin ei vähääkään välitä saamastaan kutsusta.

Jotkut taas miettii, ettei ole mahdollisuuksia mennä häihin, kun ei ole rahaa matkustamiseen, lahjaan, vaatteisiin ja muuhun laittautumiseen. Mutta niistähän ei todella tarvitsisi huolehtia ollenkaan, kenenkään; koska näissä juhlissa IHAN KAIKKI on järjestetty juhliin kutsuttujen puolesta! 

Se on ällistyttävää ja meille aivan outoa, kun emme ole sellaiseen tottuneet. Ja senkin takia emme oikein osaa ottaa itseämme kutsun arvoisina, ja kutsua todesta, koska olemme olleet niin kaukaisia juhlien isännälle, emme ole välittäneet pitää yhteyttä tähän etäiseksi kokemaamme sukulaiseen.

Sukua hän todella on, eikä hän ole vieronut meitä - vaikka onkin suuri herra - mutta me olemme halunneet olla erillämme hänestä, koska hän on rikas - ja me köyhiä... Mutta olemme nyt saaneet todella kuulla, että hän on kovasti kaivannut meitäkin lähelleen, ja yhteyttä välillemme! Kyllä me nyt sitten sinne häihin tahdomme mennä!

Ihanaa odotettavaa se kaikki, että millaista siellä sitten kaikki on, ja keitä siellä tapaa! Ja varsinkin se juhlien isäntä itse. Ja hääpari...❤️

---

Aamulukemisissani oli Kuninkaan Pojan häistä: Matt. 22:1-14 KR-92.  Siitä aiheen saanut tuo teksti. 

Mielessäni alkoi sen Raamatun kertomuksen lukemisen jälkeen soida laulun sanoja: "... sain hääjuhlaan kutsun mä taivaalliseen, sen kutsun sain Herraltani... Nyt armosta vain, juhlavaattehissain, saan kiiruhtaa paikalleni..."

Muistelin myös, että kaikkiallahan ei hääjuhlia järjestetä samalla tavalla, kuin miten täällä on ollut tapana hääjärjestelyjä tehdä.

---

Koskettava juttu Seurakuntalaisessa:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/isan-hylkaama-mutta-jumalan-rakastama/

Välttämätön leipä..., ym.

Oli ryhdyttävä välttämättömän leivän tekoon tänä aamuna, kun leipä oli loppu. En kyllä tykkää yhtään leipomisesta... Mutta tuo menee kohta uuniin. Toivottavasti siitä tulee ihan ok.

---

Aamulukemisten tuomia ajatuksia kirjoittelin ennen tuota pellillä olevaa leipää: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/valttamaton-elaman-leipa-ja-opettaja.html

---

Arkea nyt tälläkin tavalla meillä:  pesä tyhjenee "poikasista" tällä viikolla... Kämppä on sen takia nyt kuin "muuttoa tehtäisiin",  niinkuin tosiaan onkin kaksi muuttoa on ohjelmassa.🗃️🚙🗃️🚙

Ja vielä uunista tuli leipä:)

Valo! Se osaa ilmestyä odottamattomiinkin paikkoihin...

Ehkä hassua kirjoittaa valosta... keskellä kesää. Mutta en voi sille mitään, että minua ihastuttaa usein se, kun joku valonsäde ilmaantuu yllättäen ja varsinkin paikkaan, johon sitä ei osaa odottaa. Tänä aamuna taas ihastelin ja ihmettelin sitä. Olin noussut ylös, ja sängyn laidalla istuessani näin sen  ikkunan alla seinässä, pieni "pläntti" johon valo osui. Ihmettelin, miten se saattoi olla siinä? Mistä se siihen pääsee? Tiesin missäpäin taloa aurinko juuri on, ihan toisaalla, talon toisessa päädyssä. Kumarsin hieman päätäni ja kurkistin keittiöön päin (meillä näkee talon sisällä päästä päähän). Ja sieltä se tuli taas, talon toisen päädyn ikkunasta, keittiön ja olohuoneen välillä olevan esteen, eli seinän, se ohitti siinä väliseinässä olevan ikkuna-aukon kautta. Ja niin se osui - "oikeaan aikaan" - minun nähtäväkseni. Sellainen hetkihän on yleensä hyvin pian ohi menevä, kun auringon valo siirtyy muille kohdin.

Miten pienet jutut voi ihmistä joskus ilahduttaa ja virkistää. Minä jokatapauksessa olisin tykännyt siitä. Mutta samalla ajattelin siinä Jumalan valoa... Sekin, ja varsinkin se, pääsee kyllä minne vaan, mihin Jumala näkee hyväksi sen oikealla hetkellä lähettää. 

---

Vihkoon asiasta kirjoittaessani halusin vielä hahmotella tilanteen sinnekin jonkinlaisena kuvana, koska ei ollut ihan itsestäänselvyys, että se valo pääsee sieltä kaikkien esteiden ohi. Mutta löysipä vaan reitin oikealla hetkellä:)

Missä on ne iloiset aamut...? - "auringonkukkien maalaamiset"

Olin ennen ylösnousua saanut mieleeni jostakin vanhan, auringonkukista tekemäni taulun. Aurinko paistoi... (ja niin tekee yhä tätä naputellessa) mutta olin väsynyt vielä, ja minun mieleni oli alakuloinen. Kysyin mielessäni, että "missä on ne iloiset aamut "auringonkukkien maalaamiseen"? Ihmettelin kai sitä, että joskus olin jaksanut sellaistakin, vaivalloisempaakin piirustusta. Pöydän ääreen päästyäni mieleeni tuli joku ajatuksenhäivä jostain jakeesta: ... mutta taivaista me odotamme... Ryhdyin etsintäpuuhiin. Ja löysin:

"Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu." 2. Piet. 3:13

"Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi." Fil. 3:20-21

Ja luvun Fil. 3, alusta: "Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa..." Fil. 3:1

Minusta oli mainiota, että niihin aamun ilon kaipaamisiin, löytyi luettavistakin se ajatus ilosta myöskin:) Kirjoitin suurin kirjaimin vihkooni näin: Siellä ne on, taivaassa, missä vanhurskaus asuu, missä itse Jumala ja Jeesus on. Sinne Jeesus itse osti meille pääsyn, saamme pukeutua hänen vanhurskauteensa vaikka emme koe itseämme kelvollisiksi siihen. Mutta kelvottomille se onkin tarkoitettu. He siitä juuri osaavatkin iloita.

🌻

Mutta  sitten jatkoin lukemisia Päivän Tunnussanan merkkaamilla jakeilla. Niistä pieni poiminta:

"Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa." Fil. 4:4  (Ja kas vain! Sielläkinhän oli sitä...:)

Sitten oli myös miehestä, joka sai ilon, "vähän" erikoisemmalla tavalla kylläkin se tuli, kun:

"Yhtäkkiä tuli raju maanjäristys. Vankilan perustukset järkkyivät, kaikki ovet lennähtivät auki, ja kaikkien kahleet irtosivat.

Vartija havahtui unestaan, ja kun hän näki vankilan ovet selkoselällään, hän luuli vankien karanneen ja tempasi miekan surmatakseen itsensä.

Silloin Paavali huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään! Me kaikki olemme täällä." Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen.

Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin?"

He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."

 Apt. 16:26-31 KR-92

 ---

Mietin lukuhetkeni jälkeen, että se on minulle ehdottoman tärkeää. Se antaa minulle virkistystä ja voimaa aloittaa uutta päivää. Antaa iloa Jumalan töistä. Ja muistuttaa, että omissakin asioissani Hän on voimallinen tekemään asioita. Ja jos ei teekään, niin voi antaa voimia joka päivälle kuitenkin, että saa taas mentyä palan matkaa eteenpäin.

Siunausta sinulle tähän päivään! 🌻🌻🌻🌻🌻🌻

Olikohan hän urheilumiehiä, siitä kiinnostunut?

Kun kerran urheilusta otti näkymiä kirjoituksiinsa... Nimittäin sellainen mielikuva minulle tulee siitä Paavalista. Hänen on täytynyt olla kiihkeä mies; asialleen omistautunut. Sillä entisessä elämässään hän kiihkeästi otti asiakseen vainota niitä, jopa hakea kauempaakin, oikein lupakirjeiden kanssa mennäkseen vangitsemaan niitä, jotka tunnustautuivat Jeesukseen uskoviksi.

Mutta ei minun nyt tästä hänen vanhasta elämästään pitänyt puhua, vaan siitä uudesta; siitä, jossa urheilu vilahtaa näkyviin joissain kohdin. Hänen on täytynyt varmaankin nähdä urheilukisoja, juoksua🏃 varsinkin. Nimittäin siitä hän on ottanut mielikuvia teksteihinsä. 

Täytyypä tässä välissä sanoa, että itseäni ei voisi urheilu ns. vähempää kiinnostaa... Se on sääli isännän kannalta, sillä hän tykkää urheilua seurata. Olisihan se hänelle kivempaa, jos olisi toinen innostuneena voittonäkymiä jakamassa. Olen joskus sanonut hänelle, että se on mulle jotain samaa - yhtä vähän kiinnostavaa - kuin että jos hänen pitäisi kiinnostua jostain pitsinvirkkuusta😅

Eri ihmisillä eri mielenkiinnon aiheet, ja niin saa ollakin.

Mutta nyt minua pisti silmään tänä aamuna luettavissani urheilun sanakäänteet. Paavali kirjoitti kirjeessään filippiläisille mm. näin: 

(urheilulasit päähän näitä lukiessa😎:)

"... kun kerran Kristus on voittanut minut omakseen." (Jeesus juoksi  siis tuossa voiton!)

"Veljet, en vielä katso päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä.

Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu (siinähän on kilpailukutsu) Kristuksen Jeesuksen omat." Fil. 3:12, 13-14  v. 1992 käännös

"...Kristus Jeesus on voittanut minut." (kilpailussa)

"Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni (vaikka vakaa aikomus onkin), mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, ja johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 3:12, 13-14  v. 1938 käännös

Voittaja voitti. Voittaja kutsuu toisetkin juoksuun. Siinä juoksussa ei kurkita takana tulevia, vaan kiritään eteenpäin. Ei myöskään juostessa todellakaan ole varaa vatvoa menneitä häviöitä.

Tää on niinkuin voittaneen urheiluidolin nuoremmille (vaikka lapsille/tai muuten ei millekään hyville urheilijoille välttämättä) järjestämä kisa, jossa kuitenkin jokaiselle maaliin tulleelle annetaan palkinto 🏆 

Tämmöisiä ajatuksia mm. tuli noista.

Mikä minua; minun mieltäni, tänä aamuna nosti - eli virkisti?

Nousin ylös rasittuneena kaikista huolista* ja kaipasin ensitöikseni jotain rohkaisevaa tekstiä. Otin poikkeuksellisesti eteeni kirjan: Hiljaisia hetkiä/H.E. Wislöff/Kirjapaja 1981. Ja siitä tämän päivän tekstin luin. Siinä oli fariseus ja publikaani aiheena. Fariseus ihaili ihaili itseään. "Mutta publikaani oli pieni seisoessaan taaempana, eikä hän edes uskaltanut nostaa katsettaan taivaaseen. Hän oli tuomittu ja avuton. Hänellä ei ollut mitään kerskumista. Hän nosti tyhjät kätensä taivasta kohden. (Sellaiseksi itsenikin koen.) "Mutta hän meni vanhurskautettuna kotiinsa." 

Noin siis sain  virkistystä, ja jatkoin uusilla luettavilla Päivän Tunnussanan tarjoilemilla jakeilla, joissa myös oli samaa, kun oli yhden entisen fariseuksen elämää muuttuneena miehenä. Fariseuksesta oli tullut mies, joka tarvitsi itsekin armoa. Sitä mahdollisuutta hän julisti muillekin tarvitsevaisille.

Mietin sitten vielä ihan vain mielenkiinnosta ja mielikuvituksella sitäkin, että entä jos Jeesus olisikin fariseuksesta ja publikaanista puhuessaan nähnyt edeltä, ja puhunut, tuosta tulevasta seuraajastaan: fariseus Saulus Tarsolaisesta, joka vainosi Jeesukseen uskovia, mutta josta tuli myöhemmin apostoli Paavali! Ja jos toinen puheenaihe olisikin ollut se hänen opetuslapsensa; publikaani Matteus/Leevi, joka lähti heti Jeesuksen matkaan, kun tämä häntä kutsui... Tai se publikaanien (eli veronkerääjien)  päämies Sakkeus, jonka kotiin Jeesus itse itsensä kutsui...😀 Ja jossa vierailua ns. "paremmat ihmiset" sitten paheksuen katsoivat. Mutta publikaanin koti vieraineen riemuitsi😀

---

* Ai niin, ne huolet...🤔😊 Meillä on isot muutokset tulossa ihan juuri. Kohta on pesä tyhjä kun viimeisetkin poikaset lentää maailmalle. Kaksi muuttoa pitäisi ihan lähipäivinä järjestää. Joiden lisäksi on sitten muunlaisia arjen huolia. Saa muistaa rukouksin, jos  kuka tahtoo!

Kun etsin tähän kuvia, huomasin että oli tullut tuollainenkin keikallaan oleva otos. Yritin eilen ikkunassa sinisenä näkyviä vesipisaroita kuvata. Ne heijastuivat siihen talon vieressä olevasta sinisellä pressulla peitetystä kasasta. No olkoon tuo kuva, kuvatkoon muutosvaihetta joka on meneillään.

Heinät tuossa pääosassa. Rakastan lähtien varressa olevia pitkiä heiniä! Niitä haluaisin  omaankin pihaan enemmän kuin muutamia siellä täällä. Tienpielet on kuin minun puutarhani:)

Siunausta ja iloa päivääsi... viikkoosi, kuukauteesi ja siitä eteenpäinkin☀️

Pyykit kuivuu. Tai sitten ei...

Sama liehuvana versiona...

Viime päiviltä

Tässä noita toisen blogini viimeaikaisia, jos joku tahtoo vilkaista: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/

---

Eilen oltiin Polvijärvellä. Toivoisin saavani aikaiseksi siitä jotain kirjoittaa, mutta katsotaan nyt, saanko aikaiseksi. Viime lauantaina lähdettiin etelä-Suomessa käymään ja tiistaina tultiin takaisin sieltä. Keskiviikkona oli sitten heti vuorossa se Polvijärven reissu. Yleensä ollaan vaan kotosalla, mutta nyt oli tämmöinen viikkonen.

"Voi kaamee miten pitkä tie..."

Niinpä niin. Se on yhtä pitkä, näkee sen tai ei, mutta nähtynä se vain enempi saattaa järkyttää, kuin että vain palan matkaa näkisi kerrallaan, niinkuin mutkasta seuraavaan mutkaan, tai mäestä seuraavaan mäkeen.

Ehkä se on uskonelämänkin kanssa samoin. Jos tietäisi miten pitkä tai vaikea, tai jopa molempia, matka olisi, voisi tuntua etteihän tuota voi jaksaa loppuun asti  (perille) mitenkään. Mutta kun ottaa palan matkaa, askeleen kerrallaan siirtää jalkaa, edistyy se matka, vaikka hitaastikin. Eikä sovi unohtaa lepotaukoja ja tankkausta välillä.

Nämä oli matkamietteitä, kun kotiin oli vielä pitkä matka. Nämä matkamietteet syntyivät todellisella usean sadan kilometrin ajomatkalla kotia kohti, ja sillä nähdystä näkymästä tietä eteenpäin harvinaisen pitkälle - kun oli jo muutenkin väsyneenä kauhistellen ajatellut vielä edessä olevaa matkaa. Jutun kuva on otettu siinä vaiheessa, kun jo saattoi ajatella olevansa aika piakkoin kotona. 

--

Yhdenlaista matkamietettä tämäkin:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/07/jeesus-lohdutti-rakkaitaan-meitakin.html

Samaa "kroppaa" kuitenkin koko sakki...!

- Jos kropassa kaikki ois samaa jäsentä vaa, ni mikä kroppa se sellanen sit ois...?

Mut ny kuitenki kropassa on monensorttista. 

Ei paljo hyödytä silmän höpistä kädelle ("käelle" - sanottais täälpäi:), etten minä sua tartte.

Tai jos päänuppi jaloista aattelis iha ääneen, että en minä niitä mihinkään tartte.

Mutta ny ne osat, jotka miälestämme heikompia on kun muut, onki välttämättömiä!

Ne vasta arvokkaat verhot yllensä saaki, jotka meiän miälestä ei o kovin arvokkaita. 

Ja paraiten pistämme peittoon ne, joita säädyllisyyden nimissä peittoon pistetään. 

Kaikki osathan ei sit sellasta peittoa tarviikkaan. 

Kun se Isä Jumala kokos nää osat yheks kropaks, annettiin joillekin vähempiarvosille suurempaa kunniaa. 

Niinku tasotukseks.

Ja jotta piettäis yhtä, huolehittais toisistais.

Luettavissa oli tänä aamuna mm. 1. Kor. 12:19-25 

Minä nyt pistin sen tämmösenä "käännöksenä". Mulla on puheessa varmaan sellanen sekoitus alueista, jois oon asunu. Ja täältäkin jotain tarttunu mieleen, vaik ei välttämäti iha omaa puheesee. Mut oli hauska kirjottaa toi asia ny toho noi. Seurakunnasta siin oli kyse. Ois tarkotus, että kaik kokee olevans osa siin, vaik ei ookkaa samaa ku kaveri viäres. 

---

Toisen blogini tämänaamuinen: (lohdullinen huomio)❤️:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/07/hanen-muotonsa-katselemisella-ei-omamme.html

Mitä jos oisi tuntematon perillinen?

Monille lie tuttu ohjelma, se  "Tuntematon perillinen". Siinä etsitään oikeasti niitä tuntemattomia perillisiä. Ja niille löydetyille se on sitten iso yllätys.

Illalla nukkumaan mennessä tuli mieleen ajatuksia, (vaikka en siis ole pitkään aikaan tullut katsoneeksi sitä ohjelmaa) kuinka me olemme myös perillisiä; ja monet meistä eivät ole vielä tietoisia, eivätkä käsitä, mikä asema meillä onkaan... 

No ajattelin, että aamulla en varmaan muista niitä aatoksia. Mutta kun aamulukemiset oli edessäni, niin siinä se aihe olikin näkyvissä! Kirjoittelin muutamia jakeita vihkoon ja toiseen blogiin. Ja niiden jakeiden alle ajatuksia aiheesta: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/07/perillinen-tuntematon.html

Pikku runonen: Reettan kesä

Paljain varpain, varvikossa?

Ei. Tuolissansa Reetta.

Uudet vaatteet yllä -

lainahöyhenissä.

https://vaatekomerolla.blogspot.com/2025/07/mallinuket-sai-uudet-asut-ylleen.html

Tuosta hommasta mieleen tullut.

Aamun ajatuksiin tulleita kirjoittelin. Mitä mietin oman kotikaupungin asemasta...

"JOS HERRA EI KAUPUNKIA VARJELE..." v. -33 käännöksestä, Ps. 127:1

"Jos." Jostakin syystä ajatuksiin tuli tänä aamuna tämän oman kotikaupungin asema. Ihan siis siinä mielessä ensin, että mitä yritysmaailmalle nyt kuuluu, ja turismille. Paremminkin saisi olla. On lopettaneita yrityksiä, tyhjiä liiketiloja. Turisteja on kyllä nyt. Sen huomaa vilkaammassa keskustassa näin kesäaikaan:) Osa on tietenkin entisiä lieksalaisia kesäkäynnillään entisisillä kotikonnuillaan. Mutta onhan tietysti niitä turistejakin. Turisteja ajatellessa tuli mieleen ajatus, että joillekin tämä rajan läheisyys on kyllä varmaan estekin. Kenties joku ei tule juuri sen takia, että tuo naapurimaa on nyt tuolla tuulella, mitä se nyt on. Kyllähän se itseäkin välillä mietityttää. Mutta ei ihan samoin, kuin silloin kun tämä tilanne alkoi. Silloin oli sellaisia mietteitä, että ajatteli, että jos tästä pitää olla valmis hyvinkin äkkiä lähtemään vaikka kohti länttä.

Kun olin tähän pöydän ääreen tullut, olin jo sitä ennen miettinyt tuota turistien asiaa, ja yritysten menestymismahdollisuuksia. Kun rupesin lukemisiani etsimään, otin vielä unenpöpperöisenä väärältä viikolta lukemiseni. Ja sieltä sitten varsinaisen lisäksi vielä "eilisen", koska mietin, että oliko minulla jäänyt eilinen lukematta. Se väärän viikon valmiiksi painetut eiliset oli tällaiset:

"Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo." Ps. 127:1 KR-92

"Kehotan rukoilemaan kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta  saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti." Paavalin 1. kirjeestä Timoteukselle 2:2 KR-92 

Vastaavat "tämänviikkoiset eiliset" tässä: (Ensimmäisestä allaolevasta sanoisin, että niin on jo käynyt, varmaan useammankin kerran. Ja on istutettu uudelleen. Mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua, sen tietää Jumala...!)

"Aivan kuten olen pitänyt huolen siitä, että Israel ja Juuda revitään ja särjetään, tuhotaan ja hävitetään ja sille tuotetaan onnettomuutta, niin minä nyt huolehdin siitä, että se rakennetaan ja istutetaan uudelleen, sanoo Herra." Jeremia 31:28 KR-92

"Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa." Paavalin kirjeestä Titukselle 2:11-12 KR-92

---

Eilen alkoi soida mielessäni jostain vanhasta laulusta:

"...Hän mun syyni suuret

poisti verellään,

otti synnin orjan

armoon elämään..."

Syytökset voivat olla suuria tai pieniä. Jeesus otti meidän kaikkien syyt päällensä, kärsi rangaistuksen niistä. 

Se on lahja,

jonka saa ottaa vastaan kuka ikinä vain tahtoo. 

Mutta jos se lahja ei kiinnosta, 

jää ottamatta, avaamatta,

se jää hyödyntämättä,

avaamaton paketti...

Arvokas lahja!

Jos sinä, juuri sinä, kaipaisit sitä, nyt:

Sano Jeesukselle: 

 - Minä haluan sen, kaipaan saada sen... Ota sinä Jeesus, nämä minun syyni!

Ei ole niin suurta syyllistä; syntistä,  ettei Jeesus olisi hänen syntejään ristille ottanut mukaansa, ja maksanut niistä oman henkensä hinnalla. Hän ei tahtoisi kenenkään jäävän vaille hänelle osoitettua lahjaa...

Jos mietit mitä sitten jatkossa tapahtuisi, jos haluat ottaa sen lahjan vastaan: Hän näyttää sinulle tien, ehkä päivän, tai hetken, matkan kerrallaan❣️

Vaihteeksi, ja viihteeksi: autokuva

Innostuin eilen vaihteeksi, ja yllättäen sateisesta säästä innon saaneena - koska auton ympärillä oli mielenkiintoisesti vesilätätäköitäkin - piirustamaan autoa. Tuo on nyt kait merkkiä "Kiia", koska se on sekoitus kahdesta autosta. Väri ja "takaperä" on enempi Fiatista, vaikka vaaleampi Kia oli alunalkaen tarkoitus piirustaa, ja enempi sen "etunokka" kuvassa onkin. Olin jo automaalarin toimessani maalannut auton vaaleanruskealla, kun sitten vielä tuli uudelleenmaalaus tummanruskeaksi, tämä peltihevonen.

Tuo musta mötikkä kuvan alalaidassa on pihalla lojuva kastelukannu... Piirustelin tätä vaihteeksi - ei tällä kertaa hellan ääressä. Tai no... Nyt oli selkä sinnepäin, kun istuin ja pidin katsetta ulospäin ja sudin kuvaa pyykkikorin päällä, joka meillä tekee kierrätyskorin virkaa. Eli kätkee kartongit ja muovit, kunnes ne saadaan kiikutettua kauppareissuilla kaupungille.

 

Rekkari: TN-25.  En ole paljon autoja "piirreskellyt". Nuorena paneuduin joskus  piirustamaan Volkswagen Passat Variant -autoa, kun minulla sellainen oli. Se oli toinen autoni. Sen piirustamiseen katsoin kylläkin mallia jostain automainosläpyskästä. Eka autoni oli Datsun 100. Ja vimppo oma  auto minulla oli Nissan Micra.  Eli 90-luvulla viimeksi ollut auto nimissäni. Ajomahdollisus silti ollut, kun auto kuitenkin taloudessa on tarpeen ollut.

Kun "sopimaton" henkilö tuli sinne "kuokkimaan"...

"Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään.

Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. 

Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: "Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen."  

Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Simon, minulla on sinulle puhuttavaa."

"Puhu vain", opettaja fariseus vastasi.

"Oli kaksi miestä", sanoi Jeesus. "He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?"

Simon vastasi: "Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi."

"Aivan oikein", sanoi Jeesus.

Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: 

"Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän katseli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut pääätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanon sinulle: hän sai paljon syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.

Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi."

Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi." 

Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa."

Luukkaan evankeliumi  7:36-50 KR-92

Ehkä me kaikki voitaisiin ottaa tuosta jotain... 😊❤️✝️🌟😍🌿

"Sillä mitä Raamattu sanoo: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi." Room. 4:3 

-----

Kerranhan oli sellainen tapaus, että yksi nainen lähestyi Jeesusta ajatellen: - Jos vain saan koskettaa hänen viittansa tupsua, niin paranen... Ja niin tapahtui.

Tähän aamuun jotain - ja aamun valoilmiö☀️

Tässä tämänpäiväinen Suomen Raamattuopiston säätiön päivän sana.  Joka päivä eri teksti, eli huomenna taas uusi teksti:

https://sro.fi/paivan-sana/

Ja vielä tämä: siellä suomenkielisen tekstin alla on englanninkielinen päivän sana. Ne ovat aina eri tekstit kuin suomenkieliset. Pääsee halutessaan nauttimaan vaikka kahdesta🌿🌿

https://finnishcourse.fi/daily-devotion/

Jeesuksen luokse saa tulla arkanakin.. ja puutteellisena...

"Minun Isäni tahtoo, että jokaisella,

joka näkee Pojan ja uskoo häneen,

on ikuinen elämä."  

Joh. 6:40 KR-92

"Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa,

tulevat minun omikseni, ja sitä,

joka luokseni tulee, minä en aja pois.

Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään

oman tahtoni mukaan, vaan

täyttämään lähettäjäni tahdon.

Ja lähettäjäni tahto on,

etten minä annan yhdenkään niistä,

jotka hän on uskonut haltuuni,

joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä

herätän heidät kaikki."

Joh. 6:37-39 KR-92

"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei

Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.

Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

Profeettojen kirjoituksissa sanotaan: 

'Heistä kaikista tulee Jumalan opetuslapsia.'

Jokainen, joka on kuunnellut Isää 

ja ottanut vastaan hänen opetuksensa,

tulee minun luokseni.

Isää tosin ei kukaan ole nähnyt; ainoastaan

hän, joka on tullut Jumalan luota, on

nähnnyt  Isän."

Joh. 6:44-46 KR-92

"Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on

ikuinen elämä." Joh. 6:47 KR-92 

"Sinä olet minun suojani ja kilpeni,

sinun sanaasi minä panen toivoni." 

Ps. 119:114

---

Toisessa blogissa muuten sama, mutta  vanhemman käännöksen sanoin asiat sanottuna:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/07/jeesuksen-oma-isan-oma.html

Oletko koskaan tutustunut tähän?

Kyseessä on Kirkkovuosikalenteri. Ev. Lut. kirkon ylläpitämä. Tuosta näkee halutessaan tämänpäiväisen kattauksen🌿:

https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/keskiviikko-2-7-2025/

Siinä on muuten murkinaa tarjolla aamusta iltamyöhäiseen✨

---

Tämänaanuinen toisen blogini puolella: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/07/ajassa.html

Kirjoitettua..

Ensin vihkoon aamulla, sitten tuonne.

Ja juttu jatkuu tuolla... 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/07/jatkona-aamun-mietteilleni-tuli-siihen.html

Vaateblogini uusin juttu

Pykäsin taas vaihteeksi vaatejutunkin.  Kun nimittäin "shoppailin" tänään ihan tuolta omasta varastosta yhden kätsyn jakun; suomalaista vintagea:

https://vaatekuvasto.blogspot.com/2025/06/vintagejakku-svengi-omatekoinen.html

Pietari selittää Joppen tapahtumia

"Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet saivat kuulla, että muutkin kuin juutalaiset olivat ottaneet vastaan Jumalan sanan. 

Kun Pietari sitten tuli Jerusalemiin, ympärileikatut veljet syyttivät häntä siitä, että hän oli vieraillut ympärileikkaamattomien luona ja aterioinut heidän kanssaan. Silloin Pietari kertoi heille alusta alkaen, kuinka kaikki oli tapahtunut: 

"Minä olin Joppen kaupungissa ja rukoilin. Silloin jouduin hurmoksiin ja näin näyn. Taivaasta tuli alas, aivan minun eteeni, ikäänkuin suuri purjekangas neljästä kulmastaan kannateltuna. Kun jäin katsomaan sitä, näin siinä kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia, petoja ja matelijoita, sekä taivaan lintuja.

 

Ja minä kuulin äänen, joka sanoi: 'Nouse Pietari! Teurasta ja syö!'

Minä vastasin: 'Ei, ei Herra! En ole koskaan pannut suuhuni mitään epäpuhdasta tai kiellettyä.'

Silloin ääni puhui taas taivaasta: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.' Tämä tapahtui kolmesti. Sitten kaikki temmattiin takaisin taivaaseen.

Juuri silloin seisahtui kolme miestä sen talon eteen, jossa olimme. Heidät oli Kesareasta lähetetty minun luokseni. Henki sanoi minulle, että minun oli epäröimättä lähdettävä heidän mukaansa. Myös nämä kuusi veljeä lähtivät kanssani, ja niin me menimme sen miehen kotiin.

Hän kertoi meille nähneensä talossaan enkelin. Enkeli oli sanonut hänelle: 'Lähetä miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, toiselta nimeltä Pietari. Hän puhuu sinulle, ja niiden sanojen voimasta sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi.'

Ja kun aloin puhua, laskeutui Pyhä Henki heihin niin kuin alussa meihin. Silloin muistin, mitä Herra oli sanonut: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.' Jos siis Jumala silloin, kun heistä tuli uskovia, antoi heille samanlaisen lahjan kuin meille, mikä olin minä estämään Jumalaa?"

Tämän kuultuaan kaikki rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Jumala on siis avannut pakanoillekin tien kääntymykseen ja elämään." Apostolien teot 11:1-18 KR-92

Niitä "pakanoita" olemme juuri me, me kaikki "muihin kansoihin" kansoihin kuuluvat. Roomalaisen sotilaan, Corneliuksen, kotoa se alkoi... ja on ulottunut tänne aikaan ja maan ääriin, meidänkin aikaamme ja maahamme asti. Ja jokaiselle, joka vain tahtoo ottaa vastaan...:)

--

Tästä näkee myös toisen blogini tämänpäiväisen. Siinä on arkistakin asiaa. Tavallaan nämä tämänpäiväiset kirjoittelut olisivat voineet olla toisinkin päin näihin blogeihin sijoiteltuina, mutta ovatpahan nyt näin, niinkuin ovat:)

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/06/sina-ilahdutat-minua-teoillasi.html

 

80 sukupolvea...

Paavalista tähän päivään.Tavallaan aika vähän, kun se noin sanoitetaan. 

Seurakuntalaisessa olleen jutun otsikko jotakin aikoja sitten sai miettimään: 

 https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/evankeliumia-on-julistettu-80-sukupolven-ajan-paavalista-tahan-tilaisuuteen/

Oli ensin vähän vaikea ottaa todesta tuota lukua, mutta kun muistelin niitä tietoja joita olen saanut vuosien aikana ja vähitellen  kerryttää papereihin omista sukujuuristani, niin muistin, että jos jostain sukujuuresta pääsee vaikka n. 1500-luvulle asti, niin kertyy siitä sellainen 20 sukupolven lista esivanhempia. Joten sillä matematiikalla se tosiaan tuottaa tuon 80 sukupolvea sinne Jeesuksen ja Paavalin syntyaikoihin. Kaikillahan meillä on esi-isiä ja äitejä suunnilleen yhtä monta "vuosikertaa", ja aivan valtava määrä esivanhempia kaikenkaikkiaan; kun se esivanhempien määrä taaksepäin mentäessä moninkertaistuu siitä mitä tiedossamme on, koska jokaisella heistäkin on taas  ne esi-isänsä ja esiäitinsä, ja taas heillä samoin, jne... Ties mihin maanosiinkin ja maihinkin ne juuret itsekullakin saattaisivat johtaa. Mielikuvitusta kiehtovaahan se olisi tietää. Mutta toisaalta on varmaan hyväkin, ettei kaikkea tiedetä. Muistan kun itse n. parisenkymmentä vuotta sitten mietin ihan lähipolvista erään sukulaisen elämän asioita, niin minun piti joksikin aikaa lopettaa koko touhu, sukujuttujen miettiminen; koska se alkoi olla liian mielen päällä, surulliset tarinat - todelliset ihmiset. Mutta "pieninä annoksina", ajoittain, voi olla ihan kivaa, kunhan ei liikaa antaudu - ainakaan tunteella - niihin asioihin ja kohtaloihin:)

---

Tämä juttu oli lojunut minulla jonkin aikaa luonnoksiin jääneenä. Kesäkuun alkupuolella olin sen mainitun jutun lukenut, ja sitten ruvennut miettimään ja naputtelemaan.

Cornelius ja Pietari...

Apostolien teot, luvusta 10. Linkistä pääsee lukemaan:  https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/ACT.10

Kun näin tämän tapauksen aamulla luettaviin yhtenä osana merkittynä, en mitenkään erityisesti innostunut, koska kertomus on ennestään niin tuttu. Mutta onneksi rupesin kuitenkin lukemaan, sillä se teki sen, minkä olen olen aiemminkin huomannut, että kovinkin tuttu teksti voi aina yhä uudelleen puhutella ja ihastuttaa, ja tuoda esiin uusia yksityiskohtia.

Cornelius, roomalainen sotilas, oli kaivannut saada palvella samaa Jumalaa, jota juutalainen kansa palveli. Mutta oliko hänen tilanteensa toivoton? Sillä eiväthän juutalaiset saaneet edes olla tekemisissä ja ystäviä heidän kanssaan. Ja sitten oli vielä se valloittajan ja alistetun kansan asetelmakin, ja sitä myöten viha roomalaisia vastaan. Mutta tämä Cornelius palveli silti juutalaisten Jumalaa, jonka hän uskoi - oli varmaan kuullut ja nähnyt Jeesuksen toimintaakin - ainoaksi oikeaksi Jumalaksi. Mutta hyväksyikö Jumala hänet? Se oli hänen suuri kysymyksensä. Kysymys, johon hän sai myöntävän vastauksen! Ja hänen juutalaiset "veljensä" oppivat samalla jotain uutta ja ihmeellistä Jumalastaan, Pietarin sanoin: "Nyt minä todella käsitän ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää* häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuuluu hän mihin kansaan tahansa " Apt. 10:34 KR-92

Ei ole mitään suurempaa, kuin olla Jumalan armahtama! Siinä oli  Corneliuksen ilo, siinä meidän ilomme:)

Tässäkin olen siitä Corneliuksen ilosta joskus kirjoittanut: https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/06/tuli-suuri-ilo-corneliuksen-kotiin.html

---

*Tuon sanan voi kaiketi ajatella kunnioitukseksi. Jota kunnioittaa, sen tahtoa haluaa noudattaa. Ei  orjallisesta pelosta kuitenkaan.

Pöydän kirjakasa

Alkuun otin kuvan vain ihan sillä, kun huomion, että nykyajan kirja, ja menneiden vuosikymmenten, pitää kansissaan samoja värejä: sinistä, mustaa, punaista ja valkoista.  Välillä tuossa kasassa on ollut myös ne vihreää väriä kansissaan pitävät kaksi hartauskirjaa, joista olen joskus aiemmin kertonutkin. 

Adrian Plass: Tavallisen tallaajan tienviittoja. Päivä 2009.

Tosi hyvä kirja. Yleensä hartauskirjaa ei miellä ehkä hauskaksi ja humoristiseksi, mutta tämä on sitä. Sitä saattaisi (ehkä:) tykätä lukaista sekin, joka ei uskonasioista ole innostunut... Löysin kirjan joitakin aikoja sitten kirjaston eteisestä; kirjojen vaihtopisteestä ilmaiseksi. Tätähän löytää siis vielä ihan uutenakin ostettavaksi.

Mauri Viksten: Ahdistuksesta avaralle. Ristin Voitto 1984.

Tuossa alla (nuo linkit) oli keskustelua, millainen mies Mauri Viksten oli. Itsekään en hänestä käytännössä juuri tiennyt muuta, kuin että 40 vuotta sitten luettu kirja on jäänyt merkittävänä mieleen. Olin ilahtunut, kun se meidän kirjalaatikoista tuli äskettäin esiin. En muistanut, että se meillä on. Siinä on jopa äitini käsialalla kirjoitettu "Laurila", niin tuon on oltava se sama jota nuorena luin! Muistan kun 80-luvun puolivälissä eräs kauppisystäväni oli meillä, ja ihmetteli kirjan nähdessään, että sellaista luen:) En muista, että mitä lienen mutissut siihen silloin vastaukseksi. Joku lyhyenpuoleinen varmaan, tyyliin: - "Se on ihan kiinnostava..." Mutta muistelen, että kirja olisi ollut minulle ihan tarpeeseen luettava silloin. Sen takia nytkin otin luettavakseni sen, että mitä se minulle nyt tarjoilee. Se ei ole hartauskirja, vaan miksihän tuota nyt nimittäisi; tietokirja. Nuorena tuli paljon luettua sellaisia. Nyt enempi hartauskirjoja.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/3951796/mauri-viksten

Mauri Vikstenin puheita voi kuunnella mm. täällä: https://raamattu365.fi/sermon/preacher/63.  Ja totean vielä, että niitä puheitaan näkyi youtubessakin olevan tarjolla. 

---

Nyt minulla on sitten ollut  välillä neljä kirjaa vieressä päivälevolle asettuessani. Vihreäkantisista toinen jo tuli loppuun luetuksi sillä menetelmällä jolla näitä olen lueskellut; eli on ollut kiva lukea vaikka yksi luku - niinkuin hyvästä nautitaan. Tai joskus  useampikin, jos on huvittanut. Esim. tuo yllä mainittu Adrian Plassin Tavallisen tallaajan on ollut juuri sellainen, ettei ole malttanut usein tyytyä vain yhteen tai kahteen lukuun...😅 

Niistä vihreäkantisista kirjoista olen aiemmin  kirjoittanut:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/06/virvoitusta-vihreakantisista-kirjoista.html

Kun suomut putosi silmiltä - kahdellakin tavalla

"Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin. Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui." Apt. 9:18-19 KR-92

Saul sai kirjaimellisesti näkönsä jälleen, jonka oli kolme päivää aiemmin menettänyt - Jumalan tahdosta. Mutta oli sitten tullut Ananias, ensin haluton, kun pelkäsi tulla tuon julkkiksen luo. Mutta Jumala kun käski, hän lähti.

"Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." Apt. 9:17 KR-92

Ja niin sitten tapahtui se "suomujen" putoaminen silmistä. Hän alkoi nähdä. Kahdellakin tavalla. Niin kuin ihmiset yleensäkin silmillään näkevät; mutta myös hänen hengelliset silmänsä aukenivat! Nyt hänelle valkeni, kuka se oli, jota hän oli vainonnut... Jeesus - Jumalan luvattu!

Sen havainnon täytyi kauhistuttaa häntä niiden kolmen pimeän päivän aikana. Kaikki mihin hän oli panostanut, kääntyi ylösalaisin. Hänelle täytyi olla kuin "mannaa" - suloista kuulla, sielun lääkettä; kuulla Ananiaksen suun kautta sanat: "Saul, veljeni..."! Häntä sanottiin heti veljeksi. Ennen kuin mitään muuta oli sanottu tai tehty.

---

Jonkin aikaa tämä uuden elämänsä Saul - myöhemmin Paavali - viipyi siellä Damaskoksessa. Siellä kyllä jo näkyi se asioiden päinvastoin kääntyminen: Nyt hänestä itsestään oli tullut vainottu. Hänet aiottiin tappaa, "mutta eräänä yönä opetuslapset auttoivat hänet pakoon laskemalla hänet korissa muurilta alas." Apt. 9:25 KR-92

Siellä oli siis oikein portteja vahdittu, ettei tuo - varmaan petturiksi nyt nimitetty - pääsisi karkuun... Suivaannuttihan se entisiä hänen ihailijoitaan, (ja kentis  kadehtijoitaankin...), että mies kääntää täysin kelkkansa!  --- Mutta minkäs teet kun Jumala kohtaa?!

Jos Saul olisi päässyt rauhassa jutustelemaan - ja tullut häntä nyt vainoavien kanssa oikeasti kuulluksikin, olisi hän varmaan kysynyt, että mitä he; sellaisessa hänen kokemuksessaan, olisivat tehneet? Jatkaneet entiseen tapaan vai?  "Hiukka epäilen, eikä ihan hiukkaakaan..." - olisi Saul ehkä sanonut.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/06/han-sai-jumalan-rakkauden-balsamia.html

Tästä pääsee katsomaan...

... toisen blogini tarjoilut 🌿

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/

---

Tässä kuvakimara viime päiviltä. Arkisia kuvia. Meillähän ei juhannukseen mitenkään erityisesti paneuduttu, aika samantapaista kuin muulloinkin. Mutta tuo ensimmäinen kuva juhannusaaton puoliyöltä, kun haettiin tyttäriä naapurikylän juhannuskarkeloista.

Aamun valoa keittiön ikkunasta

Kokeilua, miten saisi kivan, mutta napitukseltaan ärsyttävän, (eka nappi jossain vyötäisillä vasta), neuletakin jotenkin ylempää kiinni ilman mitään korujen asettelua. No noinhan se menee, sinne vaan farkkujen sisään helmat enemmän tai vähemmän:)

Postilaatikon sisus, eli pohja. Siellä asuu pieni sisilisko. Livahti mokoma tuosta kulmasta taas pois, ennenkuin ehdin saada kuvaa siitä luvattomasta vuokralaisesta...

---

Mutta nytpä näyttää tällä hetkellä kivasti taas aurinkoiselta☀️

Koko elämän ajalta!

 Nämä mietteet saivat oikeastaan alkunsa jo viikko sitten. Meillä oli kylässä yksi ystävä. Jossain vaiheessa hän kertoi jonkin ystävänsä mielessä olevasta toiveesta: että jostakin löytyisi vanha laulukirja: "Herramme tulee"*. Niitä ei välttämättä ole helppo löytää nykyään. No minulla oli sellainen siinä aivan vieressä olevassa kirjahyllyssä. Annoin sen siitä, vietäväksi sille kaipaavalle. Olin itse aikoinani kaivannut sellaista, syystä siitä, että se oli minulle lapsuudesta tuttu. Joskus siitä saattoi etsiä jonkun vanhan laulun, jota uudemmat laulukirjat eivät tarjoile. Tai jonkin laulun sanat olivat siinä vanhemmin sanoin, sellaisin, joilla oli lapsena laulun oppinut. Nyt saatoin toteuttaa toisen toiveen. (*Sitä laulukirjaa käytettiin helluntaiseurakunnissa vielä 70-luvun alussa, ennenkuin tuli uusi, vapaiden suuntien yhteinen "Hengellinen laulukirja". Senkin käyttö alkoi jo 70-luvun alkupuolella.)

Tänä aamuna tämä asia tuli mieleen, jostakin syystä. Mieleen tuli lapsuudesta myös toisenlainen laulukirja: värikäs, ison vihkon kokoinen lapsille tehty laulukirja: "Laula lapsi"**. Äidilläni oli ollut  lapsena sellainen ja äiti osti minulle ja siskolleni sellaisen, kun olimme lapsia; sillä 70-luvulla. Mietin sitten, että täällä kukaan ei ole tuntenut minua silloin. Omalle perheelleni olen tuttu 90-luvun alusta lähtien. Silloin tapasin mieheni. Hän tietysti kerrottuna tietää minun lapsuudestani asioita, kun niitä on kerrottu. Samoin kuin minä hänestä. Mutta on sitten eri asia olla tuttu jonkun kanssa omaten yhteiset muistot, jopa alusta asti. Moni saattaa tuntea meidät kyllä vuosikymmenten takaa, mutta ei aivan alusta asti. Joku puolestaan on tuntenut alussa, mutta elämä kun kuljettaa meitä ties mihin, niin ei ollakaan ehkä enää niin tuttuja, kuin oltiin oltu alussa. (**Vielä 90-luvulla oli mahdollista ostaa omille lapsillemmekin sellainen. Ihan uusi, kaupasta, ei mikään käytettynä löytynyt. Oli otettu uusi painos vanhasta. Se minulla on tallessa vielä.)

Mieleen tuli näitä miettiessä, myös Raamatusta henkilö, jolla oli tällaisia erilaisia tuntemisen kausia. Hän joutui 40-vuotiaana täysin erilleen, siitä elämänpiiristä, joka oli ollut hänelle tuttu, ja hän heille. Hänellä oli siellä entisessä elämässään vielä pohjalla sekin kokemus, että oli joutunut jo vauvana erilleen siitä perheestä, johon oli syntynyt. Mutta nyt hänet oli repäisty pois myös siitä kasvatti- (adoptio) perheestään. Tämä mies oli Mooses. Hän sai siinä uudessa aikuisen elämässään sitten vaimon ja lapsia, ainakin kaksi poikaa. Hänellä oli nyt aivan eri ympyrät, aivan eri maailma arjessaan kuin ennen. Hän varmasti pala palalta kertoili vaimolleen, mitä hänen elämässään oli ennen ollut. Lapsetkin saivat varmasti tietää niitä asioita aikanaan. Mutta yhteisiä muistoja ei ollut siltä ensimmäisen 40-vuoden ajalta. Velikin hänellä oli siellä ollut. Ja sisko. Varmaan hän välillä mietti, mitä heille mahtaa kuulua; ovatko hengissäkään? Olivat he. Mooseksella tuli aikanaan täyteen uusi 40 vuoden jakso. Hän oli nyt 80-vuotias. Hänelle tapahtui se ihmeellinen asia, että Jumala ilmestyi hänelle, ja antoi hänelle käskyn palata sille seudulle, vieläpä tehtävän kanssa; josta hän oli aikoinaan lähtenyt. Jumala tunsi Mooseksen historian koko elämän ajalta. Oli yhteiset muistot Mooseksen kanssa. Hän tunsi sen alun: 40-vuotisen Egyptin hovielämän. Sitä seuranneen 40-vuotisen erämaaelämän lammaspaimenena. Ja sen jälkeen tulevan 40-vuotisen taipaleen  vaeltajana, ja kansan johtajana, takaisin esi-isien kotiseuduille.

Kun Jumala ilmestyi hänelle, siinä oli silloin käsittelyssä entinen, nykyisyys ja kaikki tuleva. Jumala tiesi, tunsi, aivan kaikki. Oli suunnitellut. Ja toteutti sen. 

Niin se Hänellä  meidänkin kanssamme on. Hän tuntee omakohtaisesti alusta alkaen - ei vain kuulopuheilta - meidät! Jokaisen. ❤️

7 vuotta ompelukaavan oston jälkeen sitä hyödynnettiin...

Olin tässä välissä - jonain vuonna - saanut aikaiseksi yrittää tehdä kaavapaketista puuttuvien  yläosan kaavojen tilalle uudet, joilla saataisiin samantapaista yläosaa aikaan kuin kaavan malliin kuului.

Ja nyt sitten - eilen - tytär halusi ostamastaan kankaasta tehdä mekkoa tuolla kaavalla. Aikaa tekemiseen ei ollut paljon. Koska ei ollut montaa päivää siihen hommaan, päädyttiin tässä kohtaa nyt siihen, että yläosasta tuli nyt pusero, ja alaosasta puolihane, jossa kuminauha vyötäröllä. Ja lopusta kankaasta leikattiin pitkä ja leveähkö kaitale, jonka voi solmia leveäksi vyöksi vyötärölle.

Sain häneltä luvan ottaa kuvan ja laittaa tänne blogiin❤️

Tytär omeli kaiken itse, minä sitten olin hommassa  jonkinlaisena yhteistyötahona pähkäilemässä mitä missäkin kohtaa olisi nyt kätevintä tehdä. Päättelimne, että tuon voi muuttaa paremmalla ajalla sitten mekoksikin, jos haluaa. Nyt oli tärkeintä saada se pian käyttökuntoon.

Ongelmien ratkaisuun kuului alunperin jo ihan sekin, että kangasta oli niukasti malliin, mutta se riitti, kun tytär halusi asusta lyhyemmän kuin alkuperäinen malli oli. Ja kun tuossa alaolevassa linkissä olen kaavasta alunperin kertonut, totean tässä vielä, että siinä oli siis vain yksi kaavanosa tallella, jompikumpi näistä: joko etu- tai takahelma. Eli toinen helma puuttui. Melkein samanlaisia ne kaavat ovat kyllä olleet. Mutta tähän nyt tehtyyn asuun tuli sitten suorasta kappaleesta tehty helma (eli se hame nyt), eikä sellaista pitkähköä, levenevää helmaa. Mielestäni asusta tuli kyllä kiva, ja hänen tyyliinsä sopiva.

https://vaaranlaella.blogspot.com/2018/02/vanha-sorja-kaava-oli-vahalla-joutua.html

Ihan muuta etsiessäni osui silmään tuokin. Mitä jos joku tulisi ja nostaisi?

 

Jotain eilisestä... ja v. 2002

Valitin viholleni aikaisin eilen aamulla sitä, että aurinko oli kyllä näkyvisssä, mutta taivas silti sellainen vaaleanharmaa. Olisin sitä sinistä taivasta kaivannut. Tuntui ihan syksyltä. No iltapuolii olikin jo ihan kiva. Kävin parikin kertaa pihatiellä kävelemässä. Oli kiva kokemus se, kun oli jonkin verran tuulta, niin ei ollut hyttysistä lainkaan kiusaa. Haaveilin jopa jostain penkistä tuohon pihatien varteen. Siinä olisi kiva katsella illan aurinkoa, tai muuten vain vihreää metsää.

Mutta iltaan oli muutakin - syksyn mieleen tuovaa. Isäntä nimittäin löysi joitain laatikoita pöyhiessään yhden kehyksissä olevan vesivärityön, jonka omakseni kyllä tunnistin, mutta en ollut muistanut sellaista olevan. Siinä oli syksyinen lehtipuu, kokonaan keltaisena. Ja havupuut kovin pieniä vielä, verrattuna nykyiseen.

---

Aamulla eilen olin puuhastellut ajankulukseni (eli tylsyyden karkotukseen) jämäkartongeista  minikirjojen kansia. Niitä kertyi peräti 68.  Sivut on on sisuksiinsa saanut vasta viisi pikkukirjaa. Ihan neulalla ja langalla ommeltu ne kiinni. 

Mitä niillä sitten teen? Jää nähtäväksi, että tehdäänkö lopulta mitään. Kunhan askartelin.  Lastenleiri olisi kyllä heinäkuussa, minäkin keittiölle tiskaamaan olen lupautunut, joten leiriläisille noita mieluusti vaikka antaisin, jos tykkäisivät. Mutta en viitsisi tyrkyttää niitä. Siellä on kuitenkin ihan muut, jotka huolehtii ohjelmapuolesta. Vesivärikynät olen kyllä lupaillut ottaa mukaan ja antaa lasten käyttää niitä, jos ohjaajat hyväksi sen puuhan jonain hetkenä, tai luppoaikoina katsovat. 

---

Tässä toisen blogini tämänaamuinen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/06/paiva-vain-ja-hetki-kerrallansa.html

Voi... Jos ei karhuja, niin hirviä sitten...

Olisin mielinyt tänään jo aiemmin ulos, mut en menny.  Siitä otsikossa mainitustakin syystä, että karhuja täällä liikuskelee. Mutta nyt puolenpäivän aikaan sitten kumminkin lähdin. Mietin juuri siinä kulkiessani, että kaksi kertaa on nähty niitä karhuja äskettäin... Ja melkein hetikohta sen ajatuksen jälkeen jouduin pysähtymään tiellämme olevien ns. isojen kuusten lähelle, sillä kauempana näkyi juuri kaksi hirveä: toisesta vain perä, ja toisesta etupuoli, kun olivat ylittämässä tietämme. Silloin tämä akka lähti, alkuun puolijuoksuakin, takaisin kotiin. Kait se kävelykin ois riittänyt, mutta en ainakaan halunnut enää niihin törmätä kiemurtelevalla tiellämme.  Pihassa vielä katselin sille puolelle metsää, että  näkyykö niistä vilahdusta siellä. Mutta ei, on sen verran pusikkoa jo siellä suunnalla, jossa isäntä joskus kauan sitten teki havainnon, ihan pihasta katsellen.

Joku tykkäis varmaan tällaisesta. Minä en kaipais tätä. Kaipaan sitä, että voisin kävellä näillä teillä ilman, että ajatuksiin tulee tällaisia kulkijoita. Saati näkökenttään.

Mitä jos kaikki velat olisikin yllättäen maksettu pois, miltä se tuntuisi...

Minulla alkoi soida aamulla mielessä: "Maksettu on, velkani mun..."  Yht'äkkiä alkoi mielessä soida tuo kohta yhdestä laulusta, vaikka en ollut miettinyt mitään sellaista. Mutta kun se nyt mielessäni "soiskenteli" - (hauska kirjoittaa tuolleen) - niin siinä tuli mieleen sellainen ajatus, että jos meille - kelle hyvänsä, jolla on velkaa, isojakin summia, jotka pitäisi saada maksetuksi joskus poiskin; sanottaisiinkin, että sun velkasi on kaikki maksettu! Mitään velkaa ei ole enää jäljellä?! Mikä ilo ja riemu siitä syntyisi mieleen; mikä vapauden tunne, kuin olisi yhdenlaisista kahleista vapautunut. Sellainen iloinen ajatus:)

Ja sitten ajattelin, että senhän Jeesus meille teki: maksoi meidän velkamme, jotka olivat niin suuret, ettemme olisi ikinä kyennyt maksamaan niitä... Mutta missä ilo, missä se luuraa - eli piilottelee? Ei tunneta sitä, kun emme oikein osaa ottaa todesta sitä velasta vapautetun osaa. Kuvittelemme, että sen velasta vapautumisen sijaan, meistä tuli jotenkin muunlaisia vankeja, niinkuin meidän velkamme olisi muuttunut suorittamisen pakoksi... Voi ei! Miksi emme millään meinaa ymmärtää, ettei meitä tahdottu laittaa mihinkään uuteen suorittamisen velkakurimukseen. Meidät vapautettiin rakastamaan ja iloitsemaan!

Mutta mistä kumpuaa se, että luulemme/kuulemme väärin? Se "vanha vainooja" (laulun sanoin) "kavala, kauhea" syöttää meille megafoneillaan ja screeneillään jatkuvasti disinformaatiota, sitä ikivanhaa valeviestiä: "Onko Jumala todella sanonut?"  Mutta tällä kertaa siitä asiasta, että onko sun velkasi/sun syntisi muka maksettu...

"Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa..." Meitä; vaivaisia, entisiä velallisia! KIITOS OLKOON, ILO RAIKUKOON JA NÄKYKÖÖN.

Ja mielessä alkoi vielä soida: "Meillä ompi voitto... nimessä Jeesuksen...":)  Vanhasta hengellisestä laulusta sekin. Lapsuudessa tutuksi tulleesta.

---- 

Että tälleen tänä aamuna! En ollut vielä ehtinyt edes lukea mitään, kun kirjoittelin vihkoon mieleen tulleita. Sitten seurasi kahvinkeitto, ym. Myös ne luettava, joista nappasin vihkoon vielä nämä: 

"Onko Herralle mikään mahdotonta?" 1. Moos. 18:4  KR-92

"Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti (*) heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena." Mark. 16:14 KR-92

---

*Minulla on vihossani tässä kohtaa kirjoitusvirhe: olin kirjoittanut, ennen kuin tarkistin, miten itseasiassa piti kirjoittaa. Vihossani lukee: "...moitti *heitä heidän..."  ja ajatus oli jo edennyt vielä sanomaan "epäuskostaan". Mutta niin uudessa kuin vanhassakin käännöksessä lukee, "heidän epäuskoaan". Kirjoitin vihkoon itselleni tuohon huomautuksen, että ei varmaankaan vihaisena, vaan lempeästi...:) Kun olin kohdistanut sen moitteen - ei siihen epäuskoon, ja "heidän sydämensä kovuuteen,   vaan ikäänkuin niihin opetuslapsiin itseen (ja siten omaankin itseen).  En tiedä, onko tämä nyt turhaa saivartelua, mutta koska varmaa on, että Jeesus rakasti niitä opetuslapsiaan suuresti, niin kuin meitäkin, niin hän ei varmaankaan masentaa tahtonut heitä, vaan muistuttaa, että uskoisivat. Ja että hän kenties tällä huomautuksella tahtoi juuri pehmittää sitä kovettunutta maata... Rakastavasti!

Kyllähän hänellä meissä moitteen sijaa löytyisi paljonkin, jos hän haluaisi nostaa tikunnokkaan isot ja pienet virheemme. Mutta hän myös muistaa meidät tomuksi. Ja rakastaa meitä niin paljon, että meni kuolemaan saadakseen meidät itselleen. Se on käsittämätöntä. Ja siinähän se meidän sydämen kovuus tulee esiin, ettei se sanoma meinaa mennä läpi. Ei meinaa siinä kovassa, kuivassa maassa alkaa mitään kasvaa - mutta toivoa on,  koska Hän on myös hyvä puutarhuri:)

Ja mielessä soi vielä jossain välissä tuokin laulunpätkä: (iloisesti) "...Vaik ei tuntuis miltään, vaik ei tuntuis miltään, Jeesus sua rakastaa.... Tartu käteen Jeesuksen, Jeesus vie sinut perille. Vaik ei tuntui yhtään miltään, Jeesus sua rakastaa..."