Monissa maissa vainotaan kristittyjä. Joissakin hyvin julmastikin. Mieleeni tuli tänä aamuna, että ne, jotka vainoavat Herran omia, eivät käsitä, ketä vastaan he siinä itseasiassa käyvät! Jos käsittäisivät, he pelästyisivät suuresti. He eivät tajua, että käyvät itse Taivaan Herraa - Jumalaa - vastaan; häntä, joka on luonut tämän kaiken. He eivät tajua käyvänsä siinä Herraa vastaan. He eivät ymmärrä, että silloin myös Herra on ottanut heidät käsittelyynsä. He tulevat tuntemaan, kuka on Herra. He joutuvat tunnustamaan hänet Herraksi, joka hän on. Mutta sekin on armoa heitä kohtaan. Heillä on sama mahdollisuus pelastua, kuin niillä, joita vastaan he alkujaan kävivät. Se on Herran hyvyyttä, saada tulla tuntemaan se Jumala, joka yhä antaa syntejä anteeksi. Onhan Jeesus, Jumalan oma Poika, kuollut kaikkien ihmisten syntien tähden. Ketään ei lähtökohtaisesti rajattu siitä pois, mutta kaikki eivät katso itseään sitä lahjaa tarvitsevaksi... Saaden niin itselleen vahingon. Niin suuren, ettei tässä maailmassa mikään vahinko ylitä sitä.
Mutta niin kauan, kuin on elämää, on toivoakin. Se toivomme on nimeltään Jeesus. Hän yksin. Ei kukaan muu. Se toivo täyttyi Golgatan ristillä 2000 vuotta sitten. Vielä on armon aika. Sitä saadaan julistaa yhä kaikille.
---
"Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa. Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa." Ps. 106:44-45 KR-92
"Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni." Apostolien teot 7:59 KR-92
---
https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/03/talle-paivalle.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti