Ei Jeesus turhanpäiten siitä puhunut - "Isä meidän" rukouksesta!

Sen on aikoinaan muistiinmerkinnyt niin Matteus 6:9-13, kuin myös Luukas 11:2-4. Lainaukset heiltä v. -38 käännöksen mukaan. Ja *merkinnällä varustettu on tässä katekismuksen sanakääntein. Siitäköhän lienen sen rukouksen oppinut, koska niillä sanoilla se minulle on tuttu. 

Jeesus  siis kehoitti rukoilemaan näin:

"Rukoilkaa siis te näin:

Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
tulkoon sinun valtakuntasi;
tapahtukoon sinun tahtosi
myös maan päällä niinkuin taivaassa;
ja anna meille meidän velkamme (*syntimme)

anteeksi niinkuin mekin annamme anteeksi

meidän velallisillemme (*niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet);

äläkä saata meitä kiusaukseen;
vaan päästä meidät pahasta,
sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia
iankaikkisesti. Amen." 
Matteus 6:9-13 (*katekismus)

Jeesus sanoi rukouksesta muutakin:
"Anokaa, niin teille annetaan;
etsikää, niin te löydätte;
kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä jokainen anova saa,
ja etsivä löytää,
ja kolkuttavalle avataan."
Matteus 7:7-8

"Ja kuka teistä on se Isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa, antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skopionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja,  kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!" Luuk. 11:11-13 

Ja Matteus oli muistiinpanpanoihinsa merkannut tähän samaan liityväksi myös tämän, että kuka isä antaisi pojalleen: "...kiven, kun kun tämä pyytää häneltä leipää." Matt. 7:9

Sittenhän oli vielä sekin Jeesuksen puhuma juttu, yöaikaan ilmaantuneen yllätysvieraan tapaus, joka löytyy Luukaan muistiinpaanoista: (ehkä Jeesus halusi, että hänen "kaverinsa", ne opetuslapset aikoinaan, kuin mekin nyt, ajatttelisimme, kuvittelisimme  itsemme tuon yöllisen leivänlainaajan osaan sinne ystävän ovelle...🌌

"...Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: 'Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä'; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: 'Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle' - minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin toinen tarvitsee." Luukas 11:5-8 

 Ja Matteus oli merkannut muistiin myös tämän: "... teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan." Matt. 6:8

Kaikenlaisiin tarpeisiin - ja kaikille, on rukoukseen lupa☀️ Jeesus itse sanoi, että "...sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."❤️ Joh. 6:37

Jotenkin nämä rukousmietteet tänä aamuna vain tuntui kiinnostavalta☀️ (Leipäkuva on vanha:)

Edellisen jutun kuvasta syntyikin yllättäen hauska tilanne leirillä

Olin ruokasalin puolella kun yksi seurakunnan sisko kurkisti ovesta sinne muutaman tyttösen kanssa. Tajusin että jotenkin asia liittyisi minuun. Kun menin heidän luokseen, kävi ilmi, että oli ollut puhetta siitä piirustuksesta, jonka olin edellisen päivän puolella tehnyt. Kerroin että olin tehnyt sen kynävesiväreillä. Tytöthän kiinnostuivat niistä. Kysäisin että "haluaisitteko kokeilla?", ja vastaus oli  myönteinen. Ja kun se heidän kanssaan olleelle ohjaajallekin sopi, niin kävin hakemassa ne kynäni. Mutta entäs paperi... No, samankaltaista kuin se minunkin käyttämäni, eli kävin keittiön puolelta hakemassa ruokapakkauksista jääneitä kartonkeja, ja leikkasin tytöille siitä "paperit". Heiltä syntyi kivoja kuvia, eläväisemmän näköisiäkin kuin minun tekemäni. Jotkut tytöistä tahtoivat piirtää saman rakennuksen kuin minun kuvassani. Jotkut tekivät jotain muuta mieleistään aihetta. Tyttöjä oli aluksi kolme, mutta ilmaantuipa siihen pari poikaakin piirustelemaan. 

Se hetki oli kyllä kiva hetki! Olen kiitollinen sille Anja-siskolle, jonka toimesta se alkoi:) Siinä ei ollut minulla mitään jännittämistäkään kun se tuli niin yllättäen. Joku sovittu juttu olisi taatusti stressannut  minua kovasti etukäteen. 

Siinä oli vielä sekin jännä, että olen joskus ajatellut, että jos joskus joutuisin johonkin vanhainkotiin, tai yhteisölliseen asumiseen, tms., haluaisin varmaan sielläkin piirustella. Ja sen tiimoilta olen joskus ajatellut, että voisi olla mielenkiintoista jos sellaisille hoitokodissa oleville pidettäisiin silloin tällöin jotain piirustushetkiä, jos vaikka jotkut innostuisi! Monet ikäihmiset eivät kenties ole sellaista juurikaan ehtineet/halunneet/voineet tehdä, edes kokeilla, muuta kuin lapsena. Mutta jos olisi joku valmis aihe-ehdotus, sanotaan nyt vaikka että: puu, tms., niin ei tarvitsisi miettiä aihetta yhtäkkiä. Ja jos jollakin aihe olisikin itsellä, niin saisi piirustella haluamaansakin. Ja erilaisia värejä voisi olla vesivärien lisäksi,vaikka vahavärit, tms. 

Mutta nyt tosiaan sain pienen "taidehetken" pitää aivan yllättäen*, kettiömyssy päässä ja essu yllä. Sitten taas jatkui keittiötyö kun leiriläisillä alkoi joku muu ohjelma. 

---

*Niinkuin taannoin oli ihan yllättäen se tilanne, kun päädyttiin virsienveisuuseen ikäihmisten parissa. 

https://vaaranlaella.blogspot.com/2024/07/kun-yllattaen-loysin-itseni-tekemasta.html

Nämä on olleet virkistäviä poikkeuksia tavan hiljaiseen elämänmenoomne😊

Leirillä

Illalla kun työt olivat loppuneet, en malttanut heti  mennä nukkumaan, vaan hyödynsin aikaa piirusteluun. Olin päivällä ottanut valokuvan malliksi yhdestä rakennuksesta. Kun kuva valmistui, oli kello muutamaa minuuttia vaille keskiyön.

Lieksan kristillinen opisto. Rakennus "Toivo".

Eilinen juhlapäivä oli arkinen

Mitään juhlallisuuksia ei meillä ollut.  Oltiin vain me "vanhat varikset" kahdestaan omassa arjessamme. Mutta illalla myöhään, oli tyttöjen haku junalta Joensuusta. Lähtiessä oli vielä valoisaa.

Junan saapumisaika oli klo 23.15. Kotoa lähdettiin tarkoituksella hyvin aikaisin. Junaakin sitten mentiin odottelemaan jo hyvissä ajoin, ettei tarvitsisi ruuhkassa autolle paikkaa kärkkyä. No nyt ei todellakaan ollut sitä ongelmaa, oli tosi hiljaista, autiota suorastaan.

Lähdimme laiturille odottelemaan, kun oli niin lämmintäkin. Nyt jouduimme kapuamaan ne korkealle, raiteiden ylle johtavat portaat, jotka taannoin sinne tehtiin, ja siitä aiotulle raiteelle. Enää ei haahuilla junien seassa maan tasalla raiteita ylitellen. Se raiteet ylittävä, lasiseinäinen "silta" oli aika hurja, jos ei tykkää korkeista paikoista. Ja portaatkin aika pitkät. Tosin hissikin löytyy, sillä kaikille ei tosiaan sovi tuo porrasversio.

Mutta olipa jännä tunne olla siellä laiturilla, kun ketään muita ei ollut alkuun. Siellä kävelimme ja ihmettelimme paikallaan seisovia, autioita, valaistuja junia, jotka ilmeisesti aikoivat nukkua yön siellä. Joku junaa siivonnut vain näkyi junasta tulevan.

Siitä autiosta laiturialueesta tuli mieleen se aikoinaan radiostakin paljon kuultu, ja meillä kasetillakin oleva, Kirkan esittämä laulu: 

"...raide kaks ja kello käy, on juna mennyt viimeinen, mut siitä viis... Nyt ollaan täällä vaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan..." - jotenkin noin ne sanat meni. Se oli hauska hetki, mainio juuri  hääpäivälle:) Tämä oli nyt 32 v.❤️

No, sitten tuli odotetut tytöt:) Asemalta  lähtiessä käytiin vielä kastelemassa yhden huushollissa kukat. Sen jälkeen vielä hampurilaiset haettiin ja  niin lähdettiin ajelemaan kotiin, jonne siis noin tunnin matka. Öisen kaupungin tunnelma oli autio ja sinällään jännä. Sellaiseen ei ole tottunut, niinkuin kotoisiin metsämaisemiin. Menomatkalla saatiin ihailla öistä taivasta ja sen valon kajastusta. Ihan vielä ei ollut auringonnousun aika sentään:)

Ja niin meni se päivä❤️ On alkanut tämä uusi.

Tänään minun pitäisi saada aikaiseksi pakata huomisaamua varten tavarat, kun huomenna alkaa lastenleiri ja lupauduin sinne keittiölle apulaiseksi. Halukkaat saa mieluusti rukoilla siunausta sille leirille✨

Tätä "kyntökuvaa" Elisan kutsumisesta varmaan naurismaan aidatkin voisi nauraa...

Kuva on ihan vain luonnosmainen, ilman mallia kuviteltu. Mutta kun luettu juttu Elisan kutsumisesta oli niin mielikuvitusta kiehtova, että halusin kuitenkin siitä jonkinlaista kuvaa saada... Se oli varmaan ollut hyvin iso peltoaikea, jolle profeetta Elia saapui Elisaa kutsumaan; sillä sanottiin, että 12 härkäparia oli sillä pellolla; ja viimeisen härkäparin kyntäjän  päälle tulee sitten yksi ohikulkija heittämään viittansa! Siitäpä sitten seurasi muuta... Mutta tosiaan olisin itseasiassa halunnut sellaisen koko kuvan, eli koko peltoaukea kaikkine härkäpareineen ja se ohikulkija heittämään sitä viittaa myös. Nämä vaikka sarjakuvaksi sopisi. Mutta hieman työlästä... 

"Elia lähti matkaan. Hän kohtasi Elisan, Safatin pojan, kun tämä oli kyntämässä. Pellolla oli kaksitoista härkäparia, ja hän kynti niistä viimeisellä. Elia kulki hänen ohitseen ja heitti viittansa hänen ylleen. Elisa jätti härät, juoksi Elian perään ja sanoi: "Haluaisin ensin suudella hyvästiksi isääni ja äitiäni, sitten seuraan sinua." Elia sanoi hänelle: " Mene, mutta tule heti takaisin. Tiedäthän, mitä olen sinulle tehnyt." Elisa palasi profeetan luota pellolle, otti härkäparin ja teurasti sen uhriksi. Hän kypsensi lihat ikeestä ja aurasta tekemällään tulella ja antoi ne väelleen, ja he söivät yhdessä. Sitten hän lähti seuraamaan Eliaa ja ryhtyi hänen palvelijakseen" 1. Kun. 19:19-21 KR-92

Myöhemmin kyntäjä Elisasta tuli Elian lailla profeetta.

---

Lisäsin illalla vielä kuvaan sen "viitanheittäjän" - profeetan, nimeltä Elia.

Aapeli Saarisalon kirjassa - Muuttuva Pyhä maa (WSOY 1980) - jonka juuri eilen sain luettua, hän kertoo vanhoista kyntötavoista seuraavaa: "Luonnonkivet imevät itseensä päivän helteen, jotta multa ei kärsisi liiasta paahteesta, ja toimivat lämmittäjinä yöhallaa vastaan. Länsimailta tulleet siirtolaiset halveksivat arabien kyntöä, jossa härkä- tai aasipari iestetttynä vetää kevyttä puuauraa - se ei näytä kyntämiseltä, vaan kynsimiseltä. Mutta niin kauan kuin luonnonkivet ovat paikoillaan, ei raskasta kyntöä voikaan suorittaa."

Huvitti tuo "kynsiminen", sopii tuohon minunkin kuvaani...:)

Kun ojalla oli sinisiä sudenkorentoja

Ihastuin taannoin niin siihen näkymään, kun ruskeaan ojaveteen osui aurinko; ja vedestä esiinpistävän muutaman vihreän lehden yllä sujahteli ihanan sinisiä sudenkorentoja! Sekä yksi ruskea. Näky oli niin kiehtova, että jäin pitkäksi aikaa seisoskelemaan siihen ojan partaalle. Siitä jäi halu kuva tehdä. Nyt on kuva, mutta ei sellaisena kuin toivoin. Olisin halunnut osata sen näkymän kuvata vesiväreillä, ja juuri sellaisena, kuin se itse näin.  Mutta ei voi mitään... kuin tyytyä nyt tähän, joka sentään tuo edes sen tilanteen mieleen, kun on sinisiä sudenkorentoja kuvassa. 

Jokin aika sen sudenkorentojen tanssin jälkeen, näin erään talon piha-alueella vesilätätäkössä lojuvan sellaisen sudenkorennon. Teki mieli ottaa se siitä katseltavaksi, mutta en kehdannut ruveta noukkimaan sitä siitä, kun siinä oli jotain väkeä niin lähellä.

Kun yllättäen löysin itseni tekemästä jotain yllättävää...:)

Jälkeenpäin ajattelin: "kuin olisi heitetty suoraan syvään päätyyn" - mukavalla tavalla:) Mentiin tervehtimään äitiäni paikkaan, jossa asuu muitakin samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia. Siellä olikin juuri meneillään yhteinen lauluhetki halukkaille. Äitikin oli siellä.  Meidän väki aikoi mennä odottelemaan äidin huoneeseen. Mutta meitäpä pyydettiin mukaan laulamaan. No suostuttiinkin sitten; varsinkin kun toisen laulattajista tunnistinkin vanhastaan tutuksi.  Päädyttiin suoraan virsiveisuuhetkeen, vaikka ensin meinattiin mennä äidin huoneeseen. 

No siinäpä sitten annettiin meillekin virsikirjat kouraan. Ja minä jopa laulaa kähisin mukana! Vaikka muutoin  laulan nykyään ääneen vain metsätiellä yksikseni.  Matkaseuralaiseni eivät luvanneet laulaa, mutta lupasivat kyllä  seurata paikalla kirjoista niitä lauluja. Kaikki lauletut virret olivat minullekin tuttuja. 

Se oli kivanoloinen yllätys siihen käyntiin, vaikka jos olisin etukäteen tiennyt siihen joutuvani, niin olisin luultavasti minäkin vain kirjoista äänetönnä seurannut sitä. Niin ruosteessa ääneni oli. Ehkä siinä on sekin, että yksin ollessa voi laulaa itsevalitsemallaan, haluamallaan äänenkorkeudella; sillä mikä omaan äänialaan ja lauluun tuntuisi sopivan. Mutta eniten yllätti se, että innostuin siellä laulamaan, ja jopa yhtä, muille hieman tuntemattomattomammaksi jäänyttä ikäänkuin vedin... Mutta itsepä siinä olin juuri sitä virttä tullut toivoneeksi - hetken mielijohteesta, kun se oli virsikirjassa olleeksi silmääni osunut ja toiveita kysyttiin... Pääsiäisvirsi vaikka olikin: "Lensi maahan enkeli...".  Mutta saahan sitä muulloinkin laulaa:)

Kun sitten äidin huoneessa oltiin, nämä lauluhetken vetäneet kaksi naista yllättivät meidät vielä äidin huoneeseenkin tuoden mehua ja keksejä meille. Oli ehkä jääneet siitä lauluhetkestä ne, niin luulisin. 

Kiva oli huomata, että virsienveisuukin on vielä mahdollista! Onhan kuitenkin niin, että kovin hankalaksi on esim. kouluissa mennyt mikään uskoon viittaava. Mutta onhan tärkeää myös saada harjoittaa omaa uskoaan; ja siihen virret sopivatkin oikein hyvin. 🌿

Isän ilo!!!

Me saatamme toisten ihmisten edessä hävetä itseämme monista syistä. Tuhlaajapoikakin teki niin. Hän häpesi isänsä edessä; syystäkin, saatamme sanoa. Mutta isä! (Kuule into ja riemu hänen äänessään) : "Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla." Luuk. 15:22-24 KR-92

Jeesus sanoo (käyttäen vertausta kadonneesta lampaasta): "Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa." Luuk. 15:7 KR-92

 

Olipa yllättävä kohtaaminen - eräs näyttelijä!

Kävipä eilen erikoinen tapaus eräässä kaupungissa, jossa pidimmme kahvitaukoa matkallamme. Eräänä hetkenä huomasin viereiseen pöytään tulevat henkilöt. Yksi heistä oli näöltään sellainen, että jäin heti miettimään, että miten hän näyttää niin tutulta? Kuka hän on?  Hetken mietittyäni keksin vastauksen. Teki mieli käydä kysymässä häneltä arvioni todenperäisyys, kun hän siinä viereisessä pöydässä istui. Mutta en vain saanut itseäni liikkeelle. Ja sitten hän lähtikin pöydästä jonnekin, ja ajattelin tilaisuuteni nyt menneen. Olihan meidänkin jo aika jatkaa matkaa. Mutta kävipä niin, että kun puuhastelimme poistumista, hän tuli jo takaisin ja vastakkain tullessamme sain ottaa asiani esille; jotensakin näin: "Anteeksi, mutta kun minun mielestäni te näytätte ihan siltä näyttelijältä, joka Hovimäki -sarjassa näytteli opettaja Katri Seppää." Ja hän sanoi: "Minä olen se." Vaihdoimme siinä sitten muutaman sanan. Se oli minun mielestäni kiva kohtaaminen. Toivottavasti se oli sitä hänenkin mielestään. 

Hän oli näyttelijä Kaija Pakarinen. 

Hän näytteli Hovimäki -sarjassa Sepän Katria vanhempana; eli opettaja Katri Seppää, häntä vanhempana opettajana.

Meillä on tykätty kovasti Hovimäki-sarjasta.  Se hankittiin aikoinaan meille itselle dvd-levyiltä katsottavaksi, kun oli ensin huomattu kirjastosta lainattuna se hyväksi sarjaksi. Se sarja tuo kivalla ja todenmukailla tavalla esiin historiaa. Ja myös siitä sarjan näyttelijän kanssa muutaman sanan vaihdoimme.

Lusikkajuttu; "Savonia" ja "Savonia"

Tunsin sen heti näpeissäni, kun sen kahvipussista otin, tämä ei tunnu meidän lusikalta. Tänään kuljetettiin tytärten kesätyökämpästä tavaroita kotiin. Sieltä kulkeutuneesta kahvipussista rupesin kotona kahvia keittämään, ja siellä oli se tutunnäköinen, mutta näpeissä oudon tuntuinen lusikka. Mutta sepä ei ollutkaan meidän, vaan tyttöjen ystävän kotoa kulkeutunut. Helposti kavereiden kesken näin käykin, että tavaroita kulkeutuu toisten kotiin puolin ja toisin. 

Minä sain äidiltäni nuorena Savonia-sarjaa, myös pikkulusikoita. Se oli varmaankin 80-lukua. Mutta lusikka on hivenen erilainen nykyään kuin se vanha. Se, mikä näpeissä nyt tuntui syvemmältä,  kuperalta, oli se lusikan varsiosan levennys siellä takana. Vanhemmassa mallissa se on hieman tasaisemman tuntuinen. Siinä myös valmistajan nimi on hieman erilailla esitettynä.

Kuvat puhukoon puolestaan. Uudempi lusikka on tietysti myös kiiltävämpi. Omassa lusikassani olisi jo kiillottamisen aika. Vasemmalla vanha, oikealla uudempi. Siinä ne kahvinporotkin näkyy.

Tämmöinen huomio noista lusikoista:)  

Mutta tuli vielä  mieleeni  sekin, että vaikka ei näkisi, niin noin sitä voi sormillakin havaintoja  tehdä. Vaikka vaikea kyllä olisi opetella pistekirjoitusta. Koska meillä on olemassa sellainen pistekirjoituskirja, olen kokeillut, miltä sormempäissä tuntuu, jos yrittää saada pisteistä selkoa, että mikä kirjain olisi kyseessä. Vaikeaa on harjaantumattomalle. Se vaatisi paljon harjoittelua ja sormien harjaantumista siihen. Minun sormeni eivät äkkiseltään erota pistekirjaimia toisistaan. Lääkepakkauksissakin nykyään on pistekirjoitusta hieman, varmaankin se lääkkeen nimi. Sellaisestakin voi kokeilla, miten hyvin omat sormet niitä pisteitä tuntee.

Kun maa puskee kasvustoa valtavalla voimalla

Pari päivää sitten oli jakeena: "Niin kuin maa työntää versoa, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi." Jesaja 61:11 KR-92

Siinä silloin sitä lukiessa, kiinnitin huomiota sanaan "työntää", kun se ei tuntunut sopivan minun mieleeni. Joku muu sana olisi muka ollut parempi; lienenkö ajatellut tuota "puskea" sanaa, vai mitä lienen ajatellut. Mutta se mietintä sai eräällä kauppamatkalla jatkoa. Muutaman vuoden takaisen hakkuuaukon ohi ajettaessa, huomioin siinä pusikot, jotka nyt, tänäkin kesänä valtavalla voimalla ovat työntäneet uutta kasvustoa.

Mikä valtava voima se onkaan, joka saa alashakatun maan aloittamaan valtavan nousun niistä juurista ja siemenistä, joita maahan on jäänyt! Mikä ihme se onkaan, että pieni, kuiva siemen, sisältää sellaisen kasvuvoiman, että kun se herätetään valolla, lämmöllä, vedellä, ja ties millä muulla, (joskus jopa kylmäkäsittely tarvitaan), niin se todella alkaa "työntää versoa" voimalla. Samoin maahan jääneet juuret; jopa juuren paloissa voi olla se voima.

Sopineekin miettiä ja ihmetellä, että mistä se siemen - ja juuri, on saanut sen voiman?! Sen voiman, joka ajallaan herää toimimaan? 

Nehän herättää eloon Hän, joka sen voiman on niihin antanutkin: Jumala, kaiken elollisen Herra ja Luoja!

---

Sainpa vielä mainion havaintoesityksen tämänpäiväiväisellä kävelylläni. Näin tien sivussa pienehkön, kuivan, monihaaraisen puunjämän, joka äkkiseltään vilkaistuna näytti silmääni kuin hirvenpäältä. Ajattelin noukkia sen mukaani, jotta voisin kotona katsoa saisiko siitä todella vähän muokaten sellaista. Mutta sepä ei suostunutkaan irtoamaan maasta, oli siinä tiukasti kiinni. Eikä se ollut kuollutkaan, siinähän oli pieni lehti  tuloillaan!

Ehkä näet sen lehdenkin... tuossa alla olevassa kuvassa🌱

Ohiajettu lampi antoi aihetta...

 

Muutama päivä sitten kotiin ajellessamme, ihastelin ison tien varrella, illan valossa, ohiajetun lammen kaunista näkymää. Kyseessä oli Melalampi.  Se antoi aihetta, vaikka ei tämä siltä ihan näytäkään. Karkkilaatikkoon tehty kuva; jonka tein vaha- ja vesivärein. Ja "kehyksethän" olikin  valmiina.

Lieksan kaarisilta

Sain mieleeni piirtää tuon sillan viime viikolla alkuviikosta, koska sen lähellä olleet tapahtumat viikko sitten sunnuntaina ja edeskinpäin ajatteluttivat meitä. 

Olimme edellisenä päivänä, lauantaina olleet siinä kaarisillan ja toisen sillan välisellä alueella hotellin pihassa katsomassa sitä Volvo-kokoontumista. Joka oli mukava asia.  Seuraavana iltana eli sunnuntai-iltana, oli sitten ihan toisenlaista mietittävää tuolta. Vaikka emme edes olleet itse siellä. Olin kirjoittanut tiistaina vihkooni kolme sivua asiasta ja niistä tunnoista. Siellä lukee myös, että "piirros kaarisillasta tehtynä myös". Vihkoon kirjoittamisen lisäksi tuo kuva oli minulle sellainen surutyö; ihmisen puolesta, jota emme  ollenkaan edes tunteneet.

En olisi muuten sillan piirusteluun alkanut. En liene koskaan ennen tuota siltaa kai piirtänytkään, koska olen pitänyt sitä vaikeana. Kai sen takia, että siitä on ollut vaikea saada kunnon valokuvaakaan otettua, ellei seiso sillä toisella sillalla. 

…….….........

Lieksan kaarisilta. Pielisen museo/Finna. 

Silta on tekeillä, lähes sata vuotta sitten... Löysin Finnasta tuon vanhan kuvan. Kuva sillan rakennusvaiheesta v. 1928-1929. Alla linkki Finnan sivulle, jossa kuva tietoineen löytyy. Kuvan ottajasta ei ollut tietoa. 

https://www.finna.fi/Record/pielinen.knp-78079

---

Lieksan molemmat sillat on menossa vaihtoon; eli  kaarisilta, ja se toinen, jonka yli kaikki liikenne nyt kulkee. Sekin osoittautui huonokuntoiseksi kaarisillan jälkeen, kiireellisesti uusittavaksi. 

Rakennusmiehiä onkin tarvittu nyt tekeillä olevien terveyskeskuksen, sekä museon uuden osan tekemiseen. Ja sitten aletaan tarvita sillan tekijöitä.

Kurkistuksia... sukkahousulaatikkoon:)

Minulla on nykyään  "paha" tapa säilöskellä liikaakin erilaisia pahvirasioita... Kun niitä voi joskus tarvita johonkin, eli piirusteluun. No nyt käsillä oleva sukkahousulaatikkokin oli otettu talteen, kun siinä oli sisällä kivasti valkoista pintaa.  Johonkin. Joskus. No nyt sitten...

Kuva sinänsä ei kummoinen ole. Parhaimpia oli ne pienet kurkistukset:)

Tänään minua ilahdutti...

Tänä aamuna ensinnä ilahdutti aurinko! En asettunutkaan istumaan tavalliselle paikalleni vaan sen aurinkoisimman ikkunan lähettyville siirsin istuimeni, jotta saatoin ihastella sitä valoa.

Siinä istuessani sitten otin aamulukemiseni esiin, ja sieltä tuli esiin myös ilahduttavaa: Jeesus tuli ja yllätti sen, joka häntä kaipasi!:

"Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Sakkeus  tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: "Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen." Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani minä annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan." Evankeliumi Luukkaan mukaan 19:1-10 KR-92

---

 Toisen blogini tämänaamuinen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/06/jumala-valitsi-mitattomat.html

"Monet iloitsevat hänen syntymästään"* - Ja tosiaan, hänelle on nimetty päiväkin... nykyajassa

Hänen vanhempansa olivat jo vanhoja, ja lapsettomia. Sitä lapsen kaipuuta olivat kantaneet jo vuosikymmeniä. Oli jo jätetty sen asian toivominenkin. Pohdittiin, että miksi Jumala ei ollut antanut heille lasta? Mutta syy oli sellainen, että sen tietäessään olisivat monet kenties kadehtien katsoneet näitä kahta; vanhaa miestä ja naista. Jumalalla oli juuri heidän varalleen suunnitelma: he saisivat lapsen - vasta vanhana, kun oltaisiin jo menty yli sen ajan, jolloin jotain odotetaan. Ja juuri sen takia kaikki tulisivat ihmettelemään Jumalan suuria tekoja! Eikä se jäisi vain siihen lapsen syntymän ihmettelyyn, vaan tällä lapsella tulisi olemaan asema, jollaista ei olisi muilla: "Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskasten tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten." (Luuk. 1:17 KR-92). 

Jos Sakarias ja Elisabet olisivat nuorena parina, alusta alkaen, tienneet Jumalan suunnitelmat, olisivat he ihmetelleet ja iloiten odottaneet... Ainakin aluksi. Mutta odotuksen pitkittyessä "yli ajan", olisivatko he alkaneet kysellä, että eikö lupaus pidäkään? Emme tiedä. Mutta jostain syystä Jumala oli näin suunnitellut. Jumala halusi yllättää heidät, kun kaikki toivo oli jo mennyt. Syntyi Johannes. Se, jonka tunnemme nimellä Johannes Kastaja.  Ja jonka nimeä nykyäänkin muistellaan vuosituhanten jälkeen täällä kaukana pohjolassakin, kun on juhannus. Meidän ihmisten on todella vaikea odottaa. Tuijotamme aikaa, laskemme sitä. Mutta Jumalan suunnitelmat eivät ole meidän aikaamme sidottuja.

Johannes oli Jeesuksen edelläkävijä. Jeesus tuli, ja noin kolmikymppisenä "ristiinnaulittiin, kuoli, ja haudattiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, nousi ylös taivaaseen, ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita", jotenkin tuohon tapaan se kuului, se kirkossa ainakin ennen luetttu uskontunnnustus. Jeesus tulee uudelleen, hetkenä jolloin emme arvaa: ajalla kun Jumala on sen säätänyt!

---

* Luuk. 1:14 KR-92: "Ilo ja riemu täyttävät sinut, ja monet iloitsevat hänen syntymästään." (Sakariaalle sanotut sanat, kun enkeli ilmoitti Johanneksen syntymästä. Johanneksen nimi oli päätetty jo taivaassa. Se oli nimi, jonka enkeli lapsen tulon ilmoitusta tuodessaan, sanoi lapsen nimeksi.) 

Siinä meidän juhannusruusu:)  Sekin oleilee kuin jossain erämaassa... Johanneksen lailla... 

ILOA SINUN JUHANNUKSEN VIETTOOSI🌿☀️

---

Tästähän tuli vähän niinkuin kakkososa edelliselle jutulle, jossa Jumalan erikoisia sunnitelmia mietin. Tämä tämänpäiväinen sai alkunsa siitä, kun aamun luettavissa oli jakeet Luuk. 1:57-66. Siinä oli se Johanneksen syntyminen. 

Jumalan erikoiset suunnitelmat -miete. Ja muutakin, arkista mietintää...

Katselin äsken mustavalkoisten kuvien blogissani olleita valokuvia. Siellä oli Pikonlinnan parantolaan liittyviä kuvia ja mainintoja. Kun olin poistumassa sieltä blogista, tuli siinä vain mieleeni se ajatus, että jos isä ei olisi aikanaan joutunut potilaaksi sinne, ja äiti ollut siellä töissä, ei minuakaan olisi olemassa... Että tuollainen ikävä asia, kuin sairastuminen, sai sellaisia jälkiseurauksia, jotka ovat kantaneet aika kauas, ja ihan uusiin sukupolviin asti.

Lisäys 20.6.2024: (olin tuon alla olevan kommentteihin kirjoittanut, ja sieltä vielä otin sen tähänkin):

Pitääpä vielä selventää tämä, että sillä tavalla isän sairaalaan joutuminen tosiaan oli ratkaisevaa siinä, että minä ja muut asiaan kuuluvat ollaan olemassa, että äiti ja isä tutustuivat ja siellä sairaalassa❤️ Muuten he eivät varmasti olisi toisiaan tulleet tuntemaankaan.

---

Kuva Lieksan sillasta, jonka yli kaikki liikenne tällä hetkellä kulkee. Tämäkin silta on osoittautunut niin huonokuntoiseksi, kaarisillan lisäksi, että tämäkin uusitaan. Kun se huono kunto havaittiin, alkoi kiireelliset suunnitelmat uuden sillan rakentamiseksi. Eli Lieksaan on rakennettava kaksi uutta siltaa. En tiedä koska pääsevät aloittamaan. Ja miten homma hoituu? Pitääkö joku väliaikaissilta laittaa käyttöön rakennustyön ajaksi, kuten Pomarkussakin tehtiin.  

Tuon kuvan otin eilen, kun käytiin katsomassa Hotelli Puustellin pihassa hienoja autoja: oli Volvo-autojen kokoontuminen. Siellä oli eri vuosikymmenten autoja tosi paljon. 

Itsekin tykkään vanhoista autoista. Nuorena olisin tykännyt isoista "amerikanlaivoista" ja isoista koirista (bernhardilaisista). Kumpiakaan ei minulla ollut, mutta oli pienempi auto (ekana Datsun 100 A) ja koira ("Lassie" eli skotlannin paimenkoira:)

Tämmöistä täältä tänään.

Mikäs juttu se sitten oikein oli? Se josta nyt niin kohistiin.

Näin kova vouhke siitä kävi nyt: "He käskivät tuoda apostolit eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla ja kenen nimessä te tämän teitte?"

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meidät nyt pannaan vastaamaan sairaalle tekemästämme hyvästä teosta ja ilmoittamaan, kenen nimessä hänet on parannettu, niin tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies nyt seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi,  ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."

Kun neuvoston jäsenet näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja totesivat heidät oppimattomiksi kansanmiehiksi, he olivat ihmeissään. He tunsivat nämä Jeesuksen seuralaisiksi, ja kun he vielä näkivät parannetun miehen seisovan apostolien vieressä, he eivät voineet väittää vastaan." Apt. 4:7-14 KR-92

JA MIKÄ JUTTU SE SITTEN OIKEIN OLI OLLUT? Se, josta tämä kaikki alkoi:

"Pietari ja Johannes menivät temppeliin. Oli rukoushetken aika, yhdeksäs tunti. Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa syntymästään saakka. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotulle Kauniilleportille, jotta hän voisi kerjätä temppeliin meneviltä.

Kun mies näki Pietarin ja Johanneksen menossa temppeliin, hän pyysi heiltä almua. Pietari loi katseensa häneen, samoin Johannes, ja Pietari sanoi: "Katso meihin." Mies katsoi tarkaavasti odottaen saavansa heiltä jotakin.

Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa. Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja tuli heidän kanssaan temppeliin, hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa. Kaikki näkivät, kuinka hän käveli ja ylisti Jumalaa. He tunsivat hänet samaksi mieheksi, joka oli istunut Kaunillaportilla kerjäämässä, ja olivat hämmästyksestä suunniltaan sen johdosta, mitä hänelle oli tapahtunut.

Mies pysytteli yhä Pietarin ja Johanneksen seurassa, ja kaikki riensivät ihmeissään heidän luokseen niin sanottuun Salomon pylväikköön. Tämän nähdessään Pietari alkoi puhua kansalle: "Israelilaiset, miksi te tätä ihmettelette? Miksi te tuijotatte meitä, aivan kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet tämän miehen kävelemään? Ei ... - Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin te kaikki näette."Apt. 3:1-12,16 KR-92

"Kun Pietari ja Johannes vielä puhuivat kansalle, tulivat paikalle papit, temppelivartioston päällikkö ja saddukeukset. He olivat suutuksissaan siitä, että apostolit opettivat kansaa ja Jeesuksen ylösnousemukseen vedoten julistivat ylösnousemusta kuolleista." 4:1-2 KR-92

----

Tällaiset Jumalan teot eivät ole vain mennyttä aikaa. Näitä asioita tapahtuu nykyäänkin. Mutta miksi niin vähän näemme niitä? Osansa on varmasti sillä, että me, jotka Jeesusta seuraamme, emme ole oikein vastaanottavaisia, tai sellaisia, että meille sellaista parantamisen armolahjaa olisi annettu. Toiseksi, voi olla sekin, että Jumala ei tahdo, että ihmiset vain ihmeiden perässä kulkisivat. Evankeliumi, se Jeesuken Golgatan ristillä kärsimä kuolema - meidän hyväksemme, meidän pelastukseksemme taivaaseen, syntiemme  kadottavuuden sijasta - ja hänen kuolleista nousemisensa, ja myös se mitä vielä tapahtuu - Jeesus tulee toisen kerran maan päälle - on kaikkein tärkein tässä.

Ja ylipäätään: kaikkein tärkein asia jokaisen ihmisen elämässä on se, että löytyisi ikuinen elämä syntien anteeksiantamuksen vuoksi Jeesuksessa Kristuksessa! Hän on meidän elämämme... Hänhän sanoi joskus: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."* Ja hän sanoi myös sen, että "sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."** Siinä! Jokainen saa tulla. Hän ei käske tyköään pois sitä, joka omien taakkojensa kanssa hänen luokseen tulee. Sinäkin saat taatusti tulla, jos haluat!

*Johanneksen evankeliumi 14:6, 

**Johanneksen evankeliumi 6:37

---

Näin hauskasti osui aurinko muutama päivä sitten mökkiin -  ja onneksi osuin juuri siinä hetkessä pihalle saaman tuon kuvan:)

"Ollaankos sitä nyt trendikkäitä?" - huvituskuva😄

Sain aiheen tähän luettuani kassijutun, jossa kerrotaan 2700 euron vasikannahkakassin näyttävän S-marketin kassilta... Ja todentotta, niin näyttääkin, kun kuvia katsoo!

https://www.is.fi/menaiset/tyyli/art-2000010499761.html

Ei mulla nyt mansikka🍓kassia ole, mutta vanha lime- tai sitruuna🍋 "trendikassi" löytyy "😂. En kovin helposti innostu mistään, mutta tämä oli niin hauska, että innostuin ottamaan oikein  "mehtäeukon kassikuvan"🙂🌲

Ei muuta kuin kauppaan tänään tämän kanssa. Niinkuin yleensäkin. Oikeasti inhoan tuota kassia, en sen kuvion tähden, vaan materiaalin.... Se on niin jäykkää, ettei sitä saa kangaskassin tapaan kunnolla kasaan tyhjänä. 

Ehkä kesken, ehkä ei...

Minulla on ollut jo monta päivää halu jotain piirustella, mutta ei ole ollut sopivan innostavaa aihetta. Mutta nyt se iski - ja tuumasta toimeen!

Nyt sen kanssa on kulunut hupaisat pari hetkeä. Työ nimittäin keskeytyi välillä, kun tuli muuta väliin. Mutta nyt lopetin tämän, ainakin tältä erää. Se joko on valmis, tai sitten ei. Se jää nähtäväksi. Mutta ainakin nautin siitä, kun sain ilahduttavia värejä levittää "paperille", (joka on itseasiassa pahvinpala). Lopputulos ei tässä nyt ehkä ollut se tärkein edes, vaan yhtä isoa osaa varmaan näytteli se, että sain taas tehdä tuollaista☀️

"Reetta", (se mallinukke), sitä tässä esittelee😊