61 vuotta sitten...Tapahtui samana päivänä eri puolilla maata...

Sinä päivänä Pohjois-Karjalassa, Nurmeksessa; eräs isoisä istui kirjoituspöytänsä ääressä ja kirjoitti pientä saatelappusta laitettavaksi kirjaan*, jonka sitten lähettäisi eteläisessä Suomessa asuvalle tyttärensä perheelle. Tämä isoisä, ukki-nimitystä itsestään käyttävä, oli käynyt viikkoa aiemmin siellä matkalla, ja nyt oli kirjalähetys lähtemässä sinne etelään. Ukki toivoi, ettei  entinen kotiseutu unohtuisi.

Toisaalla Suomessa, samana päivänä Hämeessä; oli Kangasalla asuva nuori rouva nyt sairaalassa Tampereella, synnytyssaliin joutunut. Synnytti  esikoisensa iltapäivällä, mutta ei todellakaan kapaloinut vastasyntynyttä mihinkään, sillä hoitohenkilökunta kiikutti heiveröisen keskosen,  etuajassa syntyneen jonnekin. Miten lie nuori äiti kokemuksestaan toipunut?  Mutta vauva päätyi happikaappiin, ja häntä sai vain lasin takaa käydä kurkistelemassa. Vauvan vanhemmat saivat olla epätietoisuudessa, että onko vauvasta eläjäksi... Mutta oli siitä, (kun nyt tässä kerran kirjoittelee.:) Jouluaattona saivat vanhemmat vauvansa kotiin hakea.

No, oliko mitään yhteyttä näillä kahdella sen päivän tapahtumalla? Oli, mutta eipä tainnut olla vain sattumaa, vaan kuitenkin jotain suurempaa siinä kaikessa. Nimittäin, tänä marraskuun 14. päivänä, silloin 61 vuotta sitten, luotiin jo jonkinlainen yhteys, linkki, kahden toisistaan täysin tietämättömän suvun välille: Vauva joka  silloin syntyi, ja tässä nyt kirjoittaa omana  syntymäpäivänään, on perheineen asunut jo 25 vuotta tässä pohjoiskarjalaisessa mökissä, samaisen ukin aikoinaan hankkiman metsän keskellä. Mieheni kun on kyseisen ukin lapsenlapsi! Hän vietti lapsuutensa kesiä paljon Nurmeksessa🙂

Se isännän ukin lähettämä kirja oli: Karjalan vaaroilta. Pohjoiskarjalainen lukemisto. Se oli ilmestynyt 1963 Otavan kustantamana. Sen oli toimittanut O. I. Laine.

Sen vauvan jalanjälki 61 vuotta myöhemmin. Olin eilen astunut kylppärin puolella touhutessani johonkin märkään kohtaan, ja ajattelin vain kuivata sukkani noin... Sitten tuli kuva-ajatus, kun oli nämä jutunaiheet mielessä🙂

Tein päiväruoaksi tosi nopean kurpitsasosekeiton...

Ei mitään ohjetta ollut, sävelsin itse. Tuumin että eiköhän siitä samaan tyyliin voi tehdä, kuin olen aiemmin tehnyt bataattisoseesta. Tähän meni yksi pötkö kurpisasosetta, (joka lie ollut ehkä 500 g:n, kuten tuolla jutun lopussa parissa muun sortin sosepötköissä on.)

Kurpitsasosekeittoon laitoin:

- 1 pötkö valmista kurpisasosetta

- n. vajaa puoli purkillista valkosipulimaustettua tomaattimurskaa 

- ruokakermaa n.  vajaa puoli purkillista sekin

- 1 kasvisliemikuutio

- vähän mustapippuria

- suolaa (ja vähän vettä, kun suolaa meni liikaa...)

Keittoaika muutamia minuutteja.

Ihan hyvä siitä tuli. Sopiva annos kolmelle kotona tänään olevalle. Maun voi säätää helposti itselle sopivaksi, jos joku innostuu kokeilemaan. 

(Huom! Avaa sosepötköä varovasti, vaikka tiskialtaassa tai suoraan kattilan päällä, sillä ne alkavat heti valuttaa sisältöään ulos, kun saavat pienen reiän kylkeensä...)

Nämä soseet on saatu tuttavien tuomana, kun seurakunnan ruoanjakelussa on näitäkin ollut. Samoin olemme saaneet leipää, puuroja, ym.

Nuo soseet ovat muuten Lieksalaista tekoa👍 Lieksan Laatuherkut Oy:n tuotantoa. Samoin niitä puuroja tekevät; niin riisi- kuin mannapuurojakin. Ja leivissä on ollut ilahduttavasti myös "melkein täkäläisiä", kun on ollut Nurmeksesta Porokylän leipomon leipää👍

Lieksan Laatuherkut Oy:n valmissoseita. Kuvasta puuttuu kurpitsasose.

---

  

Tiesitkö - oletko huomannut, että Pohjous-Karjalassa tehdään Oxygenol -hammastahnoja? Täällä ainakin on kaupan hyllyissäkin niiden kohdalla lukenut se selvästi, että ovat Heinävedellä tehtyjä. Ja itse hammastahnapötkössäkin lukee: "Valmistettu Heinävedellä."👍

Lapsia ja vanhempia, Nurmeksen reissu

Kävimme taannoin Nurmeksessa. Siitä olikin jo pitkä aika, kun viimeksi kävimme. Tässä muutama kuva reissulta. Nurmes liittyy isännän lapsuusaikoihin vahvasti, sillä hän oli siellä monina kesinä isovanhempiensa talossa. Käytiin katsomassa kyseistä taloa ulkopuolelta, johon ne lapsuuskesän muistot liittyvät. Talo oli isovanhempiensa rakennuttama. Nuorempienkin oli kiva nähdä talo, jossa heidänkin isoäitinsä on asustanut. Katselimme sitten muutoinkin vähän Nurmesta, joka on kaunis paikka. Siinä on kaksi keskustaa. Itse tykkään enemmän siitä vanhemmasta. Hautausmaallakin kävimme. Myöhemmin söimme grilliruokaa, istuimme autossa ihan jokirannassa. Ajomatkoilla ihastelimme kauniita syysnäkymiä.

Kirjoitin tänä aaamuna toiseen blogiini pienen jutun, jossa oli lapsista ja vanhemmista. Siitä sain kimmoketta tehdä tämänkin jutun nyt tänne... jossa myös on lapsia ja vanhempia:)

Tässä linkki toisen blogini juttuun.

Leirillä Nurmeksen Höljäkässä

Minä ja tytöt olimme viikonlopun seurakuntamme järjestämällä lastenleirillä Nurmeksen puolella, Höljäkässä, lähellä Lieksan rajaa. Paikka oli entinen metsätyömieskoti, nykyisin  Koivurinteen Eräkartano nimeltään. Siitä löytyy tietoa tästä (katso linkki).

Leiri alkoi perjantaina aamupäivällä ja loppui sunnuntai-iltana. En ole mitenkään innokas leiri-ihminen, mutta koska toinen pienemmistä neitokaisista ei luultavasti olisi lähtenyt sinne muuten, niin päätin minäkin mennä. Ja sitten minua ja vanhinta tytärtä pyydettiin sinne töihinkin. Ensin oli puhe vähän keittiöhommeleista, mutta sitten olikin tarvetta enemmän ryhmänohjaajista. Niin me kaksi sitten olimme ryhmänohjaajina kahdelle oman perheemme jäsenelle ja kahdelle vieraalle lapselle. Hyvinhän tuo leiriaika meni  kuitenkin, vaikka sinne lähteminen ei niin helpolta tuntunut. Viimeksi olimme leirillä tyttöjen kanssa kolme vuotta sitten ja paikka oli silloin toinen. Tämä paikka oli leirinpitoon aika sopiva minusta. Kaikille oli tilaa sisällä yöpymiseen muutaman hengen huoneissa. Minä ja tytöt oltiin ihan omalla porukalla yhdessä niistä. Toinen ryhmämme vieraista tytöistä kävi nukkumassa yöt sukulaisissaan ja toinen nukkui leirillä olleen sukulaisensa kanssa samassa huoneessa.

Leirin ohjelmassa oli myös poniratsastusta halukkaille. Nuorin ratsastaja lienee ollut alle 2-vuotias, mutta innokas jo hevosten perään:) Tyytyväisenä ratsasti äitinsä pidellessä hänestä kiinni. Uintia ja saunomista oli lauantaina. Se oli eri paikassa, Lieksan puolella. Kylmän  sään vuoksi läheskään kaikki eivät uineet. Eivät meidän neitokaisetkaan. Ruokailusta joku lapsi totesi, että "joko taas on ruoka...", eli keittiössä ollut väki sai olla puuhassa:) Ja vierailipa leirillä kristityt motoristitkin eli ryhmä Gospel Ridersin jäseniä moottoripyörillään. He jakoivat kaikille leiriläisille motoristiraamatut. Raamikset oli tärkeä osuus leirin ohjelmaa. Ja lipunnosto ja illalla lipunlasku kuuluivat myös päivään. Eräässä lipunnosto- tai laskutilanteessa leirin johtaja puhui siitä, kuinka jokainen on ollut Jumalan suunnitelmissa jo kauan ennen kuin vanhempamme tiesivät meistä mitään. Hän korosti myös sitä, että kukaan meistä ei ole "vahinko", vaikka joku niin sanoisikin. Eräässä aamunavauksessaan samainen leirin johtaja luki Psalmin 139. Siinähän on tärkeänä asiana se, että Jumala näki meidät jo idullamme ja meidän päivämme olivat kaikki suunnitellut, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. Jumala näkee näkee meidät nytkin, olemme me missä hyvänsä.

Nukkumajärjestelyistä vielä senverran, että minä ja vanhin neitokainen nukuttiin vain muutaman vuoden vanhoissa, aikanaan uutena ostetuissa makuupusseissa, mutta nuoremmat neitokaiset nukkuivat oikein retromakuupusseissa. Tuo sininen on minun vanha makuupussini 70-luvun puolivälistä. Tuo vihreä on ostettu joskus täällä asuessa kirpparilta. Eikä se varmaankaan ole tuota sinistä nuorempi, luulisin. Itseasiassa nuo vanhat pussit vaikuttavat paremmilta kuin ne uudet. Uudet ovat ohuita kesämakuupusseja ja täysin ryhdittömiä ja liukkaita.

Kuva otettu kotona

Tässä vielä pari kuvaa 70-luvulta. Minä ja siskoni saatiin molemmat makuupussit. Sisko sai punaisen ja minä sinisen. Kuvassa ystäväni ja siskoni sekä meidän makuupussimme. Lieneeköhän makuupussit saatu sinä kesänä, kun niitten kanssa pihalla touhutaan. Tosin olihan meillä aina välillä telttakin pihalla ja siinä nukuttiin.

Oi, niitä aikoja...