Elämä ja kuolema - Kun Sovittaja astui kehiin...

Jumala antoi ihmiselle elämän, kun loi meidät. Aluksi yhteys oli rikkumaton, mutta sitten tuli synti; kuolettavasti meidät Jumalasta, Luojastamme ja Isästämme erottava. Tarvittiin sovittelija, sellainen, joka ei vain hieman sovitellut, vaan sai aikaan ikuisen rauhansopimuksen. Kuinka hän sen teki? Hän suostui ihmeelliseen asiaan: ottamaan omalle kontolleen välirikon, eli synnin, seuraukset: siis kuoleman. Tuo ikuinen kuolema olisi meillä edessä, mutta koska rauhansopimus on saatu aikaan, on yltämme otettu viha ja rangaistus pois.

Jumala  antoi elämän, mutta myös itse Jeesuksessa kuoli meidän hyväksemme. Jeesuksella oli tähän kaikkeen valtuutus. Hän on se ylin Sovittaja. Sen rauhansopimuksen saa jokainen ottaa omalle kohdalleen sitovana vastaaan Jeesuksen nimessä. Vain se on pätevä sopimus, joka kelpaa.

Jeesus sanoi vähän ennen tulevaa vangitsemistaan ja kuolemaansa: "Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: 'Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon'. Sillä se, mikä minusta  on sanottu, on täyttynyt." Luukas 22:37

"...ja hänet luettiin pahantekijöiden joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijöiden puolesta." Jesaja 53:12

Tässä yksi sopimuksenteon muistomerkki.

Jeesuksessa kukistui kuoleman valta: Hän nousi ylös!

Ja niin mekin kerran saamme. 

Runo: Mitä tekisit kanssani?

Mitä Sinä tekisit kanssani,
jos olisit silmin nähtävänä täällä?

Laittaisitko yksinkertaisen aterian,
siitä mitä kaapista löytyy?
Sanoisit: vähän riittää kyllä.

Entä sitten, lähtisitkö kanssani kävelylle,
saamaan raitista ilmaa,
ihastelemaan Isän luomistöitä
tai kolaamaan juuri satanutta lunta?

Mitä sitten, kun tylsistyneenä kysyn:
mitä minä oikein tekisin?
Mikään ei oikein huvitakaan.
Sanoisitko: lepää vähän.

Päiväunetko ottaisin?
Mutta kun uni ei tule.
Tulisiko paremmin,
jos sanoisit vierellä:
"Minun rauhani,
sen minä annan teille"?

En näe sinua näillä silmilläni,
en kuule korvillani,
vaikka tahtoisin  niin.

Kuulisinko sydämelläni kuitenkin,
näkisin Sanassasikin sen,
minkä lupasit:
olet täällä silti!


---
Kuva on kovinkin talvinen, mutta runokin on kirjoitettu jo lähes kuukausi sitten.

Ehdin jo äsken pelästyä, että hävisi koko runo... Olin julkaisemassa sitä, mutta en tiedä mitä tein, kun koko juttu hävisi. Onneksi se oli kirjoitettuna myös toisen blogini luonnoksissa. Vihossa tätä ei ollut. Täytynee kirjoittaa paperillekin...

Kahteen kertaan aloitettu...

Meillä on kolmas palapeli meneillään. Mutta viimeisimmän kokoaminen on kestänyt kauan verrattuna edellisiin. Rupesin tätä viimeisintä innolla aluksi kokoamaan. Tämä oli helppo aloittaa isoimman rakennuksen katosta ja jatkaa sitten muuta tehden. Mutta  sitten tuli stoppi ja kyllästyminen. Kun pelissä oli jäljellä enää pelkkää vihreää, jotka alueet ovat pelistä ehkä jopa puolet, ei tämä huvittanut enää. Heivasin sen takaisin laatikkoonsa. Ajatus oli, että nyt saa riittää. Mutta sittten tytär kaupungista ilmoitti tulevansa. Tiesin hänenkin mielellään tällaista tekevän, joten otin pelin uudestaan laatikostaan pöydälle, jota ei vielä oltu ehditty viedä varastoon. Onneksi en ollut jokaista koottua kohtaa hajottanut, vaan siinä oli isohkojakin alueita kiinni toisissaan.

Mutta sitten. Taas oltiin muutaman päivän päästä samassa pattitilanteessa, vaikka tytärkin oli peliä koonnut. Aloin jälleen yhä useammin ajatella, että ihan älytöntä... Mutta en silti haluaisi jättää tätä enää keskenkään, vaan saada pelin kootuksi nyt. Sillä jos se nyt keskenjääneenä laatikkoon laitetaan, sitä tuskin enää koottavaksi otettaisiin liian vaikeana. Olin erästä vihreiden puunlatvojen aluetta yrittänyt jo pitkään saada edes vähän edistymään, mutta tuntui ettei mikään kokeilemani sovi mihinkään. Kun jälleen turhautuneena tätä ajattelin, niin siinä vähän niinkuin Jumalallekin niitä ajatuksiani mielessäni puhuin. Meni vähän aikaa, ja yllättäen löysin palan, joka sopi johonkin. Ja kohta jonkun lisää. Sitten saattoi jo yhden alueenkin yhdistää toiseen... Varmaan tämä on jonkun mielestä ihan hullua, mutta koin niin, että sain vastauksen siihen, mitä olin Jumalalle puhunut. Pelissä on vieläkin paljon ahkeroitavaa, mutta pääsin vähän eteenpäin kuitenkin.

Mitä rukous muuta on, kuin puhumista Jumalalle. Oli asia mikä tahansa. Hän sitten päättää, mitä millekin tehdään.

Kurkkukippoja

Syötävämmän näköinen isännän laitttama:) Kalpeampi versio minun. Olisin piirrellessäni napostellut tuosta isännän laittamasta, mutta eihän se just silloin sopinut, kun mallit olisivat kadonneet... Mutta kuvaa ottaessa siitä kiposta on kyllä selvästikin jo napsittu.

Isä ja pojat

Isä ja nuorempi poika istuivat syömässä. Kun he olivat syöneet, poika  sanoi haluavansa jutella isän kanssa jostakin asiasta. He odottivat, että palvelijat ehtisivät korjata aterian jäljet pois. Kun viimeinenkin leipäkori oli viety pois, ja he olivat kahden, esitti poika asiansa: - Isä, tahdon, että annat minulle minun osani tavaroista; sen, mikä minulle joka tapauksessa olisi tuleva... Hiljaisuus laskeutui huoneeseen noiden sanojen jälkeen. Mitä poika aikoi? isä mietti hiljaa. Miksi hän tuollaista pyytää? hän ajatteli. Kun isä kysyi pojaltaan asiasta, poika sanoi vain tahtovansa tietää tarkkaan, mikä on hänen. Isä sai tyytyä siihen vastaukseen. Mutta hän pelkäsi. Hän pelkäsi sitä, että poika lähtee... Eikä kulunut montaa päivää kun niin kävikin. Poika kokosi kaiken tavaransa, ja lähti. Isä katseli murheissaan hänen peräänsä. - Koska hän näkisi poikansa jälleen? Mutta olihan hänellä luonaan vanhempi poikansa, joka oli hänelle ilo; luotettava ja ahkera, nytkin työssä jossain päin tiluksia. Hänelle kyllä saattoi hyvillä mielin jättää talon ja tilukset. Niin, nythän kaikki se, mitä hänellä täällä oli, olikin tuon pojan omaa. Hänhän oli jakanut pojille omaisuutensa etukäteen.

----

Nuori mies heräsi kohmeloisena. Vähän virkistyttyään hän tajusi, että nyt olivat rahat loppu. Se nainenkin oli heittänyt hänet ulos. Mitä hän nyt tekisi? Sitten hän keksi, että voisihan hän työtä kysyä, sillä olivathan monenlaiset työt hänelle tuttuja jo kotoa asti. Mutta nyt oli huono aika saada töitä. Maassa oli raskas katovuosi. Ihmisillä alkoi olla jo varastotkin käytettyinä, eikä kellään tuntunut olevan mahdollisuutta palkata häntä. Sekään ei kuulemma ollut etu, että hän oli muualta tullut. Missä sumussa hän olikaan elänyt vielä äsken, kun hänellä oli ollut valtavat määrät rahaa. Mutta nyt, onneksi eräs lopulta suostui ottamaan hänet maatilalleen. Hänhän tarvitsisi jokatapauksessa jonkun paimentamaan sikojaan, kun edellinen työntekijä oli häipynyt.

Nuori mies katseli sikoja paimentaessaan, että niille näytti vielä piisaavan hyvinkin ruokaa. Nuohan olivat niitä palkoja, joita ihmisetkin voisivat syödä. Ainakin puutteessa, sikapaimen ajatteli. Ja nyt oli jo sellainen tilanne. Miten tällä tilalla olikin vielä varaa ruokkia sikoja noilla, kun pulaa ruuasta on jo kaikkialla, mietti nuorukainen. Hän päätti pyytää noita palkoja ruoakseen. Mutta niitä ei annettu. Isäntä kuulemma oli tarkka siitä, että sioille riittäisi syötävää! Niiden piti lihoa hyvin; silloin niistä sai hyvät rahat, kuului perustelu. Ja sitäpaitsi; eihän nyt kukaan sikojen ruokaa syö... Kohta saat palkkasi; palkan, jolla voit ostaa jotakin kunnollista ruokaa, häntä lohdutettiin. Mutta kun minä kuolen täällä nälkään ennen sitä, ajatteli sikapaimen. Kotona kaikki palvelijatkin oli hyvin puettuja ja ruokittuja, ihan jokainen. Olenko hullu, kun täällä viivyn, ajatteli hän. Voinhan palata kotiin, ja ruveta palkolliseksi siellä! Muuten en kyllä kehtaisikaan sinne enää mennäkään isän ja veljen silmien eteen, kun kaiken saamani hukkasin...

---

Kotona isä istuu aamusta alkaen mietteissään. Alituiseen hänen ajatuksensa askaroivat poissa olevassa pojassa. Mitähän hänelle kuuluu? Näenkö häntä enää koskaan? Tulisipa hän takaisin. Iltapäivällä isä istuu ulkona varjoisassa paikassa talon seinustalla. Hän katselee tielle päin. Siitä on tullut hänen mielipuuhansa. Hän odottaa poikaansa siinä. Kaikki sanovat, ettei sellainen kannata, että hänen pitäisi keskittyä johonkin muuhun. Mutta hän ei voi. Ja yksinhän hän useinkin on, sillä vanhin poika on aina työssä jossain, pellolla tai eläinten parissa.

Nyt isä on torkahtanut hetkiseksi. Kun hän avaa silmänsä, hän katsoo heti tielle. Sieltä on taas tulossa joku, kukahan lienee? Hahmon lähestyessä isän sydän alkaa läpättää kiihkeämmin, tuohan näyttää... Se on minun poikani! Voiko se olla...? On se! Tunnen tuon kävelytyylin aivan varmasti! Ja samalla isä jo rientää juoksuun poikaansa vastaan. Kohtaaminen on tunteikas. Isä halaa ja suutelee poikaansa. Poika yrittää estellä, sillä hän on häpeissään. Palkkalaiseksi hän vain tuli. Mutta isä ei tahdo kuulla moista kummallisuutta! Poika tuli kotiin! Mikä ilo ja riemu! Isä ei ole pysyä nahoissaan. Nyt iloitaan! Ja niin marssitetaan palvelijat toimittamaan kaikenlaista, että saataisiin juhla aikaiseksi.

---

Vanhempi poika tulee pellolta. Hän ihmettelee, mikä hässsäkkä ja mekkala, ja laulaminen, täältä oikein kuuluu? Hän saa palvelijalta selvityksen hässäkän syystä. Häntä suututtaa! Sille omaisuutensa tuhlarille on järjestetty tällaista! Eihän veli voi tänne tulla näin.  Isälle kerrotaan, että vanhempi poikansa ei suostu tulemaan sisään. Kun isä tulee hakemaan häntä, hän saa isältä halauksen. Mutta poika on vihainen. Hän vuodattaa katkeruuttaan isälle; ei hän ole saanut ainuttakaan elikkoa laittaakseen juhlaa ystävilleen, mutta tuolle kyllä... Hänen sappensa kiehuu! Mutta isä puhuu rauhoittavasti. Oletko unohtanut, että tämä kaikkihan on sinun! Tule nyt sisään ja iloitse kanssani; onhan kuin veljesi olisi kuolleista noussut!  Poika on nyreänä yhä. Mutta ehkä hän aikaa myöten leppyy, kun juttelee veljensäkin kanssa. Ja käsittää isän rakkauden itseäänkin kohtaan. Ja kun hän käsittää oman asemansa; eihän hän ole renki, hän on tämän kaiken omistaja ja isäntä!

---
Olin kuvitellut ja kirjoittanut tämän 16.4.2020.  Tämä oli käsinkirjoitettuna pitkä, paperi täynnä molemmin puolin:) Alkuperäinen kertomus tuhlaajapojasta on Raamatussa  kerrottu Luukkaan evankeliumin luvussa 15, jakeesta 11 alkaen.

Levollista sunnuntaita!

Toivottu tai inhottu kouluruoka!

Minä sain eilen etäkoulun "keittäjänä" toimittaa pöytään yhden toiveruoan: pinattikeittoa piti saada. Ja koulussa siihen kuulemma laitetaan munanpuolikas keiton pinnalle. Toive toteutettiin meillä lämmittämällä ihan vain pari kaupan pakastealtaasta otettua pinaattikeittopakettia. Nämä olivatkin vissiin eräs osa niitä  kouluruokailun lahjakorttiostoksia. Toinen lahjakortti odottaakin vielä vuoroaan.

Kuvassa näkyy muuten suosikkilusikkamallini keiton syömiseen. Aina kun meillä on keittoa, käytän noita. Nuohan ovat vanhoja. Meilläkin kotona aikanaan tuollaisia oli. Mutta meillä on sitten muilla ihan omat suosikkimallinsa keittolusikkatarjonnastamme.

Itselläni ei ole mitään erityistä mielipidettä pinaattikeitosta; en inhoa, mutta ei ole toiveruokakaan. Pinaattikeittoja on tietysti niin monenlaisia, kuin on tekijöitäkin. Eilinen pakastekeitto ei mitenkään erityisesti makuhermojani hivellyt, parhain osuus oli minusta tuo kananmuna. Mutta näyttipä tuo  kivalta ja syödyksi tuli. Se pinaattikeittoa toivonut saa iloita annoksesta sitä vielä tänäänkin, sillä yhden annoksen verran sitä jäi kattilan pohjalle, kun kaikki neljä olimme aterioineet.

---

Laitan tähän vielä jakeen, josta osanen tuli mieleeni aamulla:

"Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." Galatalaiskirje 4:4-5

- lähetti siis ihmiseksi tulleen Jumalan.

Jumala vihaa, siis inhoaa syntiä, mutta rakastaa ihmistä, synnin vallassa olevaa. Sitä varten Hän lähetti Jeesuksen; Poikansa, ja samalla itsensä, että Hän poisti synnin kirouksen jokaisen yltä, joka haluaa sen lahjan omalle kohdalleen omistaa.

Jeesus sanoi toisinaan jollekulle: Seuraa minua. Jonkun kotiin hän tuli yllättäen vierailulle, vaikka ympärillä olevat ihmiset paheksuivat vierailua. Niin oli esim. tullimies Sakkeuksen tapauksessa. "Kunnollisten" ihmisten mielestä Jeesuksen ei olisi pitänyt mennä "sellaisen" luo. Mutta Jeesus yllätti Sakkeuksen itsensäkin toimimalla niin. Hän voi tänäänkin ilmestyä kenen hyvänsä elämään.

Sakkeuksesta: "Ja katso, siellä oli mies, nimeltä Sakkeus; ja hän oli publikaanien päämies ja oli rikas. Ja hän koetti saada nähdä Jeesusta, kuka hän oli, mutta ei voinut kansalta, kun oli varreltansa vähäinen. Niin hän juoksi edelle ja nousi metsäviikunapuuhun nähdäkseen hänet, sillä Jeesus oli kulkeva siitä ohitse. 

Ja tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: "Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi". Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten  vastaan. Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: "Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan."  Luuk. 19:2-7 

Ihmiset inhosivat Sakkeusta -  mutta Jeesus ei!

(Tulipa vähän muutakin lisää keittoasiaan, kuin vain se jae, mutta olipa ainakin sikäli aiheeseen sopivaa, kun jotkut inhosi, joku ei:)

Hyvää alkanutta päivää sinulle!

Ohikiitävää!

Otsikon sana on myös Juha Tapion laulun nimi. Mutta ohikiitävää on elämä. Äsken olin lapsi ja nuori, nyt edessä häämöttää vanhuus - mikäli elää saa. Elämä on mennyt ihan humahtamalla. Elämä todellakin on lyhyt. Jopa silloin, kun se on pitkä.

"Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi

niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin..."

Psalmi 39:6

Mutta myös...

"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden

 hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja,

 jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." 

Saarnaaja 3:11

"...Niin valitse siis elämä..."

  5. Moos. 30:19

Mistä nämä tämän aamun mietteeni saivat alkunsa? Melkein voisi yksinkertaistaen sanoa, että potkukelkasta! Mutta tarkemmin sanottuna: juuri ennen heräämistä näkemästäni unesta.

Jälleen oli tapahtumapaikkana Pomarkku, lapsuuteni ja nuoruuteni paikka. Siinä unessa oli talvi. Ihmiset kulkivat potkukelkoilla. Minä olin jonkun kanssa tulossa alas kirkon viereistä mäkeä kelkalla. Joku tuli Salen suunnasta aikoen tulla sinnepäin, mistä me tulimme, mutta hän kurvasi siihen kirkkomaan alakulmalle, portin kohdalle odottamaan. Kun itse menin kaupalle, kurvasin oman potkukelkkani siihen Salen päätypuolelle sillä ajatuksella, että poistuessani voin lähteä siitä oikopolkua pitkin kotia kohti. (Oikopolun paikalla on nykyisin ihan vartavasten tehty tie kävelijöille, ym. ilman autoa liikkuville.)  Ehdin siinä sitä kelkkaa parkkeeratessani miettiä, että kauppaostosten kanssa se voi olla kyllä aika raskas lasti lykättäväksi.

Kun heräsin, mielessäni oli heti se kelkka. Lapsuudessani meillä oli kaksikin potkuria. Tänne maan toiselle laidalle kulkeutui niistä toinen, ja siitä oli meille täällä huvia. Mutta siitäkin on jo monta vuotta, kun se rikkoutui käyttökelvottomaksi. Eikä taida kumpikaan niistä kahdesta muustakaan  kelkasta olla enää käytettävissä, joita meillä täällä vielä jokin vuosi sitten käytettiin. Mutta se lapsuuteni kelkka - se hajonnut, se sai miettimään, kuinka murenevaa kaikki lopulta on.

Joten näihin "kelkallisiin" ajatuksiin ei sovi kuvitukseksi muu, kuin se kyseinen kelkka:)

Kaikinpuolin hyvää päivää sinulle!

Jos tahdot nähdä lisää kelkkakuvia, on niitä tässä viiden vuoden takaisessa jutussa:
Potkukelkkoja ja -kelkkailijoita

Lähdin vain muurahaispesää katsomaan

Isäntä tuli sisälle ja kertoi yhdesta muurahaispesästä, jossa oli vilske. Siinä oli joku käynyt hommissa ja muurahaiset nyt touhusivat niissä koloissa. Ryntäsin sitten uteliaana sitä katsomaan, vaikka just vähän ennen olin torpannut ehdotuksen lähteä toisen tyttären kanssa ulos... kun oli mielenkiitoinen kirjontahommakin meneillään, eikä innostanut mihinkään ulkovarustuksiinkaan ruveta sonnustautumaan. No, nytpä en varsinaisesti sonnustautunut. Laitoin vain pitkän talvitakin päälle, pipon päähän ja kumisaappaat jalkaan. Ja pitelin sitten takin ja pitkän hameeni helmoista kiinni, pidellen samalla myös kännykkää näpeissä metsään mennessäni. Kallioille päästyäni rupesin etsimään sitä kyseistä pesää. Näin kyllä kaksi muuta pesää, mutta en sitä, mitä olisi pitänyt. Palailin jo takaisinpäin, kun näin jonkun elukan jätöksiä maassa, mutta en niitä sentään ruvennut kuvailemaan. Heti niiden jälkeen näin jotain kiinnostavaa, sillä joku lintu oli menettänyt kivelle kaikki sulkansa - ja varmaan samalla kaiken muunkin... Palailin sitten kotiin ja sanoin isännälle, etten löytänyt sitä etsimääni pesää. No, hänpä innostui vielä uudelleen lähtemään ulos. Menimme samaa reittiä, jota minäkin olin mennyt, ja siinähän se pesä oli aivan polun vieressä, mutta jotenkin siinä oli puita vissiin niin edessä, etten sitä ollut huomannut. Siinä pesässä kävi kuhina edelleen, kun korjasivat pesäänsä. Minä sitten  sen nähtyäni palailin taas sisälle ja isäntä jäi vielä metsään.

Päivämme "opeina" - Ja innostus tarttuu!

Nyt kun koululaiset kotoa käsin koulutehtäviään tekevät, lankeaa joskus vanhemmille hieman open hommia muistuttavaakin. Jos on matikan tehtävistä kysyttävää, niiden kanssa kannattaa mennä isännän pakeille. Sama koskee maantietoon liittyviä kysymyksiä, kuten myös vieraiden kielten asioita. Aika hyvin tytöt ilman meitä pärjäävät, mutta toisinaan on jotain kysyttävää silti.

Minulle on langennut vähän kässäopen hommiin viittaavia juttuja. Yläastelainen saa kotona käsitöinään tehdä kesäpuseroa, joka oli aloitettu jo ennen koronatilannetta. Tytär oli sen bongannut Suuri Käsityö -lehdestä ja halusi tehdä sellaisen itselleen. Löysin silloin kotoa kankaan, joka soveltui hommaan. Mitään ei siihen varta vasten ole ostettu.

Tänä aamuna on jälleen kässätunti edessä. Puseron kädentiet ja kaula-aukko työn alla. Vinonauha kuuluisi niihin ohjeen mukaan, mutta koska sitä ei ole, sävelletään. Niinpä käytämme siihen trikoosta leikattua suikaletta. Tämä asia aiheutti hiukkasen minulle päänvaivaa aiemmin, kun ei sitä vinonauhaa ollut, eikä sopivaa kangastakaan. Puseron kangasta ei ollut kuin pieniä palasia jäljellä.

Toinen tyttö on kirjonut ahkerasti viime perjantaista asti. Hän oli jo koulussa tehnyt pyyhetelineen ja siihen pyyheliinapeitteen. Siihen on kirjomus tekeillä. Kun hän sitä teki, innostui eilen toinenkin huvikseen kokeilemaan kirjontaa. Hän ei ollut sitä koulussa tehnyt; oli vähän erilaisia töitä, kun ope oli hänellä eri. No, kun tytöt kirjoivat, innostuin minäkin kaivamaan esiin yhden tekeleeni, joka on ollut kesken jo jonkun vuoden...

Toisten innostus voi tartuttaa toisetkin:)

(Tätä kirjoittaessa, alkaa runsaan kahdenkymmnen minuutin päästä se kässätunti klo 8. Valmistelin sitä jo aiemmin aamulla etsimällä trikoita esiin, joista leikata suilaletta... Nyt menen vielä juomaan kahvia ennenkuin kahvinkeitin taas sammuu... Ehkä lisään tänne kuviakin, kunhan ehdin.)

---

Kässätunti alkaakin tänään kuulemma hieman myöhemmin, ja jonain muuna päivänä se oli aamulla ensimmäisenä. No, ehdinpähän nyt sitten hyvin laittaa tänne muutaman kuvan.

Nuoremman pyyheliinapeitteeseen tulee iso ananas.

 Yläkoululainen teki pienen kirjontakokeilun.

Minä järjestelin ensin kirjontalankalaatikkoni. Parempi jatkaa sitä keskeneräistä työtäkin kun langat ovat ojennuksessa...

Ja koululaiset painuivat juuri ovesta ulos. Klo on 8.20,  ja noin tunnin päästä kuulemma alkaa se yksi kässätunti.

Kynttilä tarvitsi "jalkaproteesin"

Olin jo ennen pääsiäistä lopetellut joka-aamuisen kynttilöiden polttelun keittiön pöydällä. Tänä aamuna kuitenkin kaipasin taas sitä. Halusin tietynlaista kynttiäää tiettyyn jalkaan. Sain äidiltä nuorena kaksi keskikokoista Festivoa. Niissä oli silloin 80-luvulla tulppaaninmuotoiset kynttilät. Sellaiset nytkin olisin noihin halunnut, mutta kun niitä ei nyt ollut, täytyy tyytyä muihin.

Minulla oli vihreitä, tasapohjaisia, munanmuotoisia kynttilöitä, jotka eivät jalattomina sovi kynttilänjalkoihin. Niinpä siis kaiversin ensin yhteen kynttilään jalan, mutta en ollut tyytyväinen siihen. Kynttilän muoto muuttui hieman sen lyhetessä. Niinpä tein toisen version. Kaiversin kynttilän pohjaan kolon, johon liitin kynttilänjämäpussista löytämäni pitkän kynttilän jalkaosan. Nyt sopi:)

Tuossa yllä on se kelpuuttamani  versio. Alla se ensimmäinen versio, joka käypäinen sekin, mutta kun halusin kynttilän muodon pysyvän muuttumattomana, piti jalka värkätä toisella tapaa.

 --
Sittenpä vielä rajakyliin...Tänä aamuna minulla oli lukuvuorossa sellainen tekstipätkä, jossa oli jotain sellaista, mikä sopii tähänkin aikaan. Kyseessä oli kymmenen miestä, joiden piti pysyä etäällä toisista. Jeesus kulki rajakylissä...

"Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa. Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi hän kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan kauemmaksi; ja korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!" Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut"." Luukas 17:1-19

Parannetuksi tulivat kaikki kymmenen, mutta kiittämään palasi ainoastaan hän, joka oli toisten seurassa se muukalainen...

Siunattua sunnuntaita sinulle!

Tämän aamun ajatuksia - Pelataanko upporikasta ja rutiköyhää?

"...eli joka päivä ilossa loisteliaasti." Luuk. 16:7

Aamu tuntui jotenkin ankealta; ulkona harmaata ja nykyinen rajoittunut ja epävarma elämä, siinä ne ensi ajatukset. Huokaisin tuonne ylöspäin jotenkin siihen tapaan, että toivoisin saavani iloa. Jäin miettimään tuota ilo-asiaa.
Sitten otin tälle päivälle merkityn lukuosuuden pienestä punaisesta Uudesta Testamentistani. Se luettava osuus oli tämä: Luukas 16, jakeet 19-31, eli luku loppuun. Siinä Jeesus kertoi vertauksen rikkaasta ja köyhästä. Rikas oli se, joka eli "joka päivä ilossa loisteliaasti". Köyhä oli sairas; hän makasi rikkaan talon edessä runsaissa paiseissaan, ja ruokana oli vain murusia. Sitten tapahtui molemmile jotain: kumpikin kuoli. Köyhä ehkä paiseisiinsa, mutta rikkaan kuolinsyytä ei mainita. Mutta kuoleman jälkeen köyhän ja rikkaan osat olivat vaihtuneet: toinen oli vaivoissa, toinen lohdutettu. Eikä siihen ollut sinänsä syynä rikkaus tai köyhyys. Siihen oli syynä se, kuinka he olivat suhtautuneet Jumalan ilmoitukseen. Toinen ei ollut välittänyt Jumalasta täällä ajassa, sillä hän lienee toteuttanut omia ajatuksiaan siitä, mikä oli hänelle hyvää. Toinen eli kurjuudessa, mutta oli kuitenkin Jumalan oma. Kumpi lopulta oli hyvä elämä? Vastaus löytyy siitä, mitä tämän ajallisen elämän jälkeen seurasi. Tämä ajallinen on vain alkusoitto tulevalle.

"Sillä  mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?" Mark. 8:36 sekä Luuk. 9:25

Jeesus puhui ennen kärsimistään opetuslapsileen: "Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne." Johanneksen evankeliumi 16:22

Ei ole väärin toivoa täällä iloa ja kaikenlaista hyvää. Emme me kukaan vastuksista ja vaivoista pidä. Mutta kaikki täällä ajassa on vain pölyhiukkanen iankaikkisuuteen verrattuna, jonka eteisessä me ikäänkuin olemme täällä. Olemme käymässä täällä, iankaikkisesta lähtöisin olevana itsekukin.

Joku voi mielessään kysyä ja päivitellä, että miksi minä niin paljon näistä kirjoittelen? No, sen takia, että Raamattu ei ole satukirja. Ja sen takia, ettei kukaan jäisi osattomaksi Jumalan armosta. Jumala on ehdoton - mutta myös armollinen, niitä kohtaan, jotka häntä vain avuksi tahtovat huutaa. Vaikka olisit koko elämäsi ollut Jumalaa vastaan, pilkannutkin häntä, ei hän sinua ulos heitä, vaikka viimeisillä hetkilläsi häntä avuksi vasta huutaisit.

"Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat." Jes. 35:10

-------

Lasarus makaa paiseissaan rikkaan talon edessä
ja koirat on seuranaan... (lisätty tänään piirretty kuvitus)

  Iloa päivääsi!

Kiitos Lieksa!

Kiitän Lieksan kaupunkia siitä, että jokainen oppilas oli oikeutettu näihin! Eilen haettiin meidän kahdelle peruskoululaiselle.

Viime viikolla tuli tyttären Wilmaan viesti näistä lahjakorteista. Kukin oppilas oli oikeutettu 40 euron lahjakorttiin kouluruokailua korvaamaan. Ja eri kouluissa olevien oppilaiden lahjakortteja ei tarvinnut haeskella eri paikoista, vaan meilläkin molempien kortit saattoi saada samalta koululta.

Eilisen piirustelua

Naisilla oli mielessään selvä käsitys, mitä he kohta tekisivät... Mutta ei se mennytkään ihan niin. Haudassa oli näet joku: nuori mies istui siellä valkeissa vaatteissa ja naiset pelästyivät aivan hirveästi.

Eihän haudassa pitänyt olla ketään; ei muuta, kuin Jeesuksen ruumis! Mutta nyt sitä ei ollut. Olihan se jo ollut outoa kyllä, että kivi oli jo vieritettynä pois oviaukosta, kun he tulivat... Sitähän he olivat matkalla pohtineet, kuka sen heille vierittäisi, sillä heille se olisi liian raskas. Mutta nyt täällä oli sitten tämä outo nuorukainen, joka sanoi heille:

"Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin hän teille sanoi.'"

Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä he sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät."  Markus 16

Hätäinen ote toisen käsivarteen... ja äkkiä ulos!

- Mitä se oli!??

kysyttiin varmaankin haudan ulkopuolella...

Mitä tunsit silloin?

Siinä aamuyön pimeydessä oli jotain epätavallista. Ilmassa väreili jotain, josta vielä nukkuvat ihmiset eivät tienneet mitään. Mutta se jokin tuli yhteen hautaan...

Kivisellä penkillä makasi käärinliinoihin kääritty hahmo, joka vielä kolme päivää sitten oli ollut elävä ihminen. Nyt hän makasi kuoleman pimeässä unessa. Mitä tunsit, Jeesus, kun siihen mustaan pimeyteen ja hiljaisuuteen tuli ääni, joka yht'äkkiä kuului sinun korviisi: "Nouse ylös!"? Samalla hetkellä ahdistavat käärinliinat eivät enää voineet pidättää sinua. Nousit ylös. Istahditko sinä siihen kiviselle penkille hetkeksi, kuten me toisinaan teemme unesta noustuamme? Katselitko vasta heränneenä, kuinka enkelit vierittivät kivioven auki? Mietitkö, että on ihanaa herätä, ja kaikki entinen oli kuin pahaa unta?

Kenties valo tulvi siihen pimeään, kiviseen tilaan, siitä huolimatta, että ulkona aurinko vasta oli aloittelemassa nousuaan. Sinä nousit ylös; katsoit ehkä käsiäsi ja jalkojasi, joissa oli yhä näkyvissä naulojen jäljet, mutta mitään kipua ei enää ollut missään. Nousit ylös, ja kävelit ulos. Olit voittaja! Olit voittanut kuoleman vallan! Lähdit  ensiksi kohtaamaan niitä ihmisiä, joiden kanssa olit täällä vaeltanut. Tiesit, että palaat kohta Isän luokse kotiin. Ja  siellä valmistaisit  ystävillesikin paikat valmiiksi.

Mekin saamme joskus kuulla korviimme ne vaikuttavat sanat: "Nouse ylös!".  Sinä Jeesus tiedät, mitä me silloin koemme.

Voi ei! Sepä olikin reikäinen palapeli!

Meillä kannettiin pääsiäisen ajaksi ns. palapelipöytä sisälle. Meillä kun ei muutoinkaan ole mitenkään hienoa, eikä edes pääsiäskoristeluita juurikaan laitettu tänä vuonna, muuta kuin ne, jotka tytöt kaivoivat laatikosta esiin, niin ei sellainen ylimääräisen pöydän nökötys keskellä olkkarin lattiaakaan haittaa.

Meillähän on isot määrät palapelejä kertynyt vuosien varrella. Niitä vanhin tytär kävi varastosta hakemassa, ja saikin aika vaivan nähdä niitä sieltä saadakseen, sillä olivat jossain takaseinällä tavarapaljouden takana. Mulla oli mielessä eräs tietty palapeli, jossa muistin olevan narsissin kuviakin. Sehän olisi mitä sopivin pääsiäiseen. Tyttärellä oli toinen ehdotus, mutta hänelle kelpasi se minun ehdotuksenikin. Niinpä sitten otimme sen ensin (huvi)työn alle.

Palapelin mallikuva lipaston päällä

Mutta olipa kummaa, kun ei reunapaloja tuntunut kunnolla löytyvän... ja muutoinkin näytti kovin vaikealta löytää joihinkin kohtiin paloja. Lopulta kävi ilmi, että pelistähän puuttui aivan käsittämätön määrä paloja! Kun peli oli koottu, nuorimmainen laski, että niitä puuttui n. 250 palaa!

Oikean yläkulman hienot narsissitkaan ei erotu, kun nekin sekoittuu reikiin...

Sehän oli neljännes koko pelistä... En nyt muista, onko me koottu tätä peliä aiemmin. Yleensä merkkaamme pelin kanteen, onko palat tallella. Tai jos puuttuu, niin määrän ja paikatkin  toisinaan, mistä kohtaa ne puuttuu. Tässä ei ollut mitään viitettä etukäteen puuttteista. Sekin on mahdolista, että ne lojuu jossain varaston lattialla vaikkapa... Ehkä hullua vääntää tuollainen loppuun asti, mutta halusimme sitten jo nähdä senkin, että paljonko niitä paloja oikein puuttuukaan.

Mutta nyt on sitten jo toinen palapeli koottavana, se tyttären ehdotus. Siinä oli reunapalatkin kaikki tallella ja toivoa sopii, että kaikki muutkin palat on käytettävissä. Meillä saattaa toisinaan hääriä kolmekin siinä pöydän ääressä yht'aikaa. Ja kaikki talon neljä naisihmistä tähän touhuun on osallistunut. Isännälläkin oli jonain hetkenä laatikko näpeissään, kun etsi paloja meille:)

---

Palapelien paljoutta näkee tässä vuoden takaisessa jutusss:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/03/palapeleja-ajankuluksi.html

(Silloin jo näköjään olin haaveillut kyseisen narsissipalapelin kokoamisesta...)

Miksi ruumista ei jätetty?

Pitkäperjantai on päivä, jolloin Jeeus pantiin hautaan. Kolmen päivän perästä hauta kuitenkin oli tyhjä. Sinne ei jäänyt Jeesuksen ruumista. Mitä se merkitsee?

Eikö ole outoa, että vaikka Jeesus, Jumalallinen, palasi taivaaseen, hänen runneltu, ristillä kuollut ruumiinsa, käärinliinoihin kääritty, hautaan pantu maatumista varten, ei sinne jäänyt? Hautaanhan jäi vain käärinliinat. Miksi taivaaseen palanneen Jeesuksen maallista ruumista ei jätetty hautaan mätänemään?

"Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille:

 "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. 

Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi.

 Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut."

 Matt. 28:5-6

Naiset etsivät Jeesuksen ruumista haudasta, mutta sitä ei enää ollut siellä. Se nousi ylös! Se muuttui kuolleesta ruumiista enemmän eläväksi, kuin mitä me täällä maan päällä olemme. Sitä ei jätetty hautaan, sillä se oli - ja on - myös meille merkki siitä, että kukaan meistäkään ei jää hautaan lopullisesti makaamaan! Jotkut ovat maanneet siellä kyllä ammoisista ajoista asti. Ja jotkut tulevat olemaan siellä ehkä vain minuutin, tai sekunnin - ja toiset eivät ehdi edes maallista kuolemaa kokea, kunnes kuuluu käsky kuolleiden nousta ylös haudoistaan. 

"Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku,

 mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; 

sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. 

Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen,

 ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen." 

1. Kor. 15:51-53

Mitä tällä kaikella tahdoin sanoa?

Sitä, että meissä kaikissa todellakin on iankaikkisen elämän siemen -  uskoimme me sitä tai emme. 

Kuinka sovittaisit syntisi?

Ehkä jonkun mielessä on kytenyt sellainenkin kysymys, että kuinka voisi sovittaa omat syntinsä? Mooseksen aikaan siihen tarvittiin tietynlainen sovitusuhri. Sen piti olla joku eläin, täysin virheetön. Mitään kelvotonta tai vähänkään viallista ei siihen kelpuutettu. Se uhri piti uusia usein. Ainahan sitä jotain aihetta siihen oli.

Mutta sitten tuli Jeesuksen aika. Se muutti kaiken. Tosiasia on, että Jeesus on Jumalan Poika. Hän tuli taivaasta tänne ihmiseksi, tiettyä tarkoitusta varten. Hän erosi meistä tavallisista ihmisistä siinä, että hänessä ei havaittu syntiä. Hän tuli tullakseen virheettömäksi sovitusuhriksi meidän hyväksemme. Suostuessaan ristille, hän siinä sovitti meidän kaikki syntimme. Tätä uhria ei tarvitse uusia. Se oli täydellinen. Ja se kattoi kaiken. Meidän mitkään tekomme eivät riittäisi milloinkaan sovitukseksemme synneistämme. Mutta me saamme omistaa omalle kohdallemme sen, jonka Jeesus teki.

Sentähden Jeesus ristillä sanoi: "Se  on täytetty", juuri ennen kuin antoi henkensä. Mikään muu ei voisi sovitusta tehdä täydelliseksi.

Kaikkihan tehtiin jo valmiiksi!

"Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä." Joh. 19:30

"Se on täytetty"!

"...Minun ei enää tarvitse orjailla lain vaatimusten alla, sillä hän, kallis välimieheni, on täyttänyt lain minun puolestani. Hänen työhönsä ei saa eikä voi lisätä mitään. Sillä pelastus on täytetty. Hänellä on annettava täydellinen pelastus epätäydellisellekin uskolle. Hän on hankkinut täyden lunastuksen sillekin, jolta puuttuu kaikki, mutta joka hädässään tulee hänen luokseen..." Fredrik Wislöff/Levähtäkää vähän

"...Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan." Hepr. 9:26 KR-92

"Jumalan Karitsa hävitti koko maailman synnin uhrillaan. Siinä on meidän toivomme ja lohdutuksemme. Itse tahtoisimme kyllä pelastaa itsemme ja  maailmamme ja puunata ne puhtaaksi Herrallemme. Kaunis ajatus, vaan turha toivo. Pyrimme toki elämään niin, ettemme loukkaisi Jumalan Pyhää Henkeä tekemällä ehdoin tahdoin syntiä. Mutta on kokonaan eri asia perustaa pelastumisen toivonsa hyviin tekoihin kuin perustaa se  Jumalan Karitsaan, joka poisti synnit uhrillaan. Kun Jeesuksen sovitustyö saa olla uskonlepomme pohjana, me voimme iloiten palvella Herraa. Ei siksi, että pelastuisimme niiden tekojen tähden, vaan kiitoksena uskon lahjasta. Raskas taakka ja orjan työ saa vaihtua iloiseen palveluun ja Jumalan lasten vapauteen. Ovathan nämä kaksi olotilaa kuin yö ja päivä." Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa




Nuo tekstit ilahdutti minua tänä aamuna:) Kaikki on jo täytetty! Siinä on pääsiäisen sanoma!

Runo: Mitä tekisit kanssani?

Mitä Sinä tekisit kanssani,
jos olisit silmin nähtävänä täällä?

Laittaisitko yksinkertaisen aterian,
siitä mitä kaapista löytyy?
Sanoisit: vähän riittää kyllä.

Entä sitten, lähtisikö kanssani kävelylle,
saamaan raitista ilmaa,
ihastelemaan Isän luomistöitä
tai kolaamaan juuri satanutta lunta?

Mitä sitten, kun tylsistyneenä kysyn:
mitä minä oikein tekisin?
Mikään ei oikein huvitakaan.
Sanoisitko: lepää vähän.

Päiväunetko ottaisin?
Mutta kun uni ei tule.
Tulisiko paremmin,
jos sanoisit vierellä:
"Minun rauhani,
sen minä annan teille"?

En näe sinua näillä silmilläni,
en kuule korvillani,
vaikka tahtoisin  niin.

Kuulisinko sydämelläni kuitenkin,
näkisin Sanassasikin sen,
minkä lupasit:
olet täällä silti!

---

Onhan tuossa vähän turhan talvinen kuva... mutta runokin on kirjoitettu lähes kuukausi sitten.

Kuka sen teki?

Siinä ne puhuivat hänestä. Hänellä oli tarkka kuulo. Hän kuuli kysyttävän: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" Tämän kysymyksen vastauksen mies varsinkin halusi kuulla; oliko syyllinen hän itse, vai hänen äitinsä tai isänsä?
Nyt kuului uusi ääni, joka sanoi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki..." Sanotun loppuosa taisi jäädä mieheltä kuulematta, sillä ensimmäiset sanat olivat kuin mannaa taivaasta: ei ollut hänen syynsä, tämä hänen onneton tilansa! Eikä se ollut hänen vanhempiensakaan syytä. Mutta mistä Jumalan teistä tuo mies puhui? Mitä se tarkoitti?? En käsitä, mies ehti ajatella, ennenkuin kuuli puhutusta aivan viimeiseksi sanotut sanat: "...olen minä maailman valkeus." Ja sitten tuo puhunut mies tulikin jo hänen luokseen; hän tunsi hänen askeleensa. 

Mies kumartui maahan hänen eteensä, niin lähelle, että hän saattoi koskettaa miehen vaatteita. Mies kuului sylkäisevän maahan. Mitä se merkitsi? Olivathan hänen ohitseen kulkevat usein syljeskelleet, joskus hänen päälleenkin, ja montaa muutakin kiusaa tehneet, mutta mitä tämä aikoi? Hänhän oli juuri sanonut ne ihanat sanat, ettei tuo kaikki ollut hänen syytään. Nyt mies kuuli kuin maata olisi sekoitettu. Mullan hajukin tuli hänen nenäänsä. Mies tunsi, että hänen hapuilevaan käteensä tartuttiin - se oli rauhoittava ote, ja nyt hän tunsi, kuinka jotain kosteaa, mullanhajuista, levitettiin varovaisin käsin hänen silmilleen. Ensin toiseen ja sitten toiseenkin. Mitä nyt tapahtuu? - mies mietti vähän arkana. Hän olisi ollut peloissaan, jollei hän olisi tuntenut tuon häneen koskevan rauhoittavaa kosketusta. Nyt hänen korvansa kuulivat kehotuksen: "Mene ja peseydy Siiloan lammikossa". Mies nousi jaloilleen ja lähti menemään.

Miten kauan aikaa siihen lie mennyt, mutta sanotaan: "... - Niin hän meni ja peseytyi ja palasi näkevänä." Siitä vasta hälinä alkoi! Sitä ihmettelivät kaikki ja menipä asia johtavien henkilöiden pohdittavaksikin. Kaikki olivat ymmällään tapahtuneesta. Mies sai kerta toisensa jälkeen selittää, mitä oli tehty, ja kuka se oli, joka sai sokeana syntyneen silmiin näön? Se oli Jeesus Kristus, Jumalan Poika!

Tästä kaikesta voi lukea tästä: Johanneksen evankeliumi, luku 9.
Koko luvun verran on tästä tapauksesta tekstiä. 

Hyvää viikonloppua!

Eilisillan omituista tunnelmaa - ja tämänpäivän puuhasteluja.

Eilenillalla käväisimme Lieksassa. Oli hiljalleen alkanut tulla lunta jo lähtiessämme, ja se matkan aikana vain kiihtyi. Menomatkalla kuitenkin avoimemmat paikat ison tien varrella näyttivät jo lähes lumettomilta. Mutta Lieksassa ollessa tuuli oli jo kova, ja lunta tuli lisää.

 Paluumatkalla näytti tällaiselta, ei kovin  keväiseltä.

Ja kun tänä aamuna katsoi ikkunasta ulos, oli taas aivan talvista. Mutta tänäänkin oli Liekasaan mentävä. Mietimme, että emme taida päästä takaisin tullessa enää autolla ylös kotipihaan. Meillä oli kauppaostokset mukana lähes viikoksi. Päätimme yrittää kuitenkin mäkeä ylös, koska sen lastin kuskaaminen pulkalla ja kantaen ei oikein innostanut. Mutta auto jäi juuri isoimman mäen harjalle, ja oli hilkulla, ettei luistanut ojaan. Ei sitten auttanut muu, kuin ottaa auton perästä ne kaksi pulkkaa ja latoa ostoskassit niihin ja lähteä vetämään. Joku pussi oli vielä kädessäkin kannettava. Ja perunasäkki jätettiin siinä vaiheessa auton perään odottamaan. Kun olimme saaneet ostokset pihaan, ne luovutettiin kotikoululaisille sillä ohjeistuksella, että laittavat ne asiaankuuluviin paikkoihin, eli jääkaappiin, ja pakastimeen nyt varsinkin. Me palasimme isännän kanssa auton kimppuun, mutta nyt kahden hiekalla täytetyn pulkan kanssa. Toinen pulkallinen kun oli auton pyörien eteen ja taakse hiekkaa ladottu, lähti auto sinne, mihin kuuluikin - eli kotipihaan. Perunasäkkikin pääsi kotiin ilman kantamista:)