Kylissä kulki villejä huhuja. Ihmiset kertoilivat toisilleen, kuinka sieltä tai täältä kylästä peräisin oleva miesjoukko oli muka oikein lähetetty naapurikyliin niitä tuhoamaan. Mistä sitten oli kyse? Oli todella nähty kymmenen miehen joukko kylien liepeillä. He olivat kaikki sairaita, jotka eivät saaneet lähestyä muita ihmisiä, etteivät tartuttaisi muita.
Mutta keitä olivat nämä miehet? Olivatko he kaveruksia keskenään? Olivatko rosvojukko? Miesjoukko tunsi jonkinlaista yhteenkuuluvuutta kyllä, mutta eivät he olisi ystäviksi keskenään tunnustautuneet, ainakaan normaalioloissa. Nyt heidän oli oltava sitäkin, kuten myös jonkinlaisina hoitajina toisilleen.
Joku heistä oli joukon johtaja. Lieneekö hän päättänyt, että lähdettäisiin kuitenkin liikkeelle, eikä oltaisi vain paikoillaan. Olipa myös kuultu huhuja siitä parantajasta. Mitä menetettävää heillä edes olisi? Kuoltaisiin takuuvarmasti, jos oltaisiin vain heille varatussa loukossa. Niinpä nämä miehet lähtivät etsimään kyseistä parantajaa, jonka sanottiin olevan Galileassa.
Viimeisin huhu kertoi hänen kulkevan niissä Samarian ja Galilean rajakylissä. Erästä kylää lähestyessään, he saivat joltakin ystävällisesti suhtautuvalta ihmiseltä kuulla, että siinä kylässä tuo Jeesus juuri oli. Miehet pohtivat, mitä tekisivät. Sillä kylään, ihmisten keskellehän, he eivät voineet mennä. He päättivät kiertää kylän ja mennä odottamaan seuraavaan kylään johtavan tien varrelle, jotta olisivat siellä vastassa tätä parantajaa, jonka nimeksi mainittiin Jeesus.
Miehet istuivat maassa ja odottivat. Aika tuntui pitkältä, mutta siihenhän he olivat jo tottuneet. Eräs miehistä oli vähän muita hiljaisempi nyt. Hän oli kuullut, että tuo Jeesus oli juutalainen - ja hän itse samarialainen. Ei se Jeesus ehkä tahtoisi häntä auttaakaan, vaikka toisia auttaisikin. Mutta kuten sanottu, ei tässä paljon hävittävääkään enää olisi.
Miehet saivat odottaa seuraavaan aamuun. Silloin he näkivät ihmisjoukon tulevan siitä lähellään olevasta kylästä. He kavahtivat kaikki jaloilleen, kuka nopeammin, kuka hitaammin. Sillä osa heistä oli jo todella huonokuntoisia, lähellä kuolemaa jo. He astelivat hitaasti tulijoita lähemmäksi. He tiesivät, että tuolta nyt tuli se Jeesus, jota he olivat odottaneet. He olivat saaneet niin tarkan kuvauksen hänestä, ettei epäilykselle ollut sijaa. Mutta hänen lähelleen he eivät voineet mennä. Mutta olihan heillä vielä äänivarat käytössä - ainakin joillakin. He huusivat Jeesukselle!
Ja tuo Jeesus pysähtyi. Samoin kaikki väki hänen kanssaan. Oli hetken hiljaisuus. Sitten Jeesus huusi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille." "Mitä?" Eiväthän he olleet terveitä... Mutta lähtivät kuitenkin siihen kylään, josta Jeesus juuri oli tullut. Nämä kaksi joukkoa ohittivat toisensa. Jeesus heilautti kättään ja hymyili.
Miehet olivat jo lähes keskellä kylää, kun joku katsoi vierustoveriaan, ja sitten itseään - ja alkoi huutaa että oli terve! Spitaali oli poissa! Mikä ilo, riemu ja ihmetys! Lähdettiin entistä rivakammin liikkeelle papin luo. Mutta missä oli yksi? Eikö hän parantunut, se samarialainen?
Hän oli matkalla takaisin, parantuneena kiittämään Jeesusta kaikesta tästä! Hänet nähdessään Jeesus sanoi hänelle: "Sinun uskosi on sinut parantanut, mene rauhaan."
---
Näin minä olin sen Raamatun kertoman kuvitellut. Tämä oli kirjoitettu kaksi vuotta sitten. Korona-ajan kertomus. Vaikka kertomuksen sairaat elivät ihan toisena aikana kuin me, niin se tuntui sopivalta omaankin aikaamme.
Tapaus löytyy Raamatusta lääkäri Luukkaan kuvailemana: Luukas 17, jakeet 11-19
