sunnuntai 25. elokuuta 2019

"Voimamies" ja yhden asian nainen

Koen olevani sellainen yhden asian nainen, enkä hyvässä mielessä. Tarkoitan sitä, että toimeliailla ihmisillä on monta lankaa hyppysissään yhtä aikaa ja  he onnistuvat siinä vielä oikein hyvin. Sitten on niitä toimeliaita, jotka ovat omistautuneet täysin jollekin yhdelle asialle ja toimivat sitten koko voimillaan sen eteen. Mutta minä en ole näitä. Olen sellainen yhden asian ihminen siinä mielessä, että jos minulla on vain muutamakin ihan tavallinen arkinen asia samaan aikaan pähkäiltävänä, onnistun stressaamaan niistäkin. Yksi kerrallaan on parempi.



Entä sitten tuo otsikon "voimamies"? Ajattelen apostoli Paavalia sellaisena. Voiko yhden asian naista ja sellaista voimamiestä yhdistää mikään? Ensimmäinen ajatus on, että ollaan kyllä tosi etäällä toisistaan! Mutta yksi yhdistävä tekijä kyllä on: molemmilla on katse käännetty Jeesukseen Kristukseen päin. Ja tulipa mieleen, että se vahva Paavalikin oli kyllä ihan inhimillinen ihminen silti. Jossain kohtaa hän sanoo, että rasitukset olivat "yli voimiemme". Ja sanoihan hän eräässä kohdin olleensa joskus ystäviensä luona "heikkouden vallassa", jolloin hänen puheensa "ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista". Silloinkin hän siis katsoi Kristukseen, joka oli hänen voimansa. Siihen tämä yhden asian nainenkin tahtoo katsoa. Ja siihen on lupakin katsoa, jokaisen heikon.

2. Kor. 1:8:  "...yli voimiemme..."
1. Kor. 2:3-4:  "...heikkouden vallassa..."  "ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista.

Olin kirjoittanut tämän jo kesäkuussa.
Linkit  Koivuniemen Raamattuhakuun, jossa Raamatunkäännös -33/-38.



Levollista lepopäivää!





torstai 22. elokuuta 2019

Oli joskus rehevämpääkin...

Vähän huvittavaa. Etsin tänä aamuna toiseen blogiini kuvaa. Löysin sopivan vuodelta 2017 ja siitä huomasin, että oli ollut vähän paremmman "puutarhan" vuosi. Krassejakin vähän toisin kuin nyt. Ja kaikenlaista muutakin näkyi olleen.  Nythän ne, jotka kukkii, taitaa voida lähes yhden käden sormilla laskea... Ja luulin, että mustasilmäsusannaa ei ole saatu ennen kukkimaan. No, olipas. Löytyi kuvia siitäkin. Vaikka ei takapihasta otettu yleiskuva silloinkaan kovin häävi ollut, on siitä silloisesta kukkarunsaudesta (nykyiseen verraten) kuitenkin otettu silloin ilo irti  runsaan kuvamäärän muodossa ja maljakkoonkin siitä oli otettu.  Riittääpä siitä kuvitukseksi tähänkin nyt.















maanantai 19. elokuuta 2019

"Puutarha"unelmia... ja pyykkärin silmänilo

Tänä kesänä ei oikein tullut mistään mitään... ainakin niin luultiin siinä vaiheessa, kun oli vaihtelevan sateisia ja kylmiä säitä. Hoidotta jäivät ne, mitä maahan oli laitettu, muutamaa kastelukertaa lukuunottamatta silloin alkuun. Hoito tarkoittaa meillä lähinnä kastelua, jota tekee kuka viitsii, ja joka into sekin yleensä meiltä hiipuu, jos alku näytää surkealta.

Mutta luonto voi yllättää. Tytär oli laittanut tomaattejakin. En uskonut että ne juuri taimia kunmoisimmaksi kasvaa... Mutta, mutta... varsistahan tuli yllättävän vahvan näköisiä. Sitten ne yllättivät sillä, että olihan niissä keltaisia kukkiakin. Ja eilen löytyi jopa yksi tomaatti!



Ei, kaksihan niitä vielä oli lisääkin, sellaisia peukalonpään kokoisia. Vaikka "saalis" on näin vaatimaton, tämä oli miellyttävä yllätys silti. Olin luullut, että tomaatti tarvitsee sen kasvihuoneen. Jos näitä olisi hoidettu kunnolla ja säät olisivat olleet suosiollisia, olisi tulos ollut vielä ilahduttavampi.

Yhtä epäuskoinen olin mustasilmäsusannoiden suhteen, samasta syystä kuin tomaattienkin kanssa. Mutta nekin yllättivät. Olemattoman lyhkäisiin varsiin tuli kuitenkin pieniä kukkia, kuin pieniä aurinkoja:)




Ja yksi niistä "susannoista" oli jäänyt silloin alkukesästä sisälle, maitopurkkiin laitettuna. Ja siihen se jäi kylppärin ikkunalle koko kesäksi. Vettä sai kun joku viitsi sitä sille antaa. Taannoin se venytti yllättäen vartensa pesukoneen vesiletkun ympärille. Ja sen kasvu oli todella nopeaa. Tänään siinä hehkui ihana kukka! Ja kaksi nuppuakin on.





Mitä näiden kasvien "päässä liikkuu"? Miksi ne kasvaa, silloin kun ei mitään odota? Ja kun odottaa jotain, ei tule tulosta... Herneet ja kehäkukat sentään kasvoi kuten kuuluikin. Mainittakoon vielä, että joistakin penkeistä ei tarvinnut  edes rikkaruohojakaan nyppiä...



perjantai 16. elokuuta 2019

Missä ystävyys alkoi 49 vuotta sitten...



Kävimme Pomarkussa heinä-elokuun vaihteessa. Tapasin myös ystävääni perheineen. He tulivat myös Pomarkkuun käymään. Teimme perheinemme yhteisen kävelyretken minun ja ystäväni entisen koulun pihapiiriin. Istahdimme hetkeksi kivelle, jolla olimme istuneet vuonna 1970 ja jossa ystävyytemme alkoi. Olimme näet siinä kivellä istuen sopineet, me ennen toisillemme tuntemattomat,  että olemme ystäviä sitten kun koulu syyskuussa alkaisi...

Ja niin me sitten ystäviä olimme! Voi sanoa vieläpä niin, että erottamattomat. Olin varmaan oikein "maanvaiva" kun olin varmaan lähes joka viikonloppu Marja-Leenan kotona. Äiti vähän yritti joskus topputellakin, ettei liian usein pitäisi... ettei minuun kyllästytä. Usein sitten syksy- ja talviaikaan kotiinlähtöni vielä viivästyi pimeälle, vaikka kuinka olin aikonut ajoissa lähteä kotiin. Mehän emme missään vaiheessa olleet todellakaan naapuruksia, vaan matkaa oli muutamia kilometrejä, jolloin toisen kotona ei voinut ihan noin vain piipahtaa.

Olisimme kyllä olleet lapsina pahoillamme siitä, jos olisimme tienneet, että sadat kilometrit meidät aikuisina kylläkin erottavat, emmekä voi kuin hyvin harvoin toisiamme tavata, mutta ystävykset olemme edelleen:)

Kerronpa vielä tämän: Kun kouluaikana oli valokuvauspäivät, sovimme usein mahdollisimman samanlaisen vaatetuksen kuvauspäiväksi. Joistakin luokkakuvistamme sen kyllä havaitsee, että yhtenäiseen vaatetukseen on pyritty:) Kun näin, että Marja-Leenalla oli tämän kuvan ottamisen päivänä mekko yllä, minua harmitti, ettei minullakin ollut. Vaan eipä tätä kuvaa etukäteen ollutkaan suunniteltu. Se tuli eteen yllättäen.

Sain luvan julkaista tämän ystäväni perheenjäsenen ottaman kuvan. Rajasin kuvaa ylä- ja alareunasta. Kiitos kuvasta:)!



torstai 15. elokuuta 2019

Lammas, raha ja poika

Laumasta oli kadonnut lammas. Lauma oli iso. Mitä väliä siis yhdellä...? Mutta eikö vain paimen "...mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioilleen iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kotiin ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'." Luuk. 15:4-5

Naiselta oli hukassa tärkeä raha, hänelle muistorikas, yksi kymmenestä. Ja "eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut'." Luuk. 15:8-9

Isä kaipasi muille maille mennyttä poikaansa. Poika tosin oli ottanut  kaiken omaisuutensa mukaansa, ja arvatenkin tuhlannut kaiken. Mutta mitä siitä. Hänhän oli silti hänen rakas poikansa! Tulisipa poika kotiin... Ja isäpä näki eräänä päivänä jo kaukaa pojan tulevan. Poika oli tullessaan niin häpeissään, ettei enää kokenut olevansa se arvoinen, että häntä isän pojaksi enää edes nimitettäisiin. Mutta - "Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun rakas poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleeen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään." Luuk. 15:22-24

Jeesus kertoi nämä tapaukset. Hän sanoi myös, että enemmän kuin nuo mainitut iloitsivat löytämistään, iloitaan taivaassa: "Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen..." ja "Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen." Luuk. 15:7,10

---
Parannuksen teko ei ole ainakaan sitä, että yritetään  ruveta paremmiksi ihmisiksi, jotta voitaisiin tulla Jeesuksen luo... Hänen luokseen saa tulla sellaisena kuin sillä hetkellä on.

En minä osaa selitellä näitä asioita, mutta olisiko tästä apua: "Parannuksen teko on löydetyksi tulemista ja suostumista...": https://yksinarmosta.fi/2018/03/23/mita-on-parannuksen-tekeminen/ 

Ja tässä selitetään myös samaa  asiaa; mitä uudestisyntyminen on: https://sessenkirppis.blogspot.com/2019/08/mita-on-uudestisyntyminen.html










Hyvää torstaita sinulle!

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kuinka Jumala lohduttaa ja rohkaisee

"Kun huusin sinua, sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta." Ps. 138:3 KR-92

"Jumala lohduttaa omiaan monin eri tavoin. Usein hän lähettää luoksemme oikean ihmisen oikeaan aikaan, silloin kun meillä on elämässä vaikeaa.  Herra Jeesus saattaa vastata meidän ahdinkoomme myös antamalla selkeän rukousvastauksen. Ehkä se ei ollut vastaus nimenomaiseen pyyntöömme, mutta se oli Jumalan vastaus siihen, onko hän lähellä ja tietoinen meidän ahdingostamme. Se on kuin vakuutus: "Minä olen tässä, älä pelkää." Tai sitten Jumala vahvistaa meitä suoraan sanansa kautta. Joku satoja kertoja lukemamme raamatunjae alkaa puhutella yllättäen aivan uudella tavalla. Kaiken lohdutuksen Jumala on aina perillä meidän elämämme vaiheista ja auttaa meitä oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Olemme turvassa tänäänkin."

Juha Vähäsarja/Joka päivä Jumalan kämmenellä/Kustannus Oy Arkki


lauantai 10. elokuuta 2019

Pilatuksen vaimon uni

"Mutta kun hän istui tuomarinistuimella, lähetti hänen vaimonsa hänelle sanan: "Älä puutu siihen vanhurskaaseen mieheen, sillä minä olen tänä yönä unessa  paljon kärsinyt hänen tähtensä." Matt. 27:19

Mitä sitten mahtoi tämä Pilatuksen vaimo yöllä unessaan nähdä? Näkikö hän kenties kaiken sen, mitä tulikin tapahtumaan...

Mitä tuon yllämainitun viestin jälkeen sitten seurasi? Ylipapit ja vanhimmat yllyttivät kansaa anomaan Barabbasta, mutta  surmauttamaan Jeesuksen. Seurasi seuraavanlainen sananvaihto:

  • Pilatus: "Kummanko näistä kahdesta tahdotte, että minä teille päästän?"
  • Kansa: "Barabbaan".
  • Pilatus: "Mitä minun sitten on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" 
  • He sanoivat kaikki: "Ristiinnaulittakoon!"
  • Pilatus kysyy ihmetellen: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt?" 
  • Mutta kansa vastasi, huudon vain kovetessa:  "Ristiinnaulittakoon!"
  • Kun Pilatus  sitten näki, ettei mikään auttanut, vaan että meteli yhä yltyi, otti hän vettä ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: "Viaton olen minä tämän miehen vereen. Katsokaa itse eteenne."
  • Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle".



Silloin Pilatus päästi heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi. 



Mitä mahtoi Pilatuksen mielessä liikkua kaiken tämän aikana? Mitä Pilatus tuumi vaimonsa lähettämästä viestistä? Kuittasiko hän sen sillä, että nuo nyt ovat niitä vaimon unia... ja mokomilla vielä häntä häiritään kesken työn?  Hänen vaimonsa oli varmaan sinä päivänä suuresti ahdistunut. Olihan hänen yönsä ollut kamala, sillä hänhän sanoi unessa suuresti kärsineensä sen tähden, mikä Jeesusta uhkasi. Mitä hän sitten mahtoi yöllä unessaan nähdä?  Näkikö hän senkin, että hänen miehellään olisi ollut mahdollisuus vapauttaa Jeesus?

Mitä  mahtoi  Pilatuksen kotona tapahtua illalla? Millaiset olivat tunnelmat? Kukaties vaimo itkien vaati häneltä illalla selitystä, miksi hän antoi Jeesuksen ristiinnaulittavaksi? Eihän tämä ollut kenellekään mitään pahaa tehnyt. Eikö Pilatus välittänyt vähääkään siitä viestistä, jonka vaimo hänelle lähetti? Vai välittikö Pilatus kenties sittenkin? Kukaties välittikin.  Ehkä hän jopa pelästyi, että mitä tämä on? Kenties Pilatuksella oli hermot kireällä. Tuskin hänen mielensä vähästä järkkyi, mutta tässä oli aihetta tavallista suurempaan mietintään jälkikäteenkin. Ennenpitkää hänenkin korviinsa varmaan täytyi tulla,  että ristiinnaulittu ei ollutkaan enää haudassa. Hänestä kerrottiin  juttua, että kuollut olisi noussut haudasta...  Jos niin oli, oliko se todellakin jotain jumalallista? Riittikö hänen käsienpesunsa vapauttamaan hänet omasta osuudestaan?  Voi vain arvailla millainen oli heillä siis se merkillepantava päivä ja ilta, ja seuraava yö... seuraava päivä... ja tulevat päivät. Miten se kaikki tuli vaikuttamaan heidän myöhempään elämäänsä? Sitä ei meille ole kerrottu.

Mutta toisaalta - näin piti tapahtua. Siinähän Jumala toteutti jo kauan sitten suunnittelemansa: meidän puolestamme uhrattiin viaton. Syntinen saa yhä syntinsä anteeksi, kun hyväksyy sen Jumalan uhrin hyväksemme: Jeesuksen; hänet, joka suostui kuolemaan meidän puolestamme, että meillä olisi rauha syyllisyydestä, ja myös iankaikkinen elämä Hänen kanssaan. Ei meillä itsellämme ole ikinä mahdollisuuksia omin voimin syntivelkaamme kuitata. Siksi siihen tarvittiin maksumieheksi jumalallinen ja synnitön, ihmisen osan tunteva. Sellainen on Jeesus Kristus, meidän edestämme ristiinnaulittu, kuollut ja ylösnoussut... Että mekin saisimme elää!


---
Löysin tämän tekstin toisen blogini luonnoksista. Olin kirjoittanut sen vuosi sitten syksyllä, mutta on ehkä jäänyt julkaisematta. Mutta jos kuitenkin onkin ollut tässä tai toisessa blogissani esillä ennenkin, niin olkoon. Saa olla nyt tässä.







keskiviikko 7. elokuuta 2019

Käytiin Pomarkussa

Niinpä käytiin. Ja Kankaanpäässä myös. Eilen "illalla" palasimme. Kello oli siinä vaiheessa jo 23... Saimme oikein ennätyspaljon kulumaan tuohon poikki kotomaan ajamiseen, sillä siihen meni aikaa peräti 14 tuntia. No, se johtui siitä, että poikettiin niin monesti kaupoissa. Itsekin sitä tahdoimme, mutta nuorimmat tahtoivat myös koulun alkua varten etsiä erinäisiä asioita. Joten niinhän sitä aikaa sitten meni. Taisimme pysähtyä jokaisessa kaupungissa välillä Pomarkku-Lieksa, paitsi Joensuussa, koska mihin kaupaan sitä enää siellä olisi edes ehtinytkään, saati jaksanut.

Matkalla tulin syöneeksi paljon salmiakkia. Aika vähän välitän enää muista makeisista. Pandan tehtaallekaan en Vaajakoskella mennyt, vaikka toiset menivät. Saan heiltä kyllä suklaata sen verran kuin sen makean hinkua tulee:)

Mutta koska minulla ei nyt ole omia kuvia otettuna reissulta, sopinee tähän tohtori "G. Tropin" minulle 80-luvulla määräämän "lääkepussin" kuva.  Kuuri näyttää kumma kyllä jääneen himpan verran kesken, sillä pussista pilkottaa yksi "pilleri". Samalla kertaa sain myös pullotettua troppia, mutta enpä vain nyt tiedä, missä pullo tällä hetkellä on.




maanantai 29. heinäkuuta 2019

Kun hyllystä pilkisti jotain kovin tutun näköistä...

Oltiin taannoin kauppareissulla. Rasvahyllyltä nappasin mukaani yhden rasian sitä, mitä yleensäkin käytän. Mutta silmäni osuivat myös johonkin muuhun siinä lähellä. Siinähän näkyi yllättäen kovin tutunnäköisillä kukkasilla varustettu rasia -  kuin menneisyydestä, lapsuuteni margariinirasia. Kyseessä olikin Floran 50-vuotisjuhlapakkaus. Oli juhlavuoden kunniaksi saanut uuden ulkoasun menneen ajan tyyliin. Josta muuten meillä eräs nykynuori tuumi, että on kovin nykyaikaisen näköinen.





Ihan nätin rasian vuoksi sen sitten ostinkin. Ja ajattelin, etten heitä sitä  heti roskiin tai muovinkeräykseen. Pidän sen tallessa ainakin vähän aikaa,  keksin vaikka jotain käyttöä sille. Arkiselle  muistolle lapsuudesta. Jos minulta olisi joku kysynyt, millaisia margariinirasiat olivat silloin ennen, en olisi osannut sanoa mitään. Se on jännä, että kun näkee, niin muistaa:)



perjantai 26. heinäkuuta 2019

Tapaus eiliseltä - hiukan nolokin ja samalla rohkaiseva

Olimme päättäneet viedä tyttären matkatavaroineen Joensuuhun. Päivä vain ei ollut paras mahdollinen;  siitäkin syystä, että rahapäivä olisi ollut vasta tänään. Ja ajankohta päivästäkään ei ollut ihan toiveiden mukainen. Lähdimme kuitenkin matkaan sillä periaatteella, että mitään muuta; kuten kirpparikäyntejä ei nyt olisi, pelkästään hampurilaiset voidaan kaikille ostaa. Sellainen Joensuun reissu tuntui etukäteen vähän tylsältä ajatukselta.

No, kaupunkiin päästyämme haettiin ensi töiksi ne kuusi hampurilaista, yksi jokaiselle. Nuorten aikuisten huusholliin mennessä vanhin tytär sanoi, että haluaa reitin varrella olevaan kauppaan. Aikoi ostaa kaikille jäätelöt. Ja niin tekikin. Tuli kaupasta kuuden jäätelön kanssa. Sinne hänen ja veljensä huusholliin päästyämme, oli siellä jo kahvi porisemassa. Sitäkään emme oikein osanneet  tällä kertaa odottaa, sillä tiesimme, että huushollinpitäjällä oli kiire.  Nyt tässä vaiheessa oli siis jo jätski ja kahvit ylimääräistä alkuperäiseen...

Kun kahvit oli nopsaan juotu, jätimme tyttären sinne ja otimme veljensä kyydittäväksi toisaalle. Sitten piti kotimatka alkaa. Meillä oli kuitenkin jotain kolikoita pyörinyt auton lokerossa. Isäntä oli löytänyt parisen euroa ja ilmoitti käyvänsä kirpparilla. Hän tiesi mitä sillä etsisi. Sinne mennessä minä vähän mielessäni purnasin. Tuumin ajatuksissani, että olisi edes kaksi euroa! Toivoin, että löytäisin vaikka jostain maasta. Päästyämme kirpparin pihaan sanoin ääneenkin, sen mitä olin toivonut ja lähdin marssimaan ensimmäisenä kirpparille, vaikka ei rahaa ollutkaan. En viitsinyt kuumaan autoonkaan jäädä. En ollut kovinkaan pitkälle ekaan hyllyväliin ehtinyt, kun isäntä tuli perässäni ja sanoi, että yksi tyttäristä oli löytänyt itseltään kaksi euroa... ja lupasi antaa sen käytttööni. No niin, nyt meillä kummallakin oli siis kaksi euroa kirpparirahaakin. Kävelin hyllyväleissä enkä sitten mitään ostanut. Edes sitä yhtä 1,50 maksavaa Myrna-tassia, jota vähän katselin sillä silmällä.

Isäntä oli tehnyt omat ostoksensa sieltä kirppikseltä ja päätimme mennä Konttiin, koska minulla oli vielä se minun "kirppiskiintiörahani". Sinne mennessäni huomasin heti kohta, että yhdellä pöydällä oli pikkulautasia esillä. Siinä oli kolme uudenveroista lautasta hintaan 1,50.  Ihan käyttölautasia. Otin ne siitä näppeihini. Kun en muuta keksinyt edes kangaskorista, luovutin isännän käyttöön lopun rahani. Hän löysi kirjaosastolta Manga-Messias -kirjan. Senkin hinta oli 1,50. Mitenkäs tämä nyt on? Eihän sitä rahaa enää pitänyt riittää näihin...

Olipa ensiksi niin, että Kontissa oli kaikki - 50%.  Isäntä oli ottanut kantaakseen ne minun lautaslöytöni ja käynyt jo maksamassa ne, ja oman kirjansa. Minä olin siinä välillä löytänyt jotain, jonka olisinkin halunnut: erittäin kauniit vintage-sukkahousut. Hinta taas 1,50. Sanoin sen isännälle, joka jo odotteli minua lähtövalmiina. Hänpä ilmoitti, että on sitä rahaa sittenkin vielä niihin. Autosta oli löytynyt vielä euron kolikkokin samasta lokerosta, mistä aiemmin oli löytynyt vain pikkuhiluja lisärahoitukseksi. No, menin ja hain ne sukkahousutkin. Kolikkokukkarossa oli juuri tasaraha niihin, mutta ei enempää.

Mutta ei juttu vielä tähänkään päättynyt. Nuoremmilla tytöillä oli vielä asiaa Tokmanniin. Vielä kuitenkin oli rahaa meillä ja tytöillä. Ja niin kävi, että pari marmeladimakeisrasiaa vielä tuli Tokmannistakin ostettua. Olimme ällikällä löytyjä tästä kaikesta. Meillähän ei pitänyt olla alunperin kuin ne hampparirahat. Rahaa löytyi kuitenkin aina pikkuisen lisää jostakin...

En vieläkään oikein käsitä, miten niitä rahoja niin löytyi. Lähtiessämme kotiin päin ajamaan, puhuimme ihmeissämme tästä ja sanoimme tätä kaikkea rukousvastaukseksi.  Vaikka se "rukous" olikin lähinnä toivomista. Minullakin,  että löytyisi edes se kaksi euroa...

Minun pitää vielä mainita tämä. Olin lukenut lähipäivinä kirjaa "Mullan makua, taivaan tuoksua". Se on lauluntekijä Pekka Simojoen tarinointia erinäisistä tapahtumista. Siinä oli myös kerrottu useita arkisia rukousvastauksia. Ehkä jokin siitä luetustakin vaikutti, että sitä kaksieurostakin toivoin ja ajattelin, että voisin löytää sen vaikka maasta. En löytänyt. Mutta silti saimme ihmeellisen kaupunkikierroksen. Vähän noloa kertoa niin vähistä rahoista, mutta kun tässä oli nyt jotain enemmänkin kuin ne.

Tänä aamuna silmieni eteen tuli tällaista: "...mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken." 2. Kor. 6:10  Jossakin toisessa käännöksessä sanottiin jotenkin niin, että "nauttien kaikesta."

Hyvää päivänjatkoa!

Kuvituksena ne minun eiliset löytöni, joiden hinta yhteensä oli 0,75 euroa.






torstai 25. heinäkuuta 2019

Erikoisempi uimareissu - kirkkoveneitä rannalla

Toissailtana päätimme viedä tyttöjä uimaan Vuonislahden rannalle. Mutta kun olimme saapuneet uimarannan kohdalle, totesimme siinä tavanomaisella paikallamme olevan jo neljä autoa. Siihen päähän rantaa emme siis voinet autolla kurvata, kun autolle ei ollut enää tilaa. No, onhan sitten se toinen pää samalla rannalla, jonne voisimme mennä. Paitsi, ettemme voineetkaan. Siinä oli nimittäin liittymän kohdalla naru vedetty esteeksi ja oli kylttejäkin, joissa luki Karelia-soutu. Me siis ajoimmekin vähän edemmäksi, ja löysimme paikan autolle siitä tien pielestä. Siitä suuntasimme suoraan rantaan ja kävelimme varsinaiselle uimapaikalle. Tyttäret menivät uimaan. Siinä vähän aikaa oltuamme ja kaukaisuuteen tähyillessämme, alkoi  horisontissa häämöttää niitä veneitä, joiden vuoksi uimarannan toinen pää oli estetty autoilta. Meidän väkemme oli silti sillä rantaosuudella uimassa.  Niitä veneitä alkoi tulla näkyviin aina vain enemmän ja enemmän ja kohta niitä oli tulossa juuri niille tienoille, missä oleskelimme. Siirryimme hieman keskemmälle rantaa. Kohta niitä veneitä alkoi rantautua siihen viereen. Eikä mitä tahansa veneitä, vaan kirkkoveneitä. Niitä oli kaikenkaikkian 10 venettä. Siinä olisi saanut hyviä kuvia, jos kamera toimisi.  Oli Amerikan, Australian ja Saksankin lippua ihan nenän edessä, Suomen lippujen lisäksi. Onneksi tytär antoi kännykällä ottamistaan tähän kuvaa laitettavaksi siitä hetkestä kun soutajat jo olivat poistumassa veneistä. Kyseessä oli Karelia-soutu ja tämä Vuonislahden uimaranta on yksi sen soudun välietappi. Soudusta voi lukea lisää tuosta linkistä. Kun kaikki veneet olivat rantautuneet, mekin rupesimme tekemään lähtöä rannalta. Siinäpä sitten hetken kävelimme soutajien kanssa samassa syssyssä. Me autollemme, he läheiseen majataloon.



Mutta tämä toi minulle aiheen sitten kotona etsiä yhden hämäläiskylästä tehdyn kirjan: "Puutikkala - sydänhämäläinen perinnekylä." Samasta kylästä oli 70-luvulla pykätty kirja: "Puutikkala - viimeisen kirkkoveneen kylä." Tuo uudempi kirja on osittain samansisältöinen vanhemman kirjan kanssa. Molemmissa kirjoissa tulee esiin kylän kirkkoveneet: Ahti ja Ahti II. Nuorempi vene on valmistunut 1988. Ja "Puutikkalan vanha 1896 valmistunut kirkkovene Ahti lepää talaassaan Saksalanlahden rannassa ja muistelee entisiä aikoja Kukkian aalloilla." - mainitsee uudempi kirja. Tästä vanhemmasta kirkkoveneestä olen minäkin ottanut aikanaan kuvia.



Tuossa kuvassa näkyy äitinikin. Kuvat on otettu 80-luvulla. Minulla ja äidillä oli reisussa samanlaiset trikoiset pusero-hame -asut, jotka oli tilattu Anttilasta.


Ja laitanpä tähän vielä  kuvan Puutikkalan kylän raitilta.



Kylläpä juttu rönsyili... Pohjois-Karjalasta Hämeeseen, Vuonislahdesta Puutikkalaan.

---
Ja ties mihin muuhun... Lisäys nimittäin juttuun: Löysin vielä joskus jollain reissulla ottamamme kuvan, jossa on kirkkovene, Kuvanottopaikkaa emme kumpikaan, isäntä ja minä, nyt saaneet päähämme.



tiistai 23. heinäkuuta 2019

Yllättävä löytö - Puutarha, jonka portista ei voinut kulkea sisään...

Tänä aamuna mielessäni alkoi pyöriä sana dobromirka tai ...mivka?. Kun sitä jonkin aikaa olin mielessäni pyöritellyt, päätin, että katsonpa mitä netistä löytyy. Paikaksi sitä osasin ajatella. En tiedä mistä se mieleeni tuli. Jostain lukemastani varmaan jäänyt mieleen.

Paikka se tosiaan on. Dobromirka on kylä Bulgariassa. Siellä on pantu kuntoon hylättyjä rakennuksia ja nyt ne ovat silmänilona ja uutta toivoa tuovina paikkoina sen kylän asukkaille. Ensin päädyin lukemaan juttua unohdetusta puutarhasta. Se oli kuvin varustettu kertomus puutarhasta, jonka portista ei voinut kulkea sisään. Sinne piti mennä takakautta, jos halusi nähdä sen sisältäpäin. Paikka herättää mielikuvituksen. Mitä se puutarha on ollut, ja mitä se voisi olla, jos joku sen kunnostaisi....

Mutta yhtä ränsistynyttä oli ollut sen puutarhan vieressä. Vaan nyt siinä on se uutta toivoa tuova paikka, kauniiksi kunnostettuine rakennuksineen. Onkohan sillä uohdetulla puutarhallakin vielä uusi kukoistus edessään?




maanantai 22. heinäkuuta 2019

Taivasta varten

"Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt." Psalmi 103:2

"Mitä hyvää hän on sinulle tehnyt". Sen voisi ajatella myös kysymyksenä itselleen. Mieleen voi nousta vastauksena monenlaista hyvää, kun rupeaa ajattelemaan. Mutta suurinta kaikesta on, että  saimme Elämän. Meistä luotiin iankaikkisuusolentoja, joiden elämä täällä on  vain alkusoitto. Meidät luotiin Jumalan yhteyteen. Paratiisissa tuo yhteys oli hyvin läheinen, sillä siellä Jumala seurusteli ihmisen kanssa kasvokkain. Ihminen ei pelännyt Jumalaa. Mutta sitten tapahtui se suuri välirikko. Ihminen ei malttanut pitää näppejään erossa siitä ainoasta, mikä ei ollut hänelle sallittu. Jumala on ehdoton siinä, mitä hän on määrännyt ja päättänyt. Hän ei voi sietää syntiä ja synti on kaikkea Jumalan tahdon vastaista. Siinä Jumala on ehdoton; synti ei sovi samaan hänen kanssaan. Eihän pimeä voi milloinkaan sopia yhteen valon kanssa. Ristiriita, joka alussa syntyi oli paha. Ihminen oli saanut synnin tarttuvan taudin. Ihminen ei voisi päästä Jumalan yhteyteen, ei tulla hänen lähelleen. Mutta Jumala rakasti ihmistä. Toivoton tilanne kääntyi toiseen suuntaan, sillä Jumala lähetti osan itsestään, Jeesuksen, ottamaan pois meiltä syntimme. Saimme Jeesuksessa takaisin menetetyn asemamme; iankaikkisuuden hänen seurassaan ja uuden mahdollisuuden seurustella Jumalan kanssa läheisesti. Mutta vaikka emme ottaisi tosissamme mitään tästä, iankaikkisuuteen meidät kaikki tehtiin...

"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös  iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." Saarnaaja 3:11





Rannalla jonakin kesänä kuvasin nuo kuoren puolikkaat. Tämän tekstin ajatukset lähti siitä, kun tulin lukeneeksi tuon ylinnä olevan jakeen ja rupesin siitä tulleita ajatuksia ensin vihkoon kirjoittamaan.

Hyvää alkanutta viikkoa!

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Maariankämmekät - metsäisen tienvarren silmänilot

Näiden kukinta alkaa olla jo ohi. Olin ottanut nämä kuvat jo kesäkuussa ja heinäkuussakin osan, mutta nyt  vasta tulee laitettua näkyviin nämä metsäisen tienvarren silmänilot.









 Vielä on kesää jäljellä...


keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Kun viimeinenkin pelastumisen toivo katosi

"Mutta kun aurinkoa ja eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo." Apt. 27:20

"Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä yksikään teistä ei huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat'. Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua." Apt. 27:21-26

"Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä." Apt. 27:37

Kaikilta oli kadonnnut pelastumisen toivo. Oltiin syömättä ja laivan kalusto oli jouduttu heittämään mereen. Mutta siinä vaiheessa laivassa vierailee jumalallinen vieras; hän oli Jumalan lähettämä enkeli, jolla oli viesti itseltään Jumalalta: He kaikki pelastuisivat, vaikka laiva tuhoutuisikin ja kaikki näytti valtavan pelottavalta heidän silmissään. Juuri ennen pelastumisen vaiheita, kehotti Paavali kanssamatkaajiaan syömään.

"...Ja kaikki pelastuivat maalle". Apt. 27:14  Mikä uiden, mikä laudoilla, mikä laudankappaleilla.

Tätä lukua luin tänä aamuna kuin jännityskertomusta ikään ja saattoi mielessään kuvitella joitakin tilanteita laivalla.  Minulla alkoi lukeminen keskeltä tapahtumia: He olivat päässeet Klauda-nimisen saaren suojaan ja olivat vaivoin saaneet veneen "korjuuseen", jonka jälkeen he sitoivat laivan ympäri köysiä... Jos sinuakin kiinnostaa, niin tästäkin pääsee sen lukemaan: Apt. 27.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Hienoa vanhaa käsityötä kirpparilta

Ostin tämän liinan ihan muutamalla eurolla kirpparilta joskus kesäkuussa muistaakseni. Tarkkaa hintaa en muista. En tarvitsisi yhtään liinaa lisää, mutta en näköjään kyennyt vastustamaan halvalla saatua kaunista käsityötä.








Minulla on kaksi vanhaa käsityökirjaa, joista jompaakumpaa tämäkin liina on.



Molemmat kirjat ovat WSOY:ltä aikanaan ilmestyneet:  Pohjaompelua -kirjan tekijä on Sirkka-Liisa Riuska (1955)*.  Mary Oljen puolestaan on Suomalainen reikäompelu -kirja (1957)**.

Jollekin asianharrastajalle näiden kahden ompelun ero on varmasti hyvin selvä, ja erottavat sen helposti työstäkin, mutta vaikka kirjoista luin, mikä ne erottaa, ja tuotakin liinaani tarkkaan tiirailin, en siltikään ole ihan varma, kumpaa tuo ostamani liina on. Siitä joko on poistettu lankoja... tai sitten ei.

Pohjaompelusta sanotaan kirjassa: "Sen kansanomainen ja erittäin kuvaava nimi on kiristysompelu". Siinä ei siis poisteta lankoja työstä lainkaan, kuten tehdään reikäompelussa.
Reikäompelusta puolestaan on kirjassa näin: "...revinnäiskirjontaa, jossa kankaasta yhteen suuntaan kulkevia lankoja nyhdetään pois ja jäljelle jääneitä yhdistellään, vieläpä niin, että sidospistot muodostavat määrätynlaisia kuvioita."

Minulla oli ennestään muutama näillä tavoilla tehty liina, joista yksi oli aikanaan koulussa tekemäni. Kuvia niistä ei nyt tähän ole otettuna.

---
*Pohjaompelua -kirjan mallit on kuvannut Yrjö Lintunen
** Suomalainen reikäompelu -kirjan malleja ovat kuvanneet: E. Laakso, J. A. Lindh sekä T. Nousiainen. Tämä kirja julkaistiin ensi kerran jo 1931. Minun kirjani on viidettä painosta.