Metsäkuvan tekoa... ja mitä ajatuksia sen tekeminen toi

Piirtelin aikani kuluksi näkymää; mustanharmaata metsää, jota jokunen päivä sitten keittiön ikkunasta katselin. Kastelin paperin ensin, jotta sain harmaan taustan. Sitten vetelin mustalla pystysuoria viivoja puiksi. Sitten piti tehdä oksia, joita en yleensäkään osaa. Mutta nyt olin ajatellut, että jos siihen kosteaan harmaaseen, ja puunrunkoihin, jollakin harottavalla  sudilla vetelisin vinosti poikittaisia viivoja oksiksi.

 

Niinpä aloitin. Jotenkin homma tuntui ensin luonnistuvan. Mutta sitten rupesi harmittamaan, kun sen käyttämäni harottavimman sutini kärjestä sojotti yksi mielestäni häiritsevä harjas. Nyhdin sen pois, ja heti huomasin, ettei olisi kannattanut. Se jälki ei enää ollut toivotunlaista, se oli jäykempää. Ei auttanut vaikka yritin sutia painaa harottavammaksi. Kokeilin sitten muita suteja, ohuita. Ei tuntunut sopivaa oikein olevan. Lopulta silmiini osui säälittävän näköinen suti, joka voisi olla suorastaan pois heitettävä. Mutta se osoittautuikin aika sopivaksi tekemään sitä, mitä sillä ekalla vaihtoehdolla en enää saanut.

Mutta toinen ei voi täysin korvata toista.

Jokaisella harjaksellakin on paikkansa ja tehtävänsä. "... jokainen hiuskarvannekin on laskettu...", sanoi Jeesus.  Luuk. 12:7 KR-92

No, jatkoin kuvan tekemistä. Kun kuva oli jo mielestäni oikeastaan valmis, katselin sitä. Kulmissa oli vielä märkää. Päätin valuttaa vettä toisaalle kallistamalla kuvaa varovasti. Vesi valuikin mielestäni sopivalla tavalla ja paransi tekelettäni. Jotenkin minua puhutteli  tuo erilaisten sutien käyttö, kehnoltakin näyttävien. Samoin veden valuttaminen, jolloin väriä siirtyi toisiin paikkoihin muodostaen omalla tavallaan jälkeä kuvaan. 

Ja olihan minulla käytössä kahdenlaisia vesivärejäkin. Napeista kylläkin molemmat, mutta toiset olivat jotkin marketin halpisvärit, lapsille lähinnä tarkoitetut, jotka käyttäytyivät eri tavoin kuin toiset, varmaankin aikanaan kalliimmat värini. Halvat värit tekivät rakeisuutta kuvaan. Mikä olikin osaltaan jollain lailla hyvä. Vaikka käytin vain mustaa ja valkoista, joista harmaakin aikaan saatiin, oli hyvä olla ne kaksi erilaista väripalettiakin. Saati jos olisi tehnyt toisenlaista kuvaa, jolloin kaikkia värejäkin olisi tarvittu.

En  tiedä nyt saako tästä piirustushöpötyksestäni  siitä ajatuksesta kiinni, mitä yritin sanoa. Mutta vihkoni lopputeksti tähän sepustukseen oli:

Jumala käyttää meitä kuin eri värejä, suteja ja paperia. 

Ja tekee haluamiaan kuvia.