Lautasellinen kelloja

Kaikenlaista sitä tulee säilyteltyä... Mutta kun meillä vähän yksi ja toinen on samaa maata, että talletetaan kaikkea. Joskus puolihuvikseen/-tosissaan on ajatellut, että olisi kiva pitää vaikka kotimuseota. Mutta eipä se ole meidän tehtäväksemme tarkoitettu, kun ei tilat ole sellaiset. Hyvä kun asialliset, tarvittavat tavarat, saa kunnolla säilyteltyä... ja siinä ohessa paljon tarpeetonta kivaakin. Kuten kelloja. 

Eiväthän nuo kaikki ole meillä käytössä olleet, vaan niitä on saatu myös.

Tässähän ei ole kaikki. Edes rannekellot. Ja oli meillä yhteen aikaan seinälläkin kelloja, ja on vieläkin, käkikelloja, jotka ei käy. Joku joskus ihmetteli meillä käydessään kellojen paljoutta.

Minulla on muuten sellainenkin rannekello, jota ensimmäiseksi käytin, kai ekaluokkalaisena. Se oli ollut äidilläni aikanaan käytössä, ja sitä ennen hänen äidillään. Lienee ollut hyvä kello, kun isoäidiltä tyttärentyttärelle kesti, vaikka ei mitään merkkiä tuossa edes näy. Enää ei kyllä toimi. 

Ja kerran kello-ostoksilla ollessa -  liekö mulle silloin tuon vanhan kellon tilalle jotain ostettu, vaiko jo sitäkin seuraavaa - mutta kelloliikkeessä myyjä kysyi minulta, että joko kellon tunnen?  Minä vain kainosti myöntelin tuntevani. En viitsinyt sanoa, että olin jo 6. -luokkalainen silloin, pieni käppänä, niin luuli myyjä vieläkin pienemmäksi:) Äitikään ei viitsinyt myyjää nolata oikomalla hänen oletustaan. 

Mutta tuossa kellolautasella on kello, jossa on kirkkaanvihreä taulu. Tuo kello ei ole ollut meidän, mutta minulla oli silloin lapsena sellainen kello, jossa oli kirkkaanvihreä kellotaulu. Se saattoi tosiaan olla juuri sen vanhan jälkeen minulle ostettu. Tuo lautasella oleva vihreä tuo mieleen sen kellon, jota minulla ei enää ole. Sitä vihreää seurasi punaruskealla taululla varustettu kello. Siinä oli vielä lasissa  koristeellinen reunuskin. 

Mutta nyt lopetan lörpötyksen kelloista, vaikka jotain sanoja saattaisin vielä myöhemminkin käytössäni olleista ajannäyttäjistä löytääkin. Ja löytyyhän meiltä taskukellojakin. Voisin tosiaan olla  lörpöttelijä (kun sille päälle satun) "kirjoittavassa" muodossa, ja ehkä olenkin, sillä niistäkin löytäisin vähän kirjoitettavaa. Mutta nyt kyllä lopetan:)

Vetoketjuhame ja neuleliivi

Hameen löysin kesällä Joensuusta ihan olemattomalla hinnalla. Merkki siinä on Zip. Hameessa on kaksi kerrosta. Siinä on pääliskerros tukevaa harmaata farkkukangasta ja  musta alushamekerros, joka näkyy helmasta rimpsuineen ja vyötäröltä  näkyy myös musta kaitale. Hame on edestä ja takaa laskostettu toispuoleisesti. Mukavan lisän siihen tuo edessä olevat vetoketjulliset taskut. Etu- ja takakaarrokeet ovat sivuilta korkeammat kuin edestä. Hame oli senverran löysä vyötäröltä, että  se roikkui aluksi liian alhaalla. Tavallisemman mallisessa hameessa se ei olisi niin haitannut, mutta tässä näytti hassulta, kun  levennykset alkoivat "väärästä" kohtaa. Pienet sisäänotot eteen ja taakse olivat paikallaan.  Se oli tavallista hankalampi juttu, koska ne piti tehdä erikseen päälis- ja aluskerrokseen ja ne saattoivat olla pituudeltaan vain kaarrokesaumaan asti.

Neuleliivi puolestaan on tehty aikoinaan kirpparilta löydetystä Hm:n neuletakista, joka oli hiukan pieni. Siitä leikattiin ensin hihat pois, tarkoituksella tehdä niistä rannekkeet. Se idea jäi kuitenkin siihen. Sitten jäljellejäänyt osa neuletakista rupesi näyttämään mielenkiintoiselta projektilta. Siitä rupesi muotoutumaan liivi, melko pienellä vaivalla. Pienet koristeompeleet nappeineen vain hihansuihin ja se oli siinä. Napitkin ovat eripariset kun ei samanlaisia löytynyt. Neuleliivin somisteena oleva virkattu kukka on myös kirpparilta. Siihen laitoin itse hakaneulan, jotta sen voi halutessaan siirtää  muihinkin vaatteisiin. Ja alla oleva musta pitkähihainen t-paitahan on kirppikseltä myös. Voishan tästä olla sitä mieltä ettei tuon mallinen hame sovi tämänmalliselle kropalle, mutta tykkään tästä. Tässä on sitä jotain.  Tällä asulla on menty nyt muutama päivä kotosalla.

Ja lopuksi kuvausta varten hameen napinreikään roikkumaan taskukello. Se ei ole kirppistuote vaan ihan äidinpuoleisen isoisäni kello alunperin ja sen jälkeen myös isälläni ollut. Ja kun ulkona piti jalassakin jotain olla, nappasin eteisestä tyttären saappaat. On lupa niitä lainata:) Hänkin lainailee minun ruskeita vastaavanlaisia saappaitani.

Alppitalokelloja ja soittorasia

Nyt ne vielä kauniimmat kellot. Nämä alppitaloja kuvailevat ajannäyttäjät ovat vähintäänkin yhtä kiinnostavia kuin käkikellot. Näistä yksikään ei ole meillä ollut tosikäytössä.





Tuo ensimmäisessä kuvassa oleva pöytäkello oli aikanaan isännän tädin kirjahyllyssä. Hän on saattanut  tuoda sen itse matkoiltaan tai voi se olla sisarensakin tuoma. Kun isommat lapsemme olivat aivan pieniä, tädin luona käydessä olin aina hiukan varuillani etteivät lapset pääsisi rikkomaan tätä tai muutakaan tavaraa jota esillä oli.  Sen verran olen nähnyt tämän kellon toimivan, että käynnissä kun on, tuo tyttö keinuu ylös ja alas, raksutuksen tahtiin. Mahtoikohan tuo lintu tuossa ylhäällä pyöriä kun tunteja tuli täyteen, sitä en osaa sanoa. Toinen noista käpypunnuksista näyttää puuttuvan. Ja katon lappeet ovat liimauksistaan irronneet, joten ne piti vain asetella tuohon kuvausta varten. Samoin tuo pienempi kauris tuossa alhaalla oli ihan irrallaan.






Sitten tämä seuraava kaunokainen. Se oli raasuna  jossain kirpparilla ja tarjolla ihan romuhintaan. En hintaa tarkkaan muista, mutta se taisi olla jotain tyyliin 0,50 e ... Se kyllä näyttikin enemmän romulta silloin, sillä alhaalta pisti esiin rautalankasykkyrä ja nuo ketjut ovat vai pikku pätkät. Eilen katsoin netistä käkikelloja ja tämäntapainen seinäkellokin sieltä oli. Siinä roikkui keinumassa tuollainen yläkuvan tapainen tyttö. Se kello oli nimetty muistaakseni Heidin mökiksi. Tässä on voinut olla myös joku keinuja, koska se rautalankasykkyrä oli tuon jousen oloinen. Sen irrotimme, koska näin tämä voi olla koristeena.

Tämä seuraava kello puolestaan oli Joensuussa kirpparilla myynnissä. Tällä oli hintaakin ihan eri lailla. Jotenkin tuo alppiaihe oli niin kiinnostava, että sen noin vuosi sitten ostimme. Tämä on tosi kulunut, kuten kuvasta näkyy. Tuo sulka nyt on metsästä kulkeutunut ylimääräinen lisä kuvassa... Kellon yläosassa oleva maisema tuo mieleen Heidi-sarjan, joka on yksi suosikkimme ja  Lumen aarteet - elokuvan, joka myös on todella hyvä. Molemmat löytyvät meidän hyllystämme dvd-versiona. Siskolla oli lapsena Lumen aarteet -kirja ja löytyy meiltäkin nyt se uudempana painoksena.

Ja sitten viimeisenä, vaan ei vähäisempänä - soittorasia, joka pelasti itsensä joutumasta hukan teille lopullisesti. Sukulaiset tekivät nimittäin muuttoa ja paljon tavaraa oli laitettava pois muuton alta. Sitten kerran jätelavalta rupesi kuulumaan eräästä pussista jotain kilinää... Pitihän se tarkastaa, mikä  ääni se oikein oli. Tämä oli päätynyt sinne, mutta onneksi löytyi viime tingassa.

Isännän täti oli aikanaan tuonut tämän Sveitsistä. Olin kuullut tästä puhetta ja jossain lehdessä oli joku esitellyt joskus samanlaisen. Oli mukava kun tämä löytyi. Jopa katolla on vielä tallella kiviä, vaikka on jo vuosikymmeniä sitten tähän maahan tullut ja monta muuttoakin kokenut.

Käkikelloja

Joskus meillä käyneet vieraat ovat ihmetelleet meidän seinillämme olevien kellojen määrää...  Jotkut niistä ovat kylläkin vain kauneutensa takia esillä. Osa on ollut ihan ajannäyttäjänä meillä joskus ja toisten emme ole koskaan nähneet käyvän aikaa. Esittelen näistä seinäkoristeista nyt kaksi, jotka olivat huushollissamme ensimmäisinä.

Kun aikanaan ajelimme täältä sukulaisiiin Kouvolaan, pysähdyimme toisinaan pitämään taukoa Parikkalassa kivaan paikkaan nimeltä Kägöne. Se sijaitsi aivan ison tien vieressä, joten sinne oli helppo poiketa. Rakennus oli komea hirsirakennus. Joskus siellä oli täytetty susi matkustavaisten ihmeteltäväksi. Erään kerran puolestaan oli esillä  jonkun taiteilijan piirroksia. Niistä jäi erityisesti mieleeni eräs: Lähtö Jääskestä. Kuvassa oli evakkomatka alkanut. Hevosilla evakot tulivat ja kylä jäi taakse. Se puhutteli minua erityisesti sen tähden, että eräs ystävä Pomarkusta oli Jääskestä kotoisin. Hänen evakkomatkansa alkoi vauvana. Jos olisin voinut, olisin mielelläni ostanut sen taulun hänelle.   Siellä oli myös mielenkiintoinen sivuhuone, johon aina toisinaan menimme kahvittelemaan ja jätskiä syömään. Siinä huoneessa oli katonrajassa paljon käkikelloja. Oli puunvärisiä, kirjavia ja valkoisia. Meillä itsellämmekin oli jo siihen aikaan pari käkikelloa.

Toinen on isännän joskus kauan sitten hankkima ja uudemman hankimme länsirannikolla asuessamme. Tuota vanhempaa eräs lapsistamme joskus pelkäsi. Hän kiersi sen taaperona kaukaa. Nämä kellot ovat olleet meillä ajannäyttäjinä ihan yhtäaikaakin. Näissähän  siis käki tulee puolen tunnin kohdalla ulos tuosta yläluukusta kukkumaan yhden kerran ja sitten luukku napsahtaa taas kiinni.  Täysien tuntien kohdalla käki käy kukkumassa  sen määrän tunteja kuin kellonaika on... joten... kun kellot eivät aina minuutilleen olleet samassa ajassa ne kello 12 saattoivat siis kukkua jopa 24 kertaa! Siis yölläkin. Tämmöinen kukkumisen määrä oli joskus yövieraille liikaa, jolloin kellot oli pysäytettävä.

Nyt nämä kumpikaan ei valitettavasti enää ole kunnossa. Ja pölyisiä ovat... Hetkeksi ne voi saada raksuttamaan ja käet kukkumaan, mutta kohta on taas hiljaista. Ja vaikka olisivat kunnossakin, niin niiden käymiselle ei olisi nyt tilaa. Nämähän pidetään käynnissä noista käpypunnuksista vetämällä. Punnuksilla  on oltava tilaa laskeutua, mieluiten vaikkapa lattialle asti. Toinen punnus laskeutuu nopeammin. Kun käki kukkui, toinen punnuksista tipahti aina hieman alemmas samalla. Toinen laskeutui verkkaisempaan tahtiin.

Nuoremmat lapset eivät ole näitä päivittäin kukkuvina kuulleet. Joskus heidän pyynnöstään olen viisareita kiertänyt ja saanut kukkumista kuulumaan. Vieraita lapsia nämä myös ovat toisinaan kiinnostaneet ja kukuttamisoperaatio on ollut silloinkin paikallaan:)

Silloin aikaisempina vuosina, siis siihen (nyt jo toimintansa lopettaneessa) Kägösessä käyntien aikaan, aloimme haaveilla, että meilläkin olisi paljon käkikelloja. Olimme niin innostuneita, että ongimme jostain jonkun käkikellovalmistajan osoitteen ja saimmekin sitten saksasta aikanaan postia. Tuli esite käkikelloista ja muuta tietoa. Jossain varaston kätköissä nyt ovat. Tilaamatta se kello kuitenkin jäi, vaikka ei kiinnostuksen puutteen vuoksi.  Myöhemmin jossain paikallisessa kelloliikkeessäkin muistan bonganneeni valkoisen käkikellon.  Vaikka meillä muuten on seinäpintaa kovin vähän, niin keittiön ja olohuoneen välillä on sellainen hirsipalkki, johon niitä kyllä rivi mahtuisi... Katsoin äsken netistä, että nyt niitä käkikelloja on näköjään patteriversionakin! Koristeena semmoinen menisi, mutta muuten kyllä aito vedettävä on ehdoton ykkönen, mutta  kalliitahan ne toimivat ovat.