torstai 30. huhtikuuta 2020

Elämä ja kuolema - Kun Sovittaja astui kehiin...

Jumala antoi ihmiselle elämän, kun loi meidät. Aluksi yhteys oli rikkumaton, mutta sitten tuli synti; kuolettavasti meidät Jumalasta, Luojastamme ja Isästämme erottava. Tarvittiin sovittelija, sellainen, joka ei vain hieman sovitellut, vaan sai aikaan ikuisen rauhansopimuksen. Kuinka hän sen teki? Hän suostui ihmeelliseen asiaan: ottamaan omalle kontolleen välirikon, eli synnin, seuraukset: siis kuoleman. Tuo ikuinen kuolema olisi meillä edessä, mutta koska rauhansopimus on saatu aikaan, on yltämme otettu viha ja rangaistus pois.

Jumala  antoi elämän, mutta myös itse Jeesuksessa kuoli meidän hyväksemme. Jeesuksella oli tähän kaikkeen valtuutus. Hän on se ylin Sovittaja. Sen rauhansopimuksen saa jokainen ottaa omalle kohdalleen sitovana vastaaan Jeesuksen nimessä. Vain se on pätevä sopimus, joka kelpaa.

Jeesus sanoi vähän ennen tulevaa vangitsemistaan ja kuolemaansa: "Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: 'Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon'. Sillä se, mikä minusta  on sanottu, on täyttynyt." Luukas 22:37

"...ja hänet luettiin pahantekijöiden joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijöiden puolesta." Jesaja 53:12

Tässä yksi sopimuksenteon muistomerkki.



Jeesuksessa kukistui kuoleman valta: Hän nousi ylös!
Ja niin mekin kerran saamme. 

6 kommenttia:

  1. Rauhaisaa vappuaattoa ja leppoisaa vappua♥

    VastaaPoista
  2. Ellei Jeesus olisi mennyt Isän tykö, ei Pyhä- Henki olisi tullut alas.
    Helluntaita tosin ei löydy Raamatusta, mutta voi ajoittua heti pääsiäisen jälkeen.

    Joh. 16:13

    "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."

    Pyhä-Henki on keskuudessamme kutsuen ihmisiä pelastukseen, erikoisesti Pyhä-Henki on uskovissa, Pyhän-Hengen voima annetaankin vain uskoville,Hengen voiman ääntä saamme kuulla, ja jonka johdatuksessa saamme olla.
    Tärkeää on lukea sanaa, niin että Pyhä- Henki voi mustuttaa meitä jollain Raamatun sanan kohdalla, joskus Pyhä-Henki voi saarnata meidän ajatuksissamme meille, varmaan sinulle ihan tuttua myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeesus sanoikin, että hän lähettää "meille toisen Puolustajan", kun hän itse meni takaisin Isän tykö. Sielläkin hän meidän hyväksemme toimii, valmistaen sijaa meille:)

      Poista
  3. Jeesus on sovittanut kaikki synnit. Jumala on lähettänyt Pyhän Hengen,puolustajan ja Hän lohduttaa monin tavoin Jumalan sanalla tai hengellisen laulun sanoin.
    Olen saanut kokea tänä vaikeana aikana sen kun joku hengellinen laulu alkaa soida
    mielessäni tai Raamatunlause tulee mieleeni joka rohkaisee.
    Hyvää vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Todellakin voi yllättäen joku jae tai laulu lohduttaa ja rohkaista vaikeana hetkenä.

      Poista