Lyhyt uudenvuoden hartaushetki Teneriffalta - katsele ja kuuntele

Tästä pääset katsomaan:  Lyhyt uudenvuoden hartaushetki Teneriffalta. Hartauden pitää Juha Palm. Hän on tämän talvikauden turistipappina Teneriffalla.

Tulipa mieleen laittaa vielä tähän tämä seikka, että me kyllä olemme ihan kotosalla kotosuomessa, vaikka tuon hartauden Teneriffalta tähän laitoin katsottavaksi, kuten sen jouluhartaudenkin muutama päivä sitten. Sain itse vinkin joulun aikaan hartaudesta, ja löysin sitten tuon uudenvuoden hartaudenkin. 

Jeesus paransi

Olin kesällä 2018 tehnyt listaa Jeesuksen parantamista ihmisistä Luukkaan muistiin kirjoittaman mukaan. Se oli silloin blogissakin, mutta laitanpa listan nyt uudestaan, koska sen lappusen tänä aamuna taas Raamattuni välistä löysin.

Merkityt kohdat, joissa tapahtumat on kerrottu, ovat linkkinä kyseisiin Raamatunpaikkoihin v. -33/-38 kirkkoraamatun mukaan Koivuniemen Raamattuhakuun.

• Synagoogassa "mies, jossa oli saastaisen riivaajan henki. Tapahtui Kapernaumissa sapattina. Luuk. 4:31-37
• Kovassa kuumeessa ollut Pietarin anoppi. Kapernaum, sapattina "Simonin" (eli Pietarin) kotona. Luuk. 4:38-39
• "Sairaita, mikä missäkin taudissa". "Myös riivaajat lähtivät ulos." Luuk. 4:40-41
• "Mies yltänsä pitalissa". Kaupungissa.  Luuk. 5:12-16
• "Paransi sairaat". Luuk. 5:17
• Toisten vuoteella kantama halvaantunut mies, joka laskettiin katolta alas huoneeseen Jeesuksen eteen. Luuk. 5:18-26
• Synagoogassa "mies, jonka oikea käsi oli kuivettunut". Luuk. 6:6-11
• Paljon sairaita ja "saastaisten henkien vaivaamia" lakealla paikalla vuoren juurella. Luuk. 6:17-19
• Sadanpäämiehen kuolemaisillaan ollut palvelija. Kapernaum. Etäällä parannettavasta. Luuk. 7:1-10
• Useita taudeista, "vitsauksista", "pahoista hengistä", monelle sokealle näkö. Myös rammat, pitaliset, kuurot.  Luuk. 7:21-22
• "Muutamia naisia", joissa oli ollut pahoja henkiä ja tauteja, riivaajia. Luuk. 8:2
• Riivaajien vaivaama mies, "Legio" nimeltään. Rannalla Gerasan alueella. Luuk. 8:26-39
• "Verenjuoksua" 18 vuotta sairastanut nainen. Väkijoukossa. Luuk. 8:43-48
• Saastaisen hengen vaivaama poika. Kansanjoukosta vuoren juurella. Luuk. 9:37-42
• Riivattu, mykkä mies. Luuk. 11:14
• Synagoogassa sapattina heikkouden hengen koukistama nainen. Luuk. 13:10-13
• Fariseuksen talossa  vesitautinen mies. Luuk. 14:1-4
• Loitommalla seisseet kymmenen pitalista miestä. Kylässä. Matkalla Samarian ja Galilean rajalla. Luuk. 17:11-19
• Jerikon lähellä tien varrella ollut sokea. Luuk. 18:35-43
• Getsemanessa ylimmäisen papin palvelija, jolta joku opetuslapsista oli iskenyt pois korvan. Luuk. 22:50-51

Luukashan oli lääkäri. Muutkin kirjoittivat Jeesuksen parannustekoja muistiin, mutta lääkäri sitä varmaan erityisen kiinnostuneena teki.

Varmasti monet nykyajan lääkäritkin ovat kuulleet tai itse nähneet tapauksia, joita olisi voinut kirjoittaa muistiin.

Jeesus voi kyllä tänäkin aikana antaa avun sairaalle ihan suoraan, jos hän sen hyväksi näkee. Hän päättää.  Apu voidaan joskus antaa vaikka tiettyyn hetkeenkin. Ei ole kovin montaa päivää siitä, kun minulle kerrottiin yhdestä tiettyyn hetkeen saadusta avusta, joka rukousvastauksena tuli, yllättäen ihan sen rukoilijan. 

Sana sille, joka ei täytä mittoja...

Seurakuntalainen -sivustolta juuri luin tekstin, jonka haluaisin monen löytävän. Tässä linkki lohdulliseen juttuun: 

Seurakuntalainen:  Sana vähäiselle/Jukka Norvanto

Erilainen joulutervehdys - katso ja kuuntele

Linkki joulutervehdysvideoon: Teneriffan seurakunta/Ajankohtaista

Hartauden pitää tämän talvikauden turistipappina Teneriffalla toimiva Juha Palm.

Voit katsella ja kuunnella tuosta pienen jouluhartauden. Minun mielestäni sopiva juuri tähän aikaan ja mietteisiin.

Itse siis ihan kotosuomsesta käsin myös tätä katselimme ja kuuntelimme.

Lisäpäiviä...

Kirjoitan tässä valmistelun (joka ei oikein meinaa edistyä) lomassa. Tulipa mieleeni, että meillä olisi selvästi ollut tarpeen edes joku "lisäpäivä", ehkä enempikin. Kuusikin on vielä pihalla lumisena. Sentään kaadettuna seinää vasten kylläkin. Äsken kun tulin kahvikupin kanssa tähän koneen ääreen, tajusin asian, ja senkin, että koko kuusi, tuo ulkona odottava, on ollut ihan yllättävän unohduksissa tänä aattona. Aina sitä haaveilee, että jo aattoaamuna olisi suloinen joulurauhan tuntu, mutta aina huomaa kaiken olevan pahasti kesken kun aatto joutuu. Olen nyt sentään saanut pienen kinkkusen paistettua, samoin perunalaatikot. Nyt muuten justiinsa yksi neito huomasi kysäistä, milloin kuusi tuodaan sisälle... ja isäntä toi paketoimiaan lahjoja tuohon kassillisen. Että kyllä tämä tästä pikkuhiljaa, mutta sitä en kyllä osaa edes vielä arvella, mihin aikaan sitä jouluruokaa syödään. Pöytäliinat pitäisi kaivaa arkusta silitettäväksi...

Toisen blogini puolellakin pohdin jo aiemmin aamulla kaiken keskeneräisyyttä ja sitä kun ei kaikki mene haaveiden mukaan: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2020/12/kun-kaikki-on-kesken.html

Joulun päähenkilö - Jeesus - antaa lahjoja

"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Joh. 4:10

Jeesus keskusteli naisen kanssa kaivolla ja pyysi naiselta juotavaa. Nainen ei tiennyt, kuka häneltä vettä pyysi. Nainen ei tiennyt, että hänen edessään oli se, jolla olisi valta antaa hänelle se, mitä hän etsi: rakkautta ja hyväksyntää, puhdasta sydäntä.

Sama tarve on meillä jokaisella. Ja antajakin on yhä sama.

Suurin ja paras lahja...

Suurin ja paras lahja oli kääritty vaatimattomiin kääreisiin. Itse Jumala tuli Jeesuksessa tänne meidän keskellemme. Hän tuli kantamaan syntimme, avaamaan meille sen umpeen menneen tien Jumalan luo. Se lahja on tarkoitettu aivan jokaiselle. Sinulle myös. 

Jeesus sanoi:

 "... sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." 

Johanneksen evankeliumi 6:37 

Armorikasta odotusaikaa sinulle!

----

Sessen Kotimatkalla -blogissa oli erään Arvidin vaikuttava kertomus siitä, miten hän tuli uskoon. Jos haluat lukea sen, niin tästä pääsee siihen juttuun: Kotimatkalla: Miten tullaan uskoon, Arvidin kokemus

Kotia kohti katajan sivuitse

Alla oleva kuva on eilisaamulta. Tulin aamun koulukyytiläisten saattoreissultani loppumatkan oikopolkua metsän läpi. Kodin valot näkyvät kivasti ja katajan kohdalla nappasin kuvan. Sesselläkin oli eilen katajaista blogissaan, niin nytpä vähän matkin häntä tässä:)

 

Hyvää loppuviikkoa itsekullekin!

Aamun pimeässä

Tämä kuva on tältä aamulta, niin idea, kuin toteutuskin. Leikkimökki aamun pimesssä näytti kivalta piirustuskohteelta. Kuvaa ei olisi syntynyt, ellen olisi tavanomaisesta poiketen hypännyt minäkin siihen kyytiin, kun isäntä tyttäret kyyditsi linja-autolle. Kun auto pihasta lähti, näkymä mökistä miellytti minua ja päätin yrittää sen piirtämistä.

Käytin taaskin kynttilää hommassani. Hieroin sitä mökin valkoisiin osiin, kuin myös harmaisiin puihin, ja maahankin. Se on kätevä apu, sillä kun sen huolellisesti tekee, saattoi mustan levittää aika huolettomasti.

Alla näkyy kynttilänjälkeä kiiltelevänä.

Tämän aamun piirros

Tälläkin kuvalla on jonkinlaiset lähtökohtansa siinä, mitä silmät on nähneet.

Kuvan toteutus onkin sitten aina vähän omanlaisensa versio.

Parasta ehkä on nuo joutsenet tässä.

No johan on: taas oli yllätyspostia laatikossa!

Tänäänpä minä päätin pistää nokkani ulos iltapimeällä ja mennä  sen taskulampun kanssa postilaatikolle, eli vaaralta laskeutua alas. Kuvittelin, että siellä voisi tänään olla vaikka Uusi Tie -lehti. Vaan ei ollut sitä. Oli aivan muuta. Siellä oli jälleen yllätyspostia minulle!  Nyt lähettäjänä oli blogiystävä Sesse; kiitos tästä yllätyksestä!:)

 

Siellä oli mm. Maija Lockin kirja: "39 pennin kortti". Luin jo ensimmäisen tekstin  tuosta kirjasta, ja huomasin heti, että tykkään siitä. Eka teksti jo puhutteli minua, antoi ajattelemisen aihetta. Kirjan sijoituspaikka tuleekin nyt olemaan sohvan vieressä, helposti valmiina otettavaksi, kun kaipaan jotain lohdullista, rohkaisevaa, ilahduttavaa lukemista. Minulla on siinä jo pieni pino kirjoja siihen tarkoitukseen ja nyt tämä on siinä pinossa päällimmäisenä. Kirjan lisäksi oli mukana Sessen tekemä kirjanmerkki, joka saakin pitää lukupaikkaa kirjassa, ja kortti. Sekä vielä kalenteri tulevaa vuotta varten. Kalenterissa oli mielestäni kivat kuvatkin:)

Korjaushomma: neuletakin hihansuu

Vihdoin sain tarttuttua tämän neuletakin korjaamiseen. Isännän lempparineuletakin hihansuut olivat ehtineet jo aika kurjaan kuntoon. Ensin ajattelin vain kääntää niitä vähän, sillä se olisi ollut helpoin tapa. Pituuttakin hihoissa olisi ollut siihen aivan riittävästi. Mutta mikä lie innostus iskenyt, kun rupesinkin korjaamaan hihansuita käsin ommellen. Ensin se pahempi puoli, joka näissä kuvissa esiintyy. 

Tästä ruvettiin hommiin...

Tuli mieleen, että nostelenkin silmukoita ensin virkkuukoukulla ylemmäs.

Minulla oli parsineulakin siinä apuna, pitämässä jo nostettua silmukkaa paikallaan sillä aikaa, kun vierestä nostin toista silmukka.

Kun silmukat oli noukittu ylemmäs, näytti homma tältä.

Ja sitten rupesin kehnoa reunaa ompelemaan. Löysin vielä täsmälleen sopivan väristä rullalankaa, joka oli jäänyt tyttären ompelupuuhista. Niinpä saattoi melkoisen vapaasti pistellä vahvistavia ompeleita hihansuuhun, kun eivät pistot erotu neuleesta. Muutenhan tuosta kyllä näkee, ettei ole ihan viimeisen päälle enää tuo hihansuu, mutta voittaa se tilanteen ennen korjausta:)

Mitään kestävyystakuuta en tuolle antanut, kestää minkä kestää. Olin niin tyytyväinen, että sain tuon nyt tehtyä.

Jouluista yllätyspostia tonttu T:ltä:)

Jo on kumma, jos ei ala joulumieli hiipiä tähänkin torppaan, kun postilaatikostakin löytyi tänään tällaista ihanaa yllätyspostia! Oli kenties jo eilen illalla tullut, mutta kun meillä tulee posti nykyään vasta iltapimeällä, niin ei aina viitsi sukeltaa taskulampun kanssa pimeään sitä hakemaan. Eilen olisi kyllä kannattanut!

Tuossa on tuo yksi salaperäinen rasia jo vähän raollaan, sen verran kurkkasin, kun lupa oli, että tiedän siinä olevan pienen yllätyksen joka päivälle jouluun asti:) Avaan ensimmäisen illemalla, kun nuoremmatkin ovat kotosalla katsomassa.

Itseasiassa tämä oli kyllä aamupäivän tylsän autokorjaamoreissun jälkeen kiva löytää laatikosta juuri tänään. Oli kiva piristys.  

Kiitos "Tonttu T"!

Arkea: Murehtimisen laaksossa

Elän murehtimisen, ja varmaankin myös masennuksen laaksossa. Siinä taitaa olla paikoin korkeat reunatkin, sillä sieltä tuntuu olevan vaikea nousta ylös. Sielläkin kulkee polku, tai tie, suoraksi tieksikin sanottu, mutta joka siellä laaksossa näyttää mutkittelevalta. Siellä ei näe kauas, aivan lähelle vain, sillä näkymä on todella sumuinen. Ja sekin mitä näkee, tai luulee näkevänsä, näyttää vääristyneeltä. Kun saat ohitettua yhden pelottavan kohdan, on mutkan takana jo toinen. Meidän murehtimisen laaksossa nyt olevien olisi hyvä muistaa, että Jumalamme ja Isämme näkee yhdellä kertaa, yhdellä katseella, koko laakson, koko tien. Siinä ei ole hänelle mitään epäselvää eikä mitään voittamatonta, vaikka meistä saattaa kaikki näyttää sellaiselta. Ja koittaa vielä sekin päivä, kun pilvet väistyvät senkin laakson yltä ja tie näkyy selkeämmin, aurinko ilahduttaa. Ja silläkin laaksopaikalla on loppunsa joskus.

Kun olin etsimässä kuvaa tähän, tuli mieleeni jae, jossa puhutaan avatuista lähteistä laaksojen pohjiin... Lähdevesihän on tunnetusti raikasta. "Minä puhkaisen purot kalliokukkuloihin, lähteet laaksojen pohjiin; minä muutan erämaan vesilammikoiksi ja hietikon hetteiköksi." Jesaja 41:18

Kuva tuleekin tähän juttuun ehkä myöhemmin, kunhan löydän kameran johdon... :) No, nyt on kuvatkin lisätty. Jääkaapin oveen laitoin taannoin tuollaisen tekstilappusen. Ylemmän kuvan maiseman liimasin vihkooni jokin aika sitten.

Hyvää maanantaipäivää ja koko viikkoa sinulle!

Pieni muisto 40-luvun ekaluokkalaisen yhdestä koulupäivästä

 Muistiin olin kirjoittanut tämän käsin 20.10.2005: 

"Eräänä aamuna Saima laittoi Seijan kouluun jo hyvissä ajoin. Seija oli ekaluokalla. Seijan tullessa koulun aidan viereen hän huomasi, ettei pihassa ole ketään. Hän luuli, että on myöhästynyt ja päätti ettei mene kouluun. Hänen lähtiessään siihen tuli isompia poikia, jotka sanoivat: "Hääsin likka, äläs lähde mihinkään!" Mutta kun Seija oli päättänyt jo palata kotiin, niin ei päätöstään perunut, niin itsepäinen oli. Vähän matkaa kuljettuaan, ehkä noin 200 m, tuli siihen kakkosluokkalainen tyttö, Ahosen Anja, joka sanoi myös, ettei Seija lähtisi, vaan tulisi hänen kanssaan kouluun. Mutta Seijan päätös piti. Tultuaan kotinsa kohdalle, hän näki lampaat tien vierellä valtoimenaan. Ne juoksivat pihaan Seijan nähdessään. Seija päätti ettei hän yritä näytellä kuin olisi ollut koulussa ja meni reilusti sisälle. Anna-täti asui heillä myös siihen aikaan. Äiti kysyi miksei hän mennyt kouluun? Seija vastasi, ettei hän "sinne viitsi joka päivä mennä" ja meni masentuneeena sänkyyn nukkumaan. Äiti ei kysellyt enempää. Hän varmaan luuli, ettei mennyt sen vuoksi, ettei ollut saatettu, koska hän seuraavana aamuna saattoi, kiireistään (3 pientä lasta) huolimatta Seijaa n. puoli kilometriä. Seija päätti ettei sano mitään, ettei  tartte saattaa, vaan antoi äitinsä tulla. Äiti saattoi muutamana päivänä. Eräänä päivänä Seija jäi kuulostelemaan metsästä kuuluvaa huhuilua, mikä lie pöllö ollut, ja Saima sanoi, että "mene nyt vaan sinne kouluun". Jonain päivänä isompia lapsia tuli perässä ja kun tiesivät Seijaa saatetun, juoksivat hänet kiinni ja kulkivat hänen kanssaan. Seijaa keljutti, olisi mieluummin kulkenut yksin, vaikka tuttuja olivatkin."

---

Koulumuistelus oli äitini 15 vuotta sitten kertoma tapaus eräästä hänen koulupäivästään ja koulumatkoistaan. Löysin tämän eräästä paperinivaskasta käsin kirjoitettuna. Olin silloin vuosia sitten kaikenlaisia muisteluita - niiden joukossa kouluasioitakin, kirjoittanut koneella ns. puhtaaksi, ja jonkinlaiseen järjestykseenkin laittanut. Mutta  sitten oli jäänyt homma kesken. Eikä ihme, sillä siihen aikaan taloudessamme oli muutakin tekemistä kuin kirjoitella vanhoja juttuja. No, nytpä tuli tässä  tämäkin pieni muisto ikäänkuin puhtaaksi kirjoitettua. Minun käsinkirjoitetuista muistiinpanoistani toisten olisikin vaikea ottaa selkoa, sillä toisinaan täytyy itsekin ihmetellä, että mitähän siinä lukee:)

Allaolevan kuvan sininen kermakko on äidin kotoa. Siihenkin liityy äidin koulumuisto. Joskus piti kouluun viedä  vesivärikippo, ja kun ei muuta sopivaa kippoa tuntunut kotoa löytyvän, annettiin äidille mukaan  tuo. Onneksi on säilynyt ehjänä tänne asti. Tuosta kermakosta muuten tänä aamuna maitoa kahvikuppiini kaatelin:)

Kermakko on Karhulan lasin. Pieni Arabian kynttiläkippo puolestaan on isännän suvun puolelta meille tullut.

Hyvää itsenäisyyspäivää itsekullekin!

Arkea: Totuttelua, "siedätyshoidon" tapaista

Olisiko siitä noin vuosi, kun loppuvuodesta varmaan ensimmäisen kerran kuuli sellaisenkin asian kuin korona. Silloin se oli jossain kaukana. Vähitellen se hiipi lähemmäs. Sitä kauhisteli, millaista tuhoa se teki. Kauhisteli sitä, millaista olisi joutua kuin avaruuspukuihin pukeutuneiden hahmojen testattavaksi, tai peräti hoidettavaksi. Sitten alkuvuodesta se kaikki tohina tuli tänne kotimaahankin. Oltiin etäkouluajassa, joka tuntui meille sopivan oikein hyvin. Eihän kenenkään tarvinnut lähteä minnekään, vain kaupassa pikainen käynti oli pakollinen. 

Kesäaika oli jonkinlainen hengähdystauko, lepohetki alituisesta miettimisestä. Mutta syksyn lähestyessä ahdistus lisääntyi. Kauhistelin, että millaista on, kun koulut alkaa. Toivoin ja luulin, että saataisiin mielenrauhaa etäkoulusysteemiin palaamisella. Se oli turha toivo. Koulu alkoi ja alituinen miettiminen ollaanko koulukunnossa vai ei. Tuli flunssien takia pitkiä poissaoloja. Ohjeistukset kansalle usuttivat testiin menemään. Mutta ajatus siitä tökki todella paljon. Kun ensimmäiset testissäkävijät perheenjäsenistämme ilmoittivat sellaiseen olevansa matkalla, tuntui se minusta hurjalta. Syksyn edetessä piti itsekin ruveta terveyskeskukseen sellaisen asian takia soittamaan, ja lopulta yksi käyttämäänkin testissä. Onneksi mitään ei ollut. 

Ja eilen koitti sekin päivä, että kävin siellä itsekin.  Pitkä matka on tultu alun kauhukuvista. Eilen se yksi aiemmin testissä käynyt kysyi minulta, miltä se tuntui? Sanoin, että luulin pahemmaksikin. Hän totesi siihen, etteihän se tuntunut miltään! Että sellaista "siedätyshoitoa" tähän asiaan ollaan saatu, vähitellen totuteltu tähän aikaan ja sen vaatimuksiin. Ei edelleenkään helpolta tunnu tämä aika, mutta nyt esim. tiedän, ettei se testi ole niin kamala, kuin millaiseksi sitä pitkään luulin.   Nyt sitten odottelen, millaisen vastauksen tulen saamaan. Oma oletukseni on, ettei mitään ole, mutta katsotaan kuinka on. Ja täytyy todeta, että Lieksassa on mukavaa henkilökuntaa terveyskeskuksessa. Se tekee jo todella paljon, varsinkin tällaiselle, joka ei tahtoisi minkään asian tähden kävellä terveyskeskuksen ovesta sisään. Mutta joskus täytyy, vaikka ei tahdo. Ja eilen ei muuten täytynyt ihan kirjaimellisesti kävellä ovesta sisään, sillä edes autosta ei tarvinnut nousta, kun "palveltiin" autoon.

Mikä hyvä on jäänyt puuttumaan tänä aikana?

Ei näe ihmisten hymyjä... 

Näkee vain silmät.

--------

Eilen illalla (5.12.) sain huojentavan tekstarin, että negatiivinen oli:)

Pitsinpalasta tuli kaularöyhelö

Joskus jossain elokuvissa varsinkin saattaa nähdä kaulassa koristeena röyhelön. En sellaista tarvitse, mutta sellaisen päätin pitsipalasta tehdä. Vähän mietin, että pitääkö siinä joku nauha olla, vai jollain korullako ne kiinni yleensä ovat. Löysin pitsinvirkkuuboxistani aiemmin virkkaamani pienen nauhanpätkän, joka olikin juuri sopivan pituinen käytettäväksi tähän projektiin. Siihen laitoin nappikiinnityksen, joka tulee niskapuolelle. Kullanvärinen nappi tuli myös ommeltua röyhelöön koristeeksi.

Tämä vaatii parikseen jonkin korkeakauluksisen puseron. 

Ylläni ollut sinikuvioinen on muuten sopiva, mutta koska siinä on jo etumuksessa punainen nauha,

 joka kuuluu toispuoleiseen kaulukseen, ei se tämän puseron kanssa ole sen vuoksi paras pidettävä. 

Puseron näkee kokonaan tästä: Käsinompeluprojekti: Pusero 80-luvun kaavalla

Neulottua pitsiä 80-luvun kirjasta - aivan liian vaikea minulle

Selasin muutama päivä sitten joskus siskolta saamaani kirjaa, jossa on enimmäkseen neulottujen vaatteiden ohjeita, mutta hieman jotain muutakin. Yht'äkkiä silmäni rekisteröivät kiinnostavan jutun siinä: tuossahan on neulottua pitsiä. Oli kirjassa lakanapitsinä. Kun olin jo valmiiksi muutenkin ajatellut, että olisi kiva neulottua pitsiä kokeilla, niin rupesin heti tuumasta toimeen. Ajattelin, että eihän tuo vaikealta näytä.

Vaan toisin kävi. Oli liian hankala minulle. Mallikerta sinänsä ei ollut vaikea, siinä oli kaksikymmentä kerrosta, jotka oli lyhyitä. Mutta vaikeus olikin siinä, että minun oli näköjään mahdoton pysyä oikealla kohdalla sen suhteen missä kohtaa ohjetta ollaan menossa. Asiaa helpottaakseni olin jopa ottanut ohjeesta suurennoksen ja värittänyt kerrokset paperissa. Malli oli kuitenkin sellainen, että paperia piti koko ajan tuijotella, että teki oikeita juttuja. Totesin etten voinut edes ajatella niitä näitä tuota tehdessäni. Viisi mallikertaa on tuossa tehtynä, eikä yksikään ole oikein. Ja olinhan tehnyt niitä purettuja yrityksiäkin. Nyt saa riittää tämä malli. Se ei sopinut minun tehtäväkseni. 

Mutta kyllä tuosta epäonnisesta pätkästäkin jotain saa tehtyä, minulla on siitä jo idea. Mutta en kerro sitä vielä.

Jotain josta pitää kiinni: meille lahjoitettu toivo!

Mieleeni tuli joku aamu sitten, ja tänä aamuna taas, ajatus meille lahjoitetusta toivosta. Virressä 908, joka usein Radio Deilläkin soi, lauletaan siitä toivosta"...armo meille lahjoitetaan..." 

Se toivo meille lahjoitettiin Jeesuksessa, joka tuli tänne ottaakseen päälleen kaikkien ihmisten kaikki synnit. Jokainen, joka tahtoo, saa tulla hänen luoksensa ja antaa taakkansa hänelle. Se Jeesuksen tulo toi meille toivon; taivastoivon.  Raamattu sanoo siitä näin:

"Se toivo on meille ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt..." Hebrealaiskirje 6:19-20

"pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;" Hebr. 10:23

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Hebr. 11:1

Ankkuri. Ja valo. Molemmat viittaavat samaan suuntaan: Jeesukseen. Ankkuria ei nähdä, silloin kun se on toiminnassa, mutta sen vaikutus tuntuu: se pitää. Pimeässä ihminen kaipaa kipeästi valoa. Jeesus sanoi: "...Minä olen maailman valo..." Johannes 8:12 (KR92)

Valoisaa odotuksen aikaa!

---

Linkki: virsikirja.fi: virsi 908, jossa virren sanat voi nähdä ja virren kuunnellakin.  Siellä virren sanat myös englanniksi. Virsi on Pekka Simojoen/Anna-Mari Kaskisen tekemä ja nimeltään: "On yksi nimi ylitse muiden".

Lieksan kirkon valaistu risti loisti hämärässä

Ajellessamme taannoin hämärän rajamailla Lieksaan päin, ihastelin Lieksan kirkkoa siinä valaistuksessa. Taivas oli lilahtavan harmaa,  puut ympärillä mustia, ja risti katolla loisti valoaan. Halusin siitä näkymästä kuvaa yrittää. Tämmöinen siitä tuli.

Useampi kuva tuli tähän siitä laitettua, kun en osannut päättää miten esitettynä olisi paras...

----

Kuvan tekemisestä sen verran, että nuo valkoiset kohdat sain aikaan sillä, että hieraisin niihin ennen värin sutimista vähän kynttilää. Oli jostain kynttilästä jäänyt tuollainen pieni sopivan oloinen valunut soiro siihen tarkoitukseen. Näkyy tuossa paperin yläpuolella, tuo pieni punainen.

Yksi toive ollut tämäkin: tekstiilivärejä!

Taannoin haaveilin tekstiiliväreistä. Niitä ei mielestäni ole nykyään yhtä helppo löytää, kuin joskus aiemmin.  Mutta jokin aika sitten löysimme niitä tyttären kanssa Joensuun Puuilosta, alekorista! Niiden hinta oli normaalisti ollut 7,90, mutta nyt ne olivat puoleen hintaan. Ne olivat vieläpä sellaisia konevärejä, joihin ei tarvinnut edes suolaa ostaa, sillä se oli jo värijauheessa mukana. Näissä laitetaan vain värijauhe koneeseen ja värjättävä kangas märkänä siihen päälle, ja kone pyörimään.

Nämäkin olivat olleet sillä "toivelistalla", joita juttuja ei ollut tullut edes rukoiltua. Toivottu vasta.

Uutta väriä, toiveiden toteutumista

Minulla toteutui joitakin viikkoja sitten yllättäen yksi mielessä ollut toive: saada uusia pussilakanoita, tummempia kuin entiset. Uusien ostaminen ei oikein tullut  kyseeseen. Mutta sitten kävimme Joensuun Kontissa. Siellä tuli sillä kertaa mieleen vilkaista esillä olevia lakanoita ja pussilakanoita.  Löysinkin sopivan oloisia, ja hintakin oli sopiva, kun olivat hinnaltaan jotain 4 euron luokkaa/kpl. Ostin sitten kaksi sinistä aluslakanaa ja kaksi pussilakanasettiä, ja ostinhan vielä kaksi tai kolme tyynyliinaakin, joiden kpl-hinta oli varmaankin jotain puolitoista euroa.

Lakanat ja pussilakanat sänkyyn pedattuina tuossa yllä. Siinä näkyy samalla eräs vanhempikin toiveen toteutuminen, eli päiväpeite. Olin harmitellut sen 100 palan päiväpeittoni hajoamista. En olisi enää halunnut ruveta sitä korjaamaan. Se ompelutyöhän aikanaan oli juuri uusi päällinen vanhaan peittoon. Toivoin uutta päiväpeittoa. Meni jonkin aikaa, ja tytär kysyi eräissä sukulaisissa käydessään, että olisiko meillä käyttöä päiväpeitolle. Vastasin olevan, mutta ajattelin koko ajan nuorempien sänkyjä vastatessani. Kun vanhin tytär sitten aikanaan tuli kotiin päiväpeitto mukanaan, se olikin parisängyn peitto! Ei ollut sen tarkemmin ollut silloin puhetta, millainen peitto olisi kyseessä. Sekin saatu peitto näkyy tuossa kuvassa, tuo musta.

 (Linkki päiväpeittojuttuun: https://vaaranlaella.blogspot.com/2018/09/jotain-jota-ei-viela-oltu-ruvettu.html).

Ja sitten oli vielä minulla ollut toive tekstiiliväreistäkin. Niitäkin löytyi taannoin alekorista! Minä koen nämä tämmöiset saamiset Jumalan lahjoina ja ilahduttavina yllätyksinä. Hän kyllä tietää ajatuksemme. Toisinaan saamme enemmän kuin osaamme toivoa. Joitakin juttuja joudumme odottamaan. Ja joitakin meille ei anneta ollenkaan.

---

Laitan tähän vielä linkin toisen blogini tämänaamuiseen juttuuni, jolle nimeksi laitoin: Rohkeutta ystäväni! Linkki juttuun tässä : https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2020/11/rohkeutta-ystavani.html

 

Noita linkkejä en ole saanut blogiuudistuksen jälkeen enää värillisenä tekstinä näkyviin. Jutttua tehdesssä ja luonnoksissa se kyllä näkyy sinisenä, mutta jutussa julkaistuna ei. Vasta kun aikoo klikata sitä, se muuttuu siniseksi. En ymmärrä tuotakaan muutosta. Eikö olisi järkevää, että linkit selvästi näkyisivät tekstin joukosta värillisenä. Vai enkö minä vain jotenkin osaa laittaa sitä...?

 

Lautasellinen kelloja

Kaikenlaista sitä tulee säilyteltyä... Mutta kun meillä vähän yksi ja toinen on samaa maata, että talletetaan kaikkea. Joskus puolihuvikseen/-tosissaan on ajatellut, että olisi kiva pitää vaikka kotimuseota. Mutta eipä se ole meidän tehtäväksemme tarkoitettu, kun ei tilat ole sellaiset. Hyvä kun asialliset, tarvittavat tavarat, saa kunnolla säilyteltyä... ja siinä ohessa paljon tarpeetonta kivaakin. Kuten kelloja. 

Eiväthän nuo kaikki ole meillä käytössä olleet, vaan niitä on saatu myös.

Tässähän ei ole kaikki. Edes rannekellot. Ja oli meillä yhteen aikaan seinälläkin kelloja, ja on vieläkin, käkikelloja, jotka ei käy. Joku joskus ihmetteli meillä käydessään kellojen paljoutta.

Minulla on muuten sellainenkin rannekello, jota ensimmäiseksi käytin, kai ekaluokkalaisena. Se oli ollut äidilläni aikanaan käytössä, ja sitä ennen hänen äidillään. Lienee ollut hyvä kello, kun isoäidiltä tyttärentyttärelle kesti, vaikka ei mitään merkkiä tuossa edes näy. Enää ei kyllä toimi. 

Ja kerran kello-ostoksilla ollessa -  liekö mulle silloin tuon vanhan kellon tilalle jotain ostettu, vaiko jo sitäkin seuraavaa - mutta kelloliikkeessä myyjä kysyi minulta, että joko kellon tunnen?  Minä vain kainosti myöntelin tuntevani. En viitsinyt sanoa, että olin jo 6. -luokkalainen silloin, pieni käppänä, niin luuli myyjä vieläkin pienemmäksi:) Äitikään ei viitsinyt myyjää nolata oikomalla hänen oletustaan. 

Mutta tuossa kellolautasella on kello, jossa on kirkkaanvihreä taulu. Tuo kello ei ole ollut meidän, mutta minulla oli silloin lapsena sellainen kello, jossa oli kirkkaanvihreä kellotaulu. Se saattoi tosiaan olla juuri sen vanhan jälkeen minulle ostettu. Tuo lautasella oleva vihreä tuo mieleen sen kellon, jota minulla ei enää ole. Sitä vihreää seurasi punaruskealla taululla varustettu kello. Siinä oli vielä lasissa  koristeellinen reunuskin. 

Mutta nyt lopetan lörpötyksen kelloista, vaikka jotain sanoja saattaisin vielä myöhemminkin käytössäni olleista ajannäyttäjistä löytääkin. Ja löytyyhän meiltä taskukellojakin. Voisin tosiaan olla  lörpöttelijä (kun sille päälle satun) "kirjoittavassa" muodossa, ja ehkä olenkin, sillä niistäkin löytäisin vähän kirjoitettavaa. Mutta nyt kyllä lopetan:)

Metsäkuvan tekoa... ja mitä ajatuksia sen tekeminen toi

Piirtelin aikani kuluksi näkymää; mustanharmaata metsää, jota jokunen päivä sitten keittiön ikkunasta katselin. Kastelin paperin ensin, jotta sain harmaan taustan. Sitten vetelin mustalla pystysuoria viivoja puiksi. Sitten piti tehdä oksia, joita en yleensäkään osaa. Mutta nyt olin ajatellut, että jos siihen kosteaan harmaaseen, ja puunrunkoihin, jollakin harottavalla  sudilla vetelisin vinosti poikittaisia viivoja oksiksi.

 

Niinpä aloitin. Jotenkin homma tuntui ensin luonnistuvan. Mutta sitten rupesi harmittamaan, kun sen käyttämäni harottavimman sutini kärjestä sojotti yksi mielestäni häiritsevä harjas. Nyhdin sen pois, ja heti huomasin, ettei olisi kannattanut. Se jälki ei enää ollut toivotunlaista, se oli jäykempää. Ei auttanut vaikka yritin sutia painaa harottavammaksi. Kokeilin sitten muita suteja, ohuita. Ei tuntunut sopivaa oikein olevan. Lopulta silmiini osui säälittävän näköinen suti, joka voisi olla suorastaan pois heitettävä. Mutta se osoittautuikin aika sopivaksi tekemään sitä, mitä sillä ekalla vaihtoehdolla en enää saanut.

Mutta toinen ei voi täysin korvata toista.

Jokaisella harjaksellakin on paikkansa ja tehtävänsä. "... jokainen hiuskarvannekin on laskettu...", sanoi Jeesus.  Luuk. 12:7 KR-92

No, jatkoin kuvan tekemistä. Kun kuva oli jo mielestäni oikeastaan valmis, katselin sitä. Kulmissa oli vielä märkää. Päätin valuttaa vettä toisaalle kallistamalla kuvaa varovasti. Vesi valuikin mielestäni sopivalla tavalla ja paransi tekelettäni. Jotenkin minua puhutteli  tuo erilaisten sutien käyttö, kehnoltakin näyttävien. Samoin veden valuttaminen, jolloin väriä siirtyi toisiin paikkoihin muodostaen omalla tavallaan jälkeä kuvaan. 

Ja olihan minulla käytössä kahdenlaisia vesivärejäkin. Napeista kylläkin molemmat, mutta toiset olivat jotkin marketin halpisvärit, lapsille lähinnä tarkoitetut, jotka käyttäytyivät eri tavoin kuin toiset, varmaankin aikanaan kalliimmat värini. Halvat värit tekivät rakeisuutta kuvaan. Mikä olikin osaltaan jollain lailla hyvä. Vaikka käytin vain mustaa ja valkoista, joista harmaakin aikaan saatiin, oli hyvä olla ne kaksi erilaista väripalettiakin. Saati jos olisi tehnyt toisenlaista kuvaa, jolloin kaikkia värejäkin olisi tarvittu.

En  tiedä nyt saako tästä piirustushöpötyksestäni  siitä ajatuksesta kiinni, mitä yritin sanoa. Mutta vihkoni lopputeksti tähän sepustukseen oli:

Jumala käyttää meitä kuin eri värejä, suteja ja paperia. 

Ja tekee haluamiaan kuvia.

Moneen kertaan parsitut sukat

Parsiminen ja paikkaaminen on nyt trendikästä! Sen luin  juuri äsken Ylen uutisista. (Linkki Ylen uutiseen). Siitäpä sain kimmokkeen esitellä lempisukkani, jotka ovat minulla melkein aina jalassa; ollut joskus kesälläkin.

Sukkien parsinta ei ole lempipuuhaani, mutta se helpottui kuitenkin jokunen vuosi sitten, kun tytär teki minulle parsinsienen. Otin sen käyttöön  jo ennenkuin hän sitä viimeisteli, ja siihen vaiheeseen se sai jäädäkin. Pinta on karhea, ja sukka ei luista siinä.

 

Olen parsinut ja paikannut näitä. Joskus virkkasin pyörylät pohjiin, kun inhosin parsimista. Pyörylät kestivät aika pitkään, mutta alkuun sellaiset ei ole kovin mukavat, koska ne ovat paksut ja tuntuvat jalkapohjassa.

 

Nämä sukkani ovat polvisukkapituutta, ja se onkin yksi tekijä näiden suosioon minulla. Ja toinen on tämä väri, tykkään siitäkin kovasti. Nämä voi yhdistää moneen. Nämä sukat teki minulle vuosia sitten tätini, äitini sisko. Minulla on toisetkin, tummat punaiset, pitkät sukat, jotka ovat myös hänen tekemänsä. Niitä käytän yleensä talvella, sillä ne ovat paksummat.

Eipä ole montaa päivää siitä, kun näitä viimeksi parsin:)