Virsistä kertova kirja tuo mieliin myös Lieksalaista historiaa lähes 70 vuoden takaa

Lieksan Viekissä on ollut Pyhäkoulukurssit maaliskuun alkupuolella v. 1955. Meillä on kirja, johon aikoinaan  käsin kirjoitetusta merkinmästä asia käy ilmi. 

Siitä on säilynyt tänne asti ainakin yhden osanottajan kurssiantina säilyttämä virsien taustoista kertova kirja: "Laulava seurakunta, kertoelmia uuden virsikirjan virsistä".

Kirjan teksti on Aarni Voipion, ja muutaman yksittäisen virren "kertoelman" kirjoittajat oli mainittuna alkutekstissä, eli "alkulauseessa". Suomen Pyhäkouluyhdistys ja WSOY mainitaan kustantajina. Sanoma Oy:n nimi puolestaan esiintyy sisäkannessa painovuoden seurana. Kirja oli uudistettu laitos, joka oli ilmestynyt v. 1948. Alkulauseessa kerrotaan kirjan ilmestyneen aiemmin kolmiosaisena vuosina 1927, 1929 ja 1940.

Kirja on ollut mieheni tädin, Annikki Nykäsen. Hän toimi nuorena jonkin aikaa opettajana Viekissä. Ja sen jälkeen vuosikymmenet Juankoskella. Annikin elämään kuuluivat virret myöhemminkin vahvasti, sillä hän lauloi Juankosken kirkkokuorossa. Meillä on ollut tallella useampiakin hänen virsikirjojaan.Tuo kirja on nyt pöydälläni odottelemassa omaa lukuvuoroaan. 

Nyt kun varastoja on pöyhitty, sieltä on tullut kertymää pöydälleni - kirjoja, jotka jo aikoja sitten on todettu kiinnostaviksi ja sen takia niitä säilyteltykin.... Mutta jotain pitäisi osata perata poiskin. Ja se tarkoittaa paljon muutakin kuin kirjoja. Positiivista on se, että saatiin minunkin puoleltani varastosta vähän kaaosta kesytettyä sentään😊 

---

Suomen Pyhäkouluyhdistyksen historiaa voi lukea hieman vaikkapa tuosta alla olevasta linkistä. Siinä mainittiin pyhäkoulun olevan erityisen suosittua juuri 50-luvulla. Mutta nykyään pyhäkoulu voi olla myös vaikkapa "nettipyhis", eli ei tarvitse välttämättä lähteä minnekään, vaan voi kotoa käsin olla mukana pyhäkoulussa. 

https://tampereenseurakunnat.fi/kirkko_tampereella/uutiset_ja_media/artikkelit/tampereella_pyhakoulua_130_vuotta.30608.news#d9c47cf1

Tänään 73 vuotta näistä

Nämä muistovihkoset on saanut diakonissa Aune Hääsi,  äitini täti,  5.9.1951; eli juuri tänään tuli  73 vuotta siitä! Vihkoset tulivat hänelle pyhäkoulu- sekä tyttökerhon lapsilta Sammaljoella. Sammaljoki on nykyisen Sastamalan alueella.

Ja juuri viime viikonloppuna on vietetty Sammaljoen kirkossa 100-vuotisjuhlaa! Jonka tiedon vähän niinkuin sattumalta bongasin sillä seudulla ilmestyvästä Alueviesti -lehdestä. Sitä voi netissä ihan vapaasti näköislehtenä lukea; ja joka onkin ihan hatunnoston arvoinen asia mielestäni👒☀️

Näissä muistovihoissa on sisällä kiiltokuvia, ym. kuvia sekä muistovärssyjä. Toisessa ovat lapset nimensäkin kirjoittaneet värssyjen alle. Kiva muisto nämä muistokirjat! 

Aune on ollut kyseisessä seurakunnassa jo v. -49, sillä toisen vihkon sisällä oli virkatodistuskin tallella.

---

Mutta tänään oli Lieksassa 80-vuotisjuhlallisuuksia! Rautatieaseman pihassa oli paljon autoja, kun kaupunkiin asioille ajelimme. Juhlallisuudet olivat sodan päättymisen muistoksi. Netistä bongasin sen tiedon, että sinne oli tultu Nurmeksesta oikein museojunalla🚂

Eilen ja toissapäivänä katsoimme YLE Areenasta Tuntematonta sotilasta....

Vene ja puu: v. 2022 ja v.1945

Meillä olevasta vanhasta taulusta innostuksen saaneena tein oman versioni samasta aiheesta. Vanhassa taulussa oli reunapahvi aivan samaa väriä, kuin minun piirustuspaperina käyttämäni ruskea kartonki, jonka olin lahjapaperirulllan sisältä talteen ottanut.

Ja tässä se innostajana ollut v. -45 peräisin oleva vesivärityö. Tekijän nimi ei ole selvillä, vaikka taiteilija on työnsä signeerannut.

---

Ja haluan vielä jakaa sinullekin tämän ihanan muistutuksenkin, joka tänään Mari-Anna Stålnacken  Armoa arkeesi -blogissa oli, että armo kuuluu ihan jokaiselle, sinullekin, vaikka et kenties koe itseäsi kelvolliseksi sen vastaanottamiseen:

http://mariannastalnacke.com/miten-vastaanottaa-armoa-armon-paalle

 

Pieni muisto 40-luvun ekaluokkalaisen yhdestä koulupäivästä

 Muistiin olin kirjoittanut tämän käsin 20.10.2005: 

"Eräänä aamuna Saima laittoi Seijan kouluun jo hyvissä ajoin. Seija oli ekaluokalla. Seijan tullessa koulun aidan viereen hän huomasi, ettei pihassa ole ketään. Hän luuli, että on myöhästynyt ja päätti ettei mene kouluun. Hänen lähtiessään siihen tuli isompia poikia, jotka sanoivat: "Hääsin likka, äläs lähde mihinkään!" Mutta kun Seija oli päättänyt jo palata kotiin, niin ei päätöstään perunut, niin itsepäinen oli. Vähän matkaa kuljettuaan, ehkä noin 200 m, tuli siihen kakkosluokkalainen tyttö, Ahosen Anja, joka sanoi myös, ettei Seija lähtisi, vaan tulisi hänen kanssaan kouluun. Mutta Seijan päätös piti. Tultuaan kotinsa kohdalle, hän näki lampaat tien vierellä valtoimenaan. Ne juoksivat pihaan Seijan nähdessään. Seija päätti ettei hän yritä näytellä kuin olisi ollut koulussa ja meni reilusti sisälle. Anna-täti asui heillä myös siihen aikaan. Äiti kysyi miksei hän mennyt kouluun? Seija vastasi, ettei hän "sinne viitsi joka päivä mennä" ja meni masentuneeena sänkyyn nukkumaan. Äiti ei kysellyt enempää. Hän varmaan luuli, ettei mennyt sen vuoksi, ettei ollut saatettu, koska hän seuraavana aamuna saattoi, kiireistään (3 pientä lasta) huolimatta Seijaa n. puoli kilometriä. Seija päätti ettei sano mitään, ettei  tartte saattaa, vaan antoi äitinsä tulla. Äiti saattoi muutamana päivänä. Eräänä päivänä Seija jäi kuulostelemaan metsästä kuuluvaa huhuilua, mikä lie pöllö ollut, ja Saima sanoi, että "mene nyt vaan sinne kouluun". Jonain päivänä isompia lapsia tuli perässä ja kun tiesivät Seijaa saatetun, juoksivat hänet kiinni ja kulkivat hänen kanssaan. Seijaa keljutti, olisi mieluummin kulkenut yksin, vaikka tuttuja olivatkin."

---

Koulumuistelus oli äitini 15 vuotta sitten kertoma tapaus eräästä hänen koulupäivästään ja koulumatkoistaan. Löysin tämän eräästä paperinivaskasta käsin kirjoitettuna. Olin silloin vuosia sitten kaikenlaisia muisteluita - niiden joukossa kouluasioitakin, kirjoittanut koneella ns. puhtaaksi, ja jonkinlaiseen järjestykseenkin laittanut. Mutta  sitten oli jäänyt homma kesken. Eikä ihme, sillä siihen aikaan taloudessamme oli muutakin tekemistä kuin kirjoitella vanhoja juttuja. No, nytpä tuli tässä  tämäkin pieni muisto ikäänkuin puhtaaksi kirjoitettua. Minun käsinkirjoitetuista muistiinpanoistani toisten olisikin vaikea ottaa selkoa, sillä toisinaan täytyy itsekin ihmetellä, että mitähän siinä lukee:)

Allaolevan kuvan sininen kermakko on äidin kotoa. Siihenkin liityy äidin koulumuisto. Joskus piti kouluun viedä  vesivärikippo, ja kun ei muuta sopivaa kippoa tuntunut kotoa löytyvän, annettiin äidille mukaan  tuo. Onneksi on säilynyt ehjänä tänne asti. Tuosta kermakosta muuten tänä aamuna maitoa kahvikuppiini kaatelin:)

Kermakko on Karhulan lasin. Pieni Arabian kynttiläkippo puolestaan on isännän suvun puolelta meille tullut.

Hyvää itsenäisyyspäivää itsekullekin!