Kohti pääsiäistä - jotain Jeesuksen kärsimisestä

Oletko koskaan itse lukenut Raamatusta Jeesuksen kärsimisestä; vangitsemisesta, tuomiosta, kuolemasta, ja mitä sen jälkeen tapahtui? Tiesitkö, ettei se kaikki tullut yllätyksenä hänelle? Hän oli hyvin tietoinen siitä, mitä tulossa oli. Jeesus alkoi puhua kaikesta tulevasta jo aiemmin; mm. kohdassa Matt. 20:17-19, Jeesus kertoo mitä tuleman pitää. Samoin Matt. 26:1-2. Siitä alkaen onkin yhtäjaksoisesti luettavissa tapahtumat.

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi hän suostui kaikkeen? Miksi pisti päänsä siihen mehiläispesään, eikä paennut sitä kaikkea jonnekin kauas, kun kerran tiesi, mitä tulossa on?

Kuvittele hetken ajan.

Kuvittele, että olisit pahantahtoisten ihmisten ympäröimänä. He kyselevät sinulta kaikkea, vain saadakseen lisää aihetta syyttää sinua. Tiedät hyvin, ettei mikään puolustautuminen auta näitä vastaan. Ja kukaan ei ole sinua puolustamassa, sillä lähimmät ihmisesikin pakenivat. Syyttäjäsi väittävät sinun pilkanneen Jumalaaa, koska myönsit totuuden itsestäsi.  

Mitä nyt tapahtuu? 

Sinua syljetään kasvoille, joka jo yksinään olisi inhottavaa. Mutta nyt saat vieläpä nyrkiniskuja kasvoihisi. Ja koko ajan pilkaten puhutaan sinusta samalla. Mutta ei se siihen jäänyt. Sinut viedään nyt toisen herran eteen kuulusteltavaksi. Mutta et halua sielläkään käydä puolustautumaan. Lopulta sinulle langetetaan kuolemanrangaistus, ristiin naulitsemalla. Ja aivankuin se ei olisi riittävästi, annetaan kiusaajillesi vapaat kädet.

Ympärillesi kerätään oikein sotilasjoukko.

Sinut riisutaan omista vaatteistasi. Tilalle saat punaisen viitan harteillesi, ja jotta pilkanteko olisi täydellistä, myös kepin "valtikaksi" käteesi ja päähän ronskisti isketyn piikkisen "kruunun". Siinä seisot nöyryytettynä taas ilkamoivan ja säälimättömän joukon keskellä, joka pilkallisesti polvistelee edessäsi, sylkee sinua, ja lyövät vielä sillä kepillä päähän, jonka äsken "valtikaksi" käteesi antoivat. 

Sitten sinua lähdetään viemään sinnne, jossa kauhistuttava tuomio pannaan toimeen. Harteillesi lasketaan kannettavaksi niin suuri puu, ettet jaksa sitä kantaa. Joku toinen määrätään kantamaan sitä ristiäsi puolestasi. Ympärillä, katujen varsilla,  väkijoukko hälisee; toiset itkevät, toiset nauravat ja pilkkaavat. Ja vihdoin ollaan siellä, "pääkallonpaikalla".

Sitten on vielä se ristiinnaulitseminen, jota en edes yritä kuvitella. Sekin kaikki, ja ristilläolo, tapahtuu pilkanhuutojen kuuluessa.

---

Mutta kun Jeesus oli kuollut - sanoi paikalla ollut sadanpäämies,

 ja muut hänen kanssaan siellä vartioineet:

"Totisesti tämä oli Jumalan Poika."

Matt. 27:54

---

Mieti: Joko Jeesus oli huijari... Tai sittenkin Jumalan Poika. Juttuhan nimittäin ei jäänyt siihen, että hänen haudattiin. Kolmen päivän päästä hauta oli tyhjä. Hän oli noussut ylös, kuten oli sanonutkin.

Jos Jeesus olisi ollut huijari, olisi ollut kummallista, jos hän ei olisi kaikin tavoin pyrkinyt puolustaumaan ja pelastumaan kaikelta tältä. Tai pakenemaan jo hyvissä ajoin, ennenkuin joutui tähän asti. Mutta ei.

Hän jatkoi sinnikkäästi loppuun asti, ei etsien omaa mukavuuttaan, vaan hankkiakseen sillä meille jotakin: pääsyn taivaaseen. Hän kärsi meidän puolestamme, meidän syntimme sovittaakseen.

Etkö käsitä. Ota selvää itse, mitä  ja miksi. Tutustu Häneen itse. 

 

Keväinen tapahtuma - viikunajuttu

Viikunapuun tapaus. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus palmusunnuntaina ratsasti aasilla Jerusalemiin. Mutta en nyt siitä kirjoita, vaan yhdestä muusta tapahtumasta, joka tapahtui pian sen jälkeen. Se liittyy viikunoihin.

Jeesus eräänä aamuna oli nälissään ja hän meni katsomaan tienvarren viikunapuuta, josko siitä löytyisi jotain syötävää. Ei ollut yhtään viikunaa, sillä "ei näet ollut viikunoiden aika". Olen aina ihmetellyt, että miksi Jeesus kirosi sen puun - se oli seuraavana aamuna juuriinsa asti kuiva - jos kerran ei ollut hedelmien aikakaan. Mutta - niitäpä olisi voinut puusta kuulemma löytää siihen aikaan, nimittäin varhaisviikunoita, joita tavallisesti keväällä oli, vaikka varsinainen viikunoiden aika olikin vasta syksyllä.

Lisäselvityksiin oli merkitty katsottavaksi myös pari jaetta, joissa varhaisviikunat mainitaan:

Jesaja 28:4: "...käy niinkuin varhaisviikunan ennen kesää: kuka vain sen näkee, tuskin se on hänen kourassaan, niin hän sen jo nielaisee."

Kork.V. 2:13: "Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa..." 

Otin jakeet tähän v. - 33/-38 Raamatusta. Mainitut lisäselvitykset kerrottiin viikunapuun tapaukseen  Raamattuversiossa: "Jumalan kansan Pyhä Raamattu". Yhtä hyvin siitä olisin voinut jakeet ottaa, mutta otin tutummasta. Melkein samoin sanoin sanakäänteinhän ne molemmissa olivat.

Jeesuksen niiden päivien ohjelmasta luin Markuksen evankeliumin luvusta 11. 

---

Täällä ei mennä puista tuoreita viikunoita napsimaan, eikä välttämättä kaupastakaan.  Kai kerran olen tuoretta saanut maistaa, kun tytär niitä oli joskus kaupasta löytänyt. En muista tuliko niistä edes kuvaa silloin otettua. Ainakaan ei löytynyt. Niinpä sitten on tyytyminen näihin vanhoihin kukkakuviin... kuin kuivattuihin hedelmiin:)  

Lampaat laskettu laitumelle

Lammaslauma, ja pari lampaiden joukossa viihtyvää, on siirretty nyt vihreälle laitumelle. Talven ne viettivät vitriinissä katsellen "klasista pihalle". Ja pienin lammas otettiin toisten joukkoon pimeästä säilytyspaikastaan, eli peltirasiasta, jonne se oli unohdettu. Nyt sekin pääsi toisten seuraan. Se nojaa pupun kylkeen pystyssä pysyäkseen, sillä sen jalat ovat vahingoittuneet.

Kirjoittelin tänä aamuna vihkoon:

VANGITUT JA SIDOTUT PÄÄSTETÄÄN VAPAUTEEN

" ... hän päästää vangitut vapauteen..." Ps. 68:7 KR-92

"- Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. " Luuk. 4:18-19 KR-92

Jeesuksesta, Vapahtajasta, siinä on kyse. Riemuvuosi  oli sitä, että orjat saivat sellaisena vuotena takaisin vapautensa.

Pistekirjoituskirja

Oletko joskus nähnyt pistekirjoituskirjaa, tai kokeillut omilla sormilla, miltä sellainen  sormenpäissä tuntuu?

Meillä on tällainen. Aina silloin harvoin, kun se esiin otetaan, siihen tulee asetettua sormet pisteaakkosten päälle ja tunusteltua, saisiko mitään selvää. Ja joka kerta toteaa, ettei sormet pisteryhmien eroja tunne. Taitaisi itku päästä, jos olisi pakko opetella nämä aakkoset tuntemaan. Mutta ehkä on niin, että sormenpäät herkistyisi, jos ahkerasti harjoittelisi.

En yhtään tiedä, mitä näissä teksteissä on. Tämä on kuitenkin ikäänkuin aapinen.

Mietin sitäkin, että kun nykyään on monenlaisia uusia apuvälineitä, niin onko pistekirjoituksen oppimiselle yhä sama merkitys kuin ennen? Nythän voi puhetta erilaisilta laitteilta kuunnella. Mutta kai lukemisellakin silti paikkansa on, näkövammaisellakin. Nykyäänhän esim. lääkepaketeissa saattaa olla pistekirjoituksella jotain kirjoitettuna.

Arkista: Paljon on korvien varaan ripustetttu...

Viime viikolla oli Lieksan Lehdessä juttua siitä, mitä korona-aika kuulo-ongelmien kanssa painivalle tekee. Siinä oli siitä, että maskit ja pleksit vaikeuttaa kuulemista, ja kun ei näe huulien liikkeitä, hankaloittaa sekin  osaltaan asioista selvän saamista. Juttua lukiessani tajusin, että se koskettaa minuakin, vaikka en ole tuota  maskia käyttäessäni tullut edes ajatelleeksi. Jutussa oli myös siitä, että huonosti kuuleminen voi eristää toisista. Ja se on aivan totta; jos jo valmiiksi tietäää, ettei kunnolla kuule, ei tee mieli edes ruveta puheisiin kenenkään kanssa. Tässä on tietysti luonne-erotkin vaikuttamassa. Puhelias ihminen ehkä menee ja puhuu rohkeasti joka tapauksessa. Luin joskus yhdestä rohkeasta huonokuuloisesta naisesta, joka oli näytelmätouhuissakin mukana. Jos häneltä näytellessään joskus unohtui jotkut vuorosanat, ihan pikkukuiskailut eivät tietysti kuuluneet, joten välillä yleisöstäkin hänelle saatettiin sitten "kuiskata". Ihailtavaa rohkeutta ja heittäytymistä! Itse en sellaista omaa, olen epämukavuusalueella tätä aihetta käsitellessäni. 

Jutussa oli myös siitä, minkä minäkin olin todennut, että maskia päästä pois ottaessa, sotkeutuu se välillä kuulolaitteen osiin, ja niin saa niitä sitten asetella takaisin paikalleen. Joku päivä sitten vähän puolihuvittuneena tuumin, että aika paljon on korvien varaan laskettu, kun neljää sorttia kannattivat: kuulolaitteet, silmälasit, maski, ja vielä silmälasien päälle asetettavat aurinkolasit. Joku voisi pistää vielä "paremmaksi", jos sattuu olemaan korviksia korvissa.

Tuossa vedetty vähän tukkaa sivuun, että näkyy korvan taakse...

 

Kannattaisi kuitenkin se asia Isälle edes esittää!

Heti aamulla tuli mieleeni "uusia" ajatuksia rukouksesta. Olin vielä kai jotenkin unen ja valveen rajamailla, kun mieleen tuli jokin asia, joka kaipasi apua. Siitä ajatukset siirtyivät miettimään rukousta, ja lopulta se lähtökohta näille pohdinnoille ihan unohtui, eli alun ongelma oli ehkä ihan unesta peräisin. Mutta "ei huolta, niitä piisaa" ihan riittävästi oikein silmät virkeinäkin.

Mutta mieleeni tuli rukousesta mm. tämä: "...teillä ei ole sen tähden, ettette ano..." Ilmeisesti on niin, että meidän on näistä maallisista ihmissuhteista jotain tarkoitus myös oppia, ottaa mallia. Ja kun nyt meillä  lapsiakin on, niin se on tuonut mieleen sen, että vaikka meillä on monesti hyvin rajalliset mahdollisuudet toiveita toteutella, niin toivoisimme vanhempina, että lapset kuitenkin esittäisivät meille ne asiat, joita he toivoisivat saavansa. Ja me sitten puntaroimme niitä, ja toteutamme mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan. Ei niiden toiveiden ja pyyntöjen tarvitse aina olla mitään kovin isoja ja ihmeellisiä edes. Mielellään vanhemmat tahtoo lapsiaan ilahduttaa, omien mahdollisuuksiensa mukaan. 

Mutta meidän Taivaallisen Isä on kyllä niin rikas, ettei mikään jää siitä kiinni!

Niin, siitä ei jää mikään pyyntö todella kiinni, ettei Isällä olisi "mahiksia". Niitä on. Ja samoin on myös rakkautta meitä lapsiaan kohtaan, suunnattomasti enempi, kuin me käsitämme. 

Joskus me vanhempina emme sitten näytä ottavan kuuleviin korviimmekaan asioita, joita pyydettiin. Emme näytä edes kuulevan, tai mitenkään reagoivan siihen. Mutta ei sekään tarkoita sitä, ettei sitä olisi "rekisteröity", mieleen painettu. Sellainenkin asian esille tuonti, joka ei näytä tulevan edes kuulluksi, voi ajan päästä tuoda mieluisan ja toivotun yllätyksen.

Sitten on tietysti niitäkin pyyntöjä, joihin joudutaan sanomaan, että "katsotaan", "ehkä myöhemmin", "ei  nyt", tai "se ei käy".

En osaa rukouksesta juurikaan kirjoittaa, mutta ikäänkuin jokin oivallus olisi tullut, että aina kannattaa asia esittää kuitenkin. Kun minä olin lapsi, kotini oli köyhä, ja monia haaveita en edes sanonut ääneen, koska ajattelin, ettei niitä ole mitenkään mahdollista saada. Kuinkahan paljon sekin lapsuuden asenne on siirtynyt aikuisuuteenkin, ihan puhuessani, tai ollessani puhumatta, Taivaalliselle Isälle? Tietysti on niin, että sellainen vanhempi, jolla ei ole halustaan huolimatta mahdollisuutta toteuttaa lapsensa toiveita, voi murehtia sitä asiaa, että asiat ovat niin, kun lapsensa pyyntöjä kuuntelee. Mutta lapsen ei tarvitsisi sellaista miettiä. Ja Isä Jumalan suhteen varsinkaan meillä ei ole mitään tarvetta sellaiseen, joten kaikenlaiset pyynnöt  saamme rohkeasti tuoda hänen tietoonsa. Tosin hän kyllä tietääkin ne jo, mutta haluaa kuulla ne meidän suustamme. 

Ja vielä tähän rukouskirjasta jaelöytö, tähän aiheeseen sopiva: "...mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen." 1. Moos. 18:22

Ja Abraham esitti sitten siinä sen oman asiansakin. Mutta vanhemmille voi olla tuttua sekin, että siihen lähelle tullaan norkoilemaan, mutta norkoilija ei vain saa sanottua, mitä asiaa olisi. Mennään mekin Taivaallisen Isän eteen edes norkoilemaan, jos sitä asiaa ei millään meinaa saada sanottua. Kukaties Isä itse sanoo sen ääneen, jos me emme rohkene:)

Hyvää lauantaita!

(Tai mitä muuta päivää hyvänsä, jos tätä muulloin luet:)

Keitetyt perunat, epätavallista kakkuainesta...

Yleensä keitettyjä perunoita ei tule ajateltua kakkuvärkkinä. Mutta sopii ne näköjään siihenkin. Mulla oli jääkaapissa viisi keitettyä perunaa. Mietin, riitttäisikö ne löytämääni kakkuohjeeseeen. Päätin kokeilla, vaikka olin vähän epävarma riittävyydestä. 

Viisi perunaa, sukaatteja, mantelijauhoa, ym. Leivinjauhe olikin tarpeeton, kun kuvaan aineksia kokosin. Eikä vehnäjauhojakaan tarvittu tässä lajissa. Mantelijauhoa sen sijaan tarvittiin.

Keitetyt perunat piti raastaa karkeaksi raasteeksi.

5 keltuaista piti vatkata... Vatkaamiset tapahtuu meillä tällä Siemensin vatkaimella, jonka tyttönä ostin. Eli se oli  neljäkymmentä vuotta sitten.

Sitten sekaan laitettiin niitä muita aineita, kuten sukaatteja...

...vaniljasokeria, kanelia, ja sitä mantelijauhoa. Jos meillä vatkain onkin vanha, on leivänpaahdin uusi, ja hauskan värinen:)

Kun yllättäen kakkuaineksia meillä oli, niin jotain yllättäen puuttuikin nyt. Korppujauhot olivat päässeet loppumaan. Välillä voitelin ja "jauhotin" siis vuoan. Kaurahiutaleet sai  toimia vuoan jauhottajina.

Tähän sörsseliin piti sitten vielä lisätä kovaksi vatkattu valkuaisvaahto. 

Aika tanakkaa oli se...

Tältä näytti uuniin menevä.

Ja tältä uunista tullut. Ei mikään kaunotar. Mutta kaksi kolmannesta siitä syötiin heti, kun kahviteltiin:)

Tämä oli siis "kartoffelltorte" eli "Reininmaan perunakakku". Ohjeen löysin Kotilieden leivontakirjasta. Netistä näkyy löytyvän ihan vastaavilla aineilla olevia ohjeita. Ja netin ohjeet kakun tekoon näyttivät olevan parempia kuin kirjan ohje. Ensimmäinen vilkaisemani selitti esimerkiksi sen, mikä vaikutus kunnollisella vatkaamisella on tämän kakun teossa. Niin kirjan, kuin netinkin ohjeiden mukaan, kakku olisi kuulunut tehdä irtopohjavuokaan. Jota minä en kyllä käyttänyt.

--- 

Voi hyvänen aika... Äsken kun katsoin tätä jo julkaistua juttua, huomasin kirjoittaneeni sukaatit satsumiksi! Olipa aika möhlinki. No, nyt se on oikaistu.

Toissapäiväistä nuotiotouhua

Tätä oli toissapäivänä. Nuotio savusi nuorimmaisten tullessa koulusta. Pääsivät heti makkaranpaistoon.

Tätä piti olla jo lomalla, mutta se vain jäi, vaikka makkaratkin oli ostettu valmiiksi. No, eka koulupäivä loman jälkeen oli parempi, kuin ei ollenkaan. Nyt oltiin sentään tosi aikaisessa, koska yleensä me vasta toukokuussa... Mutta nyt tätä avitti tyttärien ahkerointi: he loivat lumet nuotiopaikalta ja raivasivat myös polun sinne lumen läpi. Nuorin oli aloittamassa hommaa! Joten pitihän sitä sitten tähän ruveta muutenkin:)

Jotain muuttumatonta

Kaiken muuttuvan keskellä on yksi, joka ei muutu. Hän on Jumala. Kun ympärillämme, tai meissä, kaikki muuttuu, on Hän aina samana pysyvä.

Hänen rakkautensakin on yhtä pysyvä. Me emme ymmärrä sellaista järkkymätöntä pysyvyyttä, koska olemme itse niin häilyviä.

--- 

Noita olin miettinyt eilen. Tänä aamuna piirsin kuvan toisen blogini juttuun, mutta aihe on tavallaan samaa...

Hyvää tiistaita itsekullekin:)

Talvista on vielä...

 

Kuvatouhu on ollut vähän nihkeää. Ei niinkään kuvien ottaminen, mutta niiden laittaminen kamerasta koneelle kylläkin. Kuvat menee erikoiseen paikkaan vanhempien kuvien joukkoon, ja sinne ne helposti sitten jäävätkin. Tässä nyt kuitenkin poimittuna joitakin lumikuvanapsuja. 

Ja tässä sitten minä ja kolmemetrinen huivini jonain pakkaspäivänä.... Ostin taannoin paikallisesta Löytäpuodista oikein pitkän takin, nilkkoihin ulottuvan. Hinta 8 euroa. Takki lie 90-lukulainen. Takissa ei ollut muutoin mitään käytön jälkeä, paitsi kiinni ommeltu takahalkio. Halusin "hametakin", eli sellaisen ettei takki lopu polviin. Tämän kanssa voin käyttää niitäkin hameita ulkona kulkiessa, jotka ulottuvat tosiaan melkein nilkkoihin. Ei tarvi ruveta farkkuja vaihtamaan ylle ulos mennessä. No, tämä takki vaati tuon pipon kaveriksi jotain lisää kaulalle. Pykäsin kahdesta vuosia sitten tekemästäni rinkulahuivista yhden tosipiiiiiiiiitkän. Siitä tuli ihan hyvä tämän pipon pariksi, vaikka värisävyt kaikissa vaaleanpunaisissa olivatkin vähän erilaisia. 

Tämä on korvessa asuvan; ei mitään hienoa -  mutta käytännöllistä. Jaloissakin kumisaappaat, joihin mahtuu vaikka kahdet villasukat. Ja huomatkaa, että pipon alta pilkistää huurteisen tukan lisäksi muutakin: päähän on kietaistu pipon alle ohut huivi lisälämmikkeeksi kovemmalla pakkasella:)  Takissa on kyllä valtava huppukin, jota sopii hyvin käyttää pipon päällä, jos oikein viima käy.

Mukavaa sunnuntaita itsekullekin:)

Ai niin... ne sukat! - Ja vaatekuvaa eiliseltä

No tässä ne ny on. On oikeestaan valmiit. Eli voi käyttää jo, kunhan tunkee ne langanpäät, joita ei vielä ole päätelty, sukan sisään. On kumminkin jossain solmussa, etteivät riisty.

Tuskin mää niihin mitään kuvioita rupeen tekeen, ellei ny joku varsinainen innostus siihen oikeen iske. 

Sukan terähommelit on tehty tytön koulusta saaman ohjeen mukaan, mut varsi on omaa viritystä - oman koiven mukaan.

---

Laitan tähän vielä eilisen vaatepiirroksen yllä olevista vaatteista. Samoja yllä tänäänkin. Eilen vain oli koivissa tyttären tekemät lyhyet sukat.

No minäpä tästä lähdenkin - ja muitakin lintukuvia meinasin...

Niin meinasin, mutta hommat ei ole riittävästi hanskassa, jotta niitä muita olisi saanut nyt tarvittavasta vekottimesta ulos. Täytyy opetella lisää. Tämä kuva punnerrettiin tähän tyttären avustuksella.

Joten siis - minäpä lähden tästä...

... itse ainakin kahvinjuontiin. Lintu varmaan lensi johonkin oksalle.

Tämänaamullista

Jostakin putkahti mieleeni pätkä laulun sanoja: "...sinun silmiesi tähden...".  Siitä sitten rönsysi jotain muuta ajatusta. Jäin miettimään sitä, että miten paljon maailmassa onkaan kirjoitettu rakkauslauluja,  ja osa niistä ihan todellisessa tarkoituksessa ja todelliselle kohteelle. Laulujen sanat saattavat kertoa mitä kaikkea olisi oltu valmiita tekemään rakastetun tähden. Vaikka emme olisi uskoneet kaikkia laulun sanoja, tai muuten sanottuja lupauksia,  ettei vuoria siirretä paikaltaan, tai kuuta noudeta taivaalta, yms.; uskomme ja käsitämme kyllä, kun meitä todella rakastetaan, kun meidän puolestamme  tehdään rakkauden tekoja, saamme rakkauden vakuutuksia, tunnemme sen voimaa.

Mutta olemme sitten saaneet omakohtaisesti, tai edes etäältä, havannoida suurta rakkautta, se jää vielä pieneksi sen rakkauden rinnalla, jolla Jumala meitä on rakastanut. Meidän puolestamme tehtiin suuri teko: eräs kuoli puolestame, että me välttyisimme siltä. Emme millään meinaa käsittää Isän rakkautta. Niinhän se tahtoo olla, etteivät lapset ymmärrä vanhempien rakkautta. Se  on enempi kuin kuin silmät näkee milloinkaan. Se on sitoutumista meihin.

---

Kirjotin myös toiseen blogiini jutun: Ihastuttava huomio! 

Hyvää lauantaita sinulle!

Kun miehen jalat eivät koskettaneet maata...

Mark. 2:1-12. Halvaantunut mies. Ensin hänelle julistettiin synnit anteeksi. Sitten hänelle sanottiin: "...nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." "Mies nousi heti, otti vuoteensa ja meni pois kaikkien nähden. Kaikki hämmästyivät tästä, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Tällaista emme ole ikinä nähneet." 

Jätän nyt sen ihmettelevän ja Jumalaa ylistävän kansanjoukon sinne talon edustalle, ja lähdenkin sen entisen halvaantuneen mukaan... Hän kävelee aivan typertyneenä kaikesta. Ilo kuplii hänen sisällään ja se on pyrkimässä juuri ulos. Ja kohta se purkautuukin ulos heleänä, vapautuneena nauruna! Mies kävelee, hyppelehtii ja nauraa ääneen; ylistää Jumalaa suureen ääneen kävellessään. Hänellä on kaksinkertainen syy kaikkeen iloonsa: synnit ovat anteeksi annetut, ja tuli terveys. Minusta ihan näyttää, että mies kulkee ns. jalat ilmassa. Ennen hänen jalkansa eivät koskeneet maata, vain vuodetta. Nyt ne ovat ns. maasta irti ilon tähden:) 

Näin minä sen  kuvittelin. 

"Muutamien päivien perästä Jeesus meni jälleen Kapernaumiin. Kun hänen kuultiin olevan kotona, kokoontui paljon väkeä, niin että he eivät enää mahtuneet oven edustallekaan. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen tuotiin silloin halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä. Kun he tungokselta eivät päässeet tuomaan häntä Jeesuksen luo, he purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli. Tehtyään siihen aukon, he laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." Siellä istui muutamia kirjanoppineita, jotka ajatttelivat mielessään: "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi? "Jeesus tunsi kohta hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Miksi te ajattelette sellaista mielessänne? Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele'? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on maan päällä valta antaa syntejä anteeksi, niin" - hän sanoi halvatulle - "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Mies nousi heti, otti vuoteensa ja meni pois kaikkien nähden. Kaikki hämmästyivät tästä, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Tällaista emme ole ikinä nähneet."  Markus 2:1-12 JKR

Kun aamulla nousin ylös, ajattelin vähän niin, että jaksanko mitään lukeakaan. Mutta se on tullut huomattua, että lukiessa voi kuitenkin jokin ennalta arvaamaton kohta jotenkin puhutella. Nyt se oli tämän miehen tapaus. Se taisi kolahtaa siinä kohtaa, kun tekstissä  oli, että mies meni pois kaikkien nähden ja rupesin miettimään sen miehen menemistä ajatuksineen. Mies itse voisi sanoa tietysti minulle, ettei se noin mennyt, vaan vaikkapa niin, että hän itki ilosta... No, oli miten oli.  Tämä tapaus toi iloa ja ihmetystä miehelle, kaikille sen nähneille. Ja tänä aamuna minullekin,  joka en mitään osannut odottaa. Jeesus voi yllättää.

Kuun ja auringon aamuinen vuoronvaihto

Kouluunmenijöiden muassa lähdin aamukävelylle minäkin. Mennessä ihastelin taivaalla vielä isona näkyvää kuuta. Oli tainnut kuu-parka nukkua pommiin, tai ainakin hieroskella  vielä unihiekkaa  silmistään, koska paluumatkalla jo auringonsäteetkin ilmaantuivat kirkkaasti näkyviin. Liekö vasta aamuvuoroon noussut aurinko patistanut kuun levolle yövuorostaan:)