torstai 31. maaliskuuta 2022

Huolia tai kukkia

 "...Nyt huolet unhoittuu
Ja kukat peittää maan
Kun kansat kokoontuu
Herraa vastaanottamaan..."*

Alkoi soida yllättäen illalla mielessä tämä laulunpätkä. Ehkä sen takia, että jäisi alkutekijöihinsä  juuri yhden huolen pohtiminen.  Se olisikin tarpeellista, että osaisi, uskaltaisi, voisi, jättää ne huolet huomiotta edes hetkiseksi - vaikka ne huomiota juuri kovasti pyrkivät vaatimaan - ja antaisi sen sijaan sen huomion jollekin hyvälle ja kauniille. Huolia osaa aina pohtia, mutta ilo ja kaunis jää helpommin vähemmälle huomiolle, kun niitä huolia muka täytyy koko ajan miettiä... Vaikka ne ei sillä kokoaikaisella huomiolla vähene. Kaikella on aikansa. 




Tulipa vielä mieleen eräs aikoinaan kiiltokuvamuistokirjoissa esiintynyt säe, joka meni tähän tapaan, toivotuksena hyvästä ja kauniista:

 "Kukkia siellä, kukkia täällä, Tuula se hyppelee kukkien päällä." Mutta eikös vain se elo monesti olekin muodossa huolia siellä, huolia täällä ja me sitten hyppelemme niiden huolien päällä... ellei ne sitten tallaa ihan meitä.

"Kun ruusut kuihtuu, niin muista liljaa..." oli myös yksi muistovärssy niihin kirjoihin. Tämän jutun kukatkin on aikaa sitten kuihtuneet. Huoletkin kuihtuu aikanaan...






* Se illalla mieleen tullut kohta oli joululaulusta! Sitä en edes heti muistanut.  "Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on Poika syntynyt maailmaan..." 
  






keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Se oli ajoa lauantai-illan lumimyräkässä...



Välillä tuntui näkymät häviävän aivan  olemattomiin tuulen ajaessa lunta tien yli... 

---
Paperina pizzalaatikosta leikattu yksi sivu. Ja väreinä vahavärit, vesivärikynät ja vesivärit (ei peitevärejä nyt).


---
Jutun otsikko korjattu sunnuntaista lauantaiksi, koska se oli se ajopäivä, eikä sunnuntai.  



tiistai 29. maaliskuuta 2022

Vähän erikoisempi teos - ja tekijä...





Auringonsäde osui seinälle, siinäpä hieno Taivaallisen taiteilijan työ! Ensin se toi mieleen perhosen siiven, sitten enkelin. Katsokaapa kuinka hienosti siinä on ikäänkuin sudin jäljet, ja miten värisävytkin vaihtelevat...




Tuostahan voisi vaikka mallia ottaa! 🙂



maanantai 28. maaliskuuta 2022

Keittoruoka - ja lusikka

 





Tämä juttunen sai alkunsa siitä, kun näytti tassilla niin kivalta nuo persiljat. 

Persiljat oli sellaisesta kaupan heviosaston keittojuuressatsista, joka on muuten valmis, mutta itse pilkotaan. Näiden lisäksi tuli muutamia perunoita, valkosipuli-yrttimaustettuja kanafilesukaleita, vettä ja liemikuutiot. 

Keittolautasella minulla vanha lusikka, jollaisia aina itse suosin keittoruokaa syödessäni. Vanha Sorsakosken lusikka. Muitakin vaihtoehtoja olisi, ja niille omat suosijansa. Niinpä jätän nykyään useimmiten lusikan valinnan jokaisen omalle kontolle:)🥄 

Ottakoon kukin millaisen tahtoo. Eka on Savonia -sarjaa, jota sain nuorena äidiltä. Toka on isännän kotoa, ehkä Karelia-sarjaa. Hackmanin tuotantoa kuitenkin molemmat edellämainitut lusikat. Ja sitten se mun suosikki keittolusikaksi; Sorsakosken lusikka. Niitä on ollut varmaan ennen vähän joka huushollissa. Mutta tuo viimeinen, Sorsakosken näköinen,  ei olekaan suomalainen, vaan on Japanissa tehty.








sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Mitä oli meneillään

 

Luuk. 18:31-33 KR-92


Mutta opetuslapset oli ns. "ihan pihalla" siitä, mitä oli meneillään, mitä ihan kirjaimellisesti tuloillaan, sillä seuraava jae sanoi: 

"Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti." (Jae 34)

Jeesus kyllä tiesikin sen, etteivät he tajunneet. Jeesus tiesi, että he olivat odottaneet hänestä vain tavallista vallankäyttäjää joka vastustaisi roomalaisten valtaa.

"...Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista." 

Sitäkään osaa he eivät todella uskoneet, vaikka näkivät edeltävät sanotut toteutuneiksi.


Luuk. 24 lukua. KR-92


Ja mitä on meneillään... Jeesus sanoi vielä tulevansa takaisinkin maan päälle. Ja sen  hän tekee, huolimatta siitä, uskomneko me sitä tai emme. Sen kanssa lienee vähän samoin kuin sen äsken alkaneen sodan kanssa. Ihmiset elää tavan arkeaan, merkkejä tulevasta  on näkyvissä, mutta sitä on vaikea uskoa, että nyt sellaista tapahtuisi. Olimme "ihan pihalla" siitä mitä oli tulossa. Raamattu kehottaa meitä kuitenkin odottamaan Jeesuksen tuloa ja olemaan valmis, vaikka tarkkaa aikaa ei olekaan kerrottu.  

"Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa." 1. Tess. 5:24 KR-92

---

Olin kirjoittanut viikko sitten vihkooni tällaisen, kun ajatukset pyöri sodassa: 

"Mitä sää teet? Tuollaisen kysymyksen voi kuulla vaikka lapsen suusta, kun hän tulee isänsä tai äitinsä viereen ihmettelemään, mitä hän tekee. Mekin sanomme niin. Ihmettelemme, mitä Isä tekee? Mitä Hän aikoo, mitä tuleman pitää. Mutta kuten lapsille - meillekin saatetaan sanoa vain ikämne ja kypsyytemme määrittelemä vastaus. Pienemmälle lapselle vähemmän ehkä, ja sanoilla, jotka hän ymmärtää. Liikaa ei kerrota. Joskus ei kerrota mitään." 




Kuva on eilisillalta kun ajelimme Joensuusta kotiinpäin. 

Siunausta sunnuntaihisi - tai ihan mihin päivään tahansa, jolloin tätä kenties luet! ☀️ 





lauantai 26. maaliskuuta 2022

Tämänaamuinen

 


Keksilaatikon pahviin vahaväreillä ja vesivärillä (peitevärit). 




Claude Monetilla* oli lummelampensa. Sitä hän kuulemma tykkäsi maalata, omaa lampeaan. Mökki taitaa olla minun "lummelampeni". On jo useamman kerran päässyt  kuviin, sen jälkeen kun näkymä mökille aukeni. Nämä nyt ainakin...



---

https://fi.wikipedia.org/wiki/Claude_Monet 





perjantai 25. maaliskuuta 2022

Toinen tikka kuuli kutsun

Kävelin hissukseen ja tajusin, että nyt tikka on ihan lähellä. Ja niin olikin, tavanomaisesti kopisteli ihan tien vieressä olevassa sähköpylväässä. Se aina hämmästyttää, ettei ne välitä, vaikka ihan lähellä oltaisiin.  Mutta nyt kuulin myös tavanomaisesta kuullusta poiketen, todella kovan nakuttelun, sen jota rummutukseksi kutsutaan. Ja oli varmaan kutsu kuultu, koska kohta siihen tuli toinenkin tikka ja yhdessä koivun oksille lennähtivät. Kuviin sain näkymään vain sen ensimmäisen tikan. Eikä sitäkään hääppöisesti kännykällä.






Miksi käpytikka rummuttaa?

Turun Sanomat:

Yle: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/29/kevaiset-rummuttajat-kapytikka 


---

Mutta ennen ulos menemistä minulle tuli jostakin mieleen ihan toisenlainen kutsu. Kirjoitin siitä vähän vihkoonkin.

Keitä kutsuttiin? 
Kutsuttiinko sinutkin? 

Kyllä kutsui! Hän kutsuu sitäkin, joka sanoo, ettei minusta ole sellaiseen... näytti ihminen sitten ulospäin millaiselta tahansa.

Sinne - Jeesuksen seuraan - kutsuttiin yhtälailla itsensä kaikin tavoin kelvottomaksi kokevat, kuin ne, jotka kaikessa tahtovat näyttää pärjääviltä ja hyviltä.

Yhtälailla armon tarvitsevia - ja sen saavia - Jeesuksen seurassa. Ei mennä pois! Mennään lähelle... katsomaan ja kuulemaan...

🐦🙏✝️🏞️☀️ 





torstai 24. maaliskuuta 2022

Ukrainan väreissä tänään



Luin uutisista että Ukrainan presidentti oli toivonut tänään järjestettävän mielenosoituksia ja Ukrainan tunnusmerkkien käyttöä. Aamulla minulla oli yllä muuta, mutta vaihdoin näihin.

Eilen löysin tuollaisen joskus ehkä viime vuonna Piplia-seuralta tulleen lapun, jonka jo eilen laitoin jääkaapin oveen. Se muistuttaa tulevasta kesästä ja Kristuksen valosta. Ja kehottaa rukoukseen 🙏 





Tämä päivä on myös  yksi niistä harvoista, joista tiedän sanoa vuosikymmenten jälkeen, missä olin ja mitä tapahtui. 28 vuotta sitten olin Porin Reposaaressa kampaajalla. Reposaaressa asuimmekin. Kun tulin kotiin sieltä tukka käkkärällä, sain kuulla että isäni oli kuollut. 

Siunausta päivääsi! 





keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Mitä eniten varoisimme hukkaamasta...

Minulle tuli ennen ylösnousua mieleen yllättäen tällainen: "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee." Sananlaskut 4:23

"Kaikki katoaa", tokaisin ajatuksissani vähän myöhemmin  harmistuneena, kun ennen kirjoittamista kuulakärkikynää etsin. Kesken kirjoittamisen nousin myös hiuslenkkiä etsimään. Kun en löytänyt kuulakärkikynää, tyydyin lyijykynään; vaikka sen jälki hiipuu helpommin.  Tuli vain mieleen, että lopulta ne kaikki  etsimämme, kaipaamamme ja arvokkaiksikin katsomamme asiat, hiipuvat ja  katoavat. Toisia emme koskaan onnistuneet edes tavoittamaan. 

Jeesus sanoi: "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen."  Luukas 9:24

Jeesus sanoi: "sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." Luukas 19:10



Kallein osa meistä  on talletettu Jumalan sydämelle, jos vain tahdomme ottaa vastaan se talletuksen, joka  puolestamme on tehty.  Sen "korkona" saamme vielä taivaan... ❤️


Päivän Sana -kirjasessa (käytän v. 2021)  oli merkitty tälle päivälle jakeeksi mm. sanoja Jobilta. Hän oli menettänyt lähes kaiken paitsi henkensä: 

"Säälikää minua, säälikää, te, jotka olette ystäviäni! Jumalan käsi on koskenut minuun. Miksi tekin vainoatte minua, yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet? Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan, uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen! Minä tiedän, että  lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät:  hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa." Job 19:21-27 KR-92

---

Kirjoitin siitä ensinnä mieleen tulleesta jakeesta myös toiseen blogiini; toisenlaisia ajatuksia, erilaisesta näkövinkkelistä:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/03/monenlaista-ihmisen-paassa-pyorii.html



maanantai 21. maaliskuuta 2022

Aikuisetkin tytöt tahtoo nukeilla leikkiä

Jotkut harrastaa nukkekoteja ja silloin on ihan pienet nuket leikissä mukana - aikuisillakin. Mutta Ylellä oli juttu nuoresta tytöstä, joka tykkäsi hoivata kolmea oikean näköistä vauvanukkea. Siinä oli jotain suloista. Ja mielestäni myös rohkeaa hänen ikäiseltään esiintyä nuket sylissä👍

https://yle.fi/uutiset/3-12367586 

Minun ensimmäinen nukkeni ja muita lelujani on tässä nähtävissä:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/08/lapsuuteni-leluja-60-ja-70-luvulta.html 

Ja onhan mulla nytkin iso nukke... Se aikuinen mallinukke. Aikuistuukohan ne nuketkin?:) 




Yhdenlaista nukkekeikkiä se tuokin on, kun vaihtelee tuolle vaatteita. Tämmöinen aikuisen nuken vaatteiden vaihtelu käy vaan hitaampaa tahtia kuin lapsena. Tällä on kai kolmas asu nyt. Viimeksi tosin vaihdoin vain puseron  nyt yllä olevaan ja siihen lisäksi  asun värinen kangaskukka. Kaulaansa sai yhden tytön aikoinaan  koulussa tekemät "helmet", joissa ne helmet on huopapallukoita ja niiden väleissä olevat osat oli jostain lehdestä leikattu ja kääritty. 




Liekö ulos menossa, vai kahviako kaipaa...

Mutta vielä minua paljon vanhempi nukkea tarvinnut, oli joskus vanha sukulaistäti. Hänellä oli vanhainkodissa muistinsa menettäneenä hoivattavana mollamaijatyyppinen, tehdastekoinen  sairaanhoitajanukke. Täti oli aikoinaan ollut sairaanhoitaja itse. Olisin halunnut tähän sen nuken kuvan laittaa, sillä meille se hänen jälkeensä tuli, mutta en sitä nyt tähän tuolta varastosta löydä. Täysin varma en ole siitäkään, onko se vielä meillä, kun remontin takia paljon poistuikin tavaraa huushollista. Ja silti tavaraa on liikaa...

Mutta tosiaan,  nukkea saattaa naiset tarvita vauvasta mummoon asti...  Miehet ehkä niitä autoja tai junia...😀   Tosin ei ole tullut kuulluksi yhtään kertomusta jostakin papasta, joka vanhainkodissa olisi leikkinyt autoilla tai niillä junilla. Mutta kai niitä kuitenkin on. Ellei omaiset ym. ole pitäneet sellaisia ihan turhana... Mutta tästä tulikin vielä mieleen vähän tätä sivuava aihe, jonka kenties  jossain toisessa jutussa otan esiin.  

Jaksakaahan taas tämäkin päivä ☀️


Jumalan armon varassa mennään❤️🙏




lauantai 19. maaliskuuta 2022

Jotain "kättä pidempää" kuin vaateaatteet, tms.

Kuten edellinen juttuni kertoi, sain hieman mielenvirikettä vaatehaaveilusta. Mutta sellaiset virkistykset ei pitkälle kanna.  Tarvitsin jotain kestävämpää. 

Mieleeni tuli v. 2016 joulukuun viimeiseltä päivältä oleva juttu toisessa blogissani. Siinä olin ottanut lainatakseni yhtä tekstiä v. 1944 kirjoitetusta kirjasta, johon oli koottu sota-ajan nuoremman papiston kirjoituksia. Hehän juuri tunsivat sen ajan olot ja tunnot. Sen ajan kirjoitus voi lohduttaa ja rohkaista nykyajankin ihmistä, vaikka ei mielessä olisi sota, vaan ihan toisenlaiset asiat. Kuva silloisesta jutustani, mutta voit katsoa sen selkeämmin myös silloin tehdystä jutusta, johon linkki tuossa alla. Kuvassa olevan tekstin oli siis  kirjoittanut pappi nimeltä Armas Antila. Hänen kirjoituksensa voi lohduttaa ja rohkaista meitä nykyäänkin.  Tuo pappi Antilan teksti on ollut minulle yksi rohkaisevimmista ja mieleenpainuvimmista. Ja kirjan nimi oli  "Taluta tielläs".

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2016/12/pyha-murheettomuus.html





Maaliskuu: "perinteinen" vaatehaavekuu... 👗

"Perinteinen" ainakin minulla, koska  juuri silloin käydään ainakin varastossa kurkistamassa, olisiko kesävaatesäkeissä mitään kiinnostavaa esiin otettavaksi jo nyt... Ja näinpä jo nuoremmankin polven edustajan meillä niin tekevän. Mutta varsinainen aiheeni oli tässä nyt se aikomus, kun suunnittelen tekeväni mekon vanhasta pussilakanasta - aiemmin tehdystä mekosta mallia ottaen. Ja toivottavasti jotkut aiemman mekon ongelmat tässä korjataten. Nämä mittaamiset ja alkuvalmistelut toi minulle tämä aamuna, kun ankein mielin heräsin, vähän muuta ajaeltavaa kuin ne ainaiset ikävät ajatukset.



Tuo pieni mittapiirroslappunen tuli noihin suunnitelmiin tänä aamuna lisää. Lapun toinen puolikin on tuherrettu mittamerkinnöillä ja kuvalla etupuolelta. 

Ehkä olen tästä aikomuksesta jo maininnut tässäkin blogissa, mutta tässä nyt linkki kumminkin vaateblogini siihen juttuun:

https://vaatekomerolla.blogspot.com/2022/03/mita-ainakin-haaveilen-tekevani-risasta.html

---

Ja innostuinpa jo leikkelemäänkin sitä pussilakanaa...

https://vaatekomerolla.blogspot.com/2022/03/vaaleanpunaisen-mekon-kappaleet-leikattu.html



perjantai 18. maaliskuuta 2022

Kun ei ne sipulit aina tule käytetyksi ajallaan...



... saa siitä purkkiin pantuna jotain silmäniloa ja kevään vihreää edes vähäksi aikaa:) 








torstai 17. maaliskuuta 2022

Arkisia kuvia

En oikein tiennyt mitä tekisin. Siispä napsin tylsistyneenä muutamia kuvia, siitä ympäriltäni. Kuvat menee tässä ikäänkuin takaperoisesti, koska halusin laittaa nuo nimikirjaimet tähän ensimmäiseksi. Siinä on äitini tyttöaikaiset nimikirjaimet SH, jotka hän on pyyhkeisiin kirjaillut. Niitä kapioitahan ennen tehtiin. Äitini virkkasi lakanoihin pitsiäkin aikanaan. Ainakin yksi on tallella ja siitä muistan nimenkin: hääkellot oli kuvion nimi. Lakanoita ei enää ole, mutta eiköhän niissäkin nimikirjaimet olleet. Ja pöytäliinoja äiti myös nuorena kirjoi. 




Mutta  vielä tuohon pyyheliinaan. Se on yhä käytössä, vaikka ikää on 60 v.! Isä ja äiti menivät naimisiin 1963 ja tuo siis tehty sitä ennen. Nämä pyyhkeet on kuitenkin olleet sillä tavoin vähän säästellyt, että yhteenaikaan käytin niitä lähinnä leivinliinoina. Mutta päätyy ne välillä muuhunkin. Ja harvoin meillä edes leivotaan. Ei sitä ole koskaan kovin innokkaasti tehty, mutta nyt on varmaan ihan pohjanoteeraus sen suhteen. 
 



Jutunkirjoittaja istuu pyöreällä jakkaralla ja siitä jos kuvan ottaa, niin tässä tulos.



Ehdin jo tänä aamuna käydä ulkona. Saan siinä  kävelyn, kun lähden tyttöjen kanssa ulos samaan aikaan. Ei se aina huvita, kuten ei tänäänkään. Mutta menin silti. Toinen otollinen aika minulle on lähteä ulos illalla. Nyt on se muutaman kerran osunut siihen aikaan, kun aurinko laskiessaan punertaa taivaan. Ulkoa tultua mietin, mitä tekisin. Piirtääkin periaatteessa voisi. Ulkona katselin jäistä tietä, että olisi mielenkiintoinen aihe. Mutta en jaksanut ruveta edes aloittamaan mitään, vaikka papereita kaivelin esiin. 





Tuo yllä oleva on silputtu kauan sitten isosta kuvasta. Sillä ajatuksella, että sitä valkoista taustaa käytetään uudelleen. Mutta tuohon kuvapuolellekin voisi vaikka kirjoittaa jotain. Vielä vain ei ole mikään lamppu syttynyt, joten höpisen tässä näitä joutavia.




---

Höpisen hieman lisää.  Mainitsin yllä illan auringonlaskut ja sen punertavan taivaan. Sellaisesta eilen innostuneena, yritin illalla vähän jotain, mutta kumpikaan ei onnistunut.  Alemmassa on muuten paperina jätskilaatikosta leikattu pala. 






maanantai 14. maaliskuuta 2022

Kertomus niistä kymmenestä, jotka eivät olisi saaneet edes tulla toisten lähelle...

Kylissä kulki villejä huhuja. Ihmiset kertoilivat toisilleen, kuinka  sieltä tai täältä kylästä peräisin oleva miesjoukko oli muka oikein lähetetty naapurikyliin niitä tuhoamaan. Mistä sitten oli kyse? Oli todella nähty kymmenen miehen joukko kylien liepeillä. He olivat kaikki sairaita, jotka eivät saaneet lähestyä muita ihmisiä, etteivät tartuttaisi muita.

Mutta keitä olivat nämä miehet? Olivatko he kaveruksia keskenään? Olivatko rosvojukko? Miesjoukko tunsi jonkinlaista yhteenkuuluvuutta kyllä, mutta eivät he olisi ystäviksi keskenään tunnustautuneet, ainakaan normaalioloissa. Nyt heidän oli oltava sitäkin, kuten myös jonkinlaisina hoitajina toisilleen.

Joku heistä oli joukon johtaja. Lieneekö hän päättänyt, että lähdettäisiin kuitenkin liikkeelle, eikä oltaisi vain paikoillaan. Olipa myös kuultu huhuja siitä parantajasta. Mitä menetettävää heillä edes olisi? Kuoltaisiin takuuvarmasti, jos oltaisiin vain heille varatussa loukossa. Niinpä nämä miehet lähtivät etsimään kyseistä parantajaa, jonka sanottiin olevan Galileassa.

Viimeisin huhu kertoi hänen kulkevan niissä Samarian ja Galilean rajakylissä. Erästä kylää lähestyessään, he saivat joltakin ystävällisesti suhtautuvalta ihmiseltä kuulla, että siinä kylässä tuo Jeesus juuri oli. Miehet pohtivat, mitä tekisivät. Sillä kylään, ihmisten keskellehän, he eivät voineet mennä. He päättivät kiertää kylän ja mennä odottamaan seuraavaan kylään johtavan tien varrelle, jotta olisivat siellä vastassa tätä parantajaa, jonka nimeksi mainittiin Jeesus.

Miehet istuivat maassa ja odottivat. Aika tuntui pitkältä, mutta siihenhän  he olivat jo tottuneet. Eräs miehistä oli vähän muita hiljaisempi nyt. Hän oli kuullut, että tuo Jeesus oli juutalainen - ja hän itse samarialainen. Ei se Jeesus ehkä tahtoisi häntä auttaakaan, vaikka toisia auttaisikin.  Mutta kuten sanottu, ei tässä paljon hävittävääkään enää olisi.

Miehet saivat odottaa seuraavaan aamuun. Silloin he näkivät ihmisjoukon tulevan siitä lähellään olevasta kylästä. He kavahtivat kaikki jaloilleen, kuka nopeammin, kuka hitaammin. Sillä osa heistä oli jo todella huonokuntoisia, lähellä kuolemaa jo. He astelivat hitaasti tulijoita lähemmäksi. He tiesivät, että tuolta nyt tuli se Jeesus, jota he olivat odottaneet. He olivat saaneet niin tarkan kuvauksen hänestä, ettei epäilykselle ollut sijaa. Mutta hänen lähelleen he eivät voineet mennä. Mutta olihan heillä vielä  äänivarat käytössä - ainakin joillakin. He huusivat Jeesukselle! 

Ja tuo Jeesus pysähtyi. Samoin kaikki väki hänen kanssaan. Oli hetken hiljaisuus.  Sitten Jeesus huusi heille:  "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille."  "Mitä?" Eiväthän he olleet terveitä... Mutta lähtivät kuitenkin siihen kylään, josta Jeesus juuri oli tullut.  Nämä kaksi joukkoa ohittivat toisensa. Jeesus heilautti kättään ja hymyili.

Miehet olivat jo lähes keskellä kylää, kun joku katsoi vierustoveriaan, ja sitten itseään - ja alkoi huutaa että oli terve! Spitaali oli poissa! Mikä ilo, riemu ja ihmetys! Lähdettiin entistä rivakammin liikkeelle papin luo. Mutta missä oli yksi? Eikö hän parantunut, se samarialainen?

Hän oli matkalla takaisin, parantuneena kiittämään Jeesusta kaikesta tästä! Hänet nähdessään Jeesus sanoi hänelle: "Sinun uskosi on sinut parantanut, mene rauhaan."

---

Näin minä olin sen Raamatun kertoman kuvitellut. Tämä oli kirjoitettu kaksi vuotta sitten. Korona-ajan  kertomus. Vaikka kertomuksen sairaat elivät ihan toisena aikana kuin me, niin se tuntui sopivalta omaankin aikaamme.

Tapaus löytyy Raamatusta lääkäri Luukkaan kuvailemana: Luukas 17, jakeet 11-19









sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Yön usvat pois jo karkoittuu

Yön usvat "aamun valkeus jo voittaa". Finlandian mielessä soiden...









...taas uusi päivä koittaa. 


 

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Ei mikään "Versailles"...

 ...mutta sellaisesta uutisesta inspiksen saanut. 




Olin nähnyt ensin uutiskuvan, jossa pääministerimme vaikutti olleen Versaillesissa ja ainoa nainen herraseurassa. Tulin sitten katsoneeksi hieman kuvia linnasta. Tuli myös mieleen, että ei niin kovin monia vuosia sitten, pääministerimme on ollut tavallinen pieni koulutyttö, jota katsoessa kukaan tuskin osasi ajatella millaisissa ympyröissä maiden johtajien kanssa hän vain muutamien vuosien päästä on. Mahtoikohan Sanna pienenä tyttönä prinsessaksi joskus itseään kuvitella? Ja tulikohan nyt linnakäynnnillä mieleen, että kun joskus on siitä Versaillesista ja sen asujaimistosta lukenut, tai ohjelmia katsonut - vaikkapa elokuvaa Marie Antoinettesta - ei varmaan mielessä käynyt, että hän itse siellä valtioiden johtajien seurassa yhtenä on neuvottelemassa... hienossa salissa. Elämä on yllätyksellistä, ja vie odottamattomia teitä.

---
Piirustelin tällä kertaa keksilaatikon pahviin. Satuitteko katsomaan uutisjuttua ankkapiirtäjä Kai Stenwallista? Hän kuulemma piirtelee nyt kuvia meneillään olevasta sodasta. Sillätavoin ahdistusta käsittelee. Kyllä ne mietteet onkin ankeat. Tänä aamuna en voinut lukea oikeastaan enempää kuin juuri otsikoita. Minuun vaikutti paljon esim. eilen katsomani lyhyt uutisvideo (joka tänäänkin näkyvillä on) nuoresta tytöstä, joka sairaana makasi metroasemalla. Olivat olleet siellä jo viikon. Hän toivoi sitä, että pääsisi vain kotiin taas... Tytön nimi taisi olla Nastja. Tytössä oli minuun kovasti vaikuttavaa se, että oli niin helppo kuvitella hänet siihen asemaan, että jos oma tyttäreni olisi siinä ollut... Kun näkee ihmisen, sota tulee likemmäksi omaa mieltä ja tunteita. Ja saa pohtimaan sen toisen osaa. Onhan sitä sieltä jo monenlaista nähty ja luettu😢

Minulla pyörii päässä sodan tuomia ajatuksia. Ja kuvia. Kaikkia ei osaa kirjoittaa, eikä kaikkia haluamiaan kuvia osaa piirtää. Taiteilijat tekee mitä haluaa - me muut piirretään vain se, mistä jonkinlaisen kuvan saa tehtyä. Mielessä on paljon enemmän. Mutta minullekin piirtäminen on yhdenlainen henkireikä.

No, tämmöisiä mietteitä täältä tänään. Jaksamusta teille, jotka jotka näitä luette! 











perjantai 11. maaliskuuta 2022

Hopeahohteinen kuva...

Tässä pieni maisema...


Kuvassa on ollut vähän erikoisempi työväline mukana värien lisäksi: nimittäin parsineula. Sillä  raavin tarvittavia viivoja. Sitten vahaväriä vetelin viivoitusten päälle. 




Ja sen jälkeen pehmeällä paperilla pyyhin ylimääräiset värit pois. Värit jäivät lähinnä raavittuihin kohtiin. No, mikä tässä sitten oli "piirustuspaperina"? Mehutölkistä leikattu pala, eli sen hopeanvärinen sisus. Pitihän sellaistakin kokeilla:)




Kuvassa on kuunsilta, pari lintua taivaalla ja yksi kelopuussa. Järvellä näkyy soutaja ja jänöjussi juoksentelee kuvan alalaidassa.




Kokeilin ensin vesiväreillä, koska ajattelin sen tarttuvan vedeltyihin viivoihin. Se ei ollut riittävä.  Ihan tavalliset kovat vahaliidut oli ok. Se jäi kunnolla rikottuun pintaan liikavärin pyyhinnän jälkeenkin. 




torstai 10. maaliskuuta 2022

Oikeaan aikaan luettua...

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut levällään kirja: Lupausten tähtitaivas. Kirjailija H. E. Wislöff.  Olen lukenut sitä säästellen;  teksti silloin, toinen tällöin, kuin jotain hyvää hitaasti makustellen. Ja valiten se parhaalta tuntuva hetki nauttia se.

Kirjan kanssa se voi olla sellainen hiljainen hetki, ettei muita kiinnostuksen kohteita edes ole juuri siinä nyt. Niinpä juuri sellaisena hetkenä otin taas mainitun kirjan käteeni. Ja mitä luinkaan, mikä oli nyt tekstin otsikko: "Raunioista noussut"! Mikäli olisin sen tekstin lukenut parisen viikkoa aiemmin, se tuskin olisi puhutellut ihan samalla tavalla. Siitä luin mm.:

"Mutta eräänä päivänä rauniot herättävät kiinnostusta ja ne saatetaan entiseen kuntoon. Rakennus tulee jälkeen käyttöön ja saamme siitä iloa ja hyötyä." 

"Niinkuin hän  kerran aikojen aamun kaaoksessa huusi: Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli, samoin hänen on huudettava sen kaaoksen yli, josta rauniot todistavat." 

Kirjassa toki puhutaan ihmisen elämästä, kuinka se voi näyttää raunioilta, mutta kirjan teksti tuntui lohdulliselta lukea myös tätä nykyistä tilannetta ajatellen. 

Kirjoittaja sanoi esipuheessaan, että kirjan tarkoitus olisi saavutettu, jos joku sitä lukiessaan nostaisi katseensa lupausten tähtitaivaalle. Luulen, että monikin kirjaa lukenut on niin tehnyt - ja kirja siten saavuttanut tarkoituksensa.

---

Lupausten tähtitaivas/H. E. Wislöff/suom. Sointu Rö/Kirjapaja 1971



Seuraava luvun otsikko on:  "Kun tie on autio". (Mutta se jää odottamaan seuraavaa lukukertaa).

---

Kirjoitin kirjasta myös silloin, kun olin sen ostanut:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2022/02/eilen-kirpparilta.html 




keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Vene ja puu: v. 2022 ja v.1945

Meillä olevasta vanhasta taulusta innostuksen saaneena tein oman versioni samasta aiheesta. Vanhassa taulussa oli reunapahvi aivan samaa väriä, kuin minun piirustuspaperina käyttämäni ruskea kartonki, jonka olin lahjapaperirulllan sisältä talteen ottanut.




Ja tässä se innostajana ollut v. -45 peräisin oleva vesivärityö. Tekijän nimi ei ole selvillä, vaikka taiteilija on työnsä signeerannut.






---
Ja haluan vielä jakaa sinullekin tämän ihanan muistutuksenkin, joka tänään Mari-Anna Stålnacken  Armoa arkeesi -blogissa oli, että armo kuuluu ihan jokaiselle, sinullekin, vaikka et kenties koe itseäsi kelvolliseksi sen vastaanottamiseen:

http://mariannastalnacke.com/miten-vastaanottaa-armoa-armon-paalle

 



maanantai 7. maaliskuuta 2022

Kun kaipasin yhden laulun sanoja löytääkseni...

Kyllä on mainio palvelu tuo netissä oleva: "Kysy kirjastolta"👍 

Minulla on soinut päässä vanhasta laulusta sanoja, joista jotain muistin: "Herrani, mä katseen sinuhun nyt luon, mä etsin tietä luoksesi..."  jne.  Mutta olisin halunnut laulun koko sanat nähdäkseni. Löysinpä sitten tuon kirjaston palvelun ja sain sopivasti lisätietoa. Siitä selvisi sekin, että olin oikeilla jäljillä, kun muistelin sen olevan alunperin Neuvostoliiton ajoilta, vainotun seurakunnan lauluja.

https://www.kirjastot.fi/kysy/kaipaisin-laulun-sanoja-muistan-savelen?language_content_entity=fi 

Tästä on hyvä jatkaa. Varmaan vielä ne sanatkin  jostain silmiini tulevat.🙂 

---

Ja niin löytyikin, oman paikkakunnan kirjastosta. Sain mukaani ohuen lauluvihkosen, jonka nimi on "Muista veljiäsi". Ja siinä on "tuntemattomien Neuvostoliiton kristittyjen säveltämiä ja sanoittamia lauluja."  Ne on aikanaan laulettu levylle ja kasetillekin, kuten uumoilinkin. Niitä oli vihkosessa 11 kpl ja osa  niistä muistakin on tuttuja. Neljä ainakin sen muistelemani lisäksi nopeasti katsottuna. Siitä minun muistelemastani laulusta, jossa on kolme säkeistöä, olin näköjään muistanut hieman sanoja jokaisesta säkeestä. 

Ja vielä sellainen pieni huomio aikojen kulusta, että esipuhe mainittuun kirjaseen näkyi  kirjoitetetun päivää ennen mun 16 v. päivää... Vähän on aikaa siitä kulunut jo:)



Kuva puolestaan on siitä, kun nypin kuihtuneita lehtiä ja kukkia yhdestä ruukkukukasta. Mutta en ihan suoraan raskinut pois heittää... Näyttivätkin  niin kivalta, että paperin päälle asettelin...